Kristitty mystikko

239:lle. Aloitetaan lopusta. Kyllä, luonnonlait ovat minusta ihmiskunnan kollektiivisten uskomusten tuotosta. Tämä koko fyysisen olemassaolon ja kuolevaisuuden, ajan ja materian taso on. Sen taustalla tosin on todellinen todellisuus, mutta se on aineeton ja ajaton, spirituaalinen todellisuus. Sitä mitä mielen avulla voi tehdä rajoittaa lähinnä uskomukset. Joistakin hyvin perustavanlaatuisista uskomuksista on varsin vaikeaa päästä irti vaikka haluaisi. Silti jopa Vetovoiman lain tapaisilla tekniikoilla voi saada ahkeralla harjoittelemisella aikaan asioita, joita voi pitää ihmeinä, asioina joita ei pitäisi tapahtua tämän maailman lakien mukaan. Olen kokenut itsekin sellaisia. 

Silti niin kauan kuin taustalla ei ole todellista, ajattelevan mielen tasoa syvempää spirituaalista näkemystä, niin tuskin pystyy ikinä uskomaan että esim. vuori heittäytyisi mereen jos uskoen näin todella tapahtuvan käskisi (kuten Jeesus sanoi). Sellainen vaatii sitä, että konkreettisesti näkee tämän todellisuuden illuusioluonteen. Silloin tämän maailman mielestä rajoittavat, ehdottomat lait ovatkin kuin lasten pihaleikkien merkkejä asfaltilla: pelin säännöt tosin sanovat että niistä ei saa astua pois noin vaan, mutta se joka tietää että kyseessä on vain peli, voi astua niistä ulos ja sanoa että ei minua yhdet viivat asfaltissa pidättele, jos haluan oikeasti astua niiden ulkopuolelle. Leikin sen aikaa kun haluan, mutta ei minun ole pakko sitoutua leikin sääntöihin koko ajaksi.

Onni ja siunaus kuitenkin on, että luulen että kaikille käy kuten minulle, että siinä vaiheessa kun saavuttaa sellaisen spirituaalisen näkökyvyn, niin ei enää tunne oikeaksi yrittää käyttää Voimaa oman tahtonsa mukaan. Ei sillä ettenkö itsekin olisi silti joskus langennut kiusaukseen, esimerkiksi täällä aiemmin kertomani LSD:n ottaminen vain todistaakseni skeptikolle, että se jos väitän että aineelliset substanssit ei vaikuta minuun on totta. Niin ei pitäisi tehdä  ellei siihen saa syvää sisäistä kutsumusta (minä en saanut, olinpa vaan inhimillisesti kyllästynyt siihen että minun täytyy puhua asioista, joita Jumala ei sitten anna useinkaan todistaa), vaan pitää oma tahtonsa sivussa ja antaa Luojan (syvemmän Minän)  toimia itsen kautta silloin kun Hän tahtoo, ja jättää toimimatta kun ei tahdo. Ja kyllä, joskus tapahtuu ihmeitäkin. Itseäni ne eivät kuitenkaan niin kauheasti kiinnosta, illusoriset muodot ja niiden illluusion sisäisiin lakeihin uskovien mielestä ihmeelliset muutokset - minulle on tärkeintä Taivasten valtakunnan näkeminen tässä ja nyt, sen näkeminen mikä ei ole katoavaista eikä muuttuvaista. 

Kiusaa en missään nimessä halunnut sinulle tai kellekään muulle tehdä. En välitä väitellä opinkysymyksistä edes oman uskontoni suhteen, saati muiden uskontojen. Tiedän kyllä, että näkemykseni ovat radikaaleja ja ymmärrän että ne herättävät osassa ärtymystä, varsinkin kristityissä jos sanon olevani kristitty. Minulla ei ole kuitenkaan mitään tarvetta tai halua käännyttää muita ajattelemaan kuten minä ajattelen - ajattelun taso ei ole niin kovin tärkeää, mitä hyötyä siitä olisi, jos joku vaihtaisi uskomuksiaan toisiin, ilman että kokeminen ja tietoisuus muuttuisi? Toisaalta en itsekään voi muuttaa näkemystäni millään määrillä perusteluja, koska minä en vain ajattelevalla mielelläni usko sitä mistä puhun, vaan minä elävästi koen niin. Itselleni sellainen näkeminen on tuonut elämään syvän rauhan ja harmonian, jonka kumman usein muutkin ihmiset huomaavat, vaikka ulkoisesti en tee mitään ihmeempää kuin muutkaan.

