Kristitty mystikko

Vierailija kirjoitti:

Pyydän taas Kristityn mystikon rukousta, että minulla olisi uskallusta antaa tarpeettomien asioiden ja käsitysten pudota ja tietoisuuden laajentua kohti jumalallista. Minulla on kiire päästä eteenpäin ja kurkottaa Jumalaa kohti, olen janoissani ja nälissäni, toisaalta tiedän että voima ei auta vaan voimattomuus... Haluaisin palvella mutta kun Jumala ei ole toistaiseksi osoittanut minulle tapaa siihen.  

Rukoilen. Mitä tulee palvelemiseen, niin on tosiaan hyvä odottaa sisäistä kutsua, jos puhutaan esimerkiksi hengellisestä palvelutehtävästä tai muutoksesta siihen mitä nyt arjessaan tekee.

Mutta palvella voi myös omassa arkielämässään, eikä se ole mitenkään vähäarvoista, vaikkei olisi erityisen hengellistä palvelemista. Pikkulintujen ruokkiminen talvella, ystävällinen hymy, pieni palvelus sitä tarvitsevalle, arjen työnsä tekeminen hyvin ja mahdollisimman korkeassa tietoisuudentilassa - ne voivat kaikki olla mahdollisuus toimia Jumalan työkaluna tässä maailmassa, tuoda tähän maailmaan rakkautta ja ykseyttä ja uutta tietoisuutta. Jokainen rakentava työ, mitä tehdään palvelemisen mielialalla, on pyhä tehtävä, vaikka se olisikin hyvin aineellista ja tavallista. 

Yleensäkin elämässä toimii se, että sitä mitä haluaa, on hyvä alkaa antaa ulospäin, kuin jo näkisi todellisuuden jossa on saanut mitä kaipaa. Palvelemista kaipaava voi alkaa palvella nykyisessä elämässään pienillä siihen elämään sopivilla tavoilla, niin ajan kanssa kyllä tulee isompiakin palvelemisen mahdollisuuksia. Rakkautta kaipaava voi alkaa antaa rakkautta, ystävyyttä kaipaava ystävyyttä - eikä kohteen edes tarvitse olla ihminen, jos ei toistaiseksi ole sopivaa ihmistä kohteeksi. Rakastaa vaikka luontoa tai huonekasvia tai lemmikkiä, niin se on jo rakkauden virtauksen aloittamista, ja virtaus kyllä palaa ajallaan takaisin ja tuottaa hedelmää.

Minä puhun muusta kuin psykologisesta tasosta. Minä puhun hengellisestä, jumalallisesta. Siitä mistä Jeesus puhui kun hän sanoi "Minä ja Isäni olemme yhtä" tai "joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän". Sellaisesta tasosta, jolta käsin eläessä voi ylittää luonnollisen minänsä ja maailmansa rajoituksia. 

Minun näkökulmastani tosiaan aistein havaittu todellisuus on harhaa ja tuotettu täysin itse - kollektiivisesti ja yksilöllisesti ;) Toisten mielestä taas ajatus hengellisestä todellisuudesta, joka on minulle se oikea todellisuus, on persoonallisuushäiriön oireita tai harhaa, koska sellainen on heille vierasta kun taas ihmisten kollektiivinen todellisuus lakeineen konkretiaa. 

Varsin monet maailman suurista uskonnoista, jotka ovat kestäneet satoja tai tuhansia vuosia aikaa, kuitenkin puhuvat sen kaltaisista asioista kuin minäkin, samoin kuin monet uudemmat henkiset perinteet, eli mitään ainoastaan minun esittämääni nämä asiat eivät ole.

430. Tietoista toimintaa se ei ole - jos voisit tietoisesti valita, tuskin valitsisit tuollaisia tapahtumia joita kuvaat. Mutta ihmiset uskovat sattumiin ja luonnonvoimiin, sekä itsen rajallisuuteen, ja tämän kaltaisista ja monista muista perususkomuksista syntyy kokemus jossa tapahtuu kaikenlaista epämiellyttävällä tavalla yllättävää välillä. 

On toki mahdollista että sinulla on mielessä joku erityinen kuvio, joka ei oikein antaisi sinun nauttia ja saavuttaa, ja joka alitajuiselta tasolta sabotoi kaiken aina kun uhkaat onnistua. Samaan tapaan kuin itselläni oli aikoinaan perususkomus, että elämä on paskamaista taistelua, mutta minä olen pahempi kusipää kuin elämä joten minä aion voittaa ;) Uskomukseni toteutui - pärjäsin oikein hyvin, mutta kaiken sain aikaan valtavalla uuvuttavalla taistelulla ja äärimmäisen sisäisen vastustuksen energialla. Mutta en minä tiedostanut tuota kuviota ennen kuin koin heräämiskokemuksen, eikä silloin sillä ollut enää mitään väliä. 

Lopulta perusongelma on yksi dualismin alalaji eli usko Jumalasta erilliseen itseen. Itseen, joka on yksin tässä maailmassa, luonnonvoimien ja sattumien ja toisten ihmisten armoilla, kovin rajallisine fyysisine ja älyllisine kykyineen. Jos ihminen tietäisi mikä Itse todella on, kaikki tuo taistelu ja huolehtiminen loppuisi heti. Mitä voi pelätä tai mitä vastaan tarvitsee taistella, jos tietää olevansa maailmankaikkeuden luova voima, jonka ilmentymiä kaikki ilmenevä on? Sillä henkisessä olemuksessaan muodossa ihminen on Jumaluus ilmenemässä, Kristus lihaksi tulleena, mutta se rajallisin kyvyin varustettu kuolevainen olento jota ihmiset minäksi sanovat, on vain ihmisuskomusten aiheuttama vääristymä siitä mitä Minä todella on. Kun tuntee Minän, ei ole enää mitään ongelmia, kun ei ole enää erillistä minää, joka tarvitsee tai haluaa tai pelkää tai toivoo. Kun on vain luova voima ilmentämässä itseään harmonisesti ja vailla mitään vastustusta mistään, vailla mitään rajoituksia.

2) Addiktiot pimeän yön vaiheessa ovat hyvin tavallisia. Itsekin olin jonkin aikaa addiktoitunut alkoholiin silti, vaikka jopa nuorena bilettävänä opiskelijana inhosin sitä, koska minulle ei tullut siitä hyvä olo vaan vain huimaus ja usein jo kolmannen tuopin jälkeen aloin oksentaa. Jossain vaiheessa vaan levottomuus ja ahdistus oli niin suurta, että tuntui että en selviä hengissä ilman alkoholin turruttavaa ja rauhoittavaa vaikutusta. En käyttänyt sitä nauttiakseni vaan saadakseni taukoa sietämättömästä ahdistuksesta.

Hyvä uutinen on, että addiktio ei estä hengellisen prosessin etenemistä, korkeintaan voi hidastaa jos addiktiokäytös menee jatkuvaksi. Usein se vaihtelee niin että tulee kausia jolloin addiktio hallitsee pahasti, ja taas katumuksen ja hengellisen etsinnän kausia. Se menee kyllä ohi kun lopulta oivaltaa sen mitä etsi. Joskus jopa ennen, mutta aika tavallista on sekin, että ihminen voi olla riippuvainen jostain syntitavasta vielä edellisenä päivänä, sitten kokee seuraavana päivänä valaistumisen eikä enää ole riippuvainen - ei asteittaista kehitystä vaan yhtäkkinen muutos jopa rappiotilasta korkeaan tietoisuuden tilaan. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla olisi kaksi kysymystä:

1) Ymmärtääkseni sinulla ei Mystikko ole perhettä. Miten henkisen polun kulkeminen käy yhteen esim. pienten lasten vanhemmuuden kanssa? Voiko mystiikkaa opettaa myös lapsille, ja miten? Vai tarvitseeko heitä edes opettaa- lapset kun osaavat tarttua hetkeen ja nauttia elämän pienistä asioista.

2) Addiktiot ja addiktiivinen käytös sielun pimeän yön vaiheessa. Minulla ongelmana rahapelit, nettiriippuvuus ja ylensyönti. Tuntuu, että pakenen egon tyhjyyden kohtaamista addiktioiden kautta. Onko tämä yleistä? Loppuuko tämä, jos tai kun joskus pääsen matkallani eteenpäin?

1) Ei ole perhettä, minä olen niitä jotka ovat valinneet puolisottomuuden ja lapsettomuuden "taivasten valtakunnan tähden", kuten Jeesus sanoo yhdestä avioon kelpaamattomien ihmisten ryhmästä. Mutta tämä on vain minun tieni, jonka oma sieluni on intuitiivisesti valinnut jo varhain. On paljon henkisen tien kulkijoita joilla on puoliso ja lapsia, joten kyllä se on aivan mahdollista elää perhe-elämää ja etsiä henkisesti ja valaistuakin. 

Molemmilla elämäntavoilla on omat etunsa, ja molempia tarvitaan, niin perheellisiä kuin perheettömiä. Oma sielu kyllä vetää siihen ratkaisuun joka on itselle omaa tehtävää ajatellen oikea. Maailma tarvitsee niin minun kaltaisiani esoteerikkoja ja metafyysikkoja jotka voivat melkoisen erakkoutensa takia omistautua asioille joille normaali perhe-elämä ei millään antaisi aikaa ja tilaa, ja toisaalta ihmisiä jotka toimivat enemmän käytännön tasolla ja palvelevat lähimmäisiä, esim. niitä lapsiaan, omalla tietoisuuden tilallaan. Loppujen lopuksi jokaisen tehtävä on palvella lähimmäisiä, palvelemisen muotoja vaan on hyvin erilaisia. Eikä mikään niistä ole toista parempi tai huonompi, korkeampi tai alhaisempi.

Lapsille ei varsinaisesti tarvitse opettaa mystiikkaa varsinkaan ennen kun heidän egonsa on kehittynyt. Tämän maailman tietoisuuden tila on toistaiseksi sellainen, että käytännössä kaikkien on kehitettävä ensin itselleen egosamaistumisen tila, ja vasta sitten he ovat vastaanottavaisia taivasten valtakunnalle kun tämä tila alkaa tuottaa kärsimystä. Tulevaisuudessa voi olla toisin, ja ihmiset voivat kasvaa lapsesta asti suoraan yhteyteen Hengen tason kanssa. Paras mitä vanhempi voi lastensa suhteen tehdä tässä mielessä on huolehtia siitä että itse pysyttelee korkeimmassa mahdollisessa tietoisuuden tilassa. Se ei voi olla vaikuttamatta taustalla, silti vaikka lapsi ta nuori tietoisesti kieltäisikin sen ja jopa kapinoisi sitä vastaan, egoaan kehittäessään.