Kristitty mystikko

Olen viime aikoina pohtinut seuraavaa ristiriitaa: saat mitä pyydät + todellisuutta ei pidä vastustaa vaan hyväksyä. Logiikkani mukaan jos hyväksyn todellisuuden, niin en ole pyytämässä mitään... Jos pyydän, niin olen tyytymätön todellisuuteen... Miten tämä dilemma olisi ratkaistavissa!

On eri tasoja, joilta ihminen voi toimia. Tavallisin on puhtaasti fyysinen, jossa uskotaan ehdottomasti materian lakeihin ja materialistisen tason syy-seuraussuhteisiin.

Toisaalta on psyykkinen taso, jolta esim. Vetovoiman laki / Salaisuus toimii, tai Jeesuksen opetus: "Jos anotte mitä tahansa uskoen jo saaneenne, se on teille tuleva", tai se että jos olisi uskoa sinapinsiemenenkin verran, niin voisi käskeä vuorta heittäytymään mereen ja se heittäytyisi. Tämä taso alkaa jo viitata materian tason illusorisuuteen, ja sanoo: se minkä näette fyysisenä todellisuutena on kuva sisäisestä tilastanne ja uskomuksistanne. Siksi on mahdollista muokata "ulkoista" kuvaa muokkaamalla omia uskomuksia. Tältä tasolta useimmat kuitenkin edelleen uskovat, että materian taso on ulkoinen ja todellinen, mutta että psyykkinen voima pystyy vaikuttamaan siihen.

Lopulta on spirituaalinen taso, jolla ymmärretään näkyvän harhanomaisuus täysin, eikä ole enää mitään halua tai tarvetta tavoitella sillä tasolla mitään. Miksi joku näkisi vaivaa tavoitellakseen unikuvia tai päästääkseen niistä eroon? Eikö parempi olisi herätä! Ihminen ymmärtää olevansa yhtä universumin luovan voiman kanssa, sen jonka nimi on "Minä olen". Minä - universumin ainoa voima jota vastaan ei ole muita voimia. Ihmisten illuusio, joka vielä psyykkisellä tasolla otettiin kovin vakavasti, on nyt kuin leikkiä, sen ainoa syvempi merkitys on osoittaa itselleen ja muille (varsinkin itselleen) että se todellakin on totta että taivas on tässä ja Minä olen se joka minä olen. Tämän ymmärtäminen tuottaa itsestään, ilman psyykkistä työtä minkään yksittäisten tavoitteiden eteen, miellyttäviä ja hyviä illuusioita ja unikuvia, siis runsaan ja hyvän ihmiselämän. Ihmismieli vain lepää ja tietää, että (mieltä syvempi) minä olen se voima joka on luonut ja ylläpitää universumin, ei ole siis mitään syytä hötkyillä mistään. "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki tämä annetaan teille" - etsikää ensin spirituaalista tasoa, unesta heräämistä, niin huomaatte, että myös ihmiselämän unessanne kaikki on hyvin, ja se tuottaa hyvää hedelmää.

"Oletko lukenut Neile Donald Walschia? Oletko samaa vai eri mieltä hänen kanssaan?"

En ole lukenut. En yleensä lue tuon tyyppistä kirjallisuutta, ainoa taitaa olla että Eckhart Tollen "Läsnäolon voiman" olen lukenut koska niin moni viittasi keskusteluissa siihen, että katsoin tarpeelliseksi tutustua siihen itse että voisin sanoa jotain siitä. 

Itse etsisin mieluummin vanhojen, vakiintuneiden uskontojen pyhistä kirjoituksista, jotka aika on koetellut, mutta se on toki makuasia. Se mitä joskus aikoinaan luin vähän noita new age -juttuja, niin tuntui että ne eivät oikein päässeet siihen olennaiseen, siihen mikä oikeasti aikaansaa muutoksen, silti vaikka niissä olikin myös niitä samoja hyviä totuuksia joita löytyy pyhistä kirjoituksistakin. Pahimmillaan niihin totuuksiin oli sekoitettuna paljon ylimääräistä sotkua, jonka kanssa pelaaminen korkeintaan antaa luonnolliselle mielelle älyllistä tyydytystä, mutta ei vie lähemmäs hengellistä heräämistä. Herääminen kun vaatii paljon enemmän hiljaisuutta, kuuntelemista ja vastaanottavaisuutta kuin tietoa ja teorioita ja niiden pohtimista.

