Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Ja eniten ihmetyttää se miten niin moni muu saa esim sen puolison kun sitä avoimesti haluavat, eivätkä todellakaan siis lähde jostain sisäisestä runsaudentunteesta. Vaan nimen omaa siitä että haluavat jotain, mitä vielä ei ole.
Toki näin, kyllähän tämän maailman uskomuksiin kuuluu vahvasti sekin että tekemällä työtä asioiden eteen saa asioita. Ihan riippumatta siitä millä mielellä sen työnsä tekee. Näin useimmat elämässään toimivat, että haluavat jotain ja alkavat luonnollisin keinoin tavoitella sitä. Se toimii tässä maailmassa, koska se on tämän maailman perustana olevien uskomusten mukaista. Niihin uskomuksiin sitten tosin kuuluu myös paljon muuta mikä voi joskus estää saavuttamista, esim. että geenien määräämät erilaiset yksilöominaisuudet määräävät paljolti sen mitä kukin voi saavuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap kysyi mystikolta tuosta rikkaudesta vähän ylempänä. Minulta ei kysytty, mutta jotain sanoisin siitä. Olen ymmärtänyt että Raamatun viesti on, että rikkaus on pahasta silloin kun se on sinun ja Jumalan välissä, eli sen merkitys itselle on niin suuri että sen menettäminen olisi sama kuin menettäisi elämänsä. Rikkaus sinänsä ei ole pahasta jos se ei ole ihmiselle kahle ja kaiken keskipiste...
Lopulta kaikki aineen ja näkyvän ja ajallisen tasoon turvautuminen on hengellisen oivaltamisen kannalta ongelma, olipa se takertumisen kohde raha tai tietyt ihmiset tai kehon terveys tai kauneus tai mikä vaan. Nämä ovat ongelmia siksi, että sellainen takertuminen estää oivaltamasta sitä, että kaikki muodot virtaavat ydinolemuksesta, Itsestä, ja että sellaista itsestä erillistä ulkomaailmaa jossa nämä takertumisen kohteet näyttävät olevan, ei ole oikeasti edes olemassa, tai se on rankka vääristymä siitä mikä On.
Mutta jos oivaltaa Lähteen, ja tietää että kaikki illuusiotkin virtaavat siitä mikä Minä olen, ovat minä toisessa muodossa, ei ole mitään haittaa siitä jos nauttii hetken illuusioista niihin takertumatta.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mystikko, yhtä asiaa olen nyt miettinyt tästä sisäisestä impulssista: mistä voin olla varma, että impulssi tulee sisäisestä lähteestäni, eikä egosta?
Minulla ei ole mikään suuri ego, minulla ei ole tarvetta korostaa itseäni tai olla oikeassa. Jos tuo tarve tulee, niin huomaan sen heti. Mutta minulla on edelleen näitä asioita, joita en elämääni halua (eksä yms, jonka olen oppinut joten kuten hyväksymään) ja joita haluan (kuten ylelliset matkat). Mistä tiedän, ovatko nämä vain egon tasolla haluamisia vai mistä ne nousevat? Miten voin erottaa, että se mitä minun pitää kuunnella on sisäinen impulssi eikä nouse egostani?
ap
Et voi oikeastaan tehdä muuta kuin tehdä mitä milloinkin koet oikeasti, ja seurata tarkkaavaisesti lopputuloksia. Sielun seuraaminen johtaa aina hyvään, egon seuraaminen tavalla tai toisella ristiriitaiseen tai epämiellyttävään.
Esim. toive päästä ylelliselle matkalle voi nousta sielusta tai egosta. Jos se nousee sielusta, matka on rentouttava ja hyvää tekevä sisäisesti. Jos taas se nousi egosta, matkalla on levottomuutta, ahdistusta, kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita jotka joskus voivat johtaa myös ulkoisiin manifestaatioihin vaikeuksina matkakohteessa.
Mutta ylellisyyttä sinänsä itsessään ei pidä automaattisesti tuomita egoistisena. Me olemma Jumalan lapsia, valtakunnan perillisiä, ja kaikki mikä on Isän on myös minun. Ei pidä kuvitella, että hengellisesti heränneen ihmisen osa olisi aina elää vaatimattomuudessa ja köyhyydessä. Me olemme Kuninkaan lapsia, eikä tuottaisi kunniaa kuninkaalle jos hänen lapsensa olisivat kerjäläisiä.
Tuo viimeksi mainittu on vaikea sisäistää. Kristinusko on perinteisesti opettanut, kuinka rikkaus on pahasta... syyllisyys nousee, kun itsellä on rahaa johonkin, mihin kaverilla ei ole. Sama kuin se, että kiltille tytölle opetetaan, että omat tarpeet ovat itsekkyyttä. On vaikeaa olla syyllistymättä, kun haluaa jotain itselleen, etenkin jos tuo halu on ristiriidassa jonkun muun ihmisen halun kanssa.
Onko sinulla Mystikko tämän ylipääsemiseen mitään uutta sanottavaa - muuta kuin hyväksyminen ja kiinnittymättömyys tunteeseen ja vain katsominen :-)? Näin olen tehnyt, mutta jotenkin se syyllisyys vieläkin osaa kouraista mahanpohjasta.
Tuli vielä mieleen yksi outo juttu, mitä elämässäni tapahtuu nykyään: ihmiset purkautuvat minulle henkilökohtaisiata asioista itku silmässä. Viikon sisällä ole joutunut jo kolmeen (!) "terapiaistuntoon", yksi oli täysin tuntematon itkien ja kaksi kollegaa kertoi asioita, joita ei ole kuulemma koskaan kellekään kertonut. Hämmentävää. Aikaisemmin näitä on tapahtunut korkeintaan kolme vuodessa.
Ap
Ihmisten suhtautumisen muuttuminen on merkki sisäisestä muutoksesta. Ihmiset tiedostamattaan vaistoavat sellaisen, jolle voi puhua ja avautua, sellaisen pehmeän ja tuomitsemattoman energian joka ei pilkkaa eikä nauti toisen heikkoudesta.
Lopullisesti vauraudesta tunnettuun syyllisyyteen auttaa uusi tapa nähdä maailma. Se on vaikea kuvata miten erilaista se on kuin se perinteinen inhimillinen tapa, jossa tämän maailman muotoon uskotaan todellisuutena; jossa se että minulla on, on joltain toiselta pois. Minulle maailma on spirituaalinen konstruktio, eikä siinä päde aineen eikä rajallisuuden lait. Se minkä ihminen näkee maailmana, on vain ehdollistuneen ihmismielen konstruktio, vailla perimmäistä todellisuutta. Hypnoosin sisältä katsottuna se toki näyttää todelliselta ja sen säännöt rikkomattomilta, mutta heränneelle se on pelkkä leikki tai unikuva. Perimmäisen todellisuuden näkeminen illuusion läpi johtaa itsestään siihen, että muodostuneet unikuvat ovat hyviä ja vailla puutetta. Jos kaikki näkisivät perimmäisen todellisuuden, ei keltään puuttuisi mitään, vaikka tämän maailman lait sanovat että resursseja on rajallisesti - mutta näin on vain aineen ja ajan ja paikan maailmassa, joka on illuusio.
Joskus minun on vaikea suhtautua ihmisten huoliin erilaisen näkemykseni takia. Hiljattain työmatkalla minulta katosi matkalaukku jossa oli paitsi henkilökohtaista tavaraa, myös työhön liittyvää. Kaikki muut olivat hädissään paitsi minä, joka ajattelin, että tämä on spirituaalinen maailma, eikä sillä tasolla mikään ole koskaan kadonnut - kaikki on aina läsnä olevaa ja saatavilla. En edes uskonut tai toivonut että hävinnyt laukku löytyisi - koska en nähnyt minkään edes hävinneen, en todellisen tasolla. Ja kun se laukku sitten materialisoitui takaisin ihmisten illuusioon (ihmisten aistein ihan luonnollisen tapahtumaketjun kautta), oli minun puhuttava työkavereille kuin uskoisin illuusioon: "huh, olipa hyvä että se saatiin takaisin", sillä laitoshoito olisi voinut odottaa jos olisi todella kertonut miten näin asian ;)
Etsivä löytää (ei kirjautunut) kirjoitti:
Minulla olisi Mystikolle myös yksi kysymys: Mitä ajattelet New Age -piirien Kaksoisliekki-käsitteestä? Jostain syystä tämä aihe on viime aikoina kiinnostanut minua kovasti, ja olenkin perehtynyt moniin kirjoituksiin, jotka ilmiötä kuvailevat. Toiset teksteistä tuntuvat totuudellisemmilta kuin toiset. Erityisesti eräs kirjoitus kosketti syvältä: Siinä kuvailtiin, miten Kaksoisliekin tapaaminen oli kirjoittajalle "vilahdus Taivaasta", ja kuinka tämä kokemus lopulta ajoi hänet etsimään unionia Jumalan kanssa, koska vain siten illuusio erillisyydestä katosi. Näin hän löysi sen lopullisen totuuden, että hän ei voisi koskaan olla erossa kenestäkään, koska kaikki on lopulta Yhtä.
Pidän tuollaista käsitettä varsin tarpeettomana ja potentiaalisesti jopa haitallisena, jos siihen kovin takerrutaan. Ajattelen, että on parempi antaa elämän ja myös ihmissuhteiden ja kohtaamisten virrata, vailla käsiteleimoja, vailla teorioita siitä miksi tuntuu tämän ihmisen kanssa tältä. Vain nauttia siitä jos kokee toisen kanssa jotain spirituaalista, mutta olla käsitteellistämättä sitä tai takertumatta siihen.
Tuon saman kokemuksen erillisyyden päättymisestä kun voi kokea niin monella tapaa, ei siihen tarvita aina toista ihmistä. Jotkut kokee sen hiljaisuudessa yksin, jotkut luonnossa, kuka mitenkin. Ei ole välttämätöntä löytää mitään erityistä ihmistä sen kokeakseen.
Kristinusko ei ole kaikkien tie. Eikä mikään hengellisyyden laji ole välttämättä juuri nyt ihmisen tie, eikä se ole ongelma. Kukin päätyy Totuuteen lopulta omalla ajallaan ja tavallaan, jos ei tässä elämässä niin jossain muussa.
Itse kiellän synnin vain siinä mielessä, että kiellän sen voiman ja todellisuuden. Perinteinen kristinusko usein keskittyy synnin tekemisen välttelyyn, mutta jos siinä sattuukin onnistumaan, niin lopputulos on vain hyvä ihminen, ei herännyt ihminen joka näkee Hengen todellisuuden jossa ei ole hyvää eikä pahaa, vaan vain Olemista. Ja kuten Jeesus sanoo, syntiset ovat usein ne jotka ovat lähempänä Taivasten valtakuntaa - miksi siis ylettömästi tavoitella inhimillistä hyvyyttä ja surra sitä jos ei pysty siihen?