Kristitty mystikko

Tietoisuuden perusolemus on jotain mikä on hyvin olennaista hengellisessä oivaltamisessa. Useimmat samaistavat tietoisuuden tietoisuuden kohteisiin, eivätkä näe itse tietoisuutta "minään". He kyllä kuulevat ääniä, näkevät asioita, huomaavat ajattelevansa, ja sanovat että olen tietoinen äänistä, näköaistimuksista ja ajatuksista, mutta eivät tiedosta mikä on Tietoisuus, joka tiedostaa. 

Jo se on edistystä, jos kokee niin, että tietoisuus on tila, jossa aistimukset ja ajatukset ja tunteet ovat, josta ne virtaavat läpi, jossa ne tulevat aistituiksi. Tämä tila voi tuntua alkuun elottomalta ja tyhjältä, vähän kuin avaruus näyttää ei miltään, jos kiinnittää huomionsa tähtiin. Eikä ihmismieli pystykään koskaan ymmärtämään älyllisesti, mikä on sen tietoisuuden olemus, koska se on Ilmentymätön, ja mieli käsittelee luonnostaan ilmeneviä asioita.

Tässäkin taas tarvitaan uusien hengellisten aistien heräämistä. Vain niillä pystyy aistimaan, että se mikä näyttäytyi tyhjänä taustana aistimuksille, onkin kaiken alkulähde, että se on Minä, se on Jumala. Se on Minän ilmentymätön muoto, josta kehon ilmennyt muoto syntyy (luonnollinen ihminenhän ajattelee toisin päin: niin että keho on todellinen minä, ja sen toiminnan seurauksena syntyy tietoisuus), ja se on Jumalan ilmentymätön muoto, josta syntyy kaikki ilmennyt, koko universumi. Juuri tämä Minä, ilmentymätön minä, on se joka on kaikille yhteinen. Ajatteleva mieli tai keho tai aistimukset eivät ole se, ne kuuluvat ilmentyneen alueelle, ja individuaatiot ovat yksityisiä. Ilmentymätön on viinipuu, ja ilmentymät ovat oksat. 

Joka haluaa konkreettisesti kokea tuon, eikä vain älyllään miettiä onkohan noin vai eikö ole, joutuu yleensä aika kauan "tuijottamaan tyhjyyttä", katsomaan sitä mikä ei näytä miltään. Meditoimaan tai rukoilemaan ilman sanoja. Itse ajattelenkin niin, että erilaisissa hengellisissä tai henkisissä teoksissa tärkeintä eivät olekaan niiden väitteet Jumalan tai maailman olemuksesta, vaan niissä esitetyt käytännön ohjeet miten ihminen voi hiljentyä, meditoida, keskittyä hetkeen jne. Useimmat vaan eivät viitsi niitä kovin paljoa noudattaa, ja kun pelkkä lukeminen ei "auttanut", etsitään seuraava kirja, jonka lukemisen toivotaan tuovan apu siihen ettei vieläkään koe mitään. Mutta mielen tasolta ei voi löytää hengellistä.

Myös kärsimyksen pelko liittyy siihen, että kokee olevansa perimmäiseltä olemukseltaan fyysis-psyykkinen kokonaisuus, samoin kuin kuolemankin pelko. Itse en koe niin - koen olevani ikuinen henkiolento, ikuinen Jumalan yksilöllinen ilmentymä. Sillä, mitä ihmis-illuusiolle tapahtuu, ei ole minulle niin väliä. Ei kuolemalla, ei kärsimyksellä, ei menetyksillä. Ne ovat kaikki yhtä lailla illuusiota, jolla ei ole merkitystä, jos tuntee sen tyynen ja autuaallisen syvyyden, joka on pohjimmiltaan. Paradoksaalista on, että sitten kun ei enää juurikaan välitä illuusion tasosta, kun olisi ihan valmis siihen että se rampautuu tai sairastuu tai kuolee pois ilmenemästä, niin saakin myös sillä illuusion tasolla kaiken mitä tarvitsee, ilman murehtimista ja vaivannäköä. Perimmäisen todellisuuden ja minän syvimmän olemuksen ikuisen rauhan ja turvallisuuden näkeminen kun tuo myös psyyken tasolle rauhan, ja se taas heijastuu siihen mitä sanotaan ulkoisiksi olosuhteiksi ja elämäksi. Kaikesta luopunut saa kaiken.