Oivalluksen myötä tulee myös niin kutsutun pahan illuusioluonteen ymmärrys, ja sitä kautta aivan uusi kunnioitus Jumalaa kohtaan: Jumala kirjaimellisesti on ainoa voima, jota vastaan ei oikeassa todellisuudessa taistele mitkään voimat. Jumala on kaikkialla läsnäoleva, eikä ole yhtään pistettä maailmankaikkeudessa jossa Jumala ei olisi (missään siis ei ole sijaa pahalle). Jos näin on, ja Jumala on rakkaus ja täydellisyys, niin mitä olisi muutettavaa missään? Ei ole, kaikki on jo  hyvin. Jos aistit näyttävät että kaikki ei ole hyvin, kuten ne voivat näyttää, koska niin on ihmisolento ehdollistunut luonnostaan, niin sitä tietää, että kyse on illuusiosta, ei Jumalan luomasta todellisuudesta. Tämä mahdollistaa erilaiset ihmeet, koska omaa illuusiotaan ihminen voi muokata ilman tarvetta yliluonnolliseen voimaan, mutta jos esim. sairaus olisi Jumalan luoma todellinen asia jolla on Jumalan määräämät lait, niin se olisi ikuinen kuten kaikki mikä on Jumalasta. Mutta se on ihmiskunnan illuusiota, ja sen läpi voi nähdä. 

Illuusioluonteen tajuamisen myötä ihmisen elämään tulee myös melkoinen keveys. Ei tuska, eikä nautinto, kumpikaan ei enää kosketa niin syvältä, koska näkee sen epätodellisuuden. Mitään ei tarvitse pelätä, mitään ei tarvitse haluta, koska näkee että se mitä aistit näkee, on kuitenkin vain harhaa, ja sen tavoittelu tai pelkääminen olisi tuulen tavoittelua tai pelkäämistä. Sitä näkee, että kaikki on jo hyvin, ja keskittyy vain itse elämään sisäisessä hiljaisuudessa ja hengellisessä näkemisessä, jossa näkee hengellisin aistein taivasten valtakunnan ihmisten harhan taustalla. Sitä lepää, vain on, kuten Jumalakin on, tietäen että ei ole aistien väitteistä huolimatta syntyväinen ja kuolevainen, alati vaarassa oleva olento, vaan ikuinen henkiolento, yhtä Jumalan kanssa - Jumalan individuaatio.

Mitä huolia voisi olla sillä, joka näkee ettei mikään voi uhata häntä, ei hänen tosiolemustaan. Korkeintaan on mahdollista tuhota tilapäinen illuusio materialistisesta olemisesta, ja sekin vain, jos siihen "annetaan valta ylhäältä", ja tämä ylhäältä ei tarkoita jotain erillistä Jumalaa joka vastoin tahtoani voisi päättää että pistänpä tuon nyt kuolemaan vaikka syöpään vaikkei se vielä haluaisi lähteä, sillä "minä ja Isäni olemme yhtä". Siispä minä itse annan vallan jollekin "voimalle", jos katson että on aikani lähteä tästä illuusiosta, kuten Jeesus teki antaessaan Pilatekselle vallan tuomita hänet ristille, koska tiesi että hänen tehtävänsä on näyttää kuoleman epätodellisuus kuolemalla ja nousemalla ylös. Sitä tarkoittaa se, ettei Pilateksella olisi Jeesuksen sanojen mukaan häneen mitään valtaa, ellei sitä olisi annettu ylhäältä. Ylhäältä ei ole erillinen Jumala, koska mitään erillistä Jumalaa ei ole, vaan se henkilö itse, joka tietää olevansa yhtä Jumalan kanssa.

"Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?"

Tuon sanoin muistaakseni tilanteessa, jossa kirjoittaja oli kokenut sen mikä on buddhalaisuudessa yksi perusopetus: minän, ihmispersoonan (sen mitä jotkut sanovat egoksi) tyhjyyden ja harhanomaisuuden. Kokemus oli ollut ahdistava, kuten se aluksi useimmille on. Minä sanoin tuon lainatun siinä mielessä, että ahdistus tuosta on pientä verrattuna siihen verrattuna, mitä koet kun alat oivaltaa että kaikki mitä aistit näyttävät on illuusio. Ensioivallusta usein sävyttävät melkoiset sekoamisen pelon ja tyhjyysahdistuksen piirteet, varsinkin jos ei samalla vielä näe, että taustalla ON perimmäinen todellisuus (josta ihmisten näkemä maailma on vääristymä) vaan kokee että mitään ei ole olemassa.

Sitten kun on nähnyt ja hyväksynyt maailman illuusioluonteen, kyllä aukeaa monikin asia. Esimerkiksi monet Raamatun kohdat ymmärtää aivan toisin. Vaikka sen, kun Jeesus sanoo että "taivasten valtakunta on teidän keskellänne" - niinhän se on, jos näkee läpi siitä illuusiosta, joka sen yleensä ihmisillä peittää taakseen. Tai "minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta" - ei ole, koska tämä maailma on illuusio, ja todellinen valtakunta on ikuinen, harmoninen taivasten valtakunta...

Minä olen se joka minä olen. Miksi miettiä leimoja, tuotakaan leimaa? 

"Bodhisattvan ajatellaan toimivan hyvin laajassa aikakäsitteessä, niin että bodhisattvan toiminta kestää satoja tuhansia elämiä."

En usko ajan todellisuuteen, ja tästä näkökulmasta myös jälleensyntyminen on illuusio, sillä syntymä ja uusi syntymä edellyttävät aikaa. Ajan illuusion sisältä katsoen voidaan toki sanoa noinkin, mutta se on vain vääristymä jostain mitä ihmisen luonnollinen mieli ei ymmärrä ja siksi tulkitsee lapsenomaisesti muotoon joka on tuttu aineen maailmasta: syntymiksi ja elämiksi yksi toisensa jälkeen.

"bodhisattva siirtää omaa valaistumistaan, kunnes kaikki olennot ovat saavuttaneet valaistumisen ja kaikki kärsimys on hävitetty maailmasta"

Jotta voi sanoa näin, täytyy uskoa taas ajan illuusioon, siihen että on ollut aika jossa on valaistumaton tila, ja aika jossa saavutetaan valaistunut tila. Täytyy myös uskoa kärsimyksen illuusioon. Mutta jos oletetaan aika ja kärsimys sillä perusteella että useimmat uskovat niihin ja kokevat niitä, niin sittenkin on outoa, että miksi kukaan lykkäisi omaa valaistumistaan, joka samalla kohottaa yleistä tietoisuudentilaa ja siten auttaa muita valaistumaan? 

"tekemällä hyvää itselle tekee hyvää toisille ja tekemällä hyvää toisille tekee hyvää itselle, niin että minä ja muut tulevat erottamattomiksi"

Minä olen aina nähnyt tämän toisin päin, niin että kun ihminen alkaa kokea että on vain yksi Minä, jonka ilmenemää kaikki olevainen on, niin silloin alkaa kohdella lähimmäistä kuin itseään, ilman tarvetta pyrkiä siihen. Eihän sitä kukaan oman ruumiinsa osaakaan vahingoita, koska se mikä sattuu varpaaseen, sattuu koko ihmiseen, joten miksi kukaan vahingoittaisi mitään olevaista, jos tietää olevansa Oleminen ja sen ilmenemä itse?