Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Etsivä löytää (ei kirjautunut) kirjoitti:
Miten tähän tiedostamattomaan telepatiaan kannattaisi suhtautua, jotta se aiheuttaisi vähiten kitkaa? Itse olen tässä viime aikoina huomannut erään asian: suuri osa tuntemuksistani ei alunperinkään ole ollut "minun" vaan olen napannut niitä alitajuisesti milloin mistäkin ympäristön kohteesta. Tapaan paljon ihmisiä opiskelun ja työn kautta, ja olotilani muuttuu usein heidän mukaansa. Tiettyjen ihmisten seurassa tunnen ärtymystä, kun taas toisten kanssa olotila voi olla hyvinkin seesteinen. Tämä ei siis johdu siitä, että nämä ärtymystä aiheuttavat ihmiset tekisivät mitään "väärää" (usein he itseasiassa käyttäytyvät ulkoisesti hyvinkin tahdikkaasti). Pari päivää sitten eräs tällainen ihminen paljasti minulle olevansa itse hyvin ärtynyt, vaikka ulkoisesti näyttääkin hymyilevältä ja iloiselta. Siitä viimeistään oivalsin, että olin napannut tuon ärtymyksen häneltä alitajuisesti ja luullut, että se oli "oma" tunteeni.
Voiko tällaisilta tunnetartunnoilta siis tietoisesti suojautua vai pitääkö sekin hyväksyä vain osaksi ihmiselämän luonnetta? Koen, että tehtäväni on työskennellä ihmisten parissa, mutta se on välillä todella kuormittavaa näiden ilmiöiden takia. Yksin ollessani olen nykyään lähes pääsääntöisesti rauhan tilassa. Olisi hienoa pystyä laajentamaan tuo tietoisuuden tila myös sosiaalisiin tilanteisiin, sillä siinä tilassa olen parhaiten yhteydessä sisimpääni enkä toimi pelkkien "ohjelmointien" varassa.
Kaikenlainen vastustaminen vain pahentaa sisäistä ristiriitaa, joten on parempi vain havaita tästä maailmasta lähtöisin olevat ajatukset ja tuntemukset olemuksensa pintakerroksessa. Niiden voi vapaasti antaa tulla ja mennä. Kyllä minäkin usein koen ikään kuin oman olemukseni ihmisyyden pintakerroksissa ihmisten levottomuuden tai ahdistuksen tai muun pahan olon, mutta ei se haittaa minua mitenkään. Tunnen silti rauhaa ja sisäistä lämpöä kärsivää kohtaan, vaikka jollain tasolla tiedostankin hänen olonsa kuin se olisi omani. Minä olen meren syvyys, ei mikään pinnan kuohu järkytä olemukseni rauhaa. Mutta jotta näin voi kokea, täytyy kokea olevansa enemmän kuin ihmismieli tai keho, täytyy kokea olevansa ääretön tietoisuuden tila jossa ihmisolemukset kaikkine oloineen ovat kuin pisara meressä.
Sen suhteen sen sijaan on hyvä toimia oman mielensä portinvartijana, että millaisia ajatuksia päästää osaksi omaa syvempää uskomus- ja arvomaailmaansa. Sillä ei ole mitään väliä, jos jotain ahdistuksia tai kummallisia tämän maailman ajatuksia tulee ja menee, kuin kohinaa taustalla, mutta jos ottaa joitain niistä todeksi ja alkaa uskoa niihin, pian on projisoinut maailman jollaista ei halunnut. Ihmiset omaksuvat itselleen uskomattoman rajoittavia vankiloita sillä, että uskovat tämän maailman ajatuksia. On nuoria nättejä tyttöjä, jotka uskovat olevansa kammottavan rumia, niin ettei kukaan voi heistä koskaan pitää, koska tässä maailmassa ulkonäköpakkomielteet jylläävät. On nelikymppisiä, jotka ovat omaksuneet uskomuksen että he eivät enää koskaan pääse töihin ikänsä takia, tai eivät voi enää kokea elämässään mitään merkittävää - sen kun odottelevat kuolemaa yrittämättä mitenkään parantaa elämäänsä.
Valitse koordinaatisto, katso sen läpi ja näet osan kaaoksesta muuttuvan järjestykseksi ja osan epäjärjestykseksi. Valitse toinen koordinaatisto ja sama kaaos näyttää eri tavalla järjestyneeltä ja epäjärjestyneeltä.
Niinpä, näin syntyvät lukemattomat erilaisten olentojen maailmat. Erilainen koordinaatisto, erilainen uskomus- ja kokemisjärjestelmä: erilainen koettu maailma.
