Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten omat kysymykset: Jos valaistuminen tuntuu liian suurelta tehtävältä yhteen ihmiselämään, ja/tai matka siihen jää kesken kuoleman takia, jatkuuko etsintä jossain toisessa muodossa? Voiko henkisellä tiellä edetä ilman etenemisestä aiheutuvia fyysisen maailman vaikeuksia? Esim. säilyttää terveyden ja läheiset ihmissuhteet. Moni täällä on kirjoittanut romahduksista eri elämänalueilla, samoin toki tilanteiden kohenemisesta.
Kyllä, etsintä jatkuu toisessa muodossa. Lopulta kaikki palaavat kotiin, todellisen Minänsä tuntemiseen, sen tuntemiseen että ovat yhtä Jumalan kanssa. Raamatussa se ilmaistaan niin, että kaikki polvet notkistuvat Jumalan edessä. Se voi kuulostaa hyvin epämiellyttävältä, jos ajattelee sen niin että joku ulkopuolinen Jumala pakottaa helvetin, tuskan, ahdistuksen tms uhalla polvilleen, mutta prosessi on hyvin erilainen. Kaikki ovat vapaita luomaan sellaisia elämä-kokemuksia kuin haluavat, niin kauan kuin haluavat.
Mutta ihminen joka ei tunne yhteyttään ikuiseen Lähteeseensä, on kuin puusta irti leikattu oksa, ja on väistämätöntä että tällaisessa kokemuksessa tulee myös erilaista kärsimystä ja lopulta sen muodon kuolema. Yksi uni loppuu, ja toinen alkaa, kunnes ihminen tavalla tai toisella väsyy kaikkiin uniin, kauniisiinkin, ja tahtoo palata tietoiseen ykseyteen Itsensä kanssa, kaiken kanssa.
Henkinen tie ja vaikeudet... Ennen vanhaan oli niin, että oikeastaan ei ollut muuta tietä kuin ristin tie. Ihmiset eivät kiinnostuneet henkisestä tiestä, ellei fyysiset ja/tai psyykkiset tuskat heitä siihen pakottaneet. Nykyään ihmiskunnan tietoisuuden tila on kuitenkin kohonnut sen verran paljon, että on mahdollista herätä etsimään ilman mitään erityistä tuskaa ja ongelmia ulkomaailmassa. Itsekin olin tällainen kummajainen: agnostikkovanhempien lapsi, joka jo pienenä tiesi ettei mikään muu tässä maailmassa kiinnosta minua paitsi Jumalan tunteminen. Ei minua siihen pakottaneet mitkään hirvittävät olot, vaan vain sisäinen sielun tunne siitä että olen syntynyt tähän muotoon vain yhtä tarkoitusta varten, etsimään sitä mitä en ollut ennen aivan löytänyt.
Henkisellä tiellä etenijöillä on hyvin erilaisia teitä. Ei kaikille tule mitään erityisiä menetyksiä ja dramaattisia vaikeuksia. Se riippuu paljon siitä millainen oma ehdollistunut ihmispsyyke on, kuinka paljon se vastustaa, kuinka kärsimätön tai haluavainen on. Useimmat joutuvat kyllä jollain tapaa kokemaan vähintään sisäisesti "lihan ja Hengen taistelun", mutta aika usein siitä ei tiedä kukaan muu kuin henkilö itse. Olen itsekin ollut tilanteessa missä sisäiset olot olivat aivan hulluuden partaalla, mutta kävin töissä, elin normaalia elämää, olin tekemisissä niiden ihmisten kanssa kuin ennenkin (onnistuin jopa näyttelemään entistä huoletonta itseäni)... Hengellinen etsintä oli minun salaisuuteni, ei ollut ketään kenelle siitä puhua, ei tässä maailmassa jossa yleinen ajatus on että etsintä on sitä, että kuulee Jeesuksesta ja sitten "antaa elämänsä Jeesukselle", ja sen jälkeen taivaspaikka onkin kuitattu... Harva ymmärtää sellaista kilvoitusta joita mystikon tielle kutsuttujen täytyy käydä läpi saavuttaakseen Taivaan tässä ja nyt.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Erehdyin itse kuuntelemaan netistä "spiritualismin" yhden gurun Eckhart Tollen juttuja, kunnes jossain vaiheessa rupesin kysymään itseltäni, että voiko mitään näistä jutuista todistaa.... Vastaus oli että ei voi. Mielikuvituksellisia tarinoita oli kyllä jostain universumin tietoisuudesta ym. Ja puhetyyli oli hirveän vakuuttavaa, ihan niin kuin olisi jostain absoluuttisista tieteellisistä totuuksista luennoinut.
