Kristitty mystikko

Tehkäämme yhteenveto edellä mainitusta menetelmästä. Keskitä huomio sisäiseen tunteeseesi. Ole tietoinen siitä, että kyseessä on kärsimyskeho. Älä ajattele sitä. Älä anna tunteen muuttua ajatukseksi. Älä tuomitse äläkä erittele. Älä muodosta siitä identiteettiä itsellesi. Ole läsnä, pysyttele jatkuvasti sisäisten tapahtumiesi tarkkailijana. Ole tietoinen paitsi emotionaalisesta kärsimyksestä myös 'siitä joka tarkkailee', tyynestä katselijasta. Tässä on läsnä olevan hetken voima, oman tietoisen läsnäolosi voima. Tarkkaile sitten, mitä tapahtuu.

Tämä on hyvä siitä, että siinä ei vastusteta mitään tuntemuksia joita tulee, ei vaikka se nouseva tunne olisi voimakasta surua, raivoa tai ahdistusta.  Annetaan olla vaan ja katsellaan. Ei elettäkään että tunne pitäisi saada loppumaan, koska se ei ole minä, se on vain yksi tarkkailtava kohde tietoisuudessa joka Minä olen. 

Tämä on hyvin erilainen näkemys kuin psykologinen, jossa ns. kielteiset tunteet nähdään ongelmaksi ja niille täytyy tehdä jotain, riippuen koulukunnasta että mitä: analysoida ongelman lähtösyitä menneessä, yrittää ehdollistaa tilalle rakentavammat mallit, tai jopa syödä lääkkeitä jotta saa epämiellyttäväksi leimatun olon pois. Itse kannatan myös aina leimaamattomuutta ja samaistumattomuutta.

Vierailija kirjoitti:

Meditaatiojutuista kiinnostunut kyselee: monissa meditaatio-ohjeissa sanotaan, että pitää maadoittaa itsensä jotenkin. Kun sanoit, että olet koko ajan meditatiivisessa tilassa, oletko joskus siis maadoittanut itsesi jollain lailla? Mietin muutenkin tuota jatkuvaa meditatiivista tilaasi, ymmärsin että itse olet edistyneenä mystikkona jo kaikkien sairauksien yms. epäharmonian tuolla puolen, mutta arveluttaa aloittelijana jos meditatiivisen tilan yhtäkkiä saavuttaa, niin miten estää ettei joku skitsofrenia puhkea tai saa jotain hermostollisia oireita, joista varoitellaan. Vai pitääkö ensin omaksua ei-dualistinen maailmankuva, jotta voi turvallisesti alkaa meditoida?

Ps. Olisi hienoa, jos joskus alkaisit pitämään blogia. Sieltä saisi keskitetysti yhdestä paikasta lukea näistä näkemyksistäsi ja "opeistasi".

En harrasta mitään näitä maadoituksia, suojauksia ja puhdistautumisia, koska en koe mitään tarvetta sellaiseen. Omasta näkökulmastani ne vaikuttaisivat omituisilta keinotekoisilta rituaaleilta, joilla ikään kuin torjutaan jotain oletettuja uhkia - ja itse en usko mihinkään uhkiin. Silti sanon kuten aina, että jos joku kokee sellaisen tekniikan itselleen juuri nyt hyödylliseksi, niin sitten sitä kannattaa toistaiseksi jatkaa. 

Tuon maadoittamisen kanssakin on kuten muidenkin termien, että se lisäksi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Joillekin se on yhteyttä nimenomaan Maa-planeettaan, ja jotkut jopa visualisoivat esim. juuret kasvamaan jaloistaan maan ytimeen. Toisille se tarkoittaa syvimmän Olemuksensa kokemusta - ja siinä mielessä pyrin olemaan maadoittunut koko ajan, mutta tiedä sitten onko se maadoittuminen kovin hyvä termi siihen että kokee olevansa kaikki mitä on, ei edes pelkkä Maa saati ihminen ;) Ehkä siinä mielessä arjessa maadoittaudun että joskus, varsinkin lomien jälkeen, voi olla joskus hieman työlästä palata samaistumaan kehoon ja tavalliseen elämään, jos on viettänyt päivä- tai viikkokausia mystisen unionin tilassa. Mutta meditaatiossa annan mennä vapaasti, en mitenkään yritä pitää kiinni samaistumisesta tietyn ihmiskehon muotoon tai mieleen. Minusta tulee Ei-mitään, jotta voin olla Kaikki-mitä-on, Ilmentymätön, että voin olla kaiken Ilmenneen ydinolemus.