Ihmisten mielikuvitus ei ole usein kovinkaan kummoinen kun he alkavat kuvitella toisia maailmoja. Yleensä ajatellaan, että niiden asukkaat ovat jotain melko ihmisenkaltaisia otuksia, jotka asuvat toisella planeetalla ja tulevat tänne lentoaluksilla. Miksi niiden täytyisi olla edes tässä materiaaliseksi tai fyysiseksi koetussa koordinaatistossamme ollenkaan? Minun näkemyksessäni tässä samassa "tilassa" on lukemattomia erilaisia elämänmuotoja, joista useimmat eivät ole tietoisia ollenkaan, eivätkä ne meistä ihmisistä ja meidän fyysisestä ajan ja paikan maailmastamme.
Soul Dilemma kirjoitti:
Voiko hyvää tai pahaa ylipäätään tehdä? Eikö usko hyviin ja pahoihin tekoihin kuulu dualistiseen harhatodellisuuteen? On vain tekoja, joilla on erilaisia seurauksia. Näiden seurausten perusteella ihmiset jaottelevat teot hyviin ja pahoihin, vaikka meillä ei edes teoriassa voi olla luotettavaa kokonaisnäkemystä tapahtumien kausaliteeteista universaalilla tasolla. Toisekseen, mitään todellista ei voi vahingoittaa, eikä mikään todellinen voi muuttua. Hyvä ja paha ovat olemassa vain tässä näytelmässämme, koska ilman niitä ei uskottavaa draamaa synny. Lihan mielellä viittaat ilmeisesti ehdollistumista muodostuneeseen egoon eli valeminuuteen? Eikö ainoastaan ihmisten usko syyllisyyteen ja palkittavuuteen pidä yllä karman lakia?
Palsta näköjään sensuroi ensimmäisen vastaukseni tähän kirjoitukseen, kun se meni tarkastuksen jälkeen hyväksyttäväksi jostain syystä.
Mutta kyllä, usko hyvään ja pahaan, asioiden leimaaminen hyvään ja pahaan on juurikin dualismin juuri ja harhatodellisuuden perustuskivi. Paratiisissa ihmiset huomasivat yhtäkkiä olevansa alasti. Eihän siinä mitään vikaa ollut, he olivat luonnollisessa tilassaan eikä kehossa ollut oikeasti mitään pahaa, kuten ei missään muuallakaan. Mutta yhtäkkiä alastomuus näyttäytyi häpeällisenä, pahana. Ja moni muukin asia, kunnes jopa omat lapset näyttivät toinen hyvältä ja toinen pahalta, ja tämä tietoisuus projisoi todellisuuden joka heijasti näitä näkemyksiä.
Silti jollain tietoisuuden kehityksen tasoilla näkemys hyvästä ja pahasta on tarpeen, jotta ihmiset eivät aivan hillittömiksi ryhdy. Sellaisesta tilasta on niin pitkä ei-dualistiseen tietoisuuteen, että ihmisellä ei luultavasti ole tässä elämässä mahdollisuutta nousta siihen. Mutta ilman jonkinlaista ohjaavaa käsitystä siitä mikä on hyvää ja mikä pahaa ihminen voisi taantua tasolle jossa raiskaa jos tekee mieli seksiä, tappaa jos suututtaa, varastaa jos tarvitsee. Eikä sellainen paluu eläimelliseen vaisto- ja viettihallintaan ole hyväksi hänen omalle henkiselle kehitykselleenkään.
Ego eli valeminuus - sen näen olevan tosiaan melko ei-persoonallinen ongelma, ytimeltään kollektiivinen vaikka se vaikuttaakin yksilössä kun yksilö tiedostamattaan hyväksyy "tämän maailman lait ja arvostukset" osaksi omaa uskomusjärjestelmäänsä. Samoin ei spirituaalinen tietoisuus, buddhamieli tai Kristus-tietoisuus, sekään ole yksilöllinen vaikka ilmentääkin itseään yksilöiden kautta, vaan yksi Henki, yksi ääretön tietoisuus tai läsnäolo.
Karman laki - siitä on länsimaissa oma maallistunut muotonsa, joka ei välttämättä ole keskittynyt niinkään syyllisyyskysymyksiin. Lopulta "syyn ja seurauksen laki" on oikeastaan ihan sama kuin karman laki, mutta riisuttuna synnin ja hyvitysten tai armon konnotaatioista. Tämäkin laki pitää yllä kuvajaistaan ihmisten näkemässä ilmiömaailmassa, se projisoituu maailmaksi jossa näyttää että niin on kuin ihmisen uskomus sanoo.
Jos maan päälle inkarnoituva sielu ei oppisi käsitteellistä, eli symbolista ajattelua, muodostuisiko hänelle harhatodellisuuttakaan? Se, että homo sapiens ei kykene kommunikoimaan telepaattisesti, ajaa lajin väistämättä symbolien käyttöön omassa vuorovaikutuksessaan toisten kanssa ja saa aikaan tietoisuuden rajautumisen käsitteiden muodostamiin laatikoihin, jotka supistavat todellisuuden menneisyydestä voimansa ammentaviin symboleihin. Kun olemme ladanneet itsemme täyteen käsitteitä, katsomme ulos, ja näemme siellä puun. Emme enää näekään puuksi kutsumaamme asiaa sellaisenaan, koska käsite puu rajaa tietoisuutemme pois nykyhetkestä. Näemme ainoastaan menneisyytemme kuolleita heijastuksia...ennakkokäsitteitä.
