Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Mitä ajattelet Tollen käyttämästä kärsimyskehon käsitteestä. Voiko se joillakin olla niin vahva että sen kanssa on vaikea pysyä positiivisena? Pelkkä tietoisuus siitä ei tunnu suuremmin helpottavan, vaikka ilmeisesti pitäisi? Tai siis tuntuu, että aina sortuu murheellisuuden lietsontaan.
Kärsimyskehon käsite on vähän sellainen, että se voi olla itseymmärryksen ja kasvun apu, tai sitten kuin vankila: en minä pysty, kun minulla on tämä massiivinen kärsimyskeho, on jo lapsuudesta asti eikä siitä noin vain pääse! Tästä syystä en ole itse kovin innostunut tuollaisista nimilapuista, vaikka ymmärränkin että joillekin ihmisille niistä on apua, kun on joku termi jolla kuvata sitä puolta itsestä joka saa ajoittain käyttäytymään hyvin epärationaalisesti, jopa mielipuolisesti, vaikka muuten on ihan tavallisen tasapainoinen ihminen.
Ongelmasi lienee, että pyrit eroon kärsimyskehostasi ja sen seurauksista. Mikset hyväksyisi sitä täysin, hyväksyisi murheiden lietsontaakin ja katselisi vain sitä pyöritystä joka mielessäsi käy, tekemättä elettäkään päästäksesi siitä eroon? Niin on, siis olkoon, en aio tehdä "pahalle vastarintaa" ja näin antaa sille voimaa, vaan tarkkailen vaan.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos noin todellakin olisi niin kuin väität niin et voisi tänne kirjoitella.
Ykseys tarkoittaa tilaa jossa sinua eikä minua eikä mitään muutakaan ole olemassa. On vain tietoisuus.
Tämä on kuin sanoisi, että koska on vain meri, aaltoja ei voi olla olemassa. On totta, että aaltoja ei ole olemassa merestä erillisinä, koska ne muodostuvat merestä, ovat meren "pinnanmuotoja". Mutta silti olisi väärin sanoa myös että aaltoja ei ole ollenkaan, koska ne voidaan erillisinä nähdä, niillä on erilaisia yksilöllisiä ominaisuuksia. Samoin on ihmisen (ja kaiken olemassa olevan) ja Tietoisuuden laita: Tietoisuus on tosin kaikki, mutta se ilmenee miljoonina muotoina.
Tämä usein käytetty meri-metafora on viime kädessä uskon asia mielestäni. Ihmisen tietoisuuden luonteesta löytyy paljon ihan kovaa luonnnontieteellistä tutkimusta aivotutkimuksen saralta, jos vain viitsii katsoa esim. Youtubesta. Rupesin itsekin välillä uskomaan tuohon meri-metaforaan kun kuuntelin "henkisiä" opettajia (kuten Eckhart Tolle), jotka viljelevät tätä uskomusta samoin kuin monet muut buddhistiset opettajat. Toki kokemuksellisestihan ihminen voi aidosti kokea jotain tuollaista mutta se ei varsinaisesti todista mitään. Eckhart Tolle sanoo myös, ettei puu ole pelkkä puu, vaan että siinä piilee lisäksi jokin salaperäinen tietoisuus joka on samaa alkuperää ihmisen tietoisuuden kanssa. Ja että ihmisenkin tietoisuus on kuin satelliittiantenni, joka vastaanottaa jotain "signaalia". Eihän tästä vain ole mitään tieteellistä näyttöä vai onko? Kyse on pohjimmiltaan uskonnollisista asioista / uskomuksista. Monet henkiset opettajat vain puhuvat näistä asiasta jonain suurena "absoluuttisena" totuutena, joka on heidän mielestään paljon tieteen yläpuolella. Meditaatio ja mindfulness ovat sinänsä ihan psykologisesti hyviä juttuja mutta nämä uskonnolliset aspektit homman ympärillä kyllä arveluttavat kovasti.
Meditaatiota ja mindfulnessia voi harjoittaa myös ihan vaan esim. stressin helpottamiseksi tai muuhun psykologiseen tarkoitukseen ilman uskonnollisia tavoitteita tai uskomuksia. Ei niiden kautta automaattisesti "hurahda" mihinkään mihin ei halua uskoa.
Itseäni ei sellainen koskaan kiinnostanut vaan nimenomaan se hengellinen. Tiede - sitä tein aikanaan työksenikin, mutta ei se tarjonnut sitä mitä sisimpäni kaipasi. En kaivannut älyllisiä vastauksia mihinkään vaan henkistä heräämistä.
Nykyisin maailmankuvani on sen verran poikkeava ihmisten yleisestä että minun tuskin kannattaa sanoa asiasta enempää tässä yhteydessä ;) Kristitty mystikko -otsikollisista ketjuista kiinnostuneet voivat lukea enemmän. Mutta minulle siis koko ilmiömaailma, se mitä tiede tutkii, on kollektiivinen illuusio tai vääristymä ja hengen maailma todellinen.
Vierailija kirjoitti:
Jos noin todellakin olisi niin kuin väität niin et voisi tänne kirjoitella.
Ykseys tarkoittaa tilaa jossa sinua eikä minua eikä mitään muutakaan ole olemassa. On vain tietoisuus.
Tämä on kuin sanoisi, että koska on vain meri, aaltoja ei voi olla olemassa. On totta, että aaltoja ei ole olemassa merestä erillisinä, koska ne muodostuvat merestä, ovat meren "pinnanmuotoja". Mutta silti olisi väärin sanoa myös että aaltoja ei ole ollenkaan, koska ne voidaan erillisinä nähdä, niillä on erilaisia yksilöllisiä ominaisuuksia. Samoin on ihmisen (ja kaiken olemassa olevan) ja Tietoisuuden laita: Tietoisuus on tosin kaikki, mutta se ilmenee miljoonina muotoina.
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä Mystikko olet siitä että pitääkö enemmän keskittyä elämässä siihen mikä on ns. hyvin ( jos nyt siis loppujen lopuksi kaikki onkin, vaikkei se aina arkielämässä siltä tunnu) vai pitääkö ongelmat jollain tasolla pitää mielessä.
Koska jos ei huomioi ongelmia ts mieti niitä, niin voiko niihin löytää ratkaisua. Voiko esim. ärtynyt vatsa lakata vaivaamasta vaikka en etsisi siitä tietoa ja miettisi ratkaisua. Vai pitäisikö vain olla tyytyväinen siihen, että nyt on tämmöisiä vaivoja.
Tämä riippuu tietoisuuden tilasta ja tasosta jossa ihminen on. Puhtain ja hengellisin ratkaisu on ongelmien tullen nähdä niiden läpi, nähdä miten niillä ei ole oikeasti olemassaoloa, vaan ne ovat ehdollistuneen ihmismielen vääristämä kokemus jostain mikä hengellisessä todellisuudessa on hyvää ja pyhää (kuten kaikki on).
Itse tiedän mitä tuossa tilanteessa tekisin: katsoisin vaivan hälytysmerkiksi siitä, että tietoisuudentilassani on jotain vialla, ja kääntyisin entistä enemmän sisäisen todellisuuden, hengellisen todellisuuden puoleen. Ongelma ja tämä koko maailma saisivat jäädä kun minä kääntyisin Taivasten valtakuntaan joka on ainoa oikea todellisuus.
Mutta tämä ei ole kaikille heidän nykyisessä tietoisuudentilassaan sopiva ratkaisu. Jos ei ole oikeasti vielä kokenut hengellisen todellisuuden kosketusta, nähnyt hengellisin aistein taivasten valtakuntaa, tulee esim. hokemasta "tämä ongelma ei ole totta" vain itseaivopesun yritys, joka ei todennäköisimmin toimi koska ihminen ei oikeasti saa itse uskottua siihen pohjimmiltaan (ellei sitten ole hyvin kokenut manifestoija). Parempi olisi myöntää että kyllä, koen ihmisaistein tällaisen ongelman ja en vielä koe mitään muuta aistimisen tasoa, ja käyttää aikaa hiljaisuuden kuunteluun, odottamiseen ilman ajatuksia, niin että näkisi sen mikä on aistitodellisuuden takana.
Eikä ole mitään vikaa käyttää tämän ihmisten todellisuuden tason apuja niin kauan kuin kokee sen todelliseksi. Esim. on paljon parempi mennä jonkun vaivan kanssa lääkärille tai muulle asiantuntijalle ja hoidattaa se kuin vatvoa sitä yksin mielessään ties kuinka kauan ja näin sitoa kaikkien huoliensa ja pelkojensa kautta ongelmaansa entistä tiukemmin. Murehtiminen ei koskaan auta mitään. Joten jos aikoo, kuten sanot, etsiä tietoa ja miettiä ratkaisua, se kannattaa tehdä lyhyesti ja ytimekkäästi. Kokeilla ratkaisuja jos haluaa, etsiä asiantuntija-apua jos tarvitsee. Mutta se ei ole koskaan hyödyllistä että jää loputtomiin ahdistuneena lukemaan erilaisia vaihtoehtoja ja tekee ongelmasta loputtoman taistelun. Ja myös rukoustaistelu, vaikka sitä hengellisempänä pidetäänkin, voi olla ongelmaan sitova, sillä taistelun tarve jo kertoo että ongelman todellisuuteen uskotaan, ja tämä uskomus manifestoituu.
Ja joskus ihminen voi joutua hyväksymään senkin, ettei johonkin asiaan ratkaisua ole, joten sen kanssa pitää ainakin toistaiseksi vaan oppia elämään. Luopua vastustuksesta, koska se on hyödytöntä.
Ei ole mitään syytä pyrkiä eroon maallisista tavallisista, hyvistä ja synnittömistä pyrkimyksistä, niin kauan kuin niitä luonnostaan on. Useimmilla niitä on koko elämän ajan, ja ns. tavallisenkin elämän ohessa voi viljellä henkisyyttä ja hengellisyyttä, silti vaikka tekee uraa tai hankkii perheen tai mitä vaan.
Minä sanoisin, että tavoittele vaan sitä mitä sisimpäsi sanoo hyväksi, jos se ei ole väärin eikä vahingoksi itsellesi eikä muille. Sellainen enemmän maallisesta elämäntavasta eriytynyt hengellinen tie on lopulta aika harvojen osa, eikä siihen kannata erityisesti pyrkiä, ellei sitten sisin vedä siihen sellaisella voimalla että millään muulla ei ole enää itselle mitään väliä.