Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Ei se ole hevonpaskaa, vaan periaate joka esitetään monen uskonnon pyhissä kirjoituksissa, jopa Raamatussa: "mitä tahansa anotte uskoen jo saaneenne, se on teille tuleva" tai "jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle silkkiäispuulle: 'Nouse juurinesi maasta ja istuta itsesi mereen', ja se tottelisi teitä".
Materialistisen tietoisuuden näkökulmasta tuo toki on ns. hevonpaskaa, sillä se sotii materiaalisen maailman lakeja vastaan. Nykyihmisen, joka on pienestä asti kasvatettu rationaalisuuteen ja juurrutettu vahvasti aineellisen maailman todellisuuteen ja deterministisyyteen, on toki huomattavan vaikea saada itseään uskomaan siihen että uskolla voi vaikuttaa asioihin, ja sen takia laki toimii monella nykyisin huonosti, ellei sitten omista sen harjoitteluun paljon aikaa ja vaivaa. Ajatushan on, että saa sen mitä uskoo, mutta jos ei oikeasti pysty uskomaan, ei lainkaan mukaan saa. Toivominen tuottaa lopputuloksena vain lisää toivomista, haluaminen lisää haluamista - vasta usko että on jo saanut tuottaa uskotun asian materialisoitumisen myös fyysisten aistien nähtäväksi todellisuudeksi.
Itselleni Vetovoiman laki oli ensimmäinen askel paluuseen hengellisyyden pariin ateistivuosien jälkeen. Aiempi fundamentalistinen kristillisyys tosin antoi minulle sen edun moneen muuhun nähden, että uskoin ihmeiden mahdollisuuteen edes. Pienistä asioista kuten pysäköintipaikan tai tietyn näköisen höyhenen löytämisen visualisoimisesta etenin lopulta siihen että pääsin allergioista, silmälaseista ja ylipainosta. Siinä vaiheessa oli jo pakko vähitellen alkaa oikeasti uskoa että jonkinlainen muun tason todellisuus taitaa sittenkin olla kuin pelkkä materiaalinen, ja että tämä todellisuus jotenkin vuorovaikuttaa kokemamme kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Saman olen huomannut. Tai sen voi sanoa myös, että minuus on Kaikki-Mitä-On. Joka lienee synonyymi Jumalalle.
Tämä on ydinasia. Jumala ilmoittaa nimensä Raamatussa, ja se on Minä olen. Tai kysyttäessä Hän sanoo "Minä olen se joka minä olen". Näin voi sanoa myös jokainen ihminen, koska jokainen on, ja vieläpä on juuri sitä mitä on.
Kristillinen kieli puhuu juuri tuollaisesta "minuus on Kaikki Mitä On" kokemuksesta sanomalla esim. "minä ja Isäni olemme yhtä", "en elä enää minä, vaan Kristus elää minussa". Mutta yhtä hyvin sen voi sanoa ilman minkään uskonnon termejä, ja todeta huomanneensa että kun normaalisti koettu ihmisitse, joka säilyy ajatusvirran varassa, on hiljaa, huomaa olevansa itse asiassa se koko olevaisuus tai elämä, ei vain sen ilmenemismuoto. Yksi meren aalto, mutta myös meri itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa hyvinkin.
Kerran on tapahtunut niin, että mieli on tyhjentynyt täysin kaikista ajatuksista.
Silloin minää ei enää ole kun rajallinen lakkaa olemasta.
Silloin on rajaton, ääretön tietoisuuden tila.
Kuka huomasi, ettei mielessä ole ajatuksia?
Ääretön tila itse on tietoinen, se sisältää kaiken, on kaikki ja huomaa kaiken. Mutta siinä vaiheessa kun syntyy ihmisajatus: "Minulla muuten ei äsken ollut ajatuksia", on jo erittäin todennäköisesti samaistunut mielen luomaan minäksi kutsuttuun ajatuskokoelmaan. Ei tosin ihan välttämättä, sillä kyllä ajatteluakin voi olla ilman samaistumista inhimilliseen minään - se tuntuu siltä kuin itsen kautta ajateltaisiin, kuin mieli vain seuraisi valppaana sitä miten ideoita tai inspiraatiota kulkee oman mielen läpi.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän että ei-uskovien mielestä vaikuttaa välttelyltä yms mutta ihan oikeasti, kun ihminen tulee uskoon, avautuu uusi "ulottuvuus", Jumalan todellisuuden vain kokee ja ymmärtää ihan eritavoin mitä pelkällä järjellä ei pysty mitenkään kuvittelemaan. Siksi on turha opillisesti vääntää näistä asioista, niille on ihan omat sfäärinsä.