Ihmislaji pystyy kyllä kommunikoimaan telepaattisesti ja tekee sitä alitajuisesti jatkuvasti, mutta on totta että samalla kun on kadotettu yhteys jumalallisen ja hengellisen tasoon, on kadotettu mahdollisuus tietoisesti käyttää telepaattista viestintää. Tämänhetkinen tila, jossa tämän maailman uskomukset ja maailmankuva leviää tiedostamattomasti myös telepaattisesti, on huomattavasti haitallisempi kuin se että telepaattinen viestintä olisi katkennut kokonaan myös alitajuisella tasolla. Tämä johtaa siihen, että nekin ihmiset jotka eivät syystä tai toisesta ota vastaan tietoista tämän maailman viestintää, ovat silti osallisia ihmisten kollektiivisen tietoisuudentilan perusoletuksista ja niiden seurauksista. Jopa eläimet ovat. Siinä on perisyntiä ja sen rangaistusta kaikille kyllikseen.
Mutta on toki totta että ihmisten ajan ja paikan illuusion myötä muodostunut kokemus viestiä ja jopa ajatella peräkkäisesti ja käsitteellisesti edelleen syventää illuusiota. Mieli heittelee jatkuvasti kommenttejaan siitä, mikä mikäkin nähty asia on, mutta nämä käsitteet eivät ole neutraaleja tai viattomia, vaan tosiaan kantavat mukanaan menneisyyden tulkintoja (yksilöllisiä ja kollektiivisia) ja vääristävät näkemistä. Anthony de Mello joskus kuvasi tätä sillä, että kun ihminen näkee suloisen pikkulinnun, hän saattaa lämmin tunne mielessään katsella sitä ja tuntea rakkautta sitä kohtaan, mutta heti kun mieleen tulee käsiteleima siitä mikä se on, jotain katoaa. "Västäräkki", ahaa, vain västäräkki, tavallinen. Olen kyllästynyt västäräkkeihin! Mielen kiinnostus olentoon katoaa osin tai kokonaan kun se on saatu luokiteltua sopivaan käsitelokeroon, ja näin katoaa nykyhetken näkeminen. Siksi heräämisen kannalta usein suositellaan mielen hiljaisuutta, niin että ainakin saataisiin pidennettyä aikaväliä asian näkemisestä siihen, että mieli alkaa kommentoida ja leimata sitä.
Tästä tuli mieleen että on toisia todellisuuden tasoja, joilla olennot viestivät tietoisen telepaattisesti mutta silti niin todellisuus ei ole perimmäinen, hengellinen todellisuus. Niilläkin voi olla perusoletuksia jotka ei ole perimmäinen totuus, vaikka ovatkin lähempänä sitä kuin ihmisten materialistiset perusoletukset. Se mikä itseäni on aina hämmästyttänyt on, että ihmislaji joka on loppujen lopuksi varsin alkeellinen tietoisuuden tila ja taso, pystyy absoluuttiseen heräämiseen siinä missä sellaista ei juuri tapahdu sellaisilla paljon edistyneempien tietoisuudentilan olennoilla, joiden maailmassa ei ole kiinteää materiaa, viestintä on telepaattista, joiden aikaa ja paikkaa vastaavat harhat ovat niin keveitä että ovat tämän maailman vastaaviin lähes olemattomia. Esim. materialisaatio ajatuksesta objektiksi voi olla välitöntä.
Se tässä onkin mielenkiintoista, että sellaista yksilöllistä minää joka ihminen uskoo olevansa ei ole. Buddhalaisuudessa minän tyhjyys on yksi ydinopetuksista.
Kristinuskossa puhutaan itsensä kuolettamisesta tai kieltämisestä, ja se olisi aivan kammottava opetus, jos kyseessä olisi todellinen olemus. Mutta kun se "itse" on vain tiedostamattomien uskomusten, ajatusten, reagointi- ja tuntemistapojen, ehdollistumien kerrostumaa, jonka päälle on lyöty nimilappu: "minä, Liisa" tai "minä, Jari" niin ei se lopulta ole kovakaan uhraus luopua siitä. Mutta ihmisminän tyhjyys ja valheellisuus pitää omakohtaisesti nähdä ennen kuin pystyy luopumaan siitä. Jos edelleen kokee kehollis-psyykkisen ominaisuuksien, tapojen jne kokonaisuuden olevan minä, ja esim. uskonnon käskyn takia väkisin yrittää siitä eroon, saa vain aikaan ennätyksellisen pahoja sisäisiä ristiriitoja ja ahdistusta, ja näiden seurauksena usein tulee syntisemmäksi ja "huonommaksi" ihmiseksi kuin mitä oli ennen sen sijaan että pyhittyisi.