Kristitty mystikko

Vierailija kirjoitti:

Olen tämän ketjun ap. Olen ollut hiljaa jo viikkoja, koska olen jäänyt miettimään kaikkea tässä ketjussa. Näen unia, joissa taloni fasadi palaa, osaan lentää yms  - unia, jotka kertovat sisäisestä transformaatiosta. Uskon tämän ketjun olevan yksi niistä tekijöistä, joiden takia alitajuntani on myllerryksessä.

Juuri tällaisista syistä kirjoittelen tänne jos joku pyytää tai kysyy jotain - koska on ihmisiä, jotka hyötyvät siitä mitä minulla on annettavaa. Tehtäväni on kuitenkin tässä maailmassa palvella toisia ihmisiä kaikessa siinä, missä palvelemaan kutsutaan. Myös hyvin arkisessa ja ei-hengellisessä - mikään mahdollisuus palvella toisia Jumalan lapsia ei ole minulle liian pieni, ettenkö iloitsisi mahdollisuudesta palvella. Vaikka pihan pikkulintuja talvella ruokkimalla :)

Vierailija kirjoitti:

Siihen ei kukaan osaa vastata että miksi universumi vastaa toisille ja toisille ei. Samat unelmat ja haaveet kaikilla mutta vain osalle suodaan.

Tällaisia uskomuksia esim. Vetovoiman lain harjoittajat juuri harjoittamisellaan kyseenalaistavat. He tutkivat, että voisiko olla niin, että ihminen itse luo elämänsä uskomuksillaan ainakin välittömän elämänpiirinsä (laajempi maailman tila toki on kollektiivisesti ihmiskunnan tietoisuudentilan ja uskomusten tuote, eikä yksilö voi estää esim. sotia tulemasta). Ettei olisikaan niin, että jokin ulkopuolinen Jumala tai universumi määrää mitä annetaan, milloin ja kenelle, vaan että itse voisi saada kaipaamansa uskomalla jo saaneensa.

Unelmoinnin ja haaveilun kanssa asialla on varsin vähän tekemistä, sillä unelmoija ja haaveilija uskoo että hänellä ei ole haaveilun kohdetta, ja juuri siksi hän haaveileekin. Vetovoiman laissa taas idea on saada itsensä uskomaan jo omistavansa haluttu asia, eikä silloin enää tarvitse haaveilla. 

Vierailija kirjoitti:

Nro 14/67 jatkaa (ja kiittää tähänastisista vastauksista):

Kaiken melankolian ja vanhasta minästä, vanhoista toiveista ja haluista, voimakkaista tunteista jne. luopumisen keskellä ymmärsin juuri jotain.

Olen siis ollut tässä murrosvaiheessa pian vuoden ajan, seilaten masennuksen, apatian ja tyhjyyden sekä toisaalta egooni ripustautumisen välillä, mutta liian peloissani astuakseni eteenpäin kohti tyhjää ja tuntematonta. On ollut helpompi yrittää entistä kovemmin löytää merkitystä tästä maailmasta kuin luopua kaikesta ja lähteä tuntemattomaan suuntaan. Silti olen palannut samaan risteyskohtaan jatkuvasti, kun olen huomannut, ettei mikään maallinen tuota minulle enää iloa (kuten ennen) enkä osaa haaveilla ja rukoilla (kuten ennen).

Tunne siitä, ettei halua eikä kaipaa enää mitään, oli aluksi todella pelottava ja on sitä edelleen. Varsinkin, kun sekä arkipäivän kokemusmaailma että aiemmin lukemani oppaat kehottavat jatkuvaan menestyksen ja onnistumisen tavoitteluun. On paljon asioita, mitä voisin vielä saada ja saavuttaa, mutta en enää intohimoisesti kaipaa mitään. Jopa raha on menettänyt merkityksensä, vaikka sitä minulla ei todella ole liikaa. Mitä ihmettä oikein teen elämässäni, jos en halua enkä tarvitse enää mitään? En halua enää tavoitella edes hyvää mieltä ja iloa. Kaikki vaan jotenkin... on. Mikään ei ole hyvää eikä pahaa. En osaa haluta enkä tuomita.

Mutta palatakseni asiaan, jonka juuri ymmärsin:

Halujen (ja niiden perässä juoksevan egon?) katoamisen myötä minä en olekaan tyhjä - minä olen vapaa.

Mikään maallinen ei enää merkitse minulle mitään, mutta minun ei tarvitse enää kärsiä, kaivata ja kilpailla.

Elän ruuhkavuosien keskellä ja työelämän oravanpyörässä, mutta silti vapaana. Voisin tältä istumalta lähteä työstäni ja perheeni luota - en pelkää enää kummankaan menettämistä, ja aiemmin luulin, että olin menettänyt rakkauteni lapsiini ja puolisooni kun tunsin näin. Mutta jos olen jotain menettänyt, niin egoni, joka on aiemmin ripustautunut tuohon rakkauden ja riippuvaisuuden illuusioon.

