Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Meidän tehtävä on valita kumman lähteen ohjauksessa olemme. Tämä tapahtuu esim., kun huomaan olevani epävarma (egoni ohjauksessa), niin pyydän Todellisuuttani, joka kaiken tietää, ohjaamaan, ja kieltäydyn enää itse miettimästä eli luotan, että Se joka kaiken tietää antaa varmuuden epävarmuuden tilalle.
Luottamus tarkoittaa, että hakeuden Todellisuuteni ohjaukeen ja luotan Hänen ohjauksee.
Näin on, mutta moni ei tunne mitään muuta kuin egonsa, mikä hankaloittaa asioita. Itse tulin uskoon kouluikäisenä, ja suurin haaveeni oli edes joskus kuulla jotain Jumalan johdatusta, jota kaikki muut seurakunnassa sanoivat tuntevansa sydämessään tai sisimmässään. Olin haljeta kateudesta kun jotkut sanoivat, että he voivat "sydämessään keskustella Jeesuksen kanssa" tai "tuntea Pyhän Hengen kosketuksen". Minä tunsin vain ajattelevan mieleni ja ruumiini, ja hiljaisuudessa pelkkää tyhjää.
Ja yritykset luottaa ei-koettuun Jumalaan, johon halusin ja yritin kovasti uskoa vaikken mitään todisteita saanutkaan, eivät johtaneet mihinkään erityisen hyvään joskaan eivät huonoonkaan. Tavalliseen ihmiselämään, jossa oli normaalissa suhteessa vaikeuksia ja onnistumisia, iloja ja suruja.
Onneksi kukaan ei minulle silloin tiennyt sanoa, että tulee menemään 25 vuotta ennen kuin kokisin mitä etsin - olisi jäänyt etsimiset siihen varmasti ;)
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuu jos iloitsee toisen vastoinkäymisistä? Minua loukkasi eräs henkilö sydänjuuria myöten ja nyt kun hänellä on terveyden kanssa vaikeuksia, toinen puoli minusta riemuitsee ja toinen puoli ajattelee että no nytpä saan karmat niskaani tästä riemuitsemisesta itse. Tämä siis kirjoittajalta joka ei ole perehtynyt mystiikkaan eikä tämän ketjun sisältöön.
Mitään tiettyä, yksittäistä tapahtumaa ei ole odotettavissa, ellei sitten itse ala uskomuksillaan sellaista luoda, esim. uskomalla että koska minä olin vahingoniloinen toisen sairaudesta, karman laki rankaisee minuakin sairaudella. Mutta yleisesti tuollainen hyvin inhimillinen vahingonilo menee vaan siihen luodun elämän yleissävyyn, siihen jossa on monista eri lähteistä tulevia tummiakin sävyjä.
Hengellistä elämää etsivillä on tosin mahdollista lopettaa myös koko kylvämisen ja leikkaamisen kehä, karman laki. Se tapahtuu lopettamalla kylväminen: sillä että alkaa kokea että mikään tekijä ei ole persoonallinen minä. Se mikä tekee tai ajattelee pahaa on "lihan mieli" tai "universaali massatietoisuus yksilöllistyneenä", se mikä tekee hyvää on maailmankaikkeuden hyvä luova voima toimimassa kauttani. Niinpä ei ole mitään minua joka tekisi pahaa tai hyvää, tai saisi palkkioita tai rangaistuksia karmalta. Mutta toimiakseen tämän täytyy perustua ajattelevaa mieltä syvempään näkemiseen pahan- tai hyväntekijän ja minuuden luonteesta, se ei käy niin että vain sanoo itselleen että no niin, tästä lähtien uskon että minä en ole syyllinen synteihini enkä ansiollinen hyviin tekoihini joten voin tehdä mitä vain seurauksetta.
Vierailija kirjoitti:
Ap linjoilla.
Jäin miettimään 14:sta kysymystä luottamuksesta. Päädyin siihen, että luottamukseni sisäisiin vastauksiin ja hyvään lopputulokseen on vahvaa niin kauan, kun kyse on itsestäni. Mutta mitä tehdä, kun kyse on esimerkiksi lapsistani? Pelko nousee, kun huomaa toisella olevan vaikea löytää omaa paikkaansa ja toisen olevan stressaantunut. En voi heidän tietoisuuteen mennä - eli en tiedä onko lopputulos hyvä. Eipä ole Luottamustakaan..,.
Ainoa, mitä voin tehdä on nähdä toisen Minä. Pystyn siihen kyllä, mutta parin kuukauden välein tässä näkemisessä on ongelmia, kun todellisuus ( vai illuusio) lyö vasten kasvoja. Mikään kun ei ole muuttunut.
Tajusin siis, että yleisellä tasolla luottamusta on vaikea pitää, kun tilanteeseen liittyy muita ihmisiä. Jokainenhan luo oman elämänsä (illuusionsa) omasta tietoisuudentilastaan. Eikä minun tietoisuudentilastani. Pelossa ei ole luottamusta.
Mitäs neuvoja tähän?
Tuo on yksi heränneiden suurimmista ahdistuksista, jotka sinnittelevät senkin jälkeen kun välittäminen muusta maallisesta ja illusorisesta on mennyt: suru siitä, että ei voi ottaa muita mukaansa taivaaseen jonka on löytänyt.
