Kristitty mystikko

Ei ole vain yhtä tietä haluttuun lopputulokseen, vaan monia. Esimerkiksi nykyisin suosittu Eckhart Tollen läsnäolon voima listaa monia niistä: nykyhetkessä pysyttely, ajatusten tarkkailu, antautuminen - ja perinteinen on esimerkiksi meditaatio. Lopulta ei tarvitse kuin riittävän, melko pienen määrän väärien estävien uskomusten tuhoamista mielestä oikealla opilla, ja sitten työtä sen harjoitteen suhteen, minkä on intuitiivisesti valinnut. Ei siis tarvitse harjoittaa montaa tekniikkaa tai tietä, ja niiden sekoittaminen voi jopa häiritä. Toki voi vaihtaa yhdesteä toiseen, jos tuntuu ettei etene entisellä.

Itse olen tykännyt eniten opetuksista ehkä Joel S. Goldsmithin "the Infinite Way":stä, jonka tosin itse löysin vasta kun olin jo kokenut sen mihin sekin kehottaa pyrkimään. Mutta se vetosi minuun koska ensinnäkin oma taustani oli kristillinen, ja toiseksi olin jo pitkään ollut kiinnostunut metafysiikasta, ja kirjoittajalla on myös siihen taipumuksia. Jollekin muulle Goldsmithin kirjoitukset voisivat olla tympeitä ja pitkästyttäviä, ja hänelle sopisi ihan joku muu tie. Jonka löytämiseen ohjaa kyllä intuitio ja halu etsiä hengellisesti.

Aina kannattaa myös muistaa vanhojen uskontojen pyhät kirjoitukset, tosin niissä ainakin itselleni oli se ongelma, että aloin oikeasti ymmärtää vasta sitten, kun olin jo kokenut sen mitä ne yrittävät opettaa tavoittelemaan. Sitä ennen minusta suuri osa oli kiinnostavaa, mutta sisäisesti ristiriitaista juttua jota en vaan ymmärtänyt, tai ymmärsin kovin kirjaimellisesti. Buddhalaisuudesta ymmärsin hyvin filosofisen puolen, mutta en siitäkään tajunnut että mikä sitten olisi se muutosvoima, joka veisi ajattelun ja filosofioiden tuolle puolen. Jeesuksen opetukset vaikuttivat minusta niin katkelmanomaisilta ja sekavilta, että ihmettelin, miten kukaan niiden perusteella voisi löytää mitään. Asiaan vaikutti varmasti myös se, että olin ollut fundamentalistikristitty aiemmin, ja minuun oli aivopesty ns. perinteiset tulkinnat, ja niistä oli vaikea päästä eroon vaikka tiesi että ne eivät toimi, ne eivät vie taivasten valtakuntaan meidän keskellämme, tässä ja nyt.

Vasta heräämiskokemukseni jälkeen löysin myös keskiajan kristilliset mystikot, ja totesin että kristikunnassa mystiikka, eli suora kokemuksellinen yhteys Jumalaan, ei olekaan ollut vieras asia. Mestari Eckhart, Juliana Norwichlainen, Avilan Teresa, Ristin Johannes, monet muut puhuivat siitä. Nämä ovat syy miksi vieläkin useimmiten sanon olevani kristitty, vaikka en kannata sitä nykyistä ristinlunastus ja kuoleman jälkeen taivaaseen -oppia jota nykyään kristinuskoksi sanotaan - kristinuskossa on ollut ja on muitakin suuntia, myös mystisiä. 

