Kristitty mystikko

. Itse olen käyttänyt alkoholia melko runsaasti muutamana viime vuotena, mutta jotenkin koen, ettei se sovi yhteen tämän "uuden maailmankuvani" kanssa. Onko sitten kuitenkin niin, ettei päihteistä välttämättä olekaan haittaa ellei itse usko niin? Toinen konkreettinen asia mitä mietin, on kysymys siitä millainen on suhteenne lihansyöntiin? Itse koen, että lihansyönti on väärin, mutta monet henkistä tietä kulkevat ovat kuitenkin lihansyöjiä. Eikö ole väärin tappaa toinen olento vaikkei siihen enää nykyaikana ole selviytymisen valossa tarvetta? Olen myös törmännyt netissä väitteisiin, että selvityminen kokonaan ilman ravintoa on myös mahdollista. Näinhän se tietysti onkin, jos koko fyysinen maailmamme on vain illuusio. Onko tämä sitten jotenkin tavoittelemisen arvoinen tila?

On se niin, että millään "ulkopuolisella" ei ole mitään valtaa ihmiseen, ellei sitä itse anna niille. Mutta täytyy muistaa, ettei huijaa itseään ja kuvittele tällaisia liian aikaisin, silloin kun vielä syvällä alitajunnassaan uskoo haittavaikutuksiin. Esim. alkoholiin mieltynyt voisi varmasti hyvinkin helposti perustella ajattelevalle mielelleen, että ookoo, Raamattukin sanoo että "he juovat myrkkyä eikä se heitä vahingoita", joten antaa mennä vaan, terveysvalistajien jutut ei koske minua. Jos kuitenkin jossain syvemmällä oikeasti uskoo vielä että voi mennä maksa tai tulla muita alkoholihaittoja, niin nämä mahdollisuudet voivat manifestoitua. Useimpien lienee järkevää pysyä ainakin jonkinlaisessa kohtuudessa (sellaisessa, joka tämän maailman uskomusten mukaan ei aiheuta esim. maksakirroosia tai alkoholidementiaa), joskaan hengellisen tien ei tarvitse tarkoittaa mitään itsepyhitteistä puritanismia, jossa kaikki kielletään. Jumaluus on yhtä lailla ihmisen ydinolemus selvin päin kuin juoneenakin, ja tämäkin on hyvä muistaa, ettei luule että voi saavuttaa jotain hengellisesti vasta kun (=jos) onnistuu tekemään itsestään riiittävän hyvän ja pyhän.

Syödäkö lihaa vai ei? Edelleen minusta Paavalin ikivanha ohje on hyvä: tee omantunnon mukaan. Tässä itsensä tiedostanut tasapainoilee kahden asian välillä. Toisaalta sen välillä, että tämä aistien havaitsema maailma on illuusio, ja oikeasti ne "syötävät eläimet" ovat henkiolentoja joita ei voi tappaa eikä vahingoittaa mitenkään. Niin kuin olen minäkin, ja sinä. Toisaalta sen puolen välillä, että niin kauan kuin kuitenkin näkee ihmisten maailman, on hyväksi osoittaa myötätuntoa siinä olevia elämän- ja olemisen muotoja kohtaan. Myös ne eläimet ovat samassa illuusiossa ja pelkäävät kipua ja kuolemaa. Ei valaistuneiden ole tarkoitus tulla tänne tappamaan ja sikailemaan, sanoen että mitä väliä, se oli pelkkä illuusio! Sisäinen ohjaus kertoo kyllä miten toimia tässä asiassa, kun esittää kysymyksen ja hiljentää mielensä odottamaan vastausta. Se vastaus voi vaihdella eri aikoina ja se on ihan ok. Ei illuusion sisältä löydä perimmäistä totuutta.

Itselläni tulee edelleen aika ajoin sellainen olo, että tekisi mieli vain näyttää Jumalalle keskisormea ja vetäytyä luolaan mököttämään.

Mutta mihin menet mököttämään sitten, kun tiedät olevasi sekä mököttäjä, luola, että Jumala?  "Ei ihmisen Pojalla ole edes paikkaa, mihin päänsä kallistaa." ;)

Vierailija kirjoitti:

Etsivä löytää kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etsivä löytää kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaaosmaagi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaaosmaagi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaaosmaagi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaa, että te kaikki luette samoja kirjoja, koska kaikki horinanne ovat ihan samasta puusta veistettyjä ja niitä on todella vaikea lukea.