Eikä meitä kehoteta, päinvastoin käsketään karttamaan, turhaa riitelyä ja ilkeitä puheita jotka eivät johda mihinkään.
Jos "jokin kaupunki ei ota (Jeesuksen opetuslapsia) vastaan, tulee se jättää oman onnensa nojaan ja pyyhkiä pölytkin kengänpohjista".
Tämä on kyllä ihan totta. Ketään, jota Jumala ei itse vedä, ei saa järkeilemällä ja väittelemällä uskoon. Siksi sellainen on varsin hyödytöntä toimintaa, ja johtaa vain pyhät asiat pilkan kohteeksi useinkin.
Eipä se haittaa vaikka ilkkuisitkin, kyllähän nämä asiat sellaisia on että kun niistä puhuu näin "laajalle valikoimattomalle yleisölle" kuten netissä, niin suuri osa lukijoista ei niihin usko ja heidän mielestään kyseessä on omituinen hörhöily.
Ensimmäinen noista isommista asioista oli allergia. Minulla alkoi lapsena 11-vuotiaana keväisin ensin koivusta vaikeat siitepölyoireet, sitten se laajeni allergiaksi vähän kaikenlaista kohtaan: heinät, huonepöly, eläimet, ihokin alkoi heittää nokkosrokolle vähän väliä mistä vaan, esim. uuden vaatekappaleen kemikaalijäämistä. Lääkkeiden turvin sitä oli elelty tuosta asti noin kolmikymppiseksi, kunnes päätin että jos kerran voin saada Vetovoiman lain avulla pienempiä asioita, miksi en tätäkin, koska uskonhan sanotaan pystyvän siirtämään vaikka vuoria.
Niinpä sitten yhtenä keväänä, kun taas alkoi koivun pölytysaika, päätin, että minä en enää ole millekään allerginen. Olin harjoitellut jo paljon uskomista pienemmillä asioilla, joten tiesin mekanismin ja prosessin. Olin oppinut hallitsemaan ajatuksiani varsin pitkälle, estämään heti alkuunsa sen jos mieli alkaa vaellella epäilyksiin tai muuhun haitalliseen kielteiseen sisäiseen puheeseen.
Mutta tuntui se silti välillä hullulta, että silmät oli punaiset, aivastelin, nenä vuosi, ja käsilaukussa oli koko ajan lääkearsenaali hengenvaarallisten hengitysteiden tukkoon menemisten varalta, ja samalla uskoa, että ei, en ole millekään allerginen. Se oli itse asiassa niin vaikeaa uskoa, että minun oli pakko käyttää kiertotieuskomusta selittääkseni oireet, joita en pystynyt kieltämäänkään, ja jotka tahtoivat aina johdattaa mielen epäilyksiin. Sanoin itselleni, että tämä on flunssa, ei allergiaa, ja että se kestää pari viikkoa ja menee ohi. Sitten joka päivä vaan visualisoin itseni haistelemassa siitepölynorkkoja onnellisena, ilman oireita, ja vakuutin itselleni että tämä on vain flunssa ja se menee kohta ohi. Lopultua unimaailmakin alkoi vahvistaa uskomusta, sillä heräsin joskus yöllä ja unissa esim. omistin koiran, vaikka olin ollut koirille erittäin allerginen, niin että pelkkä koiranomistajan vieressä istuminen aiheutti silmien vuotamista ja aivastelua. Lopulta oireet tosiaan menivät ohi, eivätkä ole koskaan enää palanneet.
Kannattaa myös muistaa, että ei tarvitse pystyä uskomaan 100% ajasta. Jos uskoo, että satunnaiset epäilevät ajatukset estävät onnistumisen, on aika mahdotonta onnistua. Mutta jos uskoo, että riittää että uskoo pääosan ajasta, ja vahvistaa mielessään, että uskominen on vahvaa, epäileminen voimatonta, niin silloin luo uskomuksille myönteisen ilmapiirin materialisoitua.