Se on lopulta vain hyväksyttävä, että ainoa mitä voi tehdä, on pitää huolen omasta tietoisuudentilastaan ja hengellisestä näkemisestään. Ne, jotka ovat valmiita siihen, reagoivat ja saavat siitä siunausta, mutta on paljon, paljon ihmisiä jotka eivät ollenkaan havaitse asiaa. Ja niitä sellaisia ihmisiä voi löytyä omasta perheestä tai lähipiiristäkin. Murehtiminen ei auta mitään, päinvastoin se sitoo vain murehtijan itsensä syvemmälle illuusioon, uskomaan että maailman näkyvä kuva on totuus. Siksi yhtä hyvin voi sanoa murehtivalle mielelleen, että hiljaa, tuo ei hyödytä - että teen auttaakseni sen minkä voin käytännön tasolla mutta tällainen vatvominen ei auta ketään eikä mitään, joten lopetan sen.
Täytyy myös muistaa, että inhimillisesti me emme tiedä mikä on kunkin lopullinen hyvä. Se ei ole suinkaan aina se, että ahdistus tai kipu loppuisi nopeaan. Esimerkiksi itse en olisi koskaan jaksanut etsiä hengellisesti, ellei erilaiset pelot, ahdistukset, fyysiset kivut ja kaikenlainen tyytymättömyys ja levottomuus olisi siihen ajanut. Jos nyt joku ns. hyvä ihminen olisi ennen aikojaan saanut tällaiset vaivat omalla hengellisellä näkemisellään loppumaan, minulta olisi jäänyt kokematta se täyttymys jota sieluni eniten kaipasi.
Vierailija kirjoitti:
Nro 14 kirjoitti:
Onko täällä muita, jotka vatvovat tietoisen luomisen ja valaistumisen välillä? Voiko näitä molempia olla yhtä aikaa? Pelkään kontrollista irti päästämistä ja sitä, että asiat menisivät pieleen jos en jatkuvasti vahdi ajatuksiani, visualisoi jne. Toisaalta pelkässä sisäisessä rauhassa ja olemisessa lepääminen tuntuu vaan niin paljon paremmalta ja jotenkin oikealta ja luontevalta.
Voinko todella luottaa siihen, että hiljaisuudesta nousevat ajallaan myös vastaukset?Niinpä... kai se luottamus tulee kokemuksen myötä? Mutta kun ei ole sitä kokemusta. Siis pienemmissä asioissa on suuri luottamus, mutta sitten kun vastaan tulee ne isot asiat (joista olen puhunut niiden isojen tunteiden osalta), niin se luottamus ei kannakaan. Koska taustalla oli kokemus, että luotan ja uskon, ihan tietoisesti - mutta silti menetin sen mitä halusin.
Tässä kohtaa on syytä pohtia, oliko se haluaminen sitten egon haluamista, ja siksi se meni pieleen? Ehkä, mutta silti se haluaminen nousee myös hiljaisuudessa samaan suuntaan. Se on jotenkin vahva tieto. Ja silti olen pettynyt.
Yleisesti kyllä siis luotan, ja kaikki on aina lopulta kääntynyt parhain päin. Vaikka en tietoisesti yritä luoda mitään, yritän vain levätä hiljaisuudessa ja pitää tietoisuudessa luottamuksen, että kaikki mitä tapahtuu on hyvää. Mutta - mitä rahaan tulee, niin sen kohdalla on vaikeampi luottaa...
Ap
Tavallaan luot edelleen tietoisesti, mutta olet vain generalisoinut asian niin, että et enää luo yksityiskohtaisesti, vaan laajemmilla tunne- ja uskomusmaailman sävyillä. Joka tapauksessa sinulla on vielä toiveita tämän näkyvän maailman suhteen, ja toivot että ne toteutuvat kun säilytät luottamuksen, että kaikki mitä tapahtuu on hyvää. Kyllä se niinkin toimii, oman uskon mukaan - mutta se on tietoista manifestointia, vain sen vähän kehittyneempi laji kuin se että erikseen visualisoi tarvitsemiaan esineitä tai ihmisiä elämäänsä.
Toisaalta niiden jotka tavoittelevat valaistumista, on jossain vaiheessa luovuttava jopa siitä "hyvän" haluamisesta tässä näkyvässä maailmassa. On annettava maailman mennä menojaan ja keskityttävä itse etsimään taivasten valtakuntaa, välittämättä siitä mitä "tässä maailmassa" käy. Aika monen kokemus on, että siinä vaiheessa kun luopuu tietoisesta manifestoinnista, mutta ei ole vielä löytänyt elävää yhteyttä hengen tasoonkaan, ulkoinen elämä ei mene niin kovin hyvin. Se on yksi suuri syy, miksi sanotaan että tie pelastukseen on kovin kapea ja harvat sitä kulkevat: on vaikea heittäytyä kokonaisvaltaisesti etsimään jotain josta ei ole varma onko sitä edes olemassa, ja hylätä sen elämän parantaminen jonka on aina kokenut olevan olemassa ja jota näkee kaikkien muidenkin tässä maailmassa parantelevan.
Niinpä. Vain tietoisuus pysyy. Ihminen voi vaihtaa uskontoaan, poliittista katsantokantaansa, ihan mitä vaan, mutta yhtenäinen minuudentunne säilyy sen yli, koska se perustuu siihen tietoisuuden tilaan, jossa kaikki ajatukset ja uskomukset havaitaan.
Nykymaailman perususkomus vaan on, ettei tuo tietoisuus ole oikein mitään, korkeintaan joku aivojen tuottama kokemus joka katoaa kun ruumis kuolee. Sen sijaan kaikkien aikojen mystikkojen näkemys on, että tuo tietoisuus on itse Jumala tai jumallisen tietoisuuden yksilöllistymä, ja kaikille yhteinen, Yksi. Nykyiset uskomukset tekevät vaikeaksi ihmisille nähdä sitä.