Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
14/67 taas kirjoittamassa.
Viimeisen kirjoitukseni jälkeen tämän maailman asiat veivät taas mukanaan ja löysin itseni taas aavikolta harhailemasta. Alan ymmärtää, mistä on kyse ja miksi olen jumittunut (henkisesti). Mekanismi onkin ketjussa aiemmin kuvailtu.
Kaipuu takaisin hiljaisempaan tilaan on suuri. Nyt en ota kiertoreittiä ja lähde tavoittelemaan mitään maallisia asioita rauhattomuuteni ratkaisemiseksi. Olen jo nähnyt vilaukselta, mitä oleminen voi tuossa hiljaisuudessa olla enkä usko minkään materiaalisen asian maailmassa voivan tuottaa samaa iloa.Minulla on muuten Tolle uudelleen lukulistalla, kun ensimmäisellä kerralla petyin siihen (oli ketjussakin aiemmin mainittu). En ollut Tollen viestille lainkaan valmis, vaan ihmettelin kun hehkutetussa kirjassa ei ollut "mitään". Etsin silloin vielä välinettä, jolla onnistuisin saavuttamaan kaikki tavoitteeni. Nyt minulla ei ole muuta tavoitetta kuin rauha.
Siunausta tiellesi.
Yksinkertaisimpia menetelmiä ei usein ymmärretä, vaikka ne saattaisivat monelle olla suorin oikotie siihen mitä tavoitellaan. Jonkun hyvin yksinkertaisen asian uskollinen harjoittaminen, olipa se sitten meditaatiota, ajatusten tarkkailua ulkopuolisena niitä kommentoimatta tai mitä vaan, saattaa johtaa oikotietä siihen mitä mielen tai kehon manipulointiin perustuvilla tekniikoilla täytyy tavoitella kauan (ja lopulta monelle käy kuten Buddhalle, että etsittyään itsensä väsyksiin ja todettuaan ettei löytänyt, pakosta pysähtyy, ja vasta sitten löytää).
Mutta ihmismieli vastustaa luonnostaan valtavasti sitä, ettei sillä olisi mitään roolia etsinnässä, että sitä ei katsota edes vastukseksi vaan siihen ei vaan enää samaistuta. Höpöttäköön mieli mitä höpöttää, mutta minä en ole se, eikä se pysty häiritsemään minua vaikka höpöttäisi kuinka hulluja! Tällainen ei ole toki ainoa tie, mutta minä tykkään aina pitää näitä teitä esillä koska liian moni uupuu vaativiin "henkisiin harjoitusohjelmiinsa" vaikka tarjolla olisi paljon yksinkertaisempiakin teitä.
Itse usein kohtaan ihmisiä, jotka ovat etsintänsä uuvuttamia, ja sanomani on usein: lopeta etsiminen, ja ole vaan: rauha, rauha! Sillä lopulta itse etsimisen ajatus tulee usein esteeksi löytämiselle, koska etsiminen tarkoittaa ettei vielä omaa sitä mitä etsii, kun taas totuus on, että etsijä on itse se mitä etsii - täytyisi vain pysähtyä riittävästi, että huomaisi sen.
Vierailija kirjoitti:
Olet Etsivä löytää varmaan ihan oikeassa. Minusta on tainnut tulla vähän turhan kyyninen niin että se haittaa jo omaa etsimistäni. Hulluinta on että minä tuntisin että minä kaipaisin jonkinlaista henkilökohtaista opastajaa, mutta en usko että pystyisin luottamaan yhteenkään :D Tai no, joskus haaveilen että jos kohtaisin jonkun sellaisen tosielämässä niin pystyisin vakuuttumaan opastajan tietoisuuden laadusta. Tähänkin mieli väittää vastaan, että olihan siellä Oshon ashramissakin lukemattomia jotka näkivät Oshon ja jopa tämän epäeettisen elämäntavan päivittäin ja sittenkin uskoivat että kyseessä on valaistunut guru, joten miten minä muka voisin jonkun kohtaamalla tietää mikä on totuus.
Henkilökohtaista opasta kaipaisin siksi kun sanotaan että itseä korkeammmassa tietoisuudentilassa olevan ihmisen lähellä oleskelu kohottaa omaakin tietoisuudentilaa. Uskon että sellainen hyödyttäisi minua enemmän kuin lukea lisää kirjoja. Luulen vaan että opettajasuhteeseen on pakko liittyä jonkinlaista luottamusta ja auktoriteettiasemaa jollaiseen taas en taida uskaltaa ryhtyä kenenkään nykyaikana elävän kanssa. Ongelmansa kullakin :D
Jos et ole sitoutumassa jonkun tietyn perinteen guru-oppilas-suhteeseen, niin tuskin sinun täytyy kellekään sellaista asemaa antaa. Jos löydät ihmisen, jolla koet olevan jotain annettavaa, voit pitää hänet vain keskustelukumppanina ja kanssakulkijana, jota sinulla on aina vapaa oikeus myös kyseenalaistaa ja epäillä. Voit myös aina lopettaa suhteen, jos se ei enää tunnu hyödylliseltä tai miellyttävältä.