Tuosta haluttomuudesta ja tarpeettomuudesta - luulen että hyvin harva ymmärtää, mitä se on käytännössä, koska on niin mahdotonta käsittää millaista on ohjautuminen muulta tasolta. Moni luulee, että se tarkoittaisi että ei tee mitään, olla möllöttää vaan. Mutta ei se tarkoita sitä ollenkaan. Se tarkoittaa elämää, jossa sisäisestä intuitiosta, syvemmästä Minästä, nousee intuitioita, joita ihminen seuraa siinä hetkessä. Ei tarvitse toivoa mitään, haluta mitään, sillä ihminen tietää että hän on yhtä Jumalan kanssa ja kaikki järjestyy juuri niin kuin pitää. Ihminen saa vain levätä ja katsella, ihailla sitä miten hienosti menee elämä, jonka johdossa on muu taso kuin pikkuruinen ihmismieli haluineen ja pelkoineen. Se on rauhan ja levon ja harmonian elämää, ja samalla ulkoisella tasolla voi olla hyvinkin aktiivista. 

Muutenkaan koko psyykkisen maailman viisaudet eivät päde ollenkaan niihin, jotka ovat oivaltaneet hengellisesti. Esim. psyykkisellä puolella ihmisille rummutetaan kuinka tarpeellista on rakkaus tai ihmissuhteet tai mielekäs työ tai milloin mikäkin. Oivaltanut hymyilee, koska tietää, että minä olen kaikki, olen rakkaus ja kaikki ilmenevä, mitä minä voisin tarvita? "Minulla on leipää, josta te ette tiedä", kuten Jeesus sanoo - tiedän olevani yhtä sen kanssa joka on kaikki, yhtä kaiken perusolemuksen kanssa, eikä minulta siksi puutu mitään. Sillä, jos on joskus hetki jolloin illuusioiden maailmassa näyttää että jotain puuttuu, ei ole niin väliä, se on enemmänkin kuin katsoisit omenapuuta tammikuussa: paljas ja ilman hedelmää, mutta kaikki ymmärtävät että siinä jo vaikuttaa voima joka keväällä tuottaa lehdet ja kesällä omenat, eikä ole mitään tarvetta stressata siitä että siinä ei nyt ole omenia, ja yrittää saada niitä tulemaan. Antaa vaan luonnon voiman hoitaa hommansa, luottaen siihen. Niin voi ykseytensä oivaltanutkin luottaa Tietoisuuteen, myös sillä hetkellä jolloin illuusion maailmassa näyttää olevan puute jostain, ja odottaa rauhassa, luottaen, että jos mitään muuta keinoa ei ole, niin Tietoisuus pystyy järjestämään vaikka vettä kalliosta tai halkaisemaan Niilin vedet läpi kuljettavaksi - ei ole mitään, mitä se ei voisi tehdä. Vaikka useimmiten se kyllä toimii luonnollisempien "sattumien" ja tapahtumien kautta ;)

Vierailija kirjoitti:

Nyt ymmärrän... Kiitos.

Minun spirituaaliselle tasolle nousemista hankaloittaa lapsuuteni. Elin fundamentalistiuskovaisessa perheessä, jossa isä tiesi mm. mm. mm. absoluuttisen totuuden ja puhui aina Jumalan tahdon noudattamisesta.

Sitten kun kuuntelin tarinoita lähetyssaarnaajista, jotka matkustavat uskon voimalla ilman pennin hyrrää, tai tulevat vainotuiksi, tai jotain muuta vastenmielistä...niin ei kiitos... Jumalan tahto on todellakin kyseenalainen, eli jotkut piuhat pitää pitää itsellä...

Ap

Ongelma fundamentalisteilla on usein se, että he uskovat että Jumala on ihmiselle ulkoinen, joku ulkopuolelta määräilevä tahto, silti vaikka itse Raamatusta lukevat että "Minä ja Isäni olemme yhtä" tai "nyt en elä enää minä, vaan Kristus elää minussa". Silti he käsittävät, ja syöttävät muillekin käsityksenä, että tuolla jossain on vaativainen olento, joka saattaa pakottaa vaikka lähetystyöhön ja kidutuksia kestämään, vaikka ihmistä pelottaa ja hän ei halua. Sama arvaamaton tyyppi näyttää arpovan rukousvastauksia, ja valitettavan usein jättävän ihmisen pulaan, ilman oikeutta selityksiin. Ihmisen osa on alistua, ja silti kiittää, koska niin kuuluu tehdä. Aivopestä itseään "Jumala on rakkaus, Jumala on hyvä", vaikka se Jumala jonka tuntee vaikuttaisi olevan, jos sen uskaltaisi edes itselle myöntää, kaikkea muuta. Ei sitä tosin helposti uskalla myöntää, koska helvettituomio uhkaa vääristä uskomuksista.

