Kristitty mystikko

Totuus tai todellisuus - se on aivan jotain muuta kuin mitä ihmiset sen kokevat olevan. Se on hengellinen, ikuinen, ajan ja paikan ulottuvuuksien tuolla puolen. Se mitä ihmiset kokevat todellisuutena, on vääristynyt, ihmisten perususkomusten ja tietoisuuden tason läpi suodatettu tulkinta, illuusio. Mitä nähdään tai koetaan on yleensä olemassa hengellisellä tasolla jonkinlaisena aktiviteettina, mutta tulkinta siitä esineeksi tai olennoksi on pohjimmiltaan epätosi, illusorinen. Siksi ei olekaan niin helppoa sanoa ihmisten tasolta lähtien, mikä on totta tai olemassa olevaa ja mikä ei. 

On ollut aika, jolloin esimerkiksi haltiat ja luonnonhenget olivat arkipäivää. Juuri kukaan ei epäillyt niiden olemassaoloa, ja ihmiset kokivat niitä osana luonnollista arkeaan. Ja on ollut aika, jolloin magia oli mahdollista, koska ihmisten uskomukset sallivat sen mahdollisuuden, kun taas nykyisin minkään sen kaltaisen harjoittaminen on varsin vaikeaa koska kollektiiviset  uskomukset kieltävät materian tason syyn ja seurauksen lakien, luonnonlakien, ohittamisen. Aina ihmiset ovat aistineet energioita jotka ovat oikeastaan ihmisen tavanomaisen tietoisuuden tason ulkopuolella, tavallaan toisissa meitä lähellä olevissa ulottuvuuksissa, mutta tulkinta niistä suodattuu kulttuurin ja ajan hengen kautta. Sata vuotta sitten joku olisi tulkinnut aistimansa toisen tason tapahtuman kummitukseksi, tänään hän voi tulkita sen vaikka ufoksi, avaruuden muukalaiseksi, sillä aika on materialisoitunut niin paljon että mahdollisuus toisen tason tapahtumaan kielletään täysin ja tulkitaan sekin fyysiseksi objektiksi tai olennoksi. 

Ihmisten tosi tai todellinen onkin käytännössä se mihin enemmistö uskoo tällä hetkellä. Ihmissudet, liskoihmiset jne eivät kuulu enemmistön uskomuksiin, joten niihin uskominen on epänormaalia. Nykyäänhän monet pitävät myös kaikkia hengellisiä tai uskonnollisia kokemuksia jopa mielisairauden oireina, niin pitkälle materialisoituminen ja maailmankuvan kapeutuminen on edennyt. Minusta sinänsä on harmi, että ihmiset yhä kapeuttavat mahdollisen rajojaan, mutta salaliittoteorioiden luonne on olla ahdistavia ja pelottavia yleensä, ja siksi sellaisiin uskomisen harvinaistumista en sure yhtään. Me luomme todellisuutemme kollektiivisesti, eikä siinä todellisuudessa tällä hetkellä ole sellaisia ilmiöitä kuin liskoihmiset tai vampyyrit tai saatanallista kulttia hallitsemassa kulissien takaa maailmaa ja sen virallisia johtajia. 

Kristallilapset - asiaan liittyy paljon tarunomaista mystiikkaa kuten nuo yksisarviset, mutta on totta että ihmiskunnassa on alkanut syntyä lapsia, jotka ovat jo syntyessään hyvin lähellä valaistunutta tilaa tai jopa valaistuneita. Uskon että uskomukset indigo- tai kristallilapsista ovat lähteneet tällaisista lapsista, jotka lapsen viattomuudella ovat avoimesti puhuneet kokemuksistaan, joista heidän vanhemmillaan ei ole hajuakaan, silti vaikuttamatta mitenkään epätasapainoisilta tai sairailta. Ei ole kuitenkaan tarpeen mitenkään korottaa ketään lapsia - kaikki he ovat Jumalan ilmentymiä yhtä lailla, eikä yhdenkään kehitykselle ole hyväksi tulla kohdelluksi liian erityisenä, sillä se kehittää todennäköisesti hyvin vaikean egon lapsen ja ympäristön kiusaksi. 

Maailmanloppu on itselleni yksinomaan iloinen ja tavoiteltava asia. Se on tosin nykyisen tuho, mutta myös uuden synty. Yhden illuusion tuho, jotta parempi ja harmonisempi voi tulla tilalle. Sitä ei aiheuta jokin taivaassa oleva jumalolento, vaan meidän oma tietoisuuden tilan muutoksemme. Ja jokainen, joka tavoittelee hengellistä heräämistä tai valaistumista, jouduttaa sitä päivää jona "kuolemaa ei enää ole, eikä itkua eikä parkua", ja jona leijona ja lammas voivat rauhassa aterioida ilman että toisen on syötävä toinen elääkseen itse.

Vierailija kirjoitti:

Minulle on jäänyt epäselväksi se, mitä tarkoitetaan sillä, että ulkoinen elämä on sisäisen elämän ilmentymää.

Esim. Jos minua vaivaa se, että mies ryyppää, yksi lapsi on vitosen oppilas, toinen lapsi on peliaddikti ja perheeseen kuuluu uusperheen lapsia, joita ei voi sietää. Sitten valaistun - mitä sitten?

A) mies lopettaa ryyppäämisen, koulunumerot paranevat, ei pelata ja uuslapset häviävät elämästä?

B) kaikki on kuten ennen, mutta minua ei vain häiritse kukaan eikä mikään, mitä muut tekevät?

Ei kumpikaan, ainakaan puhtaasti. Se mitä tuossa tilanteessa valaistuva tekee ja mitä muut tekevät sen seurauksena ei ole ennustettavissa ollenkaan. Valaistunut saa sisäisyydestään intuition mitä tehdä, eikä se välttämättä noudata mitään sovinnaisuuksien tai oletusten kaavoja. 

Vastaus A kuitenkin on hyvin epätodennäköinen. Valaistunut muuttuu itse, ja se voi heijastua muihin ja suhteisiin muiden kanssa, mutta myös ne muut luovat oman todellisuutensa, eikä yhden todellisuuden muutos voi jyrätä heidän oikeuttaan luoda omaa todellisuuttaan. Joku vastaanottavainen voi tosiaan "parantua" valaistuneen seurasta, esim. lopettaa ryyppäämisen tai muun ongelmakäytöksen. Mutta joku toinen voi vaan ärtyä lisää muutoksesta ja alkaa juoda enemmän, tai lähteä ovet paukkuen. 

B on sellainen jonka valaistunut valitsee joskus. Häntä ei tosiaan ärsytä ihmeemmin enää mikään, ja jos hän katsoo hyväksi jäädä johonkin tilanteeseen josta ennen kärsi, hän jää. 

Mutta ei aina niinkään. Hän voi lähteä suhteesta, puoliso voi lähteä suhteesta, suhde lapsiin ja näiden tekemisiin esim. koulun tai pelaamisen suhteen voi muuttua mutta sitäkään ei voi ennustaa onko se niin miten ihmisten enemmistö katsoisi hyväksi. Valaistunut voi olla varsin epäsovinnainen olento, koska hän on vapaa siitä minkä ihmiset ajattelevat olevan hyvää ja oikein, ja tekee sen mitä hänen syvempi Minänsä ja intuitionsa sanovat olevan hyvää ja oikein. 

Vierailija kirjoitti:

Hei mystikko, Mikä on avuksi itsevihaan?

Perimmäinen ratkaisu on sen näkeminen, mikä Itse todella on. Että se ei ole se kuolevainen, monella tapaa huono ja puutteellinen ihmisolento, jollaiseksi jokainen tämän maailman tietoisuudentilaan syntynyt itseään luonnostaan luulee kunnes herää. Todellinen Itse on Jumala ilmenneenä, ikuinen, hengellinen, yhtä kaikkiallisen tietoisuuden kanssa. Rakkaus itse,  kaikkivaltias, kaikkitietävä, kaikkivoipa. Kukaan tuskin voisi vihata sitä, jos näkisi sen itsensä todellisena, syvimpänä olemuksena - ja samalla väistämättä kaikkien muidenkin olentojen syvimpänä olemuksena.

Mutta jo ennen tuon oivaltamista on mahdollista oppia ottamaan etäisyyttä mielensä kuvioihin ja näin viemään niiltä voimaa. Itsevihakin on vain ajatuksia mielessä ja niihin liittyviä tunteita. Miksi tehdä niistä numeroa, kun niiden voisi antaa vain tulla ja mennä, kiinnittymättä niihin mitenkään? Välillä mieleen tulee itseen tyytyväisiä ajatuksia, välillä itseä inhoavia, mutta ne ovat vain ihmismielen ajelehtivia ajatuksia, joilla ei ole niin merkitystä minkään kannalta. Ne voi vain tiedostaa tekemättä niistä lainkaan ongelmaa, todeten että sellainen luonnollinen ihmismieli on. Mutta Itse ei ole mikään niistä ajatuksista, vaan se tietoisuus jossa ajatukset ja tunteet tulevat tiedostetuiksi, eikä siinä tietoisuudessa ole mitään niistä ominaisuuksista joista ns. yliminä ehkä ihmistä solvaa.

Etsivä löytää (ei kirjautunut) kirjoitti:

Mystikko, mikä voi olla energeettisellä tasolla sellainen tekijä, joka manifestoituu yksilön elämässä hyväksikäytetyksi ja jopa pahoinpidellyksi tulemisen kokemuksina? Miten sellaisen tekijän voisi poistaa? Ilmeisesti ei riitä, että poistuu noiden "pahantekijöiden" vaikutuspiiristä, sillä tilalle tulee aina uusia vaikka niitä yrittäisi tietoisesti välttääkin. Voiko kyse olla jostain arvottomuuden ja riittämättömyyden tunteista? Mikä saa yksilön uskomaan, että hän "ansaitsee" tulla kohdelluksi noin? Joku tuollainen uskomushan täytyy olla, kun kokemusmaailma toistaa samaa kaavaa vuodesta toiseen kaikista ponnisteluista huolimatta.

Kyllä, toistuvissa kuvioissa on taustalla joitain uskomuksia tai asenteita jotka vetävät kokemuksia puoleensa. Ja niitä voi yrittää ratkaista psykologisella tasolla esim. terapiassa, jos haluaa. Useimmille ihmisille se onkin ainoa mahdollinen ratkaisu, koska heillä ei ole uskoa tai kiinnostusta spirituaaliseen tasoon.

Mutta spirituaalisesta kiinnostuneille on tarjolla myös mahdollisuus jättää ongelman taso ja nousta sen yläpuolelle. Lopettaa kokonaan kaikki yritykset mielellä ratkaista mielen tason ongelma, olla vaan sisäisesti hiljaa ja antaa kaiken olla, katsella, tiedostaa ilman mielen kommentteja. Näin vähitellen katkeaa samaistuminen ajattelevaan mieleen jonka tasolla ongelmat ovat. Tietoisuuden tason muuttuessa mielisamaistumisesta ydinolemukseen samaistuvaksi kaikenlaiset epämiellyttävät ja rajoittavat kuviot myös aineellisen tason elämässä poistuvat. Mutta niiden poistumista ei pidä tavoitella, koska muuten pitää itsensä edelleen osittain ongelmien tasolla, vaan etsiä yksin "taivasten valtakuntaa" tai "valaistumista" tai "korkeampaa tietoisuutta" tai "sisintä minää" ja antaa kaiken muun asettua paikoilleen itsestään. Ja olla välittämättä siitä jos heti ulkoinen elämä ei ala muuttua miksikään.

Spirituaalisen tason ratkaisut ovat kaikkein vaivattomimpia, mutta vaikeita niistä tekee mielen vastustus. Mieli sanoo, että pitää tehdä jotain, pitää toimia, ja että mikään ei muutu jos ei ajattele ja tee jotain. Mutta juuri tämä kaikki vastustus ja tekeminen antaa ongelmille todellisuutta ja voimaa ja pitää niitä yllä. 

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

Ei sitä varmaan kauheasti kannatakaan miettiä, että onko tuossa jotain ja mistä johtuu. 

Näin olen toiminutkin tähän asti ilman että se auttaisi, ja kyllähän sitä väistämättä normaalielämään tottuneella ihmisellä jonkinlainen uteliaisuus herää kun havaitsee kaavan :)... Tähän asti en ole ikinä ainakaan tietoisesti odottanut mitään ja silti se ihme tönäisy aina tulee. Nyt sitten ekaa kertaa ikinä käänsin asian ikään kuin toisinpäin eli päätin että kerrankin odotan ja otan vastaan mitä on tullakseen hyvällä asenteella ja ottamatta itseäni vakavasti - ja oikeasti ajattelin että mitään ei _todellakaan_ tule tapahtumaan. Että puhtaan _tilastollisesti_ kaikki menee ihan normaalisti ja saan tästä nyt sellaisen kokemuksen että voin unohtaa koko jutun. No ei sitten mennyt ihan niin...

Kyllä se vaan hassulta tuntuu että olen voinut vuosien mittaan muodostaa hypoteesin kaikista ylläreistä - ylläri tulee joko heti tai myöhemmin merkityksellisenä ajankohtana. Yleensä ihan heti saman tien. Ja lisäksi juttuun liittyy sellainen täydellisen överin friikkiyden elementti. Ja juuri tismalleen näin kävi tälläkin kertaa. Eli tuntuu siltä että sama efekti tulee tein mitä tahansa. Kai tämän kanssa vain joutuu elämään. En minäkään usko että pystyn itse mitään aiheuttamaan. Ehkä korkeintaan niin että merkitykselliset asiat jotenkin risteäisivät eri ihmisten elämässä.

Niin, kyllä ihminen vetää tietyllä tapaa energeettisesti puoleensa toki ihmisiä ja tapahtumia jotka vastaavat jotain hänessä itsessään. Esimerkiksi itse olin nuorena koulukiusaamisten ja ihmisten hyljinnän takia hiljaisesti kaunainen: olin liian arka ilmaisemaan että oikeasti pelkäsin ja osin jopa vihasin ihmisiä, mutta sisäisesti ajattelin useimmista että he ovat ilkeitä ja aikovat ihan varmasti jotenkin pyttyillä minulle. 

Ja niinpä minulle jatkuvasti tuli vastaan tilanteita joissa minulle tosiaan valitettiin ja jäkätettiin ja oltiin ikäviä. Jopa eräs tuttavani ihmetteli, että miten ihmiset voi niin paljon valittaa minulle kun kuljen koira kiinni hihnassa ihan rauhallisesti kävelytietä. "Pidä se rakkis sivummalla", "kato vähän missä kuljet" jne vaikkei olisi mitenkään epätavallisesti kuljettu. Naapurit helposti valittivat, työpaikalla nälvittiin ja pilailtiin kustannuksellani. Jopa bussikuskit ja myyjät saattoivat tylyttää. Ja kuten useimmat, minäkin ajattelin, että kaikki tämä vahvistaa, että arvioni ihmisten sisäisestä ilkeydestä on totta, koska jokainen päivä sen näyttää todistavan. Ajattelin, että ainoa syy miksi muita ei kiusata on että he eivät ole niin kiltin oloisia kuin minä, että ihmiset on petoja jotka haluaisivat hyökätä kaikkien kimppuun mutta uskaltavat vain puolustuskyvyttömiksi arvioimiensa (kuten minun) kimppuun.

Se ei silloin tullut minulle mieleenkään, että vedin itse tapahtumia puoleeni mieleni energialla, että itse asiassa harjoitin manifestointia tietämättä siitä ollenkaan. Jos joku olisi minulle silloin sanonut, että vedät itse puoleesi kaiken sen ilkeyden omilla uskomuksillasi ihmisistä, olisin ajatellut että tyyppi on taikauskoinen hölmö. Minun maailmankuvassani kun asiat oli puhtaasti fyysisiä, ja vain teot vaikuttivat. Minä en tehnyt ihmisille pahaa enkä ilkeillyt heille, joten en uskonut että esim. uskomukseni ja asenteeni voisivat mitenkään vaikuttaa siihen miten he minuun suhtautuivat.

Ymmärsin tuosta että itse kuitenkin tunnistit itsessäsi sen kaunan ihmisiä kohtaan ja joka sai sinut vetämään puoleesi juuri sellaista käytöstä jota odotit? Ja toki tunnistan minäkin osasta asioita, esim. tuo parin kesän takainen lomaretki joka peruuntui, tiedostin itsekin silloin aikanaan että siihen liittyi ristiriitaisia ajatuksia ja sikäli ymmärrän. Mutta se on kurjaa että näissä minun manifestoinneissa ylivoimaisessa enemmistössä olen kuitenkin ihan aidosti ja oikeasti ainakin tietoisessa mielessäni odottanut hyviä ja positiivisia asioita ja saanut kamalalla tavalla märän rätin naamalleni, mikä on saanut asiat tuntumaan oikein vielä erityisen pahalta. Hyvänä esimerkkinä tämä viime kertainen jonka tuolla selitin. Ensinnäkin odotin että mitään ei tapahdu, olin lähes varma siitä. Toisekseen vaikka jotain tapahtuisi, olin huojentuneella ja hyvällä mielellä, mielestäni olin ratkaissut ongelman. Olin löytänyt rauhallisen, vastaanottavaisen, luottavaisen ja humoristisen asenteen. En ymmärrä _miten_ pystyin näistä lähtökohdista manifestoimaan jotain niin kauheaa ja groteskia mitä tapahtui... Olen aika neuvoton sen suhteen miten nyt asennettani parantaisin.

Kirjoituksistasi tuntuu, että vaikka tosin yritit psyykata itseäsi uskomaan että mitään ei tapahdu, käytännössä taustalla oli oletus että mitä jos TAAS tapahtuukin. Toivoit kovin ettei tapahdu, mutta et varsinaisesti uskonut siihen. 

En usko, että tässä tapauksessa asenteiden parantaminen tai mielen tason manifestointi on välttämättä paras taktiikka ollenkaan, koska se voi johtaa kehään jossa yrität lopulta penkoa alitajuntaasikin koskaan löytämättä syytä. Tai ainakin, jos välttämättä haluaa ratkaista ongelmaa psyykkisellä tasolla, niin pitäisi aloittaa tietoisen manifestoinnin järjestelmällinen harjoittelu pienemmistä asioista ennen kuin yrittää tarttua tekniikalla tuollaiseen syvällä olevaan kuvioon omassa elämässä. Manifestointi tietoisesti on taito, kuten vaikka pianonsoitto, ja se vaatii aloittamista yksinkertaisista asioista ja harjoittelua, vähitellen haastetta lisäten.

Tässä mielessä monet asiaaa käsittelevät kirjat antavat tekniikasta turhan yksinkertaisen kuvan, kun suosittelevat vaikka kirjoittamaan rahasumman shekkiin ja sitten ajattelemaan saaneensa sen. Useimmat eivät vaan pysty uskomaan tuosta vaan saavansa "tyhjästä", ansiotta, sellaista rahaa, joten manifestaatiotakaan ei tapahdu. Mutta onhan se myyvämpää väittää noin kuin kertoa ihmisille, että heidän pitäisi aloittaa ihan pienillä, ei mitenkään kovin epätodennäköisillä saati yliluonnollisilla asioilla, ja kuukausia tai vuosia harjoitella ennen kuin saavat aikaan mitään merkittävän oloista.

Sinun tapauksessasi luulen että tällä hetkellä psyykkisten syiden penkominen on vain lisätaakka joka ei hyödytä mitään ja joka lisää ahdistusta ongelmista. Helpompi olisi elää kuten useimmat ihmiset elävät, ajattelematta lainkaan yhteyttä itsen ja ulkoisen välillä, ottaen vaan vastaan minkä elämä eteen heittää ja yrittäen selviytyä sen kanssa asia kerrallaan. Ajattelemisen sijaan varata päivittäin aikaa ehkä hiljaisuudelle ja sisäiselle kuuntelemiselle, niin jonain päivänä voi olla että kaikki tarvittava apu ja oivallus tulee sisältä, ilman ponnistelua ja murehtimista.