Olet oikeassa siinä että ei voi todistaa. Todistaminen on aineellisen todellisuuden asia, tämän maailman asia. Asiat joista Eckhart Tolle puhuu ovat spirituaalisen maailman asioita paljolti. Ne, joilla on kutsumusta niihin asioihin, eivät kaipaa todistuksia sillä heidän sydämensä ja sisimpänsä sanoo heti että opissa on jotain tärkeää ja oikeaa, ja ne taas joilla ei ole kutsumusta, eivät koe niin, ja pitävät hengellisiä oppeja yleensä joko tyhjänpäiväisenä tai pilkattavan typerinä. Niin se on ja niin sen kuuluukin olla, ei sitä pidä yrittää muuttaa esim. käännyttämällä ihmisiä joita ei kiinnosta.
Joo, mutta tuo sydän ja sisin usein sanoo paljon sellaista minkä ihminen TOIVOO olevan todellista. Tässä on juuri se ongelma. Eli itsekritiikki puuttuu usein suhteessa siihen mitä itse toivoo ja mikä on jollain lailla todennettavaa. Joku asia mitä "opettaja" sanoo kuulostaa kivalta ja siksi oppilaat "diggaavat" opettajaa, tällainen vaikutelma tulee. Eniten ärsytti itseäni juuri Tollen tapauksessa hänen tyylinsä puhua asioista niin kuin kyse olisi jostain "tieteestä" eikä uskomuksista. Ymmärrän jos asioista puhutaan niin kuin papit puhuvat eli puhtaan uskonnollisesti.
Osin Tollen puheissa oli kyse myös omasta mielestäni selkeistä virheistä kuten siinä, että ego olisi puhtaasti haitallinen tekijä tai että ihminen ei voisi olla aidosti luova, jos hänellä on voimakas ego. Tämä ei reaalitodellisuuden kanssa pidä lainkaan paikkaansa. Monilla äärimmäisen luovilla henkilöillä (tai muuten hyvin menestyneillä ihmisillä) on tunnetusti ollut erittäin voimakas ego, he ovat saattaneet ihmisinä olla erittäin hankalia ja itsekeskeisiä. Jos siis ego olisi aina haitallinen, niin eihän tämä voisi olla mahdollista. Samoin väite siitä, että "tietoisena" kaikki asiat tapahtuvat helposti ilman stressiä jne. oli vahvana noissa Tollen opetuksissa. Tämäkään ei pidä reaalitodellisuuden kanssa paikkaansa. Ihminen usein vasta kovien ponnisteluja ja stressinkin kautta saavuttaa tavoitteitaan ja historiallisesti on ylipäätänsä pysynyt hengissä. Ymmärrän että jossa ideaalimaailmassa tuollainen egosta vapaa "rauhan ja rakkauden" olotila jossa asiat tapahtuvat helposti, olisi tosi kiva juttu mutta reaalimaailmassa ei tällainen tunnu pätevän. Itse siis rupesin noita Tollen juttuja kuuntelemaan, koska kiinnostuin meditoinnista ihan keinona rauhoittaa omaa mieltä ja jotenkin sitä kautta päädyin noita kuuntelemaan Youtubessa, jossa niillä videoilla tuntuu olevan hirveät määrät kuuntelijoita. Rupesin sitten kyllä voimakkaasti kyseenalaistamaan niitä juttuja.
Lieneekö tuosta haittaa jos joku jonka tie ei olekaan Tollen opit, kokeilee niitä aikansa ja sitten kyllästyy? Eihän tuo mitään kovin radikaalia käytännössä opeta, lähinnä omien ajatusten tarkkailua, hengitysmeditaatiota ja sen sellaista. Kyllä varmasti on paljonkin ihmisiä jotka ovat innostuneet esim. juuri Tollesta kun tästä tuli muoti-ilmiö, lukeneet kirjoja, hetken aikaa meditoineet mutta eivät ole kokeneet mitään joten innostus on loppunut. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään lahko joka uhkailisi että joutuu helvettiin jos ei usko tai toimi kuten opettaja tai kirjat sanovat, joten siitä ei todennäköisesti jää pahoja arpia jos ei homma olekaan oma tie.
Ehdottomasti on mahdollista olla ihmisiä, jotka saavat esim. aitoja jumalallisia impulsseja mutta joilla on myös erittäin vahva ego. Ei siihen tarvita kuin ajoittainen mielen hiljeneminen esim. hiljaisuuden, luovan prosessin, tms. jossain vaiheessa, että impulssi jostain syvältä voi tulla, ja sitten ihmismieli ja keho antavat muodon impulssille. Ei toki tarvitse olla hengellisesti herännyt, eikä edes hengellisistä asioista kiinnostunut että tällaisia hetkiä tulee. Minä olen (Jumala) on jokaisen ydinminä, ja jokaisella on mahdollisuus kuulla oman sisimmän minänsä ääni, uskonnosta ja uskomuksista riippumatta.
