Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Etsivä löytää kirjoitti:
Illuusioista puhuttaessa en ole ihan saanut otetta siitä, mitä illuusion näkeminen tarkoittaa käytännössä. Siis jos asun pohjois-koreassa, niin onhan se farssi ihan illuusio. Mutta kun näen nälkää, ja valaistun, niin kai se nälän näkeminen jatkuu kuitenkin... Vai valaistuneena en enää näe ruokaa merkityksellisenä?
Toisaalta et näe koko tämänhetkistä ilmenemismuotoa ja sen elämää, tai mitään sen kokemuksia järin merkityksellisinä sen rinnalla, mitä tiedät olevasi nimen ja muodon tuolla puolen. Ja se mitä koet olevasi on kuolematon, ruokaa tarvitsematon, ikuinen ja aina täyttymyksen ja rauhan tilassa, eikä sen rauhaa voi muuttaa jonkun ajallisen hahmon tilat. Ajallinen hahmo on kuin yksi roolihahmo jota Minä näyttelen, yksi monista, eikä Minulle käy mitään jos sen hahmon elämässä on kärsimystä tai jos se kuolee. Todellista Minää ei voi uhata mitään, siksi se on aina turvassa ja rauhassa.
Toisaalta on niin, että ihmiselämän tasolla sitä tietää aina manifestoituvansa kaikkena mitä tällä tasolla tarvitsee, niin kauan kuin on aika olla tällä tasolla ja tässä hahmossa. Se joka tietää olevansa kaiken muodon Lähde kyllä tuottaa ajalliseen kokemukseen tarvittavat muodot tavalla tai toisella, ilman ihmisaivojen murehtimista.
Joskus toki tulee aika jättää tämä hahmo jota omalla ihmisnimellä kutsutaan, ja silloin tavalla tai toisella tapahtuu se mitä ihmiset sanovat kuolemiseksi, vaikkei se todellisen olemuksensa tietävälle olekaan minkään loppu vaan vain yhden ajallisen hahmon hylkääminen kun se on käynyt tarpeettomaksi, kun siitä on kasvettu ulos tai sillä ei ole enää palvelutehtävää täällä. Transitio valitaan tietoisesti, ei niin että jokin ulkopuolinen tahto riistää sen elämän. Kehon kuolema, joka ihmisille on niin suuren surun ja ahdistuksen lähde, ei ole mitenkään negatiivinen asia sille, joka elävästi tuntee (eikä vain älyllisesti usko) olevansa jotain muuta kuin se hahmo joka kuolee ja haudataan.
Runsaus elämässä ilman tietoista vaivan näkemistä ja toisaalta kiinnittymättömyys mihinkään katoavaisella tasolla vaikka se kaikki runsaus menisikin - siinä on hengellisesti oivaltaneiden rauha.
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä olemassakaan muuta tietä, kuin jatkuva anteeksianto? Tarkoitan siis sitä, että pääsisi eroon tästä syyllisyyden ja huonouden tunteesta. Minä olen ihan todella mainio esimerkki siitä, miten syvälle tiedostamattomaan nämä ohjelmoinnit ovat juurtuneet ja miten ne vaikuttavat ihan kaikkeen, vaikka näen niiden syntyhistorian ja "valheellisuuden" aivan selvästi. Olen tosiaan aiemminkin maininnut, että kasvoin tiukassa uskonnollisessa yhteisössä, ja sen jäljet näkyvät minussa yhä. Sydämessäni en noita oppeja koskaan tuntenut omikseni, mutta mielen tasolla ne ovat kyllä vaikuttaneet ja vaikuttavat yhä.
Lopullinen ratkaisu on sen näkeminen, että ei ole ollenkaan se joka luuli olevansa, se ohjelmoitu syntyväinen ja kuolevainen ja syntiä tekeväinen olento, vaan Jumalan ikuinen lapsi ja ilmentymä, vailla mitään vikaa tai syntiä. Silloin ei ole enää mitään tarvetta antaa anteeksi - jos joku vanha syyllisyydentunne tulisikin mieleen, sille voi vain lähinnä hymyillä: "Niin, oli aika jolloin luulin olevani se jota nyt kutsun lihan mieleksi tai egosamaistumisen tuottamaksi valeminäksi, ja ahdistuin omaa huonouttani, mutta nyt tiedän että se ei ole todellinen minä."
