Kristitty mystikko

602. Sellaisia ihmiset ovat, pyrkivät lokeroimaan kaiken omiin pään sisäisiin malleihinsa. Usein on niin ettei kohtaamistilanteessa kohtaa ihmiset ollenkaan, vaan molemmat paitsi esittävät sosiaalista roolia, niin sen lisäksi koko ajan analysoivat sitä toista ja tunkevat tätä omiin kategorioihinsa. Paikalla on neljä hahmoa: henkilöiden siinä tilanteessa käyttämät roolit sekä kummankin olettamat siitä millainen toinen on, ja sitten usein ihmetellään miksei mitään aitoa kohtaamisen tunnetta synny.

Joskus nuo lokeroimiset menevät ihan koomisuuksiin asti, kun ihmisillä on niin tiukkoja käsityksiä siitä että jos olet a, olet myös b ja c. Esimerkiksi jos joku sanoo olevansa vegaani, niin vastapuoli voi saman tien kuvitella tietävänsä esim. tämän poliittisen puoluekannan ja suhtautumisen maahanmuuttoon ja monta muutakin asiaa, vaikkei oikeasti tiedä näistä mitään, sen kun vaan tunkee toista omiin stereotyyppeihinsä "ituhipistä". Jos toinen sitten yllättäen sanoo jotain stereotyypin vastaista, sitä ei olla kuulevinaankaan tai pahimmassa tapauksessa lokeroihin mahtumattomasta ihmisestä tulee niin epämiellyttävä tunne ettei hänen kanssaan olla tekemisissä mielellään ollenkaan. Tai jos sanoo olevansa kristitty (tai hyvä tavaton, muslimi ;) ), ihmiset olettavata kaikenlaista, toiset negatiivista ja toiset positiivista, mutta joka tapauksessa olet leimattu ja sinusta oletetaan kaikenlaista mikä ei ehkä sovi kovinkaan hyvin. 

Minun laiseni ovat leimaajille kaikkein kiusallisimpia, koska olemme niin irti siitä miten ihmiset ajattelee ja mitä arvostaa. Esimerkiksi tuo kuolema-asia: ihmiset eivät pysty käsittämään, että minulle kuolema ei ihan oikeasti ole ollenkaan surullinen tai vältettävä asia. Se on tähän kokemisen tasoon kuuluva transitio kuten syntymäkin, mutta koska minulle ihminen on kuolematon henki, en näe siinä mitään surullista loppua. Ihmiset eivät voi sellaista käsittää ja siksi esim. tyyneys kuoleman edessä voidaan tulkita hyvin erilaisin tavoin: kamalan kylmä ja kova ihminen, kieltää surun, näyttelee vain tyyntä jne. Mutta minä olen mikä olen, ei ihmisten leimat minuun vaikuta. En yritä torjua leimoja, en selitellä miten asia oikeasti on, vaan jatkan vaan tyynesti olemista sellaisena kuin olen. 

Vierailija kirjoitti:

Miten päästetään irti toiveista ja haluista? Onko se välttämätöntä manifestaatioiden ilmentymiselle? Entä valaistumiselle?

Tietoisen manifestoinnin onnistumiseen ei ole välttämätöntä päästä kaikista haluista ja toiveista. Itse asiassa koko prosessia käytetään siksi, että halutaan erilaisia asioita. Tosin kun sitten valitaan haluttu kohde joka halutaan manifestoida, niin ideaalisessa tapauksessa halu katoaa täysin jo ennen kuin manifestaatio fyysiseksi ilmentymäksi tapahtuu, koska henkilö on niin täysin varma että manifestaatio on varma. Vähän kuin olisi tilannut tuotteen postimyyntikuvastosta, eikä tarvitse enää siis miettiä miten ja mistä sen saisi, sen kun elelee rauhassa odottaen että postista tulee ilmoitus että tuote on haettavissa. Hyvin pieniä ja luonnollisina pidettäviä asioita voi manifestoida ilmankin näin vahvaa varmuutta, mutta mitä kauemmas yleisesti mahdollisena pidetystä mennään, sitä suurempi pitää olla uskon siihen että on jo saanut sen mitä lähti manifestoimaan, ennen kuin manifestaatio tapahtuu konkreettisesti aineen tasolla.

Valaistumiseen johtava prosessi kyllä yleensä on sellainen, joka katkoo kaikenlaiset halut tämän maailman asioihin. Ihminen eläessään luonnollisena egon vallassa olevana ihmisenä ei siihen pysty tietoisesti, mutta prosessi itse vie kiinnostuksen saavuttaa mitään täällä. Viimeinen halu joka on jäljellä on yleensä valaistumisen tai Jumalan löytämisen halu, tai ihmiskunnan auttamisen halu jonka vuoksi tavoittelee valaistusta, mutta sekin halu häviää oivaltamisen hetkellä, usein jo ennen. "Minä olen" riittää, jos tietää mikä Minä olen, ei tarvitse eikä voi saada mitään muuta. Mitä haluttavaa olisi, jos kokee olevansa kaikki mitä on?

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitat yllä näin:

"Valaistunut muuttuu itse, ja se voi heijastua muihin ja suhteisiin muiden kanssa, mutta myös ne muut luovat oman todellisuutensa, eikä yhden todellisuuden muutos voi jyrätä heidän oikeuttaan luoda omaa todellisuuttaan. "

Eikö valaistuneen tietoisuus ole suurempi ja vahvempi kuin egon tietoisuus? Minä olen isompi kuin Ego.

ap miettii

Tietoisuus, Universaali Tietoisuus, ei ole iso voima pienten voimien yli, vaan kuin ääretön kohtu jossa kaikki mitä on, tapahtuu. Se ei pakota ketään eikä voita ketään, sillä todellisuudessa sen rinnalla ei ole mitään muita voimia. Kaikki ilmenevä on sen ilmenemää, sillä se on kaikki mitä on.  

Ego  on todellisuudessa illuusio, ei mikään voima. Mutta ihmisellä on oikeus pitää kiinni erillisyyden illuusiostaan, ja palata siitä kotiin vasta omalla ajallaan, kun kutsu siihen käy sisältä käsin. Niin kauan kuin on aika, jokainen saa tutkia egon tason olemassaoloa, ja Tietoisuus antaa aurinkonsa paistaa yhtä lailla niin hyville kuin pahoillekin, niin egon vallassa eläville kuin siitä vapautuneillekin.

Etsivä löytää kirjoitti:

Tuo leffateatterivertaus on tismalleen sama kuin mitä Gary Renard sanoo kirjoissaan! Hänestä oli puhetta aiemmin tässä ketjussa, ja sanoit, etteivät hänen kirjansa ole tuttuja. Minusta on tosi mielenkiintoista ja jonkinlainen "merkki", jos useat eri lähteet päätyvät itsenäisesti samaan lopputulokseen henkisten asioiden suhteen. En aluksi pitänyt Renardin teoksista, sillä hän väitti, ettei tulevaisuutta voi muuttaa vaan se on jo kirjoitettu valmiiksi. Myöhemmissä kirjoissa hän kylläkin korjasi tätä ajatusta ja kertoi, että filminauhaa voi ikäänkuin vaihtaa, jos itse muuttuu joltain osin (ja siinä se anteeksianto oli suurin muutos, koska "se tekee menneet teot tekemättömiksi ja muuttaa siten myös tulevaisuutta" tms.).

Onko tilanne siis lapsen kasvatuksen suhteen se, että ei kannata pelätä "virheitä"? Tietysti pyrin parhaaseen mahdolliseen tavoitteeseen asettamalla rajoja ja antamalla rakkautta, mutta jos jokin menee näennäisesti pieleen, niin siten on myös tarkoitettu? Eli oikeastaan me emme voi tehdä "virheitä", jos tämän kaiken lopputulos ajan ulkopuolella on jo selvinnyt? Päteekö tämä kaikkeen muuhunkin elämässä?

Kyllä. Kaikella on tarkoituksensa, silläkin mikä on tuskallista ja pahaa. Aina se tarkoitus tosin ei selviä tässä nykyisessä olemassaolossa - on olemassaoloja joissa koko elämä eletään tutkien tämän ihmisten illuusion pimeämpiä ja tuskallisempia puolia. Lopulta kaikki tulevat kuitenkin löytämään rauhan ja onnen, ja usein sitä osaavat arvostaa kaikkein eniten ne, jotka ovat joutuneet kokemaan sellaisen olon vastakohtaa paljon, kärsimään paljon.

Virheiden pelkäämisestä ei ole tosiaan mitään hyötyä, koska sellainen pelko ei edes vähennä virheitä verrattuna siihen että vain tekisi parhaansa ilman sen enempää murehtimista. Virheiden pelko vain lisää itselle huolta ja ahdisusta, ei tee mitään hyödyllistä.

Etsivä löytää kirjoitti:

Mystikko, puhuit aiemmin siitä, että sinulta olisi tulevaisuudessa tulossa kirjakin aiheesta. Onko siinä tapahtunut edistystä? Olen lukenut paljon henkistä materiaalia, mutta sinun tapasi kertoa asioista on auttanut ehkä eniten siinä todellisessa sisäistämisessä. Tänäänkin hymyilin vain onnellisena kun tajusin helpottuneena, että minun todellakaan ei tarvitse varsinaisesti yrittää muuttaa yhtään mitään. Olen aina ollut herkkä ihminen ja surrut kovasti maailman tilaa, joten tämä ajatus on ollut todella vapauttava.

Vielä olisi kysymys lapsiin liittyen: Miksi valaistuneita syntyy maan päälle? Voiko heidän tietoisuutensa "tipahtaa" niin, että he joutuvat uudellen tähän illuusion ansaan? Entä miten välttää se, ettei vahingossa tulisi edesauttaneeksi lapsensa egon kasvamista? Minulle oma lapseni on yksi suuri ihme ja ihastelun aihe, vaikka en häntä pidäkään muita parempana tms. Rakastan muitakin lapsia ihan luontaisesti, mutta tietysti se oma on ihmistasolla läheisin.

En ole toistaiseksi kirjoittanut mitään. Tällä hetkellä muut aktiviteetit täyttävät elämäni sen verran tehokkaasti ettei aikaa olisi. Mutta tiedän, että kun on aika kirjoittaa, myös elämä järjestyy niin että siihen löytyy aikaa ilman että minun täytyy mitenkään huolehtia asiasta. Kaikki tapahtuu oikealla ajallaan.

Valaistuneita syntyy maan päälle, koska tietoisuuden evoluutio on menossa yleisesti siihen suuntaan. Ilmiö yleistyy yhä enemmän ajan kuluessa eteenpäin. Raamattu ilmaisee asian niin, että kaikki polvet tulevat notkistumaan Hänen edessään - kaikki tulevat lopulta valaistumaan. Mistä kirjoittaja tiesi sen, tai mistä minä tiedän sen? Siitä, että ajan ulkopuolelta katsottuna kaikki on jo valmista, siis lopputulos on varma. Elämää voisi tässä suhteessa verrata elokuvan filmiraitaan, joka on jo kuvattu, jonka tarina on valmis. Mutta teatterin katsojat, ajassa elävät, näkevät sen hetki kerrallaan, peräkkäisinä tapahtumina, eivätkä tiedä mitä tulee tapahtumaan ennen kuin lopussa. Ajan ulkopuolelta sen sijaan näkee jo nyt täysin harmonisen Taivasten valtakunnan, ja kaikki tietoisuus tulee palaamaan siihen kotiin aikansa tuhlaajapoikana seikkailtuaan. 

Kyllä valaistunut voi pudota takaisin illuusion ansaan. Suurin riski on, kun valaistumiskokemus on tuore. Siksi usein sanotaankin, että alkuun se pitäisi pitää salassa eikä ainakaan alkaa heti opettaa toisia, koska on liian suuri vaara langeta egon valtaan jos heti rakentaa itselleen taas käsitteellistä identiteettiä henkisestä opettajuudesta. Ja joskus vaan se mitä luonnollisesta "lihan mielestä", egosta on jäljellä, valittaa niin voimallisesti omien nautintojensa perään, että se saa houkuteltua ihmisen pois hienovireisemmistä hengellisen tason iloista ja harmonioista, takaisin turruttavaan elämäntapaan. On olemassa valaistumisen kokeneita, jotka ovat langenneet esimerkiksi päihteilyyn ja seksuaaliseen hillittömyyteen, ja jos näillä on jo opettajan asema ja maine, voivat saada pahaakin jälkeä seuraajissaan aikaan, koska heissä silti edelleen ainakin alkuun on "toisen todellisuuden tuoksu", jokin sellainen rauha joka kiehtoo ihmisiä ja saa heidät hyväksymään esim. seksuaalisen hyväksikäytön jota ei muilta hyväksyisi.

Lasten egon paisuttamisena yleisesti pidetään yletöntä ihailua ja hemmottelua, ja on totta että se on yksi tie rakentaa suuriegoinen ihminen, jonka on vaikea elää ilman näitä huumeitaan, tavallisena ihmisenä. Mutta on muitakin teitä, esim. kova kurikin voi kasvattaa egoa vastustuksen kautta. Itse kasvatin jo alle kouluikäisenä melkoisen egon siitä, että päätin että en anna ikinä periksi, tekivätpä vanhemmat mitä tahansa. Ja vanhemmat ei osanneet tehdä muuta kuin koventaa rangaistuksia, kun kerran pikkuhirviö ei muuten usko. Eivät ymmärtäneet, että jo nelivuotiaana olin sellainen, että mikään määrä fyysistä kipua esimerkiksi ei olisi saanut minua alistumaan. Jos sain vyöremmillä takapuolelle, hoin itsekseni uhmaa ja pyhää vihaa täynnä: "pakko ei ole kuin kuolla, pakko ei ole alistua koskaan, minä kuolen ennemmin kuin alistun". Ja pieninkin asia, jopa anteeksipyyntö, oli egolleni alistuminen johon en voinut suostua. Toisaalta, se että egoni kasvoi niin mahdottomaksi että sen kanssa oli sietämätöntä ja ahdistavaa elää, oli iso syy siihen miksi niin nuorena kiinnostuin hengellisestä, joten sekin on ollut lopulta hyvä asia elämässäni, asia jonka on ollut tarkoitus tapahtua.