Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Noista tunteista vielä. Ei, minä en pidä ihmisajatuksia enkä tunteita niin kovin merkittävinä. Niitä tulee ja menee, ne muuttuvat aina, mitä niihin takertumaan. Ne ovat pilviä tietoisuuden taivaalla, välillä tummia, välillä hopeareunaisia hattaroita, mutta eivät ne vaikuta itse tietoisuuteen, joka on se olennainen. Jos tunteekin vaikka kateutta tai mustasukkaisuutta, niin mitä sitten? Pieni musta pilvi kulki tietoisuuden taivaan halki, jälkiä jättämättä. Missä on ongelma? Ei missään, ellei itse omaksu uskomuksia että jotkut tunteet on pahoja ja niitä ei saisi olla.
44:lle. Ei kollektiivinen tietoisuus ole masentava asia. Se on pikemminkin helpottava asia, sillä se tarkoittaa että yksilö ei ole syyllinen kärsimystä tuottavaan ajatteluun itsessään, vaan suurimman osan siitä hän on perinyt siitä mihin muu maailma uskoo. Ei tarvitse syyttää itseään eikä etsiä itsestään ja psyykestään vikoja ja virheajatuksia.
Sinulla tuntuu olevan vahvana ajatus, että jotta visualisointi toimisi, niin täytyisi jotenkin saada alitajunnastaankin kaikki halutun uskomuksen vastainen materiaali juurittua. Sinulle näin onkin, jos kerran niin uskot (niinhän Vetovoiman laki sanoo, että se mitä uskot, tapahtuu). Tuo on erittäin tehokas tapa tehdä tehokas manifestointi mahdottomaksi, jos uskoo että alitajunta, joka jo määritelmänsä mukaan on sellainen jonka sisältö ei ole arkitietoisuudessa vapaasti tarkasteltavissa, voi tehdä tyhjäksi kaiken mitä tietoisella tasolla yrittää saavuttaa. Minä keskittyisin sinuna ensimmäisenä muuttamaan tuon uskomuksen rakentavampaan ;) Kyllä se osa mikä on merkittävää, tulee itsestään tietoisuuteen kun alkaa tavoitella jotain tavoitetta. Silloin sitä voi käsitellä niin kuin kokee hyväksi.
Kun turvallisuudesta puhuit, niin sitä ei kyllä lopullisesti löydä vetovoiman lain tasolta. Sen avulla saa järjesteltyä ihmiselämän illuusion olosuhteita miellyttävämmiksi itselleen. Järjestelmällisesti harjoittelemalla aika paljonkin. Siihen moni tyytyy, koska eivät tunne kutsumusta spirituaaliselle polulle, jonka lopullinen lopputulos on turva ja rauha illusoriseksi nähdyistä maallisista olosuhteista riippumatta, ja paradoksaalisesti tämän seurauksena miellyttävämpi ihmiselämän illuusio. Eikä siinä ole mitään vikaa jos tyytyy.
Hassua kyllä, vaikka vetovoiman lain harjoittelu voi monella olla avain kohti spirituaalista tasoa, niin sille pyrittäessä lopulta sellainen täytyy jättää -ja tähän yleensä ihminen alkaa ihan luonnostaan silloin päätyä, ei enää jaksa tai halua visualisoida. Mutta tätä ei voi oikein tehdä, jos siihen ei ole kutsumusta,sellaista tahtoa, että menköön tämä maailma vaikka helvettiin, mutta minun on ihan pakko oivaltaa todellisuuden syvempi luonne tai Jumala tai miksi kukin sitä kutsuu. Lopettaa "kaiken tämän" jota visualisoimalla tavoiteltiin etsiminen: maallisen turvan, maallisen vaurauden, maallisen rauhan, ja etsiä vain taivasten valtakuntaa sisäisesti itsessä. Elävä, koettu yhteys siihen on avain pysyvään turvallisuuteen ja uudenlaiseen näkemiseen. Oikeat teoriat sitä koskien ei riitä, pitää olla yhteys ja kokemus.
"Vai miten sinä toimisit, jos työpaikalla sinun on aivan pakko tehdä töitä kollegan kanssa, joka tuo aika ajoin yhteiseen työhuoneeseen ulisevan kiven? Et halua sitä sinne, koska se häiritsee sinua. Mutta kollega haluaa. Ja teidän on pakko olla samassa tilassa."