Olen vakuuttunut siitä, että maailma on merkityksetön ja kaikki ihmiset ovat paskoja. Teidän juttunne vain vahvistaa uskomustani, koska en edes halua elää teidän maailmassanne.

Nyt voitte sanoa, että tämä puhe tulee egostani, joka pelkää henkensä puolesta tai jotain muuta skeidaa. Tai että kuljen "pimeässä yössä". Mistään niistä ei kuitenkaan ole minulle mitään apua. Minä en halua muuttua enkä uskoa kuten te. Miten toimisitte tällaisessa tilanteessa?

Kun unessa puhut jonkun kanssa et tiedä mitä "hän" sinulle vastaa ennenkuin "kuulet" sen. Ymmärrätkö miten vähän tiedät edes itseäsi?

Totta kai tiedän. Et kuitenkaan vastaa mihinkään. Joten please, elaborate.

Nämä kaksi tässä lätisevää verbaalista konstruktiota ovat vain jäävuoren huippuja Sinusta ja Minusta. Kokonaisuudesta. Ne voivat halutessaan kommunikoida tämän kokonaisuuden kanssa ja muuttaa elämäänsä ja jopa todellisuuttaan hämmästyttävillä tavoilla.

Jos näet kaikki ihmiset ympärilläsi pskiaisina ei muita olekkaan. Toisaalta jos elämä on turhaa ja kaikki ihmiset hanurista niin mitä hävittävää sinulla muka on uusien asioiden kokeilemisen suhteen?

Ps

Kaikki tässä ketjussa eivät ole kanssani aivan samoilla linjoilla. Olen pragmaatikko mitä "mystiikkaan" tulee.

En pidä "kokonaisuudesta". Haluan irrottautua omakseni enkä olla osa jotain suurempaa epämääristä jumaluutta. Minua on myös aina ihmetyttänyt se, että jos olemme jumaluuksia niin miksi me hengailemme täällä oppimassa tai kasvamassa? Aika huono jumaluus. Etenkin kun näiden keskustelujen perusteella ainoa tehtävämme näyttää olevan löytää yhteytemme siihen sisäiseen jumalaan.

Mitä uusia asioita minun pitäisi kokeilla? Mitä iloa niistä on, kun kuolemamme jälkeen kaikki vaipuu unohdukseen. Lopputuleman kannalta on aivan sama kuolenko nyt vai 50 vuoden päästä.

Eli et halua olla osa itseäsi? Peukalo, johon on lyöty vasaralla haluaa teeskennellä ettei se ole kiinni kädessä voidakseen rauhassa syyttää onnettomuudestaan koko Universumia... Jalka kiukkuaa lätäkössä ettei se voi olla osa ihmistä koska ei kukaan ihminen seisoisi hetkeäkään lätäkössä. MINÄ OLEN PELKKÄ JALKA!

Ps

Missä minä puhuin jumaluuksista? Ennen sellaisen pohtimista kannattaa ehkä katsahtaa oman kallon sisäpuolelle. Baby steps.

Minä en halua olla osa jotain tuntematonta kokonaisuutta, jonka olemuksesta en tiedä. Miksi haluaisin palvella jotain kokonaisuutta? Se on tarpeeksi vastenmielistä jo tässä yhteiskunnassa.

Ja ilmeisesti valitsit olla ymmärtämättä minua, koska en puhunut "oikealla tavalla". Eli jos olemme osa täydellistä kokonaisuutta, niin mitä me olemme täällä oppimassa? Se kokonaisuutemme osa, joka meissä on tietää jo kaiken. Sen ei pitäisi oppia mitään tai kehittyä. Ei jalkanikaan herää välillä huomaamaan, että se on jalka ja osa tätä täydellistä kokonaisuutta. Miksi me teemme näin? Tähän en ole oikeasti koskaan saanut vastausta.

Ei sinun tarvitse yrittää tehdä mitään, mikä ei tunnu sinusta oikealta vain siksi, että niin kuuluisi tehdä. Voit aivan hyvin ryhtyä toteuttamaan omia sisäisiä toiveitasi ilman, että yrittäisit sovittaa itsesi johonkin muottiin ja omaksua itsellesi ajatusmaailmaa, jota et koe omaksesi.

