Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Todella mielenkiintoinen ketju. Tämän innoittamana luin muitakin ketjuja, joihin mystikko on kirjoittanut enemmän. Se on ainakin aivan totta, ettei tämä maailmankatsomus ole kaikkia varten.
Ei ole. Se on harvojen tie, ja on onni että ne joiden tie se ei ole, ohittavat tällaiset jutut vain epäkiinnostavina tai omituisena sekoiluna. Jos näin ei olisi, näitä ei uskaltaisi edes julkisesti kirjoittaa, koska valmistautumattomana maailman näkeminen kuten minä sen näen ei olisi se Taivasten valtakunta mitä se minulle on, vaan mielen kaaosta ja hulluuden pelkoa kaiken sen romahtaessa, mitä on pitänyt todellisuutena, mitä on pitänyt itsenä... Se tie täytyy niidenkin, joiden tie se on, kulkea askel kerrallaan, ja useimmat eivät koe siihen kutsumusta lainkaan. Kun taas niille, joilla siiihen on kutsumus, ei ole muuta vaihtoehtoa.
"Samalla kuitenkin kaikki on alkanut menettää merkitystään. Ja kun sanon kaikki, niin en tarkoita ainoastaan materialistisia toiveitani - rahaa, kotia, ihannevartaloa, matkailua jne. Ihan kaikki on menettänyt merkityksensä. Mikään ei enää merkitse mitään. Jos menisin lääkäriin, saisin varmaan masennusdiagnoosin."
Tämä maailma ei pysty ymmärtämään hengellisiä prosesseja, koska sen ihmiskuva lähtee siitä, että ihminen on vain psykofyysinen kokonaisuus, jolle on luonnollista tavoitella psyykkisiä ja fyysisiä asioita. Tämän maailman viisaus ei näe sitä maailmaa, jota hengellisen tien etsijät tavoittelevat, joten heidän silmilssään sellainen etsintä on omituista pakkomiellettä, masennusta, tai omituinen mielikuvituskorvike sille kun ei ole oikein tosimaailmassa pärjännyt ja siitä saanut mitä kaipasi.
Mutta tuo on hyvä tie, oikea tie. Sillä kaikki mitä aistit näkevät on illuusiota. Se on "tätä maailmaa", ja Jumalan valtakunta ei ole tästä maailmasta. Kaikki kiintymys tai viha tai pelko tätä maailmaa kohtaan kuolee, kaikki halu tuomita tai kiittää. Mikään ei enää ole hyvää tai pahaa, se vain on. Lopulta kun ei ole jäljellä minkäänlaista reagointia tähän maailmaan, ei mielen kommentteja, jäljellä on vain Minä, ajattelua ylempi tietoisuus. Silloin ihminen näkee mikä on Minän todellinen luonne ja näkee aistien illuusioiden verhon läpi - ihmismielen piirtämien vääristyneiden ja rumien kuvien läpi Todellisuuteen, Taivasten valtakuntaan tässä ja nyt.
"
Siihen kaipaisinkin tukea, etten menettäisi elämänhaluani vallan kokonaan.
Vaikka minulla on paljon rakkaita ihmisiä ympärilläni, tunnen olevani kokonaisvaltaisen yksin tämän kanssa."
Tätä tietä ei voi kulkea kuin yksin. Jokaisen on mentävä omalle ristilleen yksin. Sillä sitä se on: luonnollisen itsen ristille menemistä, jotta sen takaa suurempi Minä voisi nousta esiin. Jokainen tien kulkija on itse valinnut tiensä, mutta samoin kuin Jeesus ristillä syytti Jumalaa hylkäämisestä, voi jokainen kulkija myös kokea heikkouden hetkiä jolloin ei vahvistaisi valintaansa lähteä Tielle, vaan sanoisi että mitä vaan, kunhan tämä kärsimys loppuu. Syvempi minä, sielu, kuitenkin haluaa viedä tien loppuun asti, sillä se tietää että siellä on syvin rauha ja ilo mitä on. Ylös noustakseen täytyy ensin kuolla.
"Rukoilu, hiljentyminen ja rauhallinen läsnäolo olkoot punainen pillerini."
Ne ovat jokaiselle henkisen ja hengellisen tien kulkijalle tarpeen. Mutta sekään ei haittaa, jos aina ei ole rauhaa. Rauhattomuuskin on vain "tämän maailman" asioita, ohimenevää, ei niin merkittävää. Sen takana on todellinen Minä ikuisessa rauhan tilassa, ja se tulee murtautumaan esiin rauhattoman ajallisen naamion takaa.
Vierailija kirjoitti:
Näitä asioita koittaa ymmärtää kovasti varsinkin silloin kun omainen kuolee.Mulla on ollut ainakin niin paljon kokemuksia siitä että toiselta puolelta otetaan yhteyttä et uskon täysin.