En voi tietää etukäteen. Intuitio siitä miten toimia tai jättää toimimatta tulee hetkessä. Yleensä kaikki tuollaiset ratkeavat aika helposti, kun pysyy henkisessä näkemyksessä, jossa näkee sen "änkyröivän" tai vaikka huutavan ihmisen Jumalan lapsena, joka pohjiimmiltaan on saman Hengen ilmenemä kuin minäkin. Muistaa, että me olemme samalla puolella, vaikka toinen ei ehkä sitä vielä tiedä, sisaria ja veljiä. Sellainen näkeminen yleensä vaikuttaa ihmisiin niin, että asiat ratkeavat ilman pahaa mieltä kellekään. Henkinen asenteeni on: "Kristus vaikeassa valepuvussa, mutta Kristus kuitenkin: kunnioittava tervehdys!" Ulospäin se näkyy lähinnä haluna keskustella ja ymmärtää, provosoitumattomuutena, ja niin - myös kompromissikykynä jos asia on tosiaan toiselle tärkeä ja itse pystyn sopeutumaan ongelmitta. Mutta ei ole tosiaan mitään standardiratkaisua, vaan hetken inspiraatio määrää mitä sanon ja mitä teen. On myös aikoja jolloin itsekin yllätyn jämäkkyyttäni, tai kykyäni ajaa läpi asioita 'vaikka läpi harmaan kiven' - ei se aina ole pelkkää sopeutumista.
"Sitä täyttä rauhaa tässä tavoitellaankin, ettei se uliseva kivi häiritsisi... Eli onko se ainoa vaihtoehto, että asiat pitää vain hyväksyä, ja lopulta se ulina ei enää häiritse?"
Se on yksi mahdollinen ratkaisu monissa tapauksissa. Jos tilanteeseen liittyy muita ihmisiä, niin aika usein niin että henkinen vastustamattomuus, provosoitumattomuus, johtaa siihen että toisetkin rauhoittuvat. Ainoa vaihtoehto se ei ole, on sekä käytännön ratkaisuja että psyykkisen tason ratkaisuja, sekä tietysti spirituaalisen tason ratkaisu jossa oma rauha ja näkemys myös toisesta pohjimmiltaan hyvänä ja pyhänä muuttaa kaiken.
Joka tapauksessa, kun yllä esitit kysymyksen, että minkä heijastuma se on, että eksäsi vielä sinua häiritsee, niin luulen, että siihen kysymykseen ei kannata kauheasti vaivannäköä uhrata. Yleisin vastaus näihin asioihin kun ei ole että yksilö ajattelee jossain väärin, vaan yleisesti: maailman uskomukset ja niihin uskominen. Ihmiskunnan universaalit uskomukset, joiden mukaan tuollaiset tilanteet on mahdollisia. Ei syöpääkään voi laittaa jonkun yksilön kontolle, niin että ajattelit tai tunsit noin, syöpä on sen seuraus. Ihmiskunta uskoo syöpiin jotka iskevät melko sattumanvaraisesti ihmisiin, ja tämä kollektiivinen uskomus on pääongelma. Ihmiskunta uskoo siihen että on riitaisia eroja ja piinaavia eksiä, ja sitten kokee näitä. Ja ihmiskunta uskoo että on pahaa ja sotaa, ja kokee näitä. On paljon parempi etsiä itselleen sisäistä rauhaa muualta kuin ulkoisten olosuhteiden tasolta, kuin yrittää etsiä syitä ulkoisiin tapahtumiin psyykkiseltä tasolta. Se kun on enemmän "tietoisuuden taso" ja myös psyykkisen tilan yleissävy, kuin mitkään yksittäiset ajattelu- tai tuntemustavat, joka vaikuttaa siihen mitä vetää puoleensa.
Jos haluaa käyttää esim. visualisointia, se on täysin ok, ja toimii, kunhan keksii omalle psyykelle sopivat tavat uskoa jo saaneesi se mitä toivot: rauha häirinnästä. Sitä ei tarvitse tietää, miksi sellainen tilanne on kohdallesi osunut, johon tarvitsisit lääkkeeksi visualisointia. Samalla kun korjaat tuota ongelmaa visualisoinnilla, toki voit jatkaa syvemmän sisäisen rauhan etsintää eksästä ja ongelmasta riippumatta.