Tätä on todella vaikea selittää sanallisesti niin, ettei jäisi vaikutelmaa välinpitämättömyydestä ja tunnekylmyydestä. Kyse on kuitenkin siitä, että päätän huolehtia perheestäni ja jatkaa työssäni, vaikka ihan hyvin voisin lähteä. Kumpikaan ei merkitse minulle toista enempää, joten minulla on vapaus valita.

Toisaalta ymmärrän, miksi juuri tässä murroksessa jotkut lähtevät. Toisaalta näen tilanteessa myös mahdollisuuden olla aiempaa parempi puoliso ja vanhempi, sillä aiemmin ristiriitoja aiheuttaneet pelkoni ja itsekkäät haluni ovat väistymässä.

Sinä olet jo varsin pitkällä, pidemmällä kuin itsekään tiedät. Nyt ei tarvita muuta kuin luottamusta siihen, että kyseessä on hyödyllinen henkinen ja hengellinen prosessi, jonka kulku on monessa hengellisessä perinteessä satoja vuosia sitten tunnistettu, eikä esim. mielisairaus kuten masennus, kuten ei-spirituaalinen länsimainen nykyaika haluaisi tulkita :) 

Vierailija kirjoitti:

Onhan tämäkin yksi porvarien tapa sanoa että köyhyys ja kurhuus on luuserien oma vika ja rikkaus ja onni on omaa ansioita vaikka ei olisikaan ja se olisi saavutetty riistolla ja toisten kyykytyksellä.

En minä ainakaan sano, että köyhyys ja kurjuus olisi yksilön oma vika. Se on minusta enemmänkin ihmiskunnan kollektiivisen tietoisuudentilan ja ajatusmaailman vika. Ihmiskunta nyt uskoo sellaisia asioita kuin esimerkiksi että kaikille ei voi olla vaurautta, toiset vaan syntyy köyhiksi ja toiset rikkaiksi, toiset syntyy ilman hyödyllisiä lahjoja joilla pärjätä elämässä ja toiset saavat geneettisen lottovoiton, jne. Ihmiskunta kokee mitä uskoo, mutta ei näihin uskomuksiin lapsesta asti kasvatettua yksilöä voi syyttää mistään, jos hän uskoo sen mitä 99% maailman ihmisistä pitää ehdottomasti totena.

Jotkut yksilöt sitten kokevat kutsumusta alkaa koetella maailman perususkomuksia ja muuttaa elämäänsä. Toiset tekevät sen puhtaasti fyysisen tason keinoin, esim. hankkimalla sisulla ja tahdolla korkean koulutuksen vaikka lähtökohdat ei ole kummoiset, ja toiset taas käyttävät myös Vetovoiman lain kaltaisia suoraan perususkomuksiin iskeviä henkisiä tekniikoita. Mutta mihinkään ei kukaan pakota, eikä ole mitään syytä tuomita niitä, jotka uskovat koko elämänsä, että heidän on elettävä ympäristön ja perimän asettamissa tiukoissa rajoissa. Jokaisella on vapaus elää kuten tahtoo.

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea koko keskustelua, mutta ihmettelen miksi luokittelet itsesi kristityksi, jos ajatusmaailmasi on mikä on. Itse voin samaistua ainakin niihin asioihin jotka sain poimittua keskustelusta, mutta olen ehdottoman buddhalainen. Minusta on selvää, että kaikki uskonnot on periatteessa yksi ja sama (kristinusko, islaminusko jne. on vain ihmisten ja kulttuurin omia suuntauksia siitä itsestään), sekä on olemassa vain yksi "Jumala" joka on oikeasti me itse, eläimet, kasvit, todellisuus ja illuusio. Sitä Jeesus (jos hän oli olemassa) ja hänen sadat edeltäjänsä eri uskonnoissa on yrittänyt kertoa. Se on buddhalaisuuden ydin myös, sekä päästä kosketuksiin mm. meditoimalla tämän tietoisuuden kanssa. 

Siksi, että olen syntynyt kulttuuriin jossa kristinusko on valtauskonto, ja kasvanut sen parissa. Löytänytkin hengellisen elämäni sen parissa. Kuten sanoit, myös Jeesus opettaa sitä ihan samaa asiaa, mitä kaikki maailman suuret uskonnot opettavat. On vain yksi Totuus, ja kaikki ihmisten uskonnot ovat kulttuuri- ja henkilösidonnaisia tapoja kuvata tämän sanojen tuolla puolen olevan totuuden eri puolia. Itselleni on luontevinta valita se kuvasto ja sanasto, jonka piirissä olen kasvanut. Lisähyötynä on se, että myös suuri osa ihmisistä joista arjessani kohtaan, tuntee kristilliset kirjoitukset ja Raamatun päätapahtumat, joten spontaaneissa keskusteluissa näistä aiheista kristinusko ja Jeesuksen opetukset toimii paremmin yhteisenä maaperänä kuin vaikka buddhalaiset opetukset.

Tosin en minä aina sano olevani kristittykään. Joskus sanon olevani myös järjestäytyneistä uskonnoista riippumaton hengellinen etsijä. Riippuu tilanteesta. Sanoilla ja leimoilla ei ole lopulta juurikaan väliä.