Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Erittäin aiheellista pohdintaa aloituksessa. Tässä omia näkökulmiani asiaan.
Jumala loi kaiken ja totesi että kaikki oli hyvä. Mitään, mitä Jumala ei ole luonut, ei ole oikeasti olemassa. No, ihminen lankesi ja alkoi nähdä paratiisin sijaan jotain ihan muuta. Jumalan luoma todellisuus ei kuitenkaan muuttunut, vaan vain ihmisten tietoisuus jonka kautta se nähtiin. Se, mitä ihminen on nähnyt lankeemuksesta asti on karkea vääristymä, yksilöllisen ja kollektiivisen mielen harha.
Tämä on oma luomuksemme, minkä Jeesuskin ilmoitti sanomalla, kun häneltä kyseltiin miten ja milloin Taivasten valtakunta tulee, että "Taivasten valtakunta on teidän keskellänne". Niin, tässä se on, silti vaikka luonnollinen ihminen näkeekin kärsimystä ja kuolemaa ja pahuutta, jotka eivät todellakaan kuulu Taivasten valtakuntaan. Itse näen niin, että Jeesus halusi opettaa, miten ihmiset voisivat hengellisen näkökyvyn avulla nähdä Taivaan nyt, mutta kristinskosta tuli sitten lopulta sellainen, joka "tuomitsee näön mukaan", eli uskoo ihmismielen ja -aistien tulkinnan Jumalan luoman todellisuuden luonteesta, mutta on siirtänyt Taivaan kuoleman jälkeiseen aikaan ja johonkin toiseen paikkaan tai ulottuvuuteen.
Jumalan vaikuttamisesta tähän meidän kollektiiviseen harhaamme. Koska Jumala ei ole tätä luonut, ja Jumalan luoma todellisuus on edelleen, kuten se on aina ollut, pyhässä harmonian tilassa, ei oikeastaan ole muuta tehtävää ihmisellä kuin löytää se todellinen todellisuus, Taivasten valtakunta tässä ja nyt. Ei pidä yrittää korjata harhaa paremmaksi, tai toivoa että Jumala korjaisi harhan paremmaksi, vaan herättää hengellinen näkökykynsä niin että näkee harhan läpi.
Oletko lukenut Ihmeiden Oppikirjaa ja Maailmankaikkeus katoaa? Minusta ne ovat eksytystä. Vihollisen juonia.
En ole lukenut noita. Enkä usko Viholliseen, paitsi sikäli mikäli ihminen sellaisen itse luo. Koko ihmisen ydinongelma nimenomaan on "hyvä ja paha tieto", eli usko kahtalaisuuteen, hyvän ja pahan taisteluun - maailmaan jossa on Jumala ja sen lisäksi muita voimia. Minun näkökulmastani on vain Yksi, ja kaikki mitä on, on Yksi ilmenneenä muodossa.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Erittäin aiheellista pohdintaa aloituksessa. Tässä omia näkökulmiani asiaan.
Jumala loi kaiken ja totesi että kaikki oli hyvä. Mitään, mitä Jumala ei ole luonut, ei ole oikeasti olemassa. No, ihminen lankesi ja alkoi nähdä paratiisin sijaan jotain ihan muuta. Jumalan luoma todellisuus ei kuitenkaan muuttunut, vaan vain ihmisten tietoisuus jonka kautta se nähtiin. Se, mitä ihminen on nähnyt lankeemuksesta asti on karkea vääristymä, yksilöllisen ja kollektiivisen mielen harha.
Ihminen lankesi koska paratiisissa oli 1) puu jonka hedelmiä syömällä saa tietää että alasti on noloa hengailla sekä 2) puhuva käärme, ilmeisesti paholaisen ruumiillistuma jonka esittämäsi logiikan mukaan sinne paratiisiin loitsui jumala itse.
Itse käsitän tarinan enemmän vertauskuvallisena. Kyllä kirjaimellisilla tulkinnoilla saa monetkin Raamatun kohdat varsin koomisiksi ja epäloogisiksi, ja toki on ihan sallittua niillä leikkiä, mutta jos oikeasti haluaa löytää hengellistä ravintoa siitä kirjasta, joku muu lähestymistapa voi olla hedelmällisempi.
Oma ajatukseni siitä, mistä lankeemustarina puhuu, on ihmisten tietoisuuden evoluution eräs vaihe, jossa ihmisen ego kehittyi niin itsenäiseksi, että se kadotti luonnollisen yhteyden Luojaan.
Me olemme kovin erilaisia kuin luonnon eläimet, ei niinkään siinä että olisimme älykkäämpiä tai tunne-elämältämme korkeimpia vaan siinä, että siinä missä eläinten toimintaa ohjaa vaistoiksi kutsutut universumin ohjaavat prosessit, ihminen ei koe enää sisäistä ohjausta vaan on oman järkensä ja halujensa varassa. Lopputulos on kaikkien nähtävissä maailmassa, jonka olemme luoneet: sodissa ja kidutuksissa ja ympäristön tuhoamisessa ja pelkän olemassaolon ahdistuksen helpottamisessa päihteillä.