Yleensä autoa tai leivänpaahdinta aletaan kuitenkin hankkimaan vetovoiman lain avulla tietoisesti, jos jostain syystä ei muuten pystytä - yleensä syy on ettei ole rahaa. Jos on rahaa muutenkin, niin yleensä valitaan helpompi tapa ja käydään vaan ostamassa se leivänpaahdin tai auto (ellei sitten ihan muuten vaan testaile miten vetovoiman laki toimii). Aika usein myös ihmissuhde- tai työelämän asioissa käytännön ratkaisut on helpompi tapa. Ja sittenkin, jos manifestoi, niin täytyy muistaa seurata prosessin seurauksena nousevia käytännön toimien impulsseja, ettei olisi kuin lottovoittoa manifestoiva, joka ei ikinä edes lottoa, tai työpaikkaa manifestoiva joka ei hae töitä.
Tämän sanon lähinnä siksi, kun on olemassa ihmisiä jotka innostuvat niin paljon vetovoiman laista, että eivät haluaisi enää ottaa juuri käytännön vastuuta elämästään. Olen tavannut ihmisen, jolla oli asia joka olisi vaatinut juridisia toimia, mutta hänestä sellaiseen ei pitäisi joutua, vaan ongelma pitäisi pystyä ratkaisemaan puhtaan henkisellä tasolla. Jos tuota tietä seuraa johdonmukaisesti, ei kohta enää tee yhtään mitään muuta kuin visualisoi. Taivaan linnut eivät tosin kanna huolta huomisesta, ja silti taivaallinen Isä ruokkii ne, mutta eivät ne myöskään istu nokka auki kohti taivasta ja odota että ruoka putoaa suoraan sinne. En missään nimessä väitä että sinä olisit tuollainen, vaan kommentoin lähinnä sitä miksi yleensä otin esiin tuon sinänsä itsestäänselvän asian, että usein käytännöllinen ratkaisu on paras. Näitä kun lukee muutkin ihmiset.
Ja myös siksi, että se on lähellä sitä haastetta jonka olen omaan elämääni valinnut, kun olen valinnut työelämän erittäin hektisellä areenalla, jossa työn koko luonne on ongelmien ratkaisua, ristiriitojen selvittelyä jne. On melko helppoa olla henkinen ihminen, jos omistautuu kokonaan esim. henkisen opettajan uralle tai muuttaa pientilalle omavaraistalouteen mietiskelemään ja rauhallista työtä tekemään, mutta haasteita kaipaavat tekevät sitä keskellä liike-elämän pyörteitä, samalla kun juoksevat oravanpyörässä tuhatta ja sataa ;)
Samaa mieltä kuin sinä. Tuo on juuri sitä maailman ohjelmointia, jolla tämän maailman kollektiivisia perususkomuksia pidetään yllä - kaikkea sitä, joka lopulta luo kokemuksen. Tiedotusvälineet huutaa joka puolelta: tämä ei ole turvallinen universumi! Bakteerit uhkaa, mielipuolet raiskaajat uhkaa, pommit uhkaa, ja nykyään jopa ruoka uhkaa. Kuinkahan moni esimerkiksi on alkanut saada vehnästä oireita siksi, kun on niin kauan toitotettu että se on valtavan haitallista...
Oma maailmankuvani on niin kaukana tuosta, että minuun nuo eivät vaikuta. Minulle kaiken näkyvän syvin olemus on spirituaalinen, ei-aineellinen. Kaikki on jumaluutta itseään ilmenneenä, ja itsessään hyvää. Inhimillisen tietoisuuden taso toki tulkitsee spirituaalisen aineellisiksi objekteiksi, ja juuri siitä syntyy se, mitä kutsun illuusioksi. Se on ihmisen itsensä luoma, ja ihminen itse antaa luomalleen materialistiselle universumille merkitykset. Ruoallakin on juuri se vaikutus, minkä ihminen sille uskomuksillaan antaa. Itse annan sen, että se on jumaluutta itseään (toisin sanoen: omaa tietoisuuttani) ilmenneenä muodossa, pelkästään hyvää, ei koskaan vahingoittavaa. Mannaa taivaasta. Ja sitten jotkut ihmettelevät, miten "uskallan" syödä esimerkiksi sokerisia jälkiruokia. Ennen vanhaan ihmiset pelkäsivät villipetoja ja ryöstäjiä, nyt sitten jo makeita jälkiruokiakin ;)