Omasta näkökulmastani mikään ei ole "turhaa" eikä vaivu unohdukseen. Mystikko mainitsikin tuosta itsensä oivaltaneen ihmisen alitajunnasta (vs. inhimillisen ihmisen alitajunta), ja juuri siinä kohti koen tällä hetkellä olevani: oivaltamassa itseäni ja integroimassa kaikkeutta "omaan" alitajuntaani. Mielelläni on kysymyksiä, joihin en tässä ajan ja paikan pisteessä näytä tietävän vastauksia, mutta sen tiedän jo, että ne tulevat kyllä sitten kun sen aika on. Mutta ei tällainen luottamus synny pakottamalla vaan kokemusten kautta, ja siksi jokaisen täytyy tehdä matkansa henkilökohtaisesti. Jos se tie ei tunnu sinusta omalta juuri nyt, ei sinun tarvitse sitä alkaa väkisin kulkea. Olet vapaa kokeilemaan ihan mitä vaan.

Voi luoja! Olisiko mahdollista saad vastaus kysymyksiin eikä jotain randomia liibalaabaa? En yhtään ymmärtä miten tuo liittyy kysymykseeni.

Ja kiva, että olen vapaa kokeilemaan mitä haluan. Sitten vain se kokonaisuus rankaisee minua yhä uudestaan ilmestyvillä painajaisilla kunnes "herään". Kokonaisuus on yksi paska enkä ymmärrä miksi kukaan haluaa olla osa sitä.

Mutta kiitos, että yrität vastata.

En minä pysty antamaan sinulle niitä vastauksia, joita kaipaat. En pysty siirtämään sinulle kokemuksiani eikä siitä olisi mitään hyötyäkään, sillä ne ovat henkilökohtaisia ja tie on jokaiselle yksilöllinen.

Ei kokonaisuus sinua mistään rankaise. Tuo on vähän sama kuin väittäisit luonnon rankaisevan puuta vesisateella. Ensinnäkin se on vain luonnollisen kiertokulun mukaista, ei kenenkään "syy" eikä kenenkään "rangaistus". Toiseksi vesisadehan vain palvelee puuta ja ravitsee sitä, vaikka ikävältä saattaa tietystä näkökulmasta tuntuakin. Sen seurauksena puu voi ihmisnäkökulmasta "kasvaa ja kehittyä".

Ymmärrän ärtymyksesi, mielen vastustuksen ja kaiken tähän asiaan liittyvän kiukun ja turhautumisen. Itselläni tulee edelleen aika ajoin sellainen olo, että tekisi mieli vain näyttää Jumalalle keskisormea ja vetäytyä luolaan mököttämään. Mutta se menee kyllä ohi kun pääsee takaisin yhteyden tilaan ja muistaa, että minä tämän tilanteeni olen luonut, ei mikään ulkopuolinen Jumala. Minulla on siis kaikki valta käsissäni myös tilannetta muuttaa, jos koen sen tarpeelliseksi.

Ihmiselämä on turhaa, jos meidän on vain tarkoitus päästä kokonaisuuteen, jota me olemme jo osa. Ei siinä ole mitään järkeä. Koko ihmiselämän kasvaminen on turhaa. Eli kokemamme vastoinkäymiset ovat turhia, jos ne yrittävät kasvattaa meitä johonkin mitä emme tarvitse.

Ikävää, jos emme pääse tätä pakoon edes kuolemassa vaan heräämme silloin johonkin faktaan, joka meidän pitäisi jo tietää, koska se on sisimmässämme.

Alan uskoa, että antikosmisissa uskomuksissa on totuudensiemen. Ainakin niissä on enemmän järkeä kuin tässä. Toivon, että saan joskus siis repiä kokonaisuuden hajalle. :)

On totta että et voi päästä mihinkään uuteen, sillä Sinä olet jo kaikki. Olet paitsi yksilöitymä, myös kokonaisuus (kristillisessä kielenkäytössä tästä puhutaan esim. muodossa "minä ja Isäni olemme yhtä", tai "joka on nähnyt minut, on nähnyt myös Isän"). Tämän sisäinen kokeminen on se oivallus, jota mystiikkaan suuntautuneet tavoittelevat. Nimenomaan kokeminen, ei vain älyllisen uskomuksen omaksuminen.