Kaikkein vapauttavin oivallus ihmiselle on ymmärtää konkreettisesti, että minä ja Jumalaksi kutsuttu on yhtä. Jumalan nimi on "Minä olen", ja jokainen meistä tietää olensa "minä". Me viittaamme itseemme sillä sanalla, mutta useimmat eivät ymmärrä kuinka perustavanlaatuinen on yhteys Jumalan nimen ja minän välillä. Näin siksi, että ihmiset on ehdollistettu uskomaan olevansa ajallinen ruumis ja mieli, ja kaikki tietävät ettei katoavainen ruumis ja mieli voi olla Jumala. Egon tyhjyyden oivalluksesta syntyy oivallus, että minä en olekaan ruumis ja mieli, vaan tietoisuus jolla on ruumis ja mieli. Tietoisuus, joka luo ja ylläpitää muotoa. Ja se, että on vain yksi tällainen Tietoisuus, minun "Minä" ja sinun "Minä" on ihan samat...

Minun on joskus itseni vaikea muistaa että ihmiset eivät tiedä tätä. Joskus olen sanonut rukousta pyytänellle, että ole rauhassa, minä olen heti sinun kanssasi. Koska henkilö oli fyysisesti kaukana, hän oli ajatellut että minulla on joku erityiskyky, että voin jotenkin astraaliruumiina tulla leijumaan sinne ja rukoilla siten hänen puolestaan. Mutta en minä sitä tarkoittanut ollenkaan! Minä tarkoitin että MINÄ on siellä. "Hänen oma" minänsä. Kaikkien yhteinen minä. Ei ihmismuoto vaan Oleminen, Tietoisuus, Kristus jonka ruumiin osia kaikki muodot ovat. Ei kukaan tarvitse minun tai kenenkään muun ihmismuotoa luokseen rukoilemaan, kun hänen oma Minänsä on koko ajan itse Jumala! Se täytyy vain huomata, eikä samaistua ajalliseen muotoon pelkästään ja luulla, että Jumala on jokin erillinen olento jossain kaukana, tai syvällä (osahan sanoo että Jumala on syvällä sisimmässä, ja syvälle voi olla yhtä vaikea ulottua kuin kauas). Jos ihminen voi sanoa ilman ajatuksia kehosta ja mielestä "Minä olen", tiedostaa olemisensa, niin siinä on Jumala läsnä.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse kokenut egon illusiomaisen luonteen. Se ei kyllä minua pelästyttänyt. Enkä ole siinä niin "hyvä", eli joudun muistuttamaan itseäni tietyissä tilanteissa, että minä en ole egoni.

Toisaalta ymmärrän mitä kirjoitat, mutta noin pitkällä en todellakaan ole. Suurin ongelma on tunteet. Jos ei olisi pelkoa ja siitä johdannaisia tunteita, niin elämä olisi helppoa... Tiedän kyllä, että pelkoa ei rakkaudessa ole, mutta miksi sitten pelko onnistuu niin usein syrjäyttämään rakkauden? Mistä sen voima kumpuaa, jos se on vain illuusio? Ja tärkein kysymys: miten sen voiman saa katkaistua - lopullisesti siis?

Walchista kysyin, koska siinä on niin paljon samaa kuin sinussa. Ostin aikoja sitten suosittelemasi Goldsmithin kirjan, ja sekin on samaa. Ja viimeisin Hellstenkin on samaa. Vivahde-erot liittynevät kulttuuriin.

Ap

Tunteet ei ole ongelma, vaan ne vielä jäljellä olevat perususkomukset, joista ne kumpuavat. Jotta voi pelätä, täytyy uskoa olevansa kuolevainen olento, joka on jollain tapaa vaarassa, joko fyysisesti tai psyykkisesti. Täytyy uskoa ajallisen ihmisminän todellisuuteen ja olennaisuuteen. Tällaiset uskomukset taas syntyvät siitä, ettei ole vielä nähnyt mikä on nimen ja muodon tuolla puolen. 

Noita uskomuksia ei voi muuttaa pelkästään aivopesemällä itseään, hokemalla että "minä olen iankaikkinen sielu" tms - ne on liian perustavanlaatuisia katoamalla niin, varsinkin kun aistimaailma (jota ihminen on opetettu pitämään todellisuutena) koko ajan näyttää vahvistavan että höpön höpön sinä mikään iankaikkinen sielu ole vaan hyvinkin haavoittuvainen ihmisolento. Homma kun menee niin päin, että sitten kun näkee,  niin uskomukset muuttuvat, ja sitten aisti - ja tunnemaailma muuttuu myös, koska ne heijastavat mieltä ja uskomuksia. 

