Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Sinä koit hengellisen kokemuksen, joka koski ihmisen ja maailmankaikkeuden todellista, ei-aineellista olemusta. En usko että miehellä, jonka silmiin katsoessa sen koit oli sinänsä asian kanssa muuta tekemistä, kuin että jotenkin menit tilanteessa sopivaan mielentilaan, jossa yleensä sellaisen näkemisen peittävä ego väistyi ja näit ilman hetken kaiken ilman suodattimia.
Minä muistan että ennen kuin olin varsinaisesti kokenut pysyvämpää hengellistä muutosta, niin usein katselin erilaisten eläinten silmiin ulkona kävellessäni, koska esim. lehmän tai hevosen silmiin katselu aiheutti minulla usein sellaisen idässä kutsutun "satori"-elämyksen, jossa juurikin kokee aivan toisen maailman, hengellisin aistein, ei fyysisin.
Tuo on hieno kokemus ja yleensä (jos kokija vähänkään haluaa, eikä säikähdä hulluuta niin että torjuu asian) johtaa polulle, jossa ajallaan henkiset ja hengelliset kokemukset yleistyvät ja lopulta uusi näkemisen taso tulee pysyväksi olotilaksi, niin että siinä missä alunperin tavallinen ihmisten aistikokeminen on normi ja satori kiinnostava muuntunut tietoisuudentila, lopulta hengellisin aistein näkeminen on normi ja ihmisten muotojen maailma vain kuin varjo- tai unikuva jonka tosin näkee, mutta joka ei ole niin kovin tärkeä syvemmän todellisuuden rinnalla.
Oma näkemykseni edesmenneiden näkemisestä on, että he ovat ihan yhtä lailla olemassa siellä, missä kaikki muukin on: tietoisuudessa, nykyhetkessä, joka on ikuinen ja ääretön, ajaton ja paikaton. Se, että ihmiset normaalisti näkevät vain tietyssä ajassa ja paikassa olevat objektit, on neurologisen koneiston ja uskomusjärjestelmän luoma konventio. Poikkeamia siitä pidetään yleisesti epänormaalina ja mielisairauksien oireina, ja kieltämättä, vaikea sitä olisi ihmisaivojen selvitä kaikesta siitä informaatiosta mitä rajaton nykyhetki täysin filtteröimättömänä sisältää. Se on tosin mahdollista jos katkaisee samaistumisen fyysisen minän käsitteeseen, mutta niin kauan kuin ihmisten maailmassa haluaa esiintyä, sitä on käytännöllistä tehdä vain ajoittain, esim. meditaatiossa, ei koko ajan, ellei halua päätyä hoitolaitokseen ;)
Itse siis uskon että ihminen voi nähdä edesmenneitä, tai tulevia, koska oikeasti kaikki on nyt. Kohteen tulkitseminen kummitukseksi, tai vaikka tulevaksi jälleensyntymäksi jostain, on kuitekin aikaan uskovan ihmismielen konstruksio, ei osa todellisuutta. Vaikka ilmiö itsessään ei ole kovin merkittävä missään mielessä vaan lähinnä kuriositeetti, niin siinä mielessä se voi olla yksilölle merkittävä, että se voi saada etsimään olevaisuuden syvempää olemusta, itsen syvempää olemusta, ajan ja paikan ja ikuisuuden salaisuuksia.
Itselleni "kummitus" on vain ihmiseksi kutsuttu henkiolento, jonka ei tällä hetkellä uskota olevan enää elossa. Elävä ihminen on myös ihmiseksi kutsuttu henkiolento, jonka uskotaan tällä hetkellä olevan fyysisesti ilmenemässä tai elossa, ja siksi hänet nähdään tämän uskomuksen läpi, eikä kummituksena. Pohjimmiltaan molemmat on henkiolentoja, ajan ja paikan tuolla puolen.
Jumalan valtakunnassa, joka on todellinen todellisuus, kaikki on jo hyvin. Ei ole syntiinlankeemusta eikä langenneita, ei ole sairautta, ei kuolemaa, ei kärsimystä. Ei ole mitään, mitä tarvitsisi muuttaa. Ihmisten täytyy vain herätä Aatamin unesta, siitä painajaisesta jota ihmiselämäksi sanotaan ja löytää taivasten valtakunta, joka on meidän keskellämme ja sisäisesti meissä.
