Kristitty mystikko

Vierailija kirjoitti:

Näitä asioita koittaa ymmärtää kovasti varsinkin silloin kun omainen kuolee.Mulla on ollut ainakin niin paljon kokemuksia siitä että toiselta puolelta otetaan yhteyttä et uskon täysin.Kuitenkin suurin osa porukasta pitää mua hulluna.Te kätkette hulluutenne älyn taakse ja höpötätte itseksenne,anonyymina.Jos koittaisitte mennä jutteleen näitä asioita vaikka jonkun kristityn papin kanssa,hänkin pitäis "tälläistä uskovaa" sekopäänä.Uskova joka mietiskelee ja sekottaa vielä kaikki tunnetut uskonnot keskenään on vaan huono.Opetan tän elämänkatsomukseni jumalasta,ylösnousemuksesta,uudelleensyntymästä,henkimaailmasta ja siitä et menneet pitää meistä huolta,vielä lapsillenikin.Hartaan kristityn mielestä olen vain huono kristitty ja vähän outo ja sellaisen mielestä joka ei usko mihinkään,olen aivan hullu.

Kiva maailma..

Sellaista se on. Ihmiset ajattelevat mielellään, että ne barbaariset ajat ovat kauan sitten menneet, jolloin ei sallittu kuin uskomus yhteen yhteiseen totuuteen, siihen oman heimon tai kansan perinteiseen uskomusjärjestelmään. Samaan aikaan ihmiset tekevät luonnontieteellisestä maailmankuvasta ainoaa ns. järkeville ihmisille sallittua maailmankuvaa, ja sen rajat mihin uskotaan kapenevat koko ajan. Sivistyksen edistys entisiin aikoihin on lähinnä siinä, että enää väärin ajattelijoita ei laiteta roviolle tai ristille, vaan heidät tuomitaan mielessä ja puheissa mielisairaiksi ja täten mitätöidään täysin. 

Itselläni on ihan sisäisesti saatu ohje, että minun ei tule arjessani puhua näistä asioista muuten kuin jos koen siihen sisäisen kutsun, jos koen että henkilö jonka kanssa keskustelen on vastaanottavainen. Se ei hyödytä ketään, jos puhuu niistä pilkkaajille: pilkkaaja ei hyödy, minä en hyödy, ja mikä pahinta, se ei tuota Jumalallekaan kunniaa vaan päinvastoin, ihmiset alkavat ajatella että Jumalaan uskovat ihmiset ovat mielisairaan oloisia kummajaisia. Parempi on olla normaalisti kuin muutkin, ja pitää sielunsa syvyydet piilossa, paljastaen ne vain niille, jotka tuntevat kiinnostusta ja kutsua samalle tielle.

Vierailija kirjoitti:

Kristitylle Mystikolle: Voitko rukoilla minun puolestani?

Olen tällä hetkellä syvän pimeän yön vaiheessa. Minusta on pudonnut lähes kaikki entinen pois, tavoitteet, luulot, elämäntavat, uskomukset... Sydämeni on täynnä rakkautta Jumalaa kohtaan ja palaa halusta palvella, mutta jotenkin en osaa vielä kuunnella Hengen opastusta. Tai sitten Hän ei halua opastaa minua. Olen hämmennyksissäni tästä tyhjyyden tunteesta. Pelkään että kuljen taas harhaan enkä osaa kuunnella, lisäksi minulla on tietysti KIIRE ymmärtämään enemmän ja enemmän (vaikka tiedänkin että tämä hetki on ainoa mitä on.) Minulla on ollut hyvin vaikea elämä tänne asti päästäkseni, ja välillä entinen heikoksi käynyt egoni yrittää tuottaa vielä kaikenlaisia pelkoja. Myös täällä maailmassa selviäminen mietityttää välillä, sillä minulla on lapsiakin, ja tämän pimeän yön vaiheen aikana olen ollut kyvytön työntekoon. En halua enää mitään mitä Jumala ei minulle halua, mutta en tiedä mitä Hän haluaa.  

Rukoilen. 

Sielun pimeän yön ominaisuus on juuri se, että on henkisesti menettänyt tai menettämässä kaiken sen mitä aiemmin piti tärkeänä, mutta vielä ei ole tullut tilalle mitään muutakaan: ei erityistä Jumalan läsnäolon tuntemusta, ei oman syvemmän minän tai ikuisen sielun tuntemista, ei erityistä hengellisen tarkoituksen tunnetta elämään. On vain loputon tyhjyys, jossa on tieto ettei mikään maallinen voi enää tyydyttää, mutta ei voi olla varma siitäkään, onko mitään hengellistä edes olemassa, koska itse ei ainakaan sellaista koe. 

Useimmille tuo on välttämätön vaihe hengellistä kasvua, mutta tuskallinen, sitä ei voi kieltää. Sen jo läpi käyneenä on helppo sanoa, että ota vaan hetki kerrallaan, älä mieti tulevaa äläkä mennyttä, älä sitä kauanko yö on jo kestänyt tai kauanko sitä pitää vielä kestää, mutta tiedän että siinä kokemuksessa ollessa ei pysty hallitsemaan hätääntynyttä ihmismieltään niin, että onnistuisi jatkuvasti pysymään nykyhetkessä ja luottamuksessa. Sitten kun siihen pystyy, yö onkin jo ohi ja aamu sarastaa. Siihen asti täytyy vaan ottaa yksi isku kerrallaan, yksi askel kerrallaan, koska henkinen vastustaminen vain lisää omaa tuskaa eikä hyödytä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Ihan turha käydä, sillä se mikä on tulossa, on jo tapahtunut, eikä siihen voi vaikuttaa mitenkään.

Eikä ole mitään todennäköisyyksiä, vaan on se yksi ja ainut tulevaisuus.

Jos näkijän "näkemä" tulevaisuus ei tule, on näkijä pelkkä huijari.

Ihmisten kykyä muuttaa tulevaisuuttaan estävät vain tämänkaltaiset rajoittavat uskomukset... 

Tervehtisin isoaveljeä, Jumalan lasten esikoista ;) Ehkä kuitenkin vain itsekseni ja hiljaa, hengessä, ja antaisin enemmän tarvitsevien olla niitä jotka Jeesukselle puhuvat ja jotka ovat väkijoukossa lähimpänä. Minä katselisin sivusta ja nauttisin.

Siksi, että ihmiset uskovat olevansa aineellisen ruumiinsa katoavainen muoto, eivätkä koe mitään muuta Itseä, Sieluaan. 

Älylliset uskomukset koskien sielun olemusta tai kuolemanjälkeistä yleensä auttavat vain vähän, koska niistä harva pystyy olemaan kovin varma, ja moni ei pysty edes omaksumaan niistä yhtäkään omakseen kaikesta siitä tarjonnasta, mitä eri uskonnot ja elämänkatsomukset tarjoavat. Vasta omakohtainen kokemus siitä mitä on nimen ja muodon tuolla puolen vapauttaa kuolemanpelosta. 

Sen omakohtaisen kokemuksen saamista taas opettavat monet uskonnot, kun kehottavat seuraajiaan tavoittelemaan valaistumista tai uudestisyntymistä ylhäältä. Harva vaan viitsii oikeasti lähteä sille tielle, vaan on tavallisempaa omaksua uskonnoista vain joukko älyllisiä uskomuksia joihin uskotaan, ja uskoa että siinä oli uskonnon tavoite ja täyttymys.