Jotkut luulevat että se ensi yhteys on päämäärä, mutta ei, se on vasta alku. Se on ehkä se mitä yleisimmin valaistumiseksi kutsutaan, ja sen koettuaan on jo vahvassa johdatuksessa, ei enää hätääntyneenä ihmisjärjellä mieti mitä voisin tehdä, löydänkö koskaan. Sitä on jo löytänyt, mutta silti se on vasta vastasyntynyt Kristus, jota täytyy suojella maailmalta kunnes se kasvaa täyteen mittaansa. Läsnäolon tuntemisen jälkeen tulee yhteyden tunne, jota keskiajan mystikot kutsuivat nimellä communio - se vaihe jossa Jumala todella puhuu itselle hiljaisuudessa, johdattaa, opettaa, näyttää salaisuuksia, vastaa jos mielessään kysyy vaikka selitystä opinkohtaan. Tällöin tuntee edelleen olevansa ihminen, mutta konkreettisessä yhteydessä korkeampaan, jota voi sanoa Jumalaksi, tai korkeammaksi Itseksi, koska sen jo tietää, että se oikeastaan ei ole itsestä erillinen, vaan itse on sen ilmentymä. Sekään ei ole loppu, vaan sen jälkeen on vielä unioni - se tila, jossa kokemusta ihmisitsestä mitenkään erillisenä ei ole. Se tila, jossa ei enää sanota, että "Isä tekee teot", vaan "joka on nähnyt minut, on nähnyt myös Isän", totaalinen ykseys. 

Sanottakoon, että oma tilani vaihtelee kahden viimemainitun välillä. Rukouksessa, meditaatiossa, ja joskus arjessakin olen usein unionin tilassa, mutta usein myös hieman 'alemmassa' yhteyden tilassa, jossa koen ensisijaisesti olevani ihminen joka saa intuitioita ja voimaa Isältä. Jopa Jeesus näytti puhuvan molemmilta tasoilta käsin, välillä "ilman Isää en voi mitään tehdä" ja välillä totaalisen ykseyden näkökulmasta, joten tiedä sitten onko se kellekään mahdollista olla ihmismuodossa ja silti jatkuvassa unionin tilassa. Siitä ei kuitenkaan tarvitse murehtia, kuten ei mistään muustakaan, kun on nähnyt miten tämä koko ajassa kehkeytyvä ihmisminä ja maailma on vain illuusio, ja taustalla on Todellisuus, jossa on jo ikuisessa unionissa Lähteen kanssa. Se on itse asiassa erikoinen kokemus, yhtä aikaa nähdä perimmäinen todellisuus jossa ei ole aikaa eikä paikkaa, ja kaikki on jo, ja ihmisten illuusio kehittyvästä tietoisuudesta. Olen kahden maan kansalainen, laulavat uskovaiset, mutta joskus mietin, kuinka moni on oikeasti kokenut sen...

Kaikissa suunnissa keskeisiä asioita ovat nykyhetkessä eläminen ja sisäinen hiljaisuus. Hiljaisuutta vaalitaan eri tavoin, toisten tapa on muodollinen meditaatio, toisten joku muu. Aika monelle voisi sopia Goldsmithin suositus 2-3 vain muutaman minuutin meditaatiohetkestä päivittäin, koska siihen pystyy useimmat arkensa keskellä.

Mutta ei sillä että itse olisin loppuvaiheessa tuollaista noudattanut. Minulla nimittäin oli niin pakkomielteinen halu, suoranainen kuume, kokea, että koin että joko löydän tai kuolen, koska ilman löytämistä minulla ei ole mitään halua enää jatkaa merkityksetöntä elämää. Olin jo varsin kuollut maailmalle ja sen nautinnot eivät merkinneet mitään, mutta ei ollut vielä kokemusta syvemmästä tasostakaan - se välivaihe on melkoisen apatian ja masennuksen laakso, ja kuumeisen etsinnän. Meikäläinen pisti reippaasti parisuhteen poikki, osti pienen talon syrjäkulmilta ja omistautui kaiken työltä liikenevän ajan hiljaiseen luonnossa kuljeskeluun ja meditaatioon. Ei minkään opin mukaiseen, vaan pelkkään "tyhjyyden tuijottamiseen", sisäiseen kuunteluun vaikkei mitään kuulunut. Kaikkien ei tarvitse tehdä tuollaista, se on harvojen tie. Mutta minulla oli siihen polttava sisäinen palo, minun oli pakko. Moni muu etenee paljon systemaattisemmin ja rauhallisemmin, yrittämättä rynnäköllä sisään taivasten valtakuntaan. Kukin tehköön kuten oma sisin sanoo.