Lopulliseen vapautumiseen pelosta -ja toivosta ja toivon tarpesta- siis vie vain sisäinen kokemus, hengellisten aistien avautuminen. Sitä kohti voi kulkea tiettyyn pisteeseen asti lukemalla kirjoja ja avartavia ajatuksia, jotka tuhoavat vanhoja uskomuksia, mutta jossain vaiheessa sellainen käy hyödyttömäksi. On vain oltava hiljaa, odotettava, kuunneltava ja katseltava ilman mitään sisäisiä arvostelmia. "Odotettava Jumalaa", kärsivällisesti, silti vaikkei aluksi tunnu muuta kuin luonnolliset aistimukset ja välillä tulevat ajatukset ja tunteet. Jonain päivänä kuitenkin tapahtuu sisäinen muutos, jonkinlainen kosketus tai näkeminen, ja sitä on sen sillan toisella puolen, jonka ylitys älyn ja lukemisen ja tutkimisen keinoin vaikutti täysin mahdottomalta. 

Ihmismielelle tämä on hyvin vaikea tie, koska ihminen on tottunut siihen että asioita ratkaistaan tekemällä tai ajattelemalla. Mutta ei ihmisruumiin voima eikä ihmismielen kyvyt pysty näkemään hengellistä todellisuutta, joten niiden täytyy väistyä taakse ja olla hiljaa, jotta näkeminen voisi syntyä. Mieli todennäköisesti valittaa julmetusti, että et tee mitään hyödyllistä, ja tuo ei johda mihinkään, mutta silti pitää vaan jaksaa - sitten  se ei ole edes kovin vaikeaa jos on, kuten itse aikoinani olin, jo kyllästynyt kaikkeen mitä "maailma" voi antaa. Silloin voi sanoa, että ok, ehkä en saavuta mitään koskaan, mutta mitä minä sitten saavuttaisin maailmassa touhuamisella? Rahaa, valtaa, ihmisten huomiota - en ole enää kiinnostunut siitä, se on roskan arvoista, joten minun on pakko etsiä jotain muuta.

On kuitenkin huomattava, että tietysti ihmiselämän unen tasolla myös spirituaaliselta tasolta elävä käyttää kaikkia tasoja. Esim. jos hänen eteisessään on tiellä pahvilaatikko, niin ei hän ala siirtää sitä uskon voimalla tai odota maailmankaikkeuden ratkaisevan ongelmaa yliluonnollisesti. Hän vaan nostaa sen laatikon pois tieltä ja kulkee eteenpäin. 

Samoin on turha pilkata psyykkisen tason käyttöä, joka kuitenkin on tavallaan edistyneempi kuin puhtaasti fyysinen. Kaikkihan käytännössä hyväksyvät fyysisen tason käytön ihmiselämässä, mutta osa sanoo, että psyykkistä tasoa ei saisi käyttää, vaan pitäisi suoraan hypätä spirituaaliseen jossa hyväksytään vain Jumalan tahto ilman omaa tahtoa ja sen läpi ajamista. Miksei tätä sovelleta sitten johdonmukaisesti myös fyysisesti ratkaistaviin ongelmiin? Aika monelle psyykkisen tason opettelu on välttämätöntä, että pääsee spirituaaliseen. Ilman sitä on vaikea oikeasti alkaa uskoa ja nähdä sitä, että se mitä maailma pitää ehdottomasti totena, materian lakien ja maailman ehdoton todellisuus, ei ole totta. Ja jos ei pääse yli niistä maailman uskomuksista, jää sille tasolle jossa odotetaan ulkopuolisen Jumalan yliluonnollista supervoimaa ratkaisemaan käytännön ongelmia, eikä siltä tasolta homma toimi, koska ei ole mitään ulkopuolista Jumalaa eikä myöskään todellisuutta jota pitäisi muuttaa. Vain illuusioita, joita voi muuttaa ihan itse.

Lopulta jokaisen täytyy tehdä mitä sisäinen intuitio ja johdatus sanoo. Jos ne käskevät esim. tutkimaan mielellä aineeseen vaikuttamista, niin pitää tehdä niin. Jos taas sitä ei luonnostaan halua ja kaipaa, tai on kyllästynyt loppuun asti luomaan maailmansa jokaisen yksityiskohdan tietoisella työllä, niin sitten on varmasti valmis siihen, että etsii vain todellisuuden ja itsen perimmäistä olemusta, haluamatta mitään tästä maailmasta. Silloin on valmis luopumaan ihan kaikesta, että saisi sen mitä sielu janoaa: Jumalan ja todellisuuden konkreettisen tuntemisen. Hienoin ihme on, että kun sen löytää, psyykkisen tason uskomukset muuttuvat itsestään sellaisksi, jotka luovat kauniita ja harmonisia ulkoisen tason kuvia, miellyttävän materialistisen tason ympäristön jne.