Vierailija kirjoitti:

Kaaosmaagi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaaosmaagi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaa, että te kaikki luette samoja kirjoja, koska kaikki horinanne ovat ihan samasta puusta veistettyjä ja niitä on todella vaikea lukea.

Olen vakuuttunut siitä, että maailma on merkityksetön ja kaikki ihmiset ovat paskoja. Teidän juttunne vain vahvistaa uskomustani, koska en edes halua elää teidän maailmassanne.

Nyt voitte sanoa, että tämä puhe tulee egostani, joka pelkää henkensä puolesta tai jotain muuta skeidaa. Tai että kuljen "pimeässä yössä". Mistään niistä ei kuitenkaan ole minulle mitään apua. Minä en halua muuttua enkä uskoa kuten te. Miten toimisitte tällaisessa tilanteessa?

Kun unessa puhut jonkun kanssa et tiedä mitä "hän" sinulle vastaa ennenkuin "kuulet" sen. Ymmärrätkö miten vähän tiedät edes itseäsi?

Totta kai tiedän. Et kuitenkaan vastaa mihinkään. Joten please, elaborate.

Nämä kaksi tässä lätisevää verbaalista konstruktiota ovat vain jäävuoren huippuja Sinusta ja Minusta. Kokonaisuudesta. Ne voivat halutessaan kommunikoida tämän kokonaisuuden kanssa ja muuttaa elämäänsä ja jopa todellisuuttaan hämmästyttävillä tavoilla.

Jos näet kaikki ihmiset ympärilläsi pskiaisina ei muita olekkaan. Toisaalta jos elämä on turhaa ja kaikki ihmiset hanurista niin mitä hävittävää sinulla muka on uusien asioiden kokeilemisen suhteen?

Ps

Kaikki tässä ketjussa eivät ole kanssani aivan samoilla linjoilla. Olen pragmaatikko mitä "mystiikkaan" tulee.

En pidä "kokonaisuudesta". Haluan irrottautua omakseni enkä olla osa jotain suurempaa epämääristä jumaluutta. Minua on myös aina ihmetyttänyt se, että jos olemme jumaluuksia niin miksi me hengailemme täällä oppimassa tai kasvamassa? Aika huono jumaluus. Etenkin kun näiden keskustelujen perusteella ainoa tehtävämme näyttää olevan löytää yhteytemme siihen sisäiseen jumalaan.

Mitä uusia asioita minun pitäisi kokeilla? Mitä iloa niistä on, kun kuolemamme jälkeen kaikki vaipuu unohdukseen. Lopputuleman kannalta on aivan sama kuolenko nyt vai 50 vuoden päästä.

Sana jumaluus tai Jumala on siinä mielessä hämärä, että se vie helposti ajatukset johonkin itsen ulkopuoliseen. Niin vahvasti ihmiset ovat ehdollistuneet perinteisten uskontojen myötä siihen, että Jumala on joku henkiolento jossain tuolla taivaassa, joka tuomitsee eläviä ja kuolleita. Jotkut opettajat, kuten Eckhart Tolle, pidättäytyvät tämän takia juurikaan edes käyttämästä teististä kielenkäyttöä. He voivat puhua esim. "universumin kokonaisenergiakentästä" jonka osia kaikki ovat, tai tietoisuudesta. 

Mutta se jumaluus jonka minä tunnen ei ole mitenkään erillinen kenestäkään, ei sellaisestakaan joka ei tiedosta yhteyttään sen kanssa. Se on olemassaoleminen, elämä, tietoisuus, eikä yksikään olemassaoleva voi olla siitä koskaan oikeasti irti. Se on kaikki mitä on, tämän maailmankaikkeuden perusolemus. 

Usein kristinuskoa halveksitaan näissä metafyysisissä kysymyksissä vähempiarvoisena kuin vaikka buddhalaisuutta tai hindulaisuutta, mutta myös sen kielenkäytöstä löytää kaiken oleellisen mystiselle näkemykselle. Jumalan nimi on Raamatussa Minä olen, joten jokainen joka voi puhua itsestään "minä olen Minna..." ilmoittaa jo huomaamattaan Olevansa, kertoo olevansa olemisen ilmentymä joka tässä maailmassa tunnetaan nimellä Minna. Ja tuo oleminen on se, mitä uskonnot kutsuvat Jumalaksi. Miten kukaan voisi olla erillinen omasta olemassaolostaan ja olla samaan aikaan olemassa? Miten kukaan voisi olla erillinen tietoisuudesta ja olla tietoinen?