Kommentoin jotain viestin 198 kohtia. Minusta muuten pelon pohjalta (valitettavasti) voi manifestoida oikeinkin tehokkaasti. Pelkäämällä jotain tiettyä asiaa oikein intensiivisesti käytännössä vahvistaa sen todellisuutta, niin että mitä enemmän pelkää, sitä todennäköisemmäksi käy sen manifestoituminen fyysiselle tasolle. Pelon kuten muidenkin tunteiden taustalla on kuitenkin aina ajatukset, tiedostamattomat tai tiedostetut - on aina joku syy, miksi pelkää. Siksi itselleni aina ajatus on ensisijainen tunteisiin nähden. Tunne on vain ajatuksen aiheuttama kehollinen reaktio.
Sisäiset ristiriidat tavoitteissa kyllä voivat häiritä tietoista manifestointia, sellainen että toisaalta haluaa tiettyä asiaa ja yrittää manifestoida sitä, mutta toisaalta pelkää sitä. Tässäkään tunteet eivät lopulta ole ydinasia vaan ajattelun tason tavoitteiden ristiriita. Ihmisen viesti on: "haluan tätä, koska..." ja samaan aikaan "en halua tätä, koska...(voi tulla seuraavia ikäviä seuraamuksia joita pelkään)" Ristiriitaiset uskomukset tuottavat ristiriitaisia tuloksia.
"Ihan en sitä kokemusta ole vielä saanut, mutta nyt jo tunnen olevani kynnyksellä. Esim. Nyt jo järjellä tajuan, ja Suhteeni eläimiin on muuttunut."
Kuulostaa hienolta :) Suhde kaikkeen olevaan, niin kivi-, kasvi- kuin eläinkuntaankin muuttuu aivan erilaiseksi kaiken ykseyden kokemisen myötä. Luonto myös vastaa ihmisen erilaiseen näkemykseen, se tulee ikään kuin siunatuksi sillä että joku näkee sen syvimmän, ikuisen olemuksen muodon harhan läpi.
"Luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä" sanotaan Raamatussa, ja niin se tekee. Myös eläimet ovat osallisia ihmisten nykyisestä tietoisuudentasosta, vaikka eivät olekaan ihmisen tavoin kokonaan kadottaneet yhteyttä ohjaavan Hengen tasoon, eivät eksyneet pois hiljaisuudesta automaattisen egoistisen ajattelun verkkoon. Nekin kuitenkin ovat sellaisen materialistisen tietoisuuden tason alaisia, jossa synnytään fyysisiksi kehoiksi, nautitaan ja kärsitään aikansa, sitten kuollaan. Kun eläimet ja kasvit kohtaavat jonkun joka näkee kaiken perimmäisen olemuksen, ne tulevat tietoisiksi itsestään syvimmän olemuksensa suhteen ja tulevat näkemisestään siunatuiksi. Ne vastaavat lajinsa mukaan tavoilla, joka siunaa suuresti myös ihmistä joka katsoo niitä Luojan silmin. Tämä lieneekin niitä ainoista asioita, joissa hengellisesti herännyt voi olla vähän outo - eläimet todennäköisesti pitävät hänestä tavalla, joka herättää ihmisissä huomiota ;)
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kristitylle mystikolle (käyttäjä102). Ilmeisesti rukoilet pyydettäessä ihmisten puolesta, mutta kuitenkin sanot ettet usko Jumalalta asioiden pyytämiseen tai että Jumala suosisi toisen ihmisen pyyntöjä enemmän kuin toisten. Ymmärrän kyllä meditatiivisen hiljaisuuden rukouksen ja yhteyden tai unionin tältä pohjalta, mutta kiinnostaisi mitä siltä käsin tarkoittaa rukous toisen puolesta. Ihan käytännön tasoltakin, että mitä teet tai ajattelet jos joku pyytää rukousta, ja jos jaksat avata "toimintamekanismi" puoltakin niin olisi kiva.
En tosiaan pyydä mitään. Minun ihmisolemukseni on vain kuin ikkuna, jonka läpi valo paistaa, kunhan pidän ikkunan puhtaana - se ei ole aktiivinen osapuoli joka sanelee auringolle miten ja milloin ja kenelle sen pitäisi paistaa.
Jos siis joku pyytää minulta rukousta, minä en edes ajattele sitä asiaa johon rukousta on mahdollisesti pyydetty. Minä hiljennyn - sulaudun Ykseyteen, jossa ei ole rukoilijan tietoisuutta, rukousta pyytäneen tietoisuutta ja Jumalan tietoisuutta, vaan vain yksi Tietoisuus, yksi Oleminen. Ei ole mitään muutettavaa, ei mitään korjattavaa, ei mitään mitä vastaan täytyisi taistella. Jumala on kaikki, ihmisen kuvaamat ongelmat ovat kuin kangastuksia, joilla ei ole olemassaoloa. Ei ole totuutta jonka pitäisi voittaa väärä, ei hyvää jonka pitäisi voittaa paha, ei Henkeä jonka pitäisi voittaa aine. On vain ääretön, ikuinen Oleminen. Ja Minä olen se. Ja Minä olen on kaikki, myös se joka pyysi rukousta - me olemme yksi Tietoisuus. Eikä ole mitään muita voimia, jotka vastustaisivat, ei dualismia. Sellainen näkeminen näyttää Taivasten valtakunnan tässä ja nyt, näkee kaikkien illuusioiden läpi.
Ja koska rukousta pyytänyt on tuonut itsensä osaksi minun tietoisuuttani (ääretöntä, ikuista Tietoisuutta, joka Minä olen) valinnallaan pyytää rukousta, hän tulee avoimuutensa ja uskonsa mukaan osalliseksi siitä mitä minä näen. Tämä näkemisen muutos tosin useimmiten tapahtuu tiedostamattomalla tasolla, ja tulee näkyviin vasta manifestoituessaan ajatuksiksi ja niitä seuraaviksi fyysisen illuusiomaailman muutoksiksi. Kunkin uskon ja vastaanottavaisuuden mukaan se voi tapahtua dramaattisesti ja heti, tai vähittäisesti, ikään kuin onnekkaiden sattumien kautta. Jeesus sanoi usein parantamilleen, että sinun uskosi on sinut parantanut, ja niin se lopulta on. Ei ole mitään parannettavaa, mutta 'parantuakseen' eli korjatakseen illuusiotaan pitää joko itse nähdä ettei sitä ole, tai sitten uskoa riittävästi rukoilijaan tai parantajaan, niin että tulee hetkeksi osalliseksi tämän näkemyksestä että sairaudella tai ongelmalla ei ole mitään voimaa.
Minä meditoin "muodollisesti", ihan istumalla meditaatioon vain jos minulta pyydetään rukousta, tai jos tunnen erityistä intuitiivista tarvetta. Muuten meditoin vain niin, että tehdessäni muita asioita huolehdin siitä että mielessäni ei pyöri mitään ajatussisältöä, mikä ei ole käytännön asioiden hoitamiseksi ehdottoman välttämätöntä. Hyvin suuren osan aikaa siellä ei pyöri yhtään mitään, olen siis varsinainen tyhjäpää ;)
Silloinkin, kun minun on ajateltava jotain, vaikka työasioita, pidän aina tavallaan sisäisen korvan odottavalla mielellä sielun tason impulsseja varten, en siis kokonaan keskity mihinkään ajatteluun. Ratkaisut niihin työasioihinkin tulevat yleensä ajattelevaa mieltä syvemmältä tasolta, ilman että minun täytyy niitä tietoisesti ajatella. Hiljenen kuuntelemaan ja ratkaisu tulee arkitietoisuuteen syvemmältä tasolta valmiina, ilman tietoista ajatustyötä.
Se että meditoi tehdessään muita asioita vaatii kuitenkin varsin syvää tottumusta sielun tason impulssien kuuntelemiseen. Useimmille se on riittävän vaikeaa täydessä hiljaisuudessa ja rauhassakin. Minusta hyvä perusohje on se mitä esim. Joel Goldsmith kirjoissaan aloittelijoille suosittelee, että 2-4 minuutin hiljaisuus 2-3 kertaa päivässä. Pidempi ei ole alkuun järkevää, koska mieli alkaa vaan höpöttää ja imee samaistumaan ajatteluvirtaan, ja sitten kyseessä ei enää ole meditaatio. Se ei haittaa, jos ajatuksia tulee, jos niitä pystyy katselemaan tarkkailijana, mutta sitten kun koko huomio kiinnittyy jonkun ajatusketjun seurailuun, niin silloin on taas arkitietoisuudessa, ja on syytä palauttaa huomio meditaatioon, tai sitten lopettaa harjoitus sillä kertaa.
On myös monia muita tekniikoita, kuten esim. hengitykseen keskittyminen, ajatusten tarkkailu, kehon sisäiseen energian tuntemukseen keskittyminen. Niistä voi valita sen mikä itselle toimii parhaiten. Jos kuitenkin pystyy siihen, että on vain hiljaa ja odottaa, tarkkailee kaikkea mitä tietoisuudessa on kiinnittymättä erityisesti mihinkään, niin jopa puoli minuuttia on varsin tehokas henkinen harjoitus, vaikkei välttämättä ensimmäisinä päivinä tai viikkoina tunnu siltä että mitään tapahtuisi.