Kyllä meditoida voi alkaa turvallisesti, vaikka olisikin ihmiselle tavanomainen maailmankuva. Yleensä vakavien haittojen riskejä ei ole jo ihan siksi, että harva jaksaa meditoida riittävästi että siitä seuraisi muuta kuin ehkä pitkästymistä pitkään, pitkään aikaan. Toisaalta jos omaa teologisen maailmankuvan jossa meditaatiossa vaanii demoniset voimat ja pahat energiat, niin silloin käytäntö voi omien uskomusten takia olla vahingoittava henkisesti. Ei se itsessään ole, mutta sisäiset uskomukset voivat heijastua ulkoisiksi koettuihin kokemuksiin ja olla hyvin häiritseviä. Jos kokee epämiellyttäviä tai pelottavia efektejä, kannattaa vähentää meditointia tai valita jokin toinen meditaatiokäytäntö, ehkä sellainen jossa on enemmän mielelle sisältöä seurattavaksi niin ettei se ala taustalla kehittää pelkokuviaan. Alkuun vaikka luonnossa hetken aistimuksiin keskittyneenä kävely voi olla hyvä meditaatio, jota juuri kenenkään mieli ei pidä vaarallisena okkultististen voimien kutsumisena.

Vierailija kirjoitti:

Ap jatkaa:

Visuaalisena olen "nähnyt" itseni näin: sisälläni kuin puun runkona on se todellinen itseni, se joka havaitsee ja tiedostaa. Näen itseni peilistä, joka on aktiivinen minä, ego siis?? Tuo puun runko toimii, mutta minun egoni suun ja peilikuvani välityksellä. Onko tässä virheellinen visualisointi ja ylläpidän näin egoani?

Vähän vaikeaa on romuttaa käsitys itsestä, että olisikin pelkkä henki...

Sanalla ego voi tarkoittaa niin monenlaisia asioita, ja riippuen siitä mitä se itselle tarkoittaa tuo voi olla ihan ok. Toisaalta jos egolla tarkoittaa valeminää joka on syntynyt todellisen Itsen ei-tuntemisen seurauksena, niin sen samaistaminen kehoon on hieman vaarallista, koska valeminän on tarkoitus pienentyä, jopa kuolla, mutta keholla lienee useimmilla vielä tehtävää täällä sen jälkeenkin, eikä esim. sen kurittamisella saa yleensä mitään hyödyllistä aikaan hengellisesti. 

Siitä nähden miten itse noita termejä käytän sanoisin että se inhimillinen käsitys kuolevaisesta kehosta on kollektiivisen egon (vääristynyt) näkemys todellisesta kehosta. Kehon voisi sanoa myös olevan ikään kuin kulkuneuvo jota käytetään tällä ihmisten tietoisuuden tasolla toimittaessa - silti vaikka jo näkisi sen läpi ja ohi Todellisuuteen, on pidettävä yllä myös kehoidentiteettiä niin kauan kuin on vielä tehtävää tällä tasolla, koska muuten ei pysty enää palvelemaan itsensä kehoksi ja mieleksi kokevia ihmisiä. Ikään kuin esittää roolia tietoisena siitä että se on vain yksi rooli, yksi lukemattomista... Tiettyä kehoa käytetään niin kauan kuin se on tarpeellinen ja hyödyllinen ja laitetaan sitten pois. Todellinen Minä ei muutu miksikään siitä millaisina illusorisina, muuttuvaisina kehoina se itseään ilmentää, sen enempää kuin ihmisen luonnollinen minä muuttuu miksikään siitä jos ihminen vaihtaa autoa.

Ja mitä tulee kaikkiin niihin kehoihin joina Minä ilmenee, niin omassa sisäisessä näkemisessäni on ollut aina mieletöntä puhua esim. tietyn henkilön jälleensyntymishistoriasta, koska minun samaistumisen pisteeni on itse Olemisen tai Elämän puu kokonaisuutena, ja silloin kaikki elämät ja ilmenemiset joita on ollut, on tai tulee olemaan, ovat Minän ilmentymiä, ei niin että joku tietty joukko elämiä olisi Minää ja toinen joukko ei. Mutta tietysti jos samaistuu suppeampaan osaan Olemista, voi kokea olevansa vain tietyn Elämän puun oksan sivuoksat, tai jopa yksi kärkihaara, yksi ainoa yhdellä illuusion tasolla ilmenevä keho. Kaikki näkemykset ovat katsojan omasta näkökulmasta nähden oikein, vaikka laajemmasta näkökulmasta osa voikin näyttää rajoittuneilta näkemyksiltä. 

Vierailija kirjoitti:

Mikä on fyysisen kehon suhde egoon? Minä nautin kaikista fyysisista nautinnoista aivan älyttömästi, hyvistä mauista visuaalisuuteen tai silittelystä intohimoon asti. Onko se minä vai ego, joka nauttii, vai kuka?

Ap

Se että keho koetaan kuolevaisena ja fyysisenä, on ihmisten nykyisen tietoisuudentilan aiheuttama illuusio. Todellisuudessa keho on ikuinen ja hengellinen, kuten kaikki oleva on. Materian taso kokonaisuudessaan on illuusio. Raamattu sanoo: "Sillä ylösnousemuksessa ei naida eikä mennä miehelle; vaan he ovat niinkuin enkelit taivaassa" Tämä on meidän perimmäinen olemuksemme, nyt ja aina. Se on mahdollista oivaltaa ja nähdä myös ennen fyysikseksi koetun olemuksen kuolemaa.

Mutta myös unella ja illuusiolla on aikansa ja paikkansa - se on olemassa koska jumalallinen on tahtonut kokea senkin, kaikki mahdolliset erilaiset unet ja illuusiot (joita on enemmän kuin ihmiset osaavat edes kuvitellakaan). Siksi niin kauan kuin olento samaistuu edes osittain johonkin illuusioon, niin hän toki elää sillä tasolla pääosin niin kuin muutkin, todellisuuden tasonsa sääntöjen mukaan. Hän syö ruokaa, siirtyy paikasta toiseen kävellen tai kulkuneuvoilla, kommunikoi puhumalla ja kirjoittamalla jne, silti vaikka tietäisi että syvimmällä tasolla hän ei tarvitse mitään noista. 

Kaikki mitä esiintyy materian tason kuvina, virtaa omasta Minästä, ja on pohjimmiltaan hengellistä, tässä illuusiossa vain aineeksi tulkittuna. Sellaisesta näkemisestä lähtevät illusoriset kuvat ovat harmonisia ja nautittavia, ja niistä voi nauttia ilman egosamaistumistakin. Se, joka nauttii on pohjimmiltaan Jumala, joka on kaikki-mitä-on. Nauttimisessa siis ei ole itsessään todellakaan mitään pahaa. Itse asiassa on jopa helpompi nauttia, koska mihinkään ei tarvitse tarrautua, vaan kaiken voi antaa virrata. Jos yksi nautinto lähtee, sitä tietää että tilalle syntyy uusia muotoja niin että aina on kaikki mitä tarvitsen myös aineen tasolla. 

Itse nautin valtavasti pikkuasioistakin joita ihmiset ei niin edes huomaa. Pienistä toukista ja hämähäkinverkoista, sadepisaroiden muodosta ja kiillosta, pakkasen asfaltille tekemistä kiiltävistä 'timanteista' jotka hohtavat katuvaloissa, olemisen tunteesta itsestään... Jos joku luulee että tällainen elämä olisi vailla nautintoa, niin ei voisi olla enempää väärässä.

Tämä pelko tulee flegmaattisen ystäväni seuraamista, joka ei uskalla tehdä eikä edes toivoa mitään, eikä elämässä tapahdukaan mitään.

Kun löydät sen mitä etsit, olet sanoin kuvaamattoman onnellinen vaikka elämässäsi ei ulkoisesti tapahtuisi yhtään mitään. Lopulta et edes enää samaistu sen ihmismuodon elämään joka nyt koet olevasi, vaan olet kaikki-mitä-on, ja miten voisi olla, että ei tapahdu mitään, jos on kaiken olevaisen Elämä ja Ydinolemus? Kaikki mitä kaikissa maailmoissa tapahtuu, tapahtuu Sinussa, Sinun kauttasi ja Sinulle. Siinä on vähän vaikea tuntea pitkästymistä tylsästä elämästään ;)

Olen uskonut ( onko tämä nyt virheellinen uskomus..?) että kun saan nämä tunteet pelkoineen purettua, niin löydän rauhan. Mutta pelon tunne on ehtymätön kaivo, eikä se koskaan tyhjene.

Psykologinen viisaus tosin suosittelee tuollaisia tunteiden purkamisprosesseja, mutta hengellisestä näkökulmasta tuollainen on pelkkä ansa lykätä heräämistä. "Tarvitset aikaa", sanoo egosamaistumisen tuottama mieli, "sinun täytyy ensin ratkaista tämä ongelma"! Mutta pelon tunne on tosiaan ehtymätön kaivo, ja luurankoja löytyy menneisyyden kaapeista aina vaan lisää, niin ettei koskaan ole riittävän valmis valaistumaan, jos tuollaiset asiat laittaa valaistumisensa ehdoksi. Herätä voi NYT, joka on ainoa hetki joka on olemassa. Jos ihmiselämän uni nyt näyttääkin painajaiselta, niin ratkaisu ei ole alkaa parannella unta vaivalla ja työllä, vaan  herätä, ja se voi tapahtua minä hetkenä hyvänsä. Se kun tosiaan on illuusiota, kuin unta, ja valaistuminen on kuin siitä herääminen, ei mikään asteittainen unen paranteluprosessi.