Ei Jumala luonut sitä painajaista, mitä ihmiskunta näkee. Ihmiset ovat itse luoneet sen, se on vain karkea väärintulkinta perimmäisestä todellisuudesta, ja se muuttuu sen mukaan mikä on ihmiskunnan ja osin myös yksilön tietoisuudentila (yksilön tietoisuuden tila määrää pitkälti sen miten hänen henkilökohtainen elämänsä menee, mutta ei merkittävästi vaikuta maailman suurtapahtumiin kuten sotiin tai kriiseihin). Ihminen voi kyllä valittaa Jumalalle kun häntä ahdistaa ja pelottaa, mutta silti se on lopulta ihmisen vastuu palata kotiin paratiisiin, tuhlaajapojan täytyy itse palata eikä vain pysyä harhamatkoillaan ja valittaa kuinka siellä on ikävää.
Vierailija kirjoitti:
Pelko pois mielestä. Elät ikuisesti, kuten me kaikki muutkin.
Vaikka tämä on totta, niin se huonosti lohduttaa ihmistä, joka ei ole kokenut sitä itse, vaan kokee tällä hetkellä olevansa ruumiillinen, kuolevainen ihminen, jonka terveys tai henki on uhattuna. On monia totuuksia, joista ei ole mitään hyötyä ihmiselle joka ei omakohtaisesti ymmärrä niitä. Esim. jos itselläni on kipu, saatan todeta sisäisesti itselleni, että kyseessä on illuusio, joka johtuu tämän maailman uskomuksista. Menen ja jatkan elämääni tietäen, että illuusio haihtuu kun en pelkää sitä, kun en usko siihen. Mutta ikinä en sanoisi kellekään kivun vuoksi rukousta pyytävälle, että enpä rukoile, koska koko tila on pelkkä illuusio. Hänelle se on totisinta totta, sekä kipu että avun tarve. Jos joku sanoo, että se on illuusio, hän toteaisi vain, että onpa omituinen, jopa hullu tyyppi, koska hän ei näe maailmaa siitä tulokulmasta vaan ihmisen luonnollisesta.
Mutta ihmisellä on oikeus olla ihminen, juuri sellainen kuin on. Jos pelottaa, saa pelätä. Jos sattuu, saa sattua. On myös oikeus pyytää apua Jumalalta sekä toisilta uskovilta rukousapua. Taivasten valtakunta on meidän keskellämme, mutta jos sitä ei näe, niin ei se tule todeksi hokemalla että siinä se on, ja kieltämällä hyvin konkreettisina koetut ahdistukset ja kivut ikään kuin niitä ei olisikaan. Sellainen on pelkkää älyllistä epärehellisyyttä ja aivopestyksi tulemista.
Olen, minulla on jonkin aikaa ollut tämä rekisteröity nimimerkki jolla kirjoitan aina jos tänne kirjoitan.
Jokainen joka on kokenut satorin, on kokenut aivan uuden tietoisuuden tason kosketuksen, jotain hänessä on herännyt, ja se kyllä vetää häntä ihan itsekseen kohti tavoitettaan. Ei tarvitse muuta kuin haluta sitä, kuten sinä teetkin. Ja sitten tehdä niin kuin sisäiset impulssit kehottavat. Jos ne kehottavat meditoimaan, niin meditoi. Jos ne kehottavat etsimään henkistä tai hengellistä luettavaa, lue - tulet huomaamaan, että ihmeellisellä tavalla käsiin osuu kirjoja, joissa on juuri sellaisia asioita joita kaipasitkin, kun vain annat "vaiston" valita mitä ja milloin luet. Jos koet halua mennä johonkin ryhmään tai seurakuntaan, niin mene. Mutta oma sisäisyys on aina paras opas, sillä tie on yksilöllinen itse kullakin.
Ainoa mikä on kaikille yhteistä on, että mielen hiljaisuutta kannattaa harrastaa, koska siinä ne sisäiset impulssit, jotka vetävät oikeaan suuntaan, havaitsee paremmin kuin jos koko ajan menee maailmassa ympäriinsä, aivot tämän maailman asioita täynnä. Lopulta sitä huomaa, että se hiljaisuus, joka ensin oli jopa ehkä vähän pitkästyttävää (mielen ja egon tulkinta), onkin jotain muuta kuin tylsä tyhjä tila, pelkkä merkityksetön tausta ajatuksille ja aistimuksille - että se onkin kaiken olevaisen alkulähde ja se mihin kaikki katoaa, että se tietoisuuden tila onkin paitsi se mitä Jumalaksi kutsutaan, myös oma syvin olemus.