Mutta niin kauan kuin ei näe ehdollistuneen olemuksensa läpi, kun siihen samaistuminen vielä pitää otteessaan niin että ehdollistuneesta mielestä nousevat syytökset ja ajatukset aiheuttavat ahdistusta, on hyvä muistaa anteeksiantamus ja harjoittaa sitä aktiivisesti. Lisäksi voi mieltymystensä mukaan joko ottaa etäisyyttä itseä syyttäviin ajatuksiin niin että katselee niitä kuin tarkkailijana eikä niin välitä niistä, tai sitten ottaa aktiivisemman asenteen ja kitkee mielensä puutarhasta pois haitallisten rikkakasvien versot: jos syyllisyysajattelu alkaa, toteaa, että ei, tästä ei ole mitään hyötyä, minä en taas vatvo tätä vaan ajattelen jotain ihan muuta nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vetäkääpä nyt innokkaimmat manifestoijat vähän henkeä.
Jos kaikki ulkopuolinen todellisuus olisi manifestointia niin solipsismi on silloin ainoa looginen maailmankatsomus. Muitakin olentoja kuin sinä saattaisi toki olla, mutta ne eläisivät joka tapauksessa kaikki omissa manifestoimissaan universumeissa.
Jos pitkällisen "henkisen polun" päässä ei ole mitään muuta kuin oivallus siitä, ettei mitään muuta ole olemassa kuin sinä itse eikä sitäkään ole olemassa, niin samaan nerokkaaseen johtopäätökseen pääsee 15-vuotias finninaamakin butaanipäissään.
On kyllä totta, että mitään muuta ei ole olemassa kuin Minä, mutta tätä ei sanota samaistuneena ihmisruumiiseen tai ihmismieleen, vaan Jumalan kanssa koetun ykseyden tilasta lähtien. Silloin kaikki universumit, kaikki olemisen tasot, ovat kuin oma keho, Minä ilmenemässä lukemattomissa muodoissa. Sen voi oikeasti kokea mystisen unionin hetkinä, ja enemmänkin: voi kokea sen ikuisen ja muuttumattoman Perimmäisen, josta kaikki maailmat ja järjestelmät ovat tulkintoja. Mutta se mitä on Minä sellaisen näkemisen hetkinä, sitä ei pysty sanoin kuvaamaan...
Ihmisen tasolta katsoen, ajan ja paikan illuusion sisäpuolelta katsoen toki asiat on toisin. Manifestointi ei ole täysin jokaisen yksityistä vaan samankaltaisella tietoisuuden tasolla olevien olentojen kollektiivista. Eikä sitä tehdä pääosin tietoisesti, vaan se tapahtuu automaattisesti tiettyä olemisen tasoa asuttavien olentojen tietoisuuden luonteen mukaisesti. Ihmisellä tosin toki on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ja lähiympäristöönsä myös tietoisella manifestoinnilla. Ei yhden ihmisen manifestointi estä vaikka sotaa tulemasta, jos ihmiskunnan kollektiivinen tietoisuus siihen vetää, mutta onpahan yksi työkalu vapaasti halukkaiden kokeiltavaksi, jolla voi ratkaista henkilökohtaisessa elämässään kokemiaan ongelmia. Kenenkään joka ei sellaiseen usko, tai ei ole sellaisesta kiinnostunut, ei toki tarvitse.
Raamattukin kyllä viittaa siihen, että kun riittävän suuri määrä ihmisiä herää hengellisesti, koko tämä illuusio tulee muuttumaan aivan eri luonteiseksi, heijastamaan uudenlaista kollektiivista tietoisuuden tilaa. Tähän viitataan esim. ilmauksilla että luodaan uusi taivas ja uusi maa, jossa susi ja karitsa syövät yhdessä ruohoa laitumella, eikä mikään tai kukaan enää tee minkäänlaista väkivaltaa toiselle olevaiselle. Luomakunta odottaa Jumalan lasten ilmestymistä päästäkseen katoavaisuudesta - mutta Jumalan lapsia olemme me, eivät jotkut taivaasta pilven päältä laskeutuvat uudet messiaat.
Etsivä löytää (ei kirjautunut) kirjoitti:
Mielenkiintoista. Juuri eilen pohdiskelin tätä synti-käsitettä ja anteeksiantoa, kun se tuntuu joissain asioissa niin ristiriitaiselta. Intuitiivisesti päädyin samaan ajatukseen, kuin mitä kristitty mystikko tuossa edellä esittää: Että "synti" on tavallaan ohjelmoidun mielen toimintaa ja siten se ei oikeastaan edes ole synnintekijän vika. Vaikeaksi asian tekee oma toimintani, sillä itselleen on hyvin vaikea antaa anteeksi. Olen kulkenut henkistä tietä jo vuosia, mutta yhä vain omassa toiminnassani näkyy merkkejä ohjelmoinnista. Sitä on vaikea hyväksyä itsessään, vaikka muille olenkin jo oppinut antamaan anteeksi melko hyvin. Viime viikkojen teema elämässäni on ollut anteeksianto ja tuomitsemattomuus, mutta ego ei näytä luovuttavan helpolla...
Syyllisyydentunne on monella yksi tärkeimpiä egosamaistumista ylläpitäviä voimia, ja siksi anteeksiantamus onkin niin tärkeä asia.
Miten muuten nimittäin egoon kiinnittyvä minuudentunne voisi saada enempää voimaa kuin jos se on niin vahva, että vaikka Raamattu sanoo että ei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei mikään erota meitä Jumalan rakkaudesta, niin jotkut omat synnit kuitenkin erottaisi? Synnit ja syntiä tekevä minä siis olisi suurempia kuin kaikki muu, ainoa riittävän suuri voima estämään yhteyden Jumalaan ja hengellisen ja henkisen uudestisyntymisen.
Ja kuitenkaan lihan mieli tai egosamaistumiseen perustuva persoonallisuus, se syntien tekijä, ei ole mitään muuta kuin illuusioita, vailla todellista olemassaoloa. Kuin pimeyttä, jolla ei ole erillistä olemassaoloa vaan se on vain valon puutetta. Päästäkseen eroon pimeydestä ei sitä vastaan voi eikä tarvitse taistella, eikä sitä tarvitse kantaa ulos huoneesta saadakseen valolle tilaa. Sen kun sytyttää valot, ja pimeyttä ei ole enää missään.
Jeesus usein hämmästytti ihmisiä sillä, että oli hyvin ankara itsensä parantelijoille, niin ettei hurskaimpienkaan heistä toimet vaikuttaneet hänestä minkään arvoisilta. Avoimesti syntisille hän sen sijaan antoi heti anteeksi moittimatta heitä synneistään. Eikä ratkaisu ollut kenellekään yrittää tulla paremmaksi ihmiseksi, vaan 'syntykää uudesti ylhäältä'... Minulle se tarkoittaa paljon konkreettisempaa asiaa kuin useimmille kristityille, joille se on joku uskonratkaisun seurauksena tapahtuva juttu joka tapahtuu tiedostamattomissa, vähän kuin nimien kirjoittaminen taivaan kirjaan tuolla jossain. Mystikon näkemyksessä se tarkoittaa valaistumista, jossa oikeasti koetaan itsensä kuolevaisen tason tuolla puolen ja aletaan ohjautua yhä enemmän siltä tasolta käsin. Se on käytännöllinen asia joka muuttaa elämää ihan konkreettisesti kaikilla tasoilla.
Hengellisellä tasolla maailma elää kiinnostavia aikoja, koska tosiaan samaan aikaan kun räikeä ja pinnallinen materialismi, joka on egosamaistumisen hedelmä, kiristää otettaan, kiinnostus spirituaaliseen kasvaa toisessa joukossa ihmisiä. Koskaan ei ole ollut niin helppo saavuttaa valaistumista tai uudestisyntymistä kuin nyt, kun on jo niin paljon sen saavuttaneita, joiden tietoisuuden tila helpottaa muidenkin saavuttamista.
Ja kun yksi kokee sen, hänen lähipiirissään siitä yleensä tulee tavalla tai toisella tarttuvaa. Nekin jotka eivät ole sellaisista asioista kiinnostuneita usein aistivat jonkinlaisen rauhan ja kokevat vähemmän ahdistusta ja katkeruutta ja vihaa hengellisesti heränneen lähipiirissä, mikä sekin osaltaan parantaa yleistä tietoisuudentilaa. Ja sitten on aina niitä, jotka huomaavat heränneessä jotain erikoista, jotain minkä he haluavat ymmärtää ja kokea, ja jotka lähtevät heränneen kohtaamisen kautta hengellisen etsijän tielle, tai edistyvät jo käynnissä olleella tiellään. Mutta tosiaan, myös niiden jotka eivät fyysisesti kohtaa ketään herännyttä, on helpompi saavuttaa mitä enemmän saavuttaneita maailmassa on.
Heränneitä ei tarvita siis niin paljon kuin luulisi muutokseen, mutta toisaalta nykyistä useamman pitäisi saavuttaa sellainen tietoisuuden taso, jossa heränneiden todellisuutta ei aktiivisesti vastusteta - jossa ei pidetä kiinni vanhasta maailmasta. Muutos on jo käynnissä, ja se saattaa saada täyttymyksensä aiemmin kuin monet luulevatkaan. Kuitenkin hyödyllisempää kuin yrittää ennustaa milloin se tapahtuu ajassa, on keskittyä siihen että itse on niitä, jotka edistävät uuden maailman syntymistä eikä niitä jotka jarruttavat sitä.