Tästä vielä. Minulle koko kuoleman raja on täysin illusorinen. Se on olemassa ihmisille ihmisten perususkomusten takia, vaikka perimmäisessä todellisuudessa sitä ei ole. Jeesus tiesi sen, ja pystyi keskustelemaan kirkastusvuorella Mooseksen ja Elian kanssa huolimatta siitä, että nämä olivat ihmisten uskomusten mukaan ajat sitten lähteneet. Sillä Mooses ja Elia, Jeesus, ja sinä tai minä, me kaikki olemme pohjimmiltamme ikuisia henkiolentoja, samoja eilen ja tänään ja iankaikkisesti. Vain ihmisen näkemys siitä, mikä on, muuttuu tietoisuuden kehittymisen myötä, ei todellinen olemus.
Omassa näkemyksessäni ajalla ei ole perimmäistä todellisuutta, joten ei voi myöskään olla perinteisessä mielessä kuoleman jälkeistä, esimerkiksi jälleensyntymistä tai kuviota jossa ensin ollaan ruumiillinen olento ja sen jälkeen henkiolento. Silti näkemys jälleensyntymisestä tai siitä että kuolleet tavalla tai toisella ovat olemassa ja voivat ottaa yhteyttä, on paljon lähempänä perimmäistä todellisuutta kuin nykyään yleisin näkemys, että ihminen syntyy kerran, elää pienen hetkensä ja kuolee, ja se on olemassaolon loppu.
Jos minulta siis joku kysyy, uskonko vaikka kummituksiin, niin sanon, että vain saman verran kuin eläviin ihmisiinkin, eli en kovin paljon ;) Minulle niin elävät kuin kuolleet ovat joka tapauksessa ikuisia Jumalan lapsia, jotka asuvat tänä päivänä, tänä ajan ulkopuolella olevana ikuisena päivänä, taivasten valtakunnassa. Niin halutessani, yleensä toisten kanssa kommunikoinnin helpottamiseksi, voin toki katsoa asioita toisiltakin tietoisuuden tasoilta, vaikka siltä missä ihminen nähdään ajan ja paikan maailmassa elävänä materiaalisena olentona, joka eilen syntyi ja huomenna kuolee.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen ego on psykopaatti. sen hallitessa tämä on tätä.
Ihmisen ego ilman yhteyttä syvempään tasoon on oikeastaan aika säälittävä olento. Se kokee olevansa pelkkä hyvin hauras psykofyysinen olento, joka on koko ajan vaarassa menettää itsensä joko psyykkisesti tai fyysisesti. Se on loputtomassa taistelussa sekä omanarvontunnon tappioita että fyysisiä vaaroja vastaan, ja tämä taistelun ja vaaran tunne taas vetää puoleensa ja luo ympärilleen juuri sellaisen maailman, kuin mihin uskotaan. Vetovoiman laki toimii valitettavan tehokkaasti myös tiedostamatta.
Niinpä ihminen luo itselleen ongelmia, häpeää, ahdistusta, tappioita, sairauksia ja onnettomuuksia sisältävän maailman, ja pitää tätä todisteena siitä, että ego on oikeassa, että todellakin: minän sekä psyykkinen muoto että fyysinen ruumis todella ovat jatkuvasti vaarassa, joten on entistä enemmän suojauduttava ja puolustauduttava, tarvittaessa hyökättäväkin. Sitä erittäin harva oivaltaa, että entä jos onkin niin päin, että egon tuottama tietoisuuden tila luo sen ahdistavan kokemusmaailman, eikä toisin päin. Vain harva kyseenalaistaa sen todellisuuden perimmäistä todellisuutta, minkä aistit näyttävät, ja siksi vain harva onnistuu myöskään muuttamaan yksittäisiä manifestointeja lukuun ottamatta oman elämän kokonaissävyä.
Useimmat kyllä kokevat pimeän yön tavalla tai toisella, mutta ei se kaikilla ole yhtä intensiivinen, ja loppujen lopuksi hyvin harva menettää esimerkiksi työ- tai perhevelvotteiden hoitokykyään. Prosessia kuitenkin hallitsee oma syvempi minä, joka sen on käynnistänytkin, ja se voi kyllä säädellä kokemisen intensiteettiä elämäntilanteen mukaan. Esimerkiksi jos ulkoisessa elämässä tulee yhtäkkiä kesken prosessin voimia vaativa vaihe, sielu voi laittaa hengellisen prosessin taka-alalle, kunnes siihen taas on voimia.
Itse kävin koko hengen pimeän yöni ajan töissä, eikä kukaan ihminen edes tiennyt siitä mitä sisälläni tapahtui. Vaistomaisesti tiesin, että tämä ei ole esim. psykiatrista apua vaativa ongelma, vaikka oireet täsmäsivätkin vaikeaan ahdistuneisuuteen ja masennukseen, vaan prosessi joka pitää käydä läpi. Koska minulla oli lapsettomana yksineläjänä siihen mahdollisuus, pystyin ottamaan koko prosessin aika intensiivisesti lyhyen ajan sisällä, mutta tiedän, että jos vastattavanani olisi ollut vaikka lapsi, prosessi olisi ollut asteittaisempi, rauhallisempi ja hitaampi, niin ettei lapsi olisi joutunut kärsimään. Henki tai sielu joka prosessia ohjaa on kuitenkin rakkauden henki, eikä halua kellekään pahaa.