Uskonnollisella kielellä voisi sanoa, että ihminen ei enää elä armosta tai Jumalan tahdosta, vaan oman hyvin rajallisen voimansa ja ymmärryksensä varassa. Ihminen kokee olevansa täysin erillinen olento, jonka ensimmäinen laki on säilyttää oma ja jälkeläistensä eloonjääminen. Hyvän ja pahan tiedon hedelmä on siinä, että ihminen näkee paitsi hyviä asioita, myös valtavasti uhkaavia ja pahoja asioita, joita vastaan on taistelu. Ihminen ahdistuu tästä ja pyrkii varmistelemaan ja miettimään, miten välttäisi vaarat ja turvaisi oman ja perheensä elämän, eikä noudata Jeesuksen käskyä olla kuin taivaan linnut, vailla huolta huomisesta, luottaen että universumin Luoja ohjaa kyllä itseäkin, niin kuin se ohjaa lintuja muuttomatkallaan ja muuta luomakuntaa.
Harhoista pahin on kuolema. Vain ihminen pelkää sitä, muut muodot suostuvat rauhallisesti siihen että on aika olla nykyisen kehon muodossa, ja on aika luopua siitä muodosta. Ihminen kokee olevansa kehonsa, ja hänellä on myös itsenäinen tahto jatkaa olemassaoloa, ja tästä syntyy ihmisen perusahdistus. Mutta me olemme kuin meren aaltoja: tämä muoto on kuin yksi aalto, jonka on aika nousta ja aika laskea, mutta kun se laskee, ei se vesi joka aallon muodosti tuhoudu, vaan pian se nousee uutena aaltona näkyväisyyteen.
Tällaiseen on lähinnä 2 vaihtoehtoa, ja sen kumpi on kyseessä näkee siitä, tapahtuuko paranemisia muille oikeasti vai ei.
Jos paranemisia ei tapahdu, kyseessä lienee ihan perinteinen huijari, tai sellainen joka kovasti haluaisi uskoa että hänellä on välitettävänä parantavia voimia, vaikkei niitä olekaan. Hänen omat sairastelunsa ovat siis luonnollista ihmiselämän tuuripeliä, jossa jotkut vaan sairastelee enemmän kuin toiset.
Jos paranemisia tapahtuu, todennäköisesti on niin, että parantajalla ei ole yhteyttä Voiman lähteeseen, vaan hän jakaa omasta rajallisesta voimastaan. Silloin jokainen parantaminen jättää hänet itsensä heikentyneeksi ja alttiimmaksi sairastumisille ja ongelmille.
Minun näkökulmastani tosin jo se, että näkee parannettavia ja parantajan on epätäydellisyyttä, sitä että edelleen on kaksinaisuuden lakien alla, hyvän ja pahan tiedon hedelmän seurausten alaisena, taistelemassa hyvän puolella pahaa vastaan. Mutta kyllä siltäkin tietoisuuden tasolta voi paranemisia tapahtua, riippuen sekä parantajan että parannettavan uskomuksista.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä Jumala ei ole näyttäytynyt koskaan maanpäällä kun se kerran on kaiken olevaisuuden herra olevinaan? Mä olisin käynyt jo ajat sitten laittamassa teidät kaikki ruotuun.
Kaikki mitä on, on Jumala ilmenneenä. Jumala näyttäytyy sinuna ja minuna, puina ja kukkina, koirina ja kastematoina. "»Jeesus sanoo: 'Minä olen valo, joka on heissä kaikissa. Minä olen Kaikkeus, ja Kaikkeus on mennyt minusta ja Kaikkeus on tullut minuun takaisin. Halkaise puu: Minä olen siinä; nosta kivi ja olet löytävä minut sieltä!'»"
Jokainen meistä siis voi löytää itsestään, kun katsoo ohi pintakerroksen ydinolemukseen.
Tuomaan evankeliumissa, joka on ns. apokryfinen evankeliumi. Mutta jos haluat ihan Uuteen Testamenttiin mukaan otetusta materiaalista, niin miten olisi esim. Apostolien teoissa:
"Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: 28 hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: 'Me olemme myös hänen sukuaan.' 29 Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus."
Minusta kokonaisuudessaan Raamatun oppi, jo Vanhassa Testamentissa, puhuu panenteistisestä maailman ja Jumalan suhteesta. Panteismilla ja panenteismilla on eronsa: panteismi näkee Jumalan ja luomakunnan suoraan yhtenä, mutta panenteismissa Jumala on kyllä luomakunnassa olemuksellisesti, mutta on tätä suurempi: maailma katoaisi jos Jumala lakkaisi olemasta, mutta Jumala ei katoaisi, jos ilmiömaailma lakkaisi olemasta.