"Minä olen viinipuu, te olette oksat", sanotaan Raamatussa Jeesuksen suulla, mutta tämän syvempi merkitys valkenee kun tajuaa että Minä olen ei niinkään ole Jeesus, vaan se Minä olen joka on Yksi, joka on jokaisen sanojen lukijan ydinolemus myös. Se on se tietoisuus tai oleminen jonka jokainen voi tuntea tälläkin hetkellä, vaikka ei uskoisi minkäänlaiseen uskontoon tai Jumalaan - tuntea oman olemassaolon tunteensa, tuntea sen että on tietoinen erilaisista asioista. Muotoa vailla oleva ydinolemus, "Minä olen" on viinipuu, ja ihmismuodot ovat oksia. Sanotaan myös, että on yksi Kristuksen ruumis, jota ohjaa yksi Henki, mutta jolla on monia jäseniä. Se tarkoittaa tätä samaa, että on yksi kaikkiallinen ydinolemus ja monia sen ilmentymiä. 

Kenenkään ei toki ole pakko haluta syvemmin kokea yhteyttä tähän kokonaisuuteen, joka Minä olen. Vapaasti voi linnoittautua ajallisen olemuksensa rajoihin ja sanoa "minä olen tämä muoto, ja jumaluudet jättäkööt minut rauhaan!" Elämä vaan on useimpien mielestä paljon rikkaampaa, jos käytettävissä on kaikkiallisen energiakentän resurssit, kuin jos elää vain sillä mitä on sattunut luonnon puolesta tässä ajassa saamaan.

Nykyisin en manifestoi tietoisesti. Minä manifestoidun kaikkena mitä on. Käytännössä se tarkottaa, että koen tämän koko kokemani maailman olevan oman tietoisuuteni projektio tai eksternalisaatio, ja jos projektio on huono, ongelmaa täytyy etsiä projektion lähteestä eli omasta tietoisuudentilastani. Kääntyisin siis vain sisäiseen hiljaisuuteen, viettäisin siinä paljon aikaa, pyrkisin mahdollisimman vahvasti tiedostamaan itseni ei niinkään ihmisenä kuin Tietoisuutena jossa kaikki ihmiset ovat ja joka on kaikkien ja kaiken lähde. Etsisin yhteyttä siihen minkä olisin luultavasti kadottanut tämän maailman melskeeseen ainakin osittain, jos kerran manifestaatiot olisivat muuttuneet epäharmonisiksi - jos illuusio olisi vahvistunut ja peittänyt hengellisten silmien näkemän Taivasten valtakunnan tässä ja nyt.

Niinpä minä eläisin luottavaisena siihen että se Voima joka Minä olen kyllä synnyttää uudelleen sen minkä minä (pienellä, ihmisminä) on kadottanut silmistään. Jos nyt ei olekaan satoa puissa, niin silti jo niissä tapahtuu prosesseja jotka ensi kesänä saavat hedelmät kypsymään. Miksi siis stressata paljaista ja hedelmättömistä puista, sillä on luonnon laki että ajallaan hedelmät tulevat kunhan puu on yhteydessä hyvään maahan. Näkisin ongelman myös kiusauksena: kiusauksena luopua Taivasten valtakunnan näkemisestä ja alkaa uskoa illuusion todellisuuteen, ihmisten käsitemaailman todellisuuteen. En usko persoonalliseen pahaan, mutta vertauskuvallisesti sitä voisi vaikka sanoa, että Saatana, väisty valheinesi tieltäni. En usko sinua ja harhakuviasi. Minä kieltäydyn edes yrittämästä käyttää Voimaa, sillä se osoittaisi että uskon että on olemassa asia jota pitää muuttaa, että illuusio on totta. En muuta kiviä leiviksi, koska se osoittaisi että uskon aistien valheisiin siitä että puute ja nälkä on totta. "Minä elän jokaisesta sanasta joka Jumalan suusta lähtee, minulla on ruokaa josta te ette tiedä." Mutta Jumala on Minä olen, oma ydinidentiteetti, ei jokin ulkopuolinen olento.