Ja kun on intohimo johonkin, niin ei se tunnu turhalta ja masentavalta. No, ehkä hetkittäin mieli voi kitistä, mutta minkäs teet, jos tietää että mitään muuta mitä haluakaan ei ole? Silloin on pakko etsiä sitä mikä on ainoa halu jäljellä. Saavutan sen tai kuolen yrittäessäni, minä usein sanoin itselleni turhautumisen hetkinä. Ja sitten jonain päivänä se tuli, ensin tunne ikään kuin läsnäolosta, yhteydestä johonkin tietoisuuden tasoon josta ei ollut ennen tiennyt mitään. 

(Nimimerkille etsivä löytää) Ensinnäkin täytyy ymmärtää, että se mitä tavoittelet on maailmassa toistaiseksi aika harvinainen kokemus, ja jotain sellaista, jota pidetään hyvin vaativana saavutuksena. Esimerkiksi hindut sanovat sitä atmanin ja brahmanin yhtymiseksi, vapautumiseksi jälleensyntymisen pyörästä, ja että sitä pitää tavoitella jopa tuhansia jälleensyntymiä. Jotkut buddhalaiset omistautuvat valaistumisen tavoitteluun niin että vetäytyvät maailmasta vuosiksi, elävät yhdessä henkisten opettajien kanssa meditoiden suuria määriä päivittäin. Ei siis kannata ihmetellä, jos ei ole mitään simppeliä niksiä jonka tietoon saatuaan voisi hetken harjoittaa sitä, ja olisi saavuttanut. Tämä tahtoo sanoa, että tarvitaan kärsivällisyyttä.

Toisaalta tämän ei pidä antaa lannistaa, koska jo se, että ihminen kaipaa sellaista asiaa tarkoittaa, että alkaa olla valmis. Kuinka luonnoton onkaan luonnolliselle ihmiselle voimakas halu johonkin niin muodottomaan, johonkin niin tavalliselle elämälle vieraaseen! Ihmisen on luonnollista haluta terveyttä, kauneutta, vaurautta, onnellisuutta, hyviä ihmissuhteita, mutta että joku haluaa yli kaiken valaistumista, todellisuuden ydinolemuksen tuntemista, Jumalan tai luovan voiman tuntemista, silti vaikkei vielä edes tiedä oikeastaan mitä nämä ovat ja mitä ne hyödyttävät, se on ihme. Ja sitä ei synny ihmisen omasta luonnollisesta tahdosta, vaan se tarkoittaa, että syvempi tietoisuus on jo päässyt koskettamaan ja sitä kautta kutsumaan.

Ja jos se on päässyt jo koskettamaan, vaikkakin ehkä hyvin tiedostamatta, niin se myös pystyy ohjaamaan jatkoa. Se on sentään universumin luova ja ylläpitävä voima, ja sen tahto on vetää kutsumansa siihen täyttymykseen jota hän etsii. Nyt täytyy vain luottaa siihen, että vaikka vielä olisikin tiheitä luonnollisen ihmisyyden kerroksia niin ettei koe suoraan etsimäänsä, niin tulee kyllä saamaan intuitioita siitä, mitä olisi hyvä tehdä, mitä hyvä lukea. Näitä intuitioita on hyvä noudattaa, tunnustella kaikkia asioita omassa sisimmäässään ja valita niitä käytäntöjä ja oppeja jotka itseen vetoavat. (jatkan toisessa viestissä)

Vierailija kirjoitti:

Kirjoittelin tuolla yllä siitä että ottaako elämään salaisuus-tyyppinen manifestointiasenne vai  Hellsteniin "jos pyydät jumalalta a:ta voit hyvinkin saada b:tä" - tyyppinen kuuliaisuuteen kehottava elämänkatsomus. Jos oikein ymmärsin vastauksen niin idea on se että kaikki mitä tapahtuu on oman itseni (ja samalla "jumalan") järjestelemää. Olen nyt tätä ajatusta pari päivää pyöritellyt ja täytyy sanoa että kauhean hankalaksi nää jutut ainakin elämän tekee, oli syy sitten mikä tahansa. Kun se oma pintataso voi nähtävästi täysin vilpittömästi haluta jotain ja samalla jokin piilossa oleva sisäinen sabotööri pilaa juttuja minkä kerkiää :D. Esimerkiksi se kerta kun mun piti olla äitiyslomalla kolme vuotta ja asiakaat tiesi sen, ja sitten kenenkään tietämättä päätin siirtyäkin töihin kahden vuoden kohdalla, en kuitenkaan puhunut vielä asiasta edes perhepiirissä. Lisäksi päätin dumpata tärkeimmän mutta myös vaikeimman asiakkaani. Päätös oli erittäin vaikea, mutta tiesin että on mahdotonta jatkaa asiakkaan kanssa, ja sitten eräänä yönä valvoin ihan paineessa kolmeen yöllä ja sain viimein päätettyä helpottuneena että en enää jatka, jes. Seuraavana aamuna asiakas soitti kymmeneltä ja sanoi että tuu jo töihin, kaksi vuotta viimeisimmän komuunikaation jälkeen. Tai entä sitten se kesä kun olin viikkokausia odottanut erästä lomajutskaa todella kiihkeästi ja kun viimeinkin olin siinä pisteessä että pari päivää vielä, vastoinkäymiset alkoi päättyen siihen että retki jouduttiin perumaan e-colin saastuttaman veden takia ja lisäksi niihin aikoihin kun lähtö olisi ollut soitti eräs asiakas ja esitti poikkeuksellisen tarjouksen josta oli hyvin vaikea kieltäytyä ja joka olisi räjäyttänyt loputkin kiivaasti odotetusta lomasta. Insinöörityyppinen miehenikin sanoi mulle silloin että kuule, toi loppuu sitten kun opit sanomaan ei. Tässä jälkimmäisessä tapauksessa ymmärrän sen että olisin manifestoinut  asiakkaan soittelemaan kesken loman että saisin harjoitella ein sanomista :D, mutta mistä se e-coli tuli? Mitään en niin kaivannut kuin lomaa ja luulin uskovani että ansaitsen sen. Ja ansaitsinkin. En tiedä. Tuollaiset NIIN tuntuu dialogilta itsesabotaasin sijaan :D.

Ei oikeastaan niin, että kaikki mitä tapahtuu olisi oman itsesi ja samalla Jumalan järjestämää. Jumalan valtakunta ei ole aineellinen, se on ikuinen taivasten valtakunta joka tosin on tämän näkyvänkin taustalla ja ytimenä. Mutta tämä, mitä me näemme ajan ja paikan maailmana, jossa asioita tapahtuu ajassa, on ihan oma luomuksemme, oma tulkintamme siitä taivasten valtakunnasta, joka on pohjimmiltaan ihan muuta. Suuressa mittakaavassa ihmiskunnan tietoisuudentilan kollektiivinen luomus, ja yksilön elämän mittakaavassa oma. Ihmiset aina syyttävät Jumalaa siitä, millainen tämä maailma on, vaikka Jumala loi kaiken hyväksi, ja ihmiset vaan tärvelivät näkökykynsä niin että alkoivat nähdä kaiken hyvän ja pahan sekasotkuna.

Minusta tuntuu, ettei kannata ihan noin yksittäistasolla tulkita tapahtumia jälkeenpäin itse visualisoiduiksi. Voi olla että E. coli iski ihan vaan siksi, että sinä, kuten varmaan kaikki alunperin, olet omaksunut ihmiskunnan kollektiivisen uskomuksen että ihminen voi välillä sairastua. Voi olla että siihen oli myös syitä omassa tietoisuudentilassasi, miksi se iski juuri silloin. Mutta niitä tuskin saa oikein millään selville, eikä siitä olisi juuri hyötyäkään jos saisi. Mennyt on mennyttä, nykyhetki on se mihin on paras keskittyä, sillä nykyhetken tietoisuudentila määrää tulevien nykyhetkien luonteen.