Vahva ego ei estä siis luovia impulsseja, mutta usein tekee omistajansa elämästä kovin raskasta ja vaikeaa. Siksi monet erityisen hankalan egon omaavat alkavatkin etsiä henkisyyttä ja hengellisyyttä, kun eivät jaksa ainaisia sisäisiä ja ulkoisia ristiriitoja enää.
Oma kokemukseni on, että kun elää spirituaaliselta tasolta, kun mieli ja keho on syvemmän Minä olen -itsen komennossa eikä egon, kaikki tosiaan tapahtuu käsittämättömän helposti. On kuten Paavali sanoo: "en elä enää minä, vaan Kristus elää minussa". Se ihminen jonka nimellä minua kutsutaan, vain katselee tyynenä miten kaikki tapahtuu ja miten se keho ja mieli jota minuksi kutsutaan tekee kaiken vailla mitään huolta tai stressiä. Itselläni tämä on tehnyt valtavan muutoksen elämääni ja niihin kykyihin joita minulla on käytettävissä.
Olin monella tapaa ongelmainen ihminen aiemmin, ja koin myös että älyn- ja luonteenlahjani eivät riitä oikein mihinkään, ei varsinkaan leipätyöhöni, mikä aiheutti jatkuvaa pelkoa ja ahdistusta. Menin kirjaimellisesti joka päivä töihin peläten, että tänään en selviä, en osaa enkä pysty. Ja niin kävikin usein, että toiset joutuivat hoitamaan hommiani koska en osannut. Sitten tuli herääminen, ja minä aloitin päiväni antamalla kehoni ja mieleni Tietoisuuden työkaluksi. Tehköön niillä mitä haluaa, se on Sen asia, minä en siitä murehdi, seuraan vaan mitä se tekee. Ja yhtäkkiä asiat järjestyivät kaikilla tasoilla, sain kaikessa sisäistä ohjausta ja aina oikealla hetkellä impulsseja ja oivalluksia. Ei kulunut kauaa kun minua alettiin työssäni pitää huippuna, vaikka ennen olin se raukka jota muiden pitää autella ja joka voi tehdä vaan niitä yksinkertaisia hommia. Luonnolliset älynlahjani eivät ole kummoiset, mutta minulla on käytettävissä (oikeammin: se käyttää minua) Universumin älykkyys :)
Erehdyin itse kuuntelemaan netistä "spiritualismin" yhden gurun Eckhart Tollen juttuja, kunnes jossain vaiheessa rupesin kysymään itseltäni, että voiko mitään näistä jutuista todistaa.... Vastaus oli että ei voi. Mielikuvituksellisia tarinoita oli kyllä jostain universumin tietoisuudesta ym. Ja puhetyyli oli hirveän vakuuttavaa, ihan niin kuin olisi jostain absoluuttisista tieteellisistä totuuksista luennoinut.
Olet oikeassa siinä että ei voi todistaa. Todistaminen on aineellisen todellisuuden asia, tämän maailman asia. Asiat joista Eckhart Tolle puhuu ovat spirituaalisen maailman asioita paljolti. Ne, joilla on kutsumusta niihin asioihin, eivät kaipaa todistuksia sillä heidän sydämensä ja sisimpänsä sanoo heti että opissa on jotain tärkeää ja oikeaa, ja ne taas joilla ei ole kutsumusta, eivät koe niin, ja pitävät hengellisiä oppeja yleensä joko tyhjänpäiväisenä tai pilkattavan typerinä. Niin se on ja niin sen kuuluukin olla, ei sitä pidä yrittää muuttaa esim. käännyttämällä ihmisiä joita ei kiinnosta.
Ap: viestiin 809. Goldsmithin kokonaisopetuksen perusta on se, että ei ole olemassa hyvää eikä pahaa, että juuri se dualismi että ihminen näkee hyvää ja pahaa on kaiken inhimillisen kärsimyksen, kuoleman ja koko tämän maailman lähtökohta. Itsekin olit löytänyt toisen lainauksen, joka oli vastakkainen viimeisen viestin lainaukselle; lainauksen jossa sanottiin että parantaminen on täysin mahdotonta jos uskoo että Jumala mitenkään sallii sairautta tai edes tietää siitä.
Mutta näitä asioita voi tarkastella monesta näkökulmasta. Ihmisen näkökulmasta toki yleensä on niin, että hänen todellisuudessaan pahaa näyttäisi olevan olemassa. Goldsmithin oma tausta on metafyysisestä Christian Science -liikkeestä, jossa parantumista yritettiin tuottaa älyn tason kieltämisellä. Esim. jos rukoiltavaksi tuli ihminen joka oli päihde- ja rikoskierteessä, rukoilijan piti hokea itselleen että tämä tässä on puhdas ja synnitön Jumalan lapsi, kunnes alkaisi toivottavasti itsekin sen uskoa. Samoin jos tunsi itsessään sairauden oireita, piti hokea olevansa täydellinen ja terve Kristuksessa, kunnes toivottavasti usko seuraisi perässä ja tätä myötä Vetovoiman lain kaltaisella mekanismilla paranemisen manifestaatio.
Joel Goldsmith kertoo jossain vaiheessa huomanneensa, että useimmilla tuo mekanismi ei johtanut ikinä aitoon uskoon eikä paranemisiin, ja lisäksi se oli älyllisesti epärehellistä ja jopa jumalanpilkkaa: sanoa nyt jotain itsekin syntejään katuvaa rikollista synnittömäksi Jumalan Pojaksi. Goldsmith itse sai valaistuksen, jossa alkoi hengellisin aistein ihan oikeasti nähdä ihmisten hengellisen, puhtaan ja sairaudettoman ydinolemuksen, ja paradoksaalista kyllä, tästä näkemyksestä lähtien Christian Sciencen menetelmä tavallaan toimi, kun se lähti aidosta näkemyksestä ja kokemuksesta eikä siitä että älyllä yritetään väittää silmin nähtyä vastaan.
Mutta jos ei niin näe, niin Goldsmith esittää että on parempi ottaa vastustamatta vastaan mitä tulee, koska vastustus vain vahvistaa ongelman todellisuutta mielessä. Tuo että ajattelee että tämäkin on Jumalalta toimii osalle, osalle ei. Itselleni se ei olisi koskaan toiminut, koska jos olisin uskonut että Jumala oli omien ja maailman tuskien ja vastoinkäymisten takana, en olisi halunnut etsiä yhteyttä koko otukseen. Olisin sanonut kiduttajalle, että pidä tunkkisi ja minä palan sitten helvetissä jos täytyy. Toisten psykologiaan ja opillisiin näkemyksiin taas sopii paremmin se, että jokin hyvä sallimus on kärsimysten takana. Joka tapauksessa uskomus, olipa suuntaan tai toiseen, on tässä vain työkalu, jolla on tarkoitus päästä eroon vastustuksesta ja taistelusta ongelmiksi koettuja asioita vastaan, ja siten rauhan ja hiljaisuuden tilaan.
On myös yksi tapa nähdä tämä "se on Jumalalta", ja se on ihmisen ja Jumalan ykseys. Silloinkin kun ihminen ei tiedä olevansa yhtä Jumalan kanssa ja on egonsa, ei niinkään Hengen, ohjauksessa, hänen Tietoisuutensa on kuitenkin Jumala, hänen Olemassaolonsa on Jumala. Tavallaan siis kaiken minkä ihminen tekee, hän panee Jumalan tekemään (tässä illuusiossa). Jos siis ihminen luo maailman jossa on sairaus, tavallaan sen on tehnyt Jumala. Ja useimmiten myös vastoinkäymisistä on hyötyä varsinkin hengellisille etsijöille, niin että on ihan oikein sanoa: "kaikki vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat". Absoluuttisessa, spirituaalisessa mielessä siis ei ole sairautta eikä syntiä, mutta ihminen kokee niitä luomassaan maailmassa niin kauan kuin niitä tarvitsee kasvaakseen ja herätäkseen.
Tarkoitus on mennä kaikkien dualististen tilojen tuolle puolen - ei pahasta olosta hyvään oloon, vaan tilaan jolle ei ole sanoja jotka hyvin kuvaisivat sitä. "Autuus", sanoo uskonnollinen kielenkäyttö, mutta helposti siitäkin tulee mieleen tosiaan ikuinen hyvä olo, ihmiselämän parempien ja huonompien olojen heilurin heilahtaminen pysyvästi sinne miellyttävämpään päähän. Mutta se on jotain hyvin erilaista... Paljon hienompaa kuin ikuisesti jatkuva inhimillinen hyvä olo.
Ei, kaiken ei tarvitse mennä ulkoisella tasolla pieleen jos alat miettiä henkisiä asioita ja etsiä. Ja aina on mahdollisuus peruuttaa ja hidastaa, jos tuntuu että etsintä vie jonnekin pelottavaan suuntaan niin nopeasti että hirvittää. Se ei ole prosessi joka pakolla nielaisee mukaansa jos sen valitsee - sen voi jopa lopettaa kesken jos haluaa. Mutta monelle käy kuten minulle, että lopulta jossain vaiheessa millään muulla ei ole enää mitään väliä kuin löytämisellä, että koko ihmiselämän olisi valmis heittämään roskana menemään jos se on hinta siitä että aivan aidosti kokee että Jumala on, että ykseys ja iankaikkisuus on. Siihen ei kuitenkaan tarvitse hoputtaa itseään, eikä ole hyväkään ennen kuin sisäinen palo on niin pakottava ettei sitä voi vastustaa.