Kirjoitan näitä lähinnä siksi, että tiedän että täällä on henkilöitä, joiden tie on samankaltainen kuin omani, ja heille näistä kirjoituksista, jotka epäilemättä useimmille ovat ihan poikkeuksellisen hullua hölynpölyä koska ovat niin kaukana siitä mitä maailma yleensä uskoo, on iloa ja hyötyä tiellään. Tällaiset ihmiset kokevat omassa sisimmässään että viestissä on jotain heille tärkeää. Ne jotka eivät niin koe, voivat vapaasti ohittaa kirjoitukset tai kritisoida niitä tai mitä vaan. Ketään loukkaamaan niitä ei ole kuitenkaan tarkoitettu vaan niiden hyödyksi, jotka ovat kokeneet jotain heille merkittävää siinä mitä olen kirjoittanut aiemmin ja jotka siksi kyselevät minulta näitä asioita.

Vierailija kirjoitti:

mystikko, mitä ajattelet pienistä vastoinkäymisistä - ovatko ne sinulle vain manifestoimista, vai onko niillä aina jokin opetus?

Tämä tuli mieleen, kun juuri varasin aivan käsittämättömät lennot, jotka eivät edes lähteneet suomesta, ja menetin liki 400 euroa. Mietin nyt, miksi näin tapahtui. Ei tuollaisen pitäisi olla edes mahdollista, kun tarkistin, tarkistin ja tarkistin.

Voisitko rkoilla minunkin puolestani? Erityisesti haluaisin Vahvan sisäisen äänen ja kyvyn kuunnella sitä. Koen, että sisäinen ääneni on sekava, se sekoittuu mieleen, enkä ole täysin varma, mistä lähteestä se on peräisin.

Ap

Kaikki ulkoinen todellisuus on manifestoimista, automaattista tai tietoista. Siinä olen samoilla linjoilla kuin tuohon ylle laitettu Buddha-sitaatti, että kaikki epäonni tulee lopulta ihmisen mielestä, ei idästä tai lännestä, jostain ihmisestä täysin riippumattomasta ulkomaailmasta. Dualistisesta mielestä, joka uskoo hyvään ja pahaan, onneen ja epäonneen, terveyteen ja sairauteen.

Aina kaikesta on mahdollisuus myös oppia jotain, esimerkiksi tyyntä ja luottavaista asennetta elämää kohtaan, siihen että kaikki järjestyy lopulta ilman omaa hätäilyä ja stressaamista (käytännön toimia voidaan kyllä tarvita, mutta niihin ei tarvitse liittyä henkistä huolta tai vastustusta), koska itsessä vaikuttaa lopulta universumin luova voima. Se ei vaikuta vain valaistuneissa tai pyhissä, vaan kaikissa ihmisissä, ja myös eläimissä ja koko luonnossa. Se  on kaiken olemassaoleminen ja elämä, ohjaava Henki. Ihmiset vaan peittävät usein sen itseltään näkyvistä kaikella murehtimisellaan ja rauhattomalla ajattelemisellaan. Tyyneys ja luottamus, joka seuraa sisäisen vastustuksen lopettamisesta ja päätöksestä luottaa luovaan voimaan itsessään ei voi olla heijastumatta tuleviin manifestaatioihin ulkoisen tasolla, silti vaikkei se olisikaan vielä täydellistä. 

Usein on kyllä niinkin, että hengelliseen heräämisprosessiin liittyy jossain vaiheessa, kun ollaan jo lähestymässä tavoitetta, ulkoisten muotojen hajoamista, sellaista mitä ihmiset sanovat epäonneksi. Se johtuu prosessille välttämättömästä psyyken muotojen hajoamisesta ja uudelleenjärjestymisestä, joka heijastuu ulkoiseen. Siinä tilanteessa ei pidä ajatella, että on tekemässä jotain väärin, koska elämä näyttää menevän huonompaan suuntaan, vaan pysyä luottamuksessa, että se syvempi minä tai Henki joka on prosessin aloittanut, vie sen myös loppuun, ja että kaaoksen vaihetta tulee seuraamaan yhä syvempi taivasten valtakunnan kauneuden ja harmonian näkeminen. Hiljaisuus ja sisäisen kuuntelu on tärkeää siinäkin vaiheessa, silti vaikka se voi olla vaikeaa koska luonnollinen mieli on myllerryksessä ja saattaa olla entistäkin hankalampi kroonisesti ahdistunut ja tyytymätön valittaja. Se menee kuitenkin ohi, kuten ajan illuusion tasolla kaikki, niin ilot kuin ahdistuksetkin.

Rukoilen kyllä puolestasi. 

Vierailija kirjoitti:

14/67 taas. (Eli se tyyppi, joka on kirjoittanut materiaalisista tavoitteista ja tietoisesta luomisesta luopumisesta sekä sisäisen rauhan ja hiljaisuuden tavoittelemisesta, koska mikään maallinen ei tunnu tuottavan pysyvää onnellisuutta.)

Voi hyvä luoja.

Onko tämä nyt sitten joku oppitunti, joka minun on vain käytävä läpi?

Nythän on niin, että noihin kauan tavoittelemiini asioihin kuului asunto eräästä tietystä talosta, josta toiveideni mukaisia koteja on harvoin tarjolla - sanotaan nyt vaikka kerran viidessä vuodessa.

Ja nyt sellainen sitten olisi, kun päätin luopua tavoitteestani.

No niin, tällaista tapahtuu ja on tapahtunut mulle ennenkin. Kun jostain fyysisen tason toiveesta luopuu, se manifestoituukin yllättäen. Ihan peruskauraa. Saat sen, mistä luovut jadajadajaa.

Mutta nyt seuraa yllättävä juonenkäänne: olisin voinut tarttua tuohon asuntotarjoukseen joitain kuukausia sitten, tai sanotaan nyt vaikka vuoden päästä taas. Mutta nyt on aivan täysin mahdotonta toteuttaa tuota haavettani tämän hetken olosuhteet huomioon ottaen. Pystyn uskomaan sen toteutumiseen suunnilleen yhtä paljon kuin siihen, että huomenna sataa sammakoita tai että puolisoni on miljardööri.

Juuri, kun olin luopunut toiveestani, se heitetäänkin eteeni niin, etten voi siihen tarttua. Mitä tämä on?

Se on sitä tavallista ihmismielen dualismiin perustuvaa illuusiota, jossa sisäinen dualismi tuottaa ulkoista dualismia: hyviä kokemuksia ja sattumia ja huonoja sellaisia. Yleensä ei ole hyödyllistä lähteä penkomaan omasta psyykestään syitä yksittäisille ei-toivotuille manifestaatioille, vaan hyväksyä että ongelma on yleisinhimillinen tietoisuudentila, jonka juuressa on 'usko kahteen voimaan' (jota Raamatussa symbolisesti kuvaa hyvän ja pahan tiedon puusta syöminen). Tämä tietoisuudentila tuottaa lopputuloksenaan ihmiselämän unen, jossa on rumaa ja kaunista, hyvää ja pahaa, toivottua ja ei-toivottua, terveyttä ja sairautta. Epäharmonian ottamat muodot vaihtelevat, mutta niin kauan kuin dualismiin perustuva mielentila on vallassa, epäharmonia tulee jatkumaan, sillä ulkoinen heijastaa sisäistä. 

Mitä asialle voi tehdä? Herätä unesta - ihmiselämän unesta ;) Tämä koko ketju sivuaa oikeastaan tätä aihetta, heräämisen tai valaistumisen tai uudestisyntymisen etsintää. Siihen on monia teitä, mutta tärkeintä on tuo herääminen, ei niinkään minkään yksittäisten elämässä ilmenevien epäharmonioiden korjaaminen.  

Ensiapuna voi mahdollisuuksien mukaan lopettaa tietoisen mielen arvostelun olosuhteita kohtaan, koska arvostelu vain syventää sisäistä, ja siten myös ulkoista, dualismia. Samoin, jos uskoo johonkin henkiseen opetukseen jonka ytimenä on yksi Voima, esimerkiksi yksi kaikkialla läsnä oleva, kaikkivaltias Jumala, niin on hyvä muistuttaa itseään tästä totuudesta vaikkei sitä vielä näkisikään. Kun näkee jotain pahaa, sanoo, että ei, sinä et voi olla, koska totuus sanoo, että Jumala on läsnä ihan kaikkialla, ja on hyvä - sinun on siis oltava illuusio tai vääristymä totuudesta. Tosin sekä ihmisen näkemä hyvä että paha ovat illuusioita, ei vain paha - todellisuus on spirituaalinen, hyvän ja pahan tason tuolla puolen, aineen tason tuolla puolen. Tai sitten uskomusten aktiivisen muuttamisen sijasta voi olla vain sisäisesti hiljaa, kieltäytyä mielellään kommentoimasta ja valittamasta ja arvostelemasta. 

Käytännön tasolla toki yksittäisen ongelman voi hoitaa pois päiväjärjestyksestä kykyjensä mukaan - mielellään sisäiseltä intuitiolta hiljaisuudessa neuvoa kysyen. Kuitenkin muistaen, että uusia ongelmia tulee ilmenemään niin kauan kuin dualistinen tietoisuudentila pysyy. 

Kirjoitanpa tähän nyt mieleeni tulleita ajatuksia rukouksesta, ei erityisesti vastauksena kenenkään yksittäiseen kysymykseen vaan enemmänkin jatkoksi viestin 206 vastaukseen joka koski rukousta toisen puolesta ilman että pyydetään mitään.

Moni toivoo tai odottaa rukousta pyytäessään, että saisi jonkun henkilökohtaisen sanan tai kosketuksen, voiman tai oivalluksen rukoilijan välityksellä. Ja usein saakin, mutta yleensä hän ei saa sitä rukoilijan ihmispersoonan kautta, vaan sen Minän kautta, joka on sekä hänen itsensä että rukoilijan Minä - Jumala, yksi ainoa Oleminen ja Elämä. Omasta sisimmästään intuitiona tai oivalluksena tai uutena näkemisen tapana siis.

Joskus tosin toki voi tulla rukoilijan kauttakin joku viesti, varsinkin jos rukousta pyytänyt on niin stressaantuneessa tai sekavassa tilassa ettei pysty ottamaan vastaan sisäisiä viestejä, mutta pääsääntöisesti ainakaan itse rukoillessani en saa mitään erityisiä sanoja tai neuvoja. Ja se on kaikille osapuolille parempi niin. Se on rukouksen pyytäjälle parempi, koska hänellekin kaikkein tärkeintä on oppia saamaan yhteys syvempään Minäänsä, joten on hyvä jos hän rukouksen seurauksena saa oman sisäisen sanan tai oivalluksen tai ohjauksen eikä niin, että joku ulkoinen ihminen antaisi viestin.

Se on parempi myös rukoilijalle, niin ettei hänelle tule kiusausta egosamaistumiseen palaamiseen. Kuinka paljon ego rakastaisikaan tilannetta, jossa joka kerta kun rukoilisi, saisi hienoja profetian sanoja, näkyjä tai kokemuksia, joilla voisi tuntea olevansa todella erityinen - jos saisi ihmisiltä egoa hivelevää palautetta viisauden sanoistaan. Ei, se on parempi niin että rukoilija pääosin pysyy vain kontaktin apuvälineenä, tai kuin ikkunana jonka kautta rukousta pyytäneelle voi avautua näkymä siihen mitä ei vielä itse ole lopullisesti oivaltanut. Rukoilija ei ole ihmismuotona mitään, ei tiedä mitään, ei osaa auttaa missään. Hän vain tuntee yhteyden siihen Minään, joka on kaikkien minä ja joka on ainoa Voima maailmankaikkeudessa, ja tämä yhteys auttaa rukouksen pyytäjää saamaan yhteyden samaan tasoon. Mutta yleensä rukoilija ei tiedä mitä apua toinen saa, jos saa, tai missä muodossa. Se ei ole rukoilijan asia, vaan Jumalan asia, sen joka on kaikkien syvin Minä. Rukoilijan on tyydyttävä huolehtimaan vain omasta näkemisestään ja kontaktistaan Hengen tasolle, ja luotettava rukouksen vaikutus sen saman Hengen valtaan.