Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Ehkä vähän aiheen vierestä, mutta onko muilla kokemusta valtavasta halusta nähdä ja kokea koko maailma? Viime aikoina olen saanut päähäni halun irtautua arjesta ja kaikesta sitovasta, ja lähteä pitkälle matkalle. Haluaisin vain kauas ja ihan joka paikkaan, ilman mitään realismia, ja turhauttaa, kun kaikessa raha tuntuu tulevan esteeksi. Ja erinäiset pelot myös. Olo kuin linnulla, jonka siivet on poikki. Niin, haluaisin vain seikkailla kuin jossakin saduissa. Maailman ympäri, Siperian halki, Afrikkaan, kaikkialle. Olen melkein valmiiksi jo pettynyt siihenkin, että jos lähden oikeasti jonnekin, paluu arkeen häämöttää heti jo lähtöpäivänä. En tiedä, mistä tämä tulee, mutta ei tunnu menevän ohi, tai nousee aina uudelleen myöhemmin. 820
Olennaista taitaa olla tuo "halu irtautua kaikesta arjesta ja sitovasta". Matka irrottaa tilapäisesti pakosta arkikuvioista ja siksi voi helpottaa tuollaisessa olossa. Mutta sieltä matkalta joutuu tosiaan palaamaan ja sitten odottaa se sama mitä matkalle pakeni. Siksi matkustelu ei voi olla lopullinen ratkaisu pelkkää maailman näkemisen halua syvempään muutoksen kaipuuseen.
Mutta matkustele vaan aina vain kun voit, pelkojasi vastaan mennen. Kyllä se ennemmin tai myöhemmin selviää, pystyvätkö matkat tyydyttämään sitä mitä etsit vai olivatko ne vain jonkinlaisen syvemmän levottomuuden lääkettä - levottomuuden joka on ratkaistava arjen ja oman mielen tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Onko omassa todellisuuskokemuksessa myös ihmisiä joissa ei ole niin sanotusti ketään kotona? Eli se on vain minun mieleni luomus jotakin "tehtävää" tai oppia varten. Ikäänkuin tietokonepeleissäkin pelatessa toista ihmistä vastaan, on todellisia vastustajia, ja sitten niitä tietokoneen omia ohjelmoituja vastustajia. Miten voi tunnistaa kenessä on joku kotona ja kenessä ei ole, ja onko se edes olennaista?
En minä ainakaan ole koskaan nähnyt ihmistä, joka ei olisi sielullinen ja hengellinen olento, perimmäisessä todellisuudessa olemassa oleva. Useimmiten mieleltään edes kohtuuterveet ihmiset eivät näe ihan olemattomia olentoja, ja itse asiassa monien mieleltään psykoottistasoisesti sairaidenkin havaintojen taustalla on todellisia olevaisia, mutta usein muilta todellisuuden tasoilta kuin muiden ihmisten havaitsemat - ja toki rankasti väärin tulkittuna, koska ihmismieli ei ymmärrä havaittujen tosiolemusta ja pukee ne tuntemiinsa unenkaltaisiin symbolisiin kuviin.
Mutta ihmiset kyllä vääristävät toisiaan mielessään niin paljon, että voi sanoa että on hyvinkin tavallista, että koko *havaittu* henkilöhahmo on kuvitteellinen ja pelkkää omaa projektiota. Jo se