Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Kysymys Mystikolle:
Mikä avuksi, kun tarkoittamattaan luo saman, ikävän asian toistuvasti?
Psyykkisen tason ratkaisu on, että alkaa tietoisesti luoda toisenlaista asiaa sellaisilla tekniikoilla joita itse on tottunut käyttämään tai jotka sopivat omaan uskomusmaailmaan.
Spirituaalisen tason ratkaisu on lisätä tietoisuutta yleensä esim. rukoilemalla, meditoimalla, tarkkailemalla oman tietoisuuden sisältöä siihen kiinnittymättä, olemalla läsnä nykyhetkessä. Kun tietoisuuden tila muuttuu, muuttuvat manifestaatiotkin.
Mutta usein jos oma todellisuus on pääosin tyydyttävä eikä omaa erityistä kutsumusta sellaiseen etsintään, niin ihmiset valitsevat ensimmäisen vaihtoehdon tai toimimisen puhtaasti fyysisellä ja toiminnan tasolla silloin jos sellainen on mahdollista.
Etsivä löytää (ei kirjautunut) kirjoitti:
Virressä käytetään luonnollisesti kristillistä terminologiaa, mutta juuri tämä "minussakin muodon saisit" -ajatus tuntuu siltä muistutukselta, mitä tähän hetkeen tarvitsin. Minun ei tarvitse pyrkiä mihinkään eikä muuttaa mitään itsessäni, vaan sallia vain tämän tietoisuuden elää myös minun kauttani.
Niinpä. Se on sinun todellinen Itsesi, ja se toinen vain tavallaan valeminä tai vääristymä. Luonnollisen ihmisen on pienennyttävä tai kuoltava, jotta Kristus voisi tulla suuremmaksi, sanotaan kristillisessä perinteessä. Se voi kuulostaa kauhean julmalta, ellei tajua että se Kristus on oma syvin minä, eikä joku ulkoinen tyyppi joka aikoo kaapata kehon ja mielen hallintaansa ja muuttaa ihmisen robotiksi.
Mitä vähemmän pieni minä on, sitä puhtaammin se toinen tietoisuuden taso voi loistaa läpi. Ei ole niin että ihmisestä kuuluisi tulla hieno lasimaalaus jonka kauniita kuvioita toiset ihastelisivat, vaan hänestä kuuluu tulla kirkas ja läpinäkyvä ikkunalasi, jonka läpi taivasten valtakunta pystyy loistamaan tähän maailmaan. Se on tavallaan ei-miksikään tulemista, jotta Jumala -Minä olen- voi olla kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Ovatko affirmaatiot, visualisointi ym. aina illuusion tason toimintaa, vai voivatko ne kuulua myös valaistuneen elämään?
Toisaalta on niin, että myös valaistunut elää kaikilla tasoilla: fyysisellä, psyykkisellä (jolle affirmaatiot ja visualisointi kuuluvat) että spiritualistisella, niin kauan kuin valitsee olla tässä ajan, paikan ja materian illuusiossa. Valaistunutkin kantaa kauppakasseja ja ajattelee, ja ajatukset manifestoituvat teoiksi ja hänen todellisuutensa olosuhteiksi.
Toisaalta valaistuneella ei enää ole sellaista erillistä ihmisminää, joka kokisi olevansa jonkun puutteessa ja siksi täytyisi tietoisesti yrittää ponnistella affirmoimalla tai visualisoimalla saavansa jotain. Minä olen kaikki mitä on, minä manifestoidun kaikkena mitä on tässä maailmankaikkeudessa ja kaikessa muussa. Minä olen leipä ja vesi ja työpaikka ja koti - automaattisesti manifestoidun kaikkena tarpeellisena.
Tosin myös valaistuminen on asteittain syvenevä prosessi. Alussa spiritualistiseen tietoisuuden tasoon yhteyden saanut juuri valaistunut voi hyvinkin kokea vielä ajoittain erillisyyttä kaiken Lähteestä, ja sitä kautta puutetta jostain mitä hän kokee tarvitsevansa. Tällaisessa vaiheessa voi olla halua käyttää affirmaatioita tai visualisaatiota. Mutta mitä enemmään kokemus syvenee, sitä vähemmän on ketään erillistä minää joka voisi tahtoa tai pyrkiä saamaan mitään. Sitä enemmän on vain Tietoisuus joka ilmenee kaikkena mitä on.
Etsivä löytää (ei kirjautunut) kirjoitti:
Tuli tästä vielä mieleen, että mitenköhän esimerkiksi näitä pyhiä kirjoituksia voisi lukea ja tulkita ilman lankeamista haluamisen ansaan? Huomaan nyt, että minulla on paljon haluja myös liittyen henkisyyteen: halu olla empaattinen, vapaa, egoton, rakkaudellinen ym. Niin paljon haluja liittyen uskomuksiini siitä, millainen henkinen ihminen on...
Etsijälle tuo on melkoinen paradoksi: toisaalta halua ja kaipuuta tarvitaan polttoaineeksi etsinnälle, mutta toisaalta lopulta se itse halu on este saavuttamiselle.
Yleensä tämä ongelma ratkeaa tosin lopulta itsestään, yksilöllisellä tavalla. Itselleni kävi esimerkiksi niin, että halut hengellisen suhteen yksinkertaistuivat yksinkertaistumistaan. Siinä missä tosiaan ennen halusin tulla paremmaksi ihmiseksi, kokea tietynlaisia kokemuksia, päästä egosta, saada palvella ihmisiä, lopulta jäljellä oli pelkkä paljas Jumalan elävän kohtaamisen jano ja nälkä. Ja ajatus, että jos Jumalan tarkoitusta palvelisi että minusta tulee alhaisista alhaisin, säälittävistä säälittävin ja hyödyttömistä hyödyttömin, niin senkin minä otan ilolla vastaan kunhan saan oikeasti kokea mitä on Jumala, mitä on hengellinen, mitä on Tietoisuus. Olisin ollut valmis vaihtamaan kaiken "kallisarvoiseen helmeen" kuten Raamatussa kuvataan, ja se oli jo riittävän yksinkertainen halu ettei enää ollut juurikaan este.
Joskin lopussa sekin halu katoaa, ja tilalle tulee oivallus siitä, että Minä olen se mitä minä etsin ja kaipasin, eikä ole enää mitään haluttavaa.
Pelkoa, kuten kaikkea muutakin, voi vain katsella kiinnittymättä. Samoin on hyvä olla kiinnittymättä erityisesti mihinkään ns. hienoihin kokemuksiin, sillä lopulta kaikki kokemukset ovat ohimeneviä ja illusorisia - ne eivät ole se mitä ihminen pohjimmiltaan kaipaa. Kaikki kokemukset saavat tulla ja mennä, kaikki tunteet saavat tulla ja mennä, mutta meditoija vain on tila jossa ne tulevat ja menevät, tietoinen tila joka tiedostaa kaiken mutta ei kiinnity mihinkään. Pilviä taivaalla...
Mielenterveyttä uhkaa lähinnä ristiriidat ja oma pelko, ei mikään meditaatiossa tai sen seurauksissa itsessään. Esim. jos kovasti pelkää että kaikki epätavalliset kokemukset on merkkejä että on sekoamassa, ja kokee niitä silti, kyllähän se on ahdistavaa ja jos tätä ahdistusta ja pelkoa alkaa oikein mielessään pyöritellä, voi päätyä melko huonoon tilaan. Ihminen voi kuitenkin sekä hallita mieltään, että olla niin kovasti ottamatta sen sisältöä vakavasti - antaa sen höpötellä pelkojaan mutta katsella niitäkin kuin ulkopuolisena, tyynenä taivaana jolla pilvet kulkevat.
On totta että ihmisillä on kumppanuuksia jotka jatkuvat monessa olemassaolossa, mutta kaikissa niissä suhde ei ole aina sama. Esim. aina ei ole järkevää yrittää edes sellaisen sielunkumppanin kanssa, jonka kanssa vaistoaa yhteyden ja rakkauden toisesta olemassaolosta, parisuhdetta, jos käytännön asiat tässä olemassaolossa näyttävät siltä ettei siitä tule mitään. Itse yritin nuorempana jääräpäisesti, koska tunsin että olen tuntenut miehen aina, ja hän tunsi samoin minuun, mutta pakko se oli lopulta myöntää, että ei meistä paria tule tässä elämässä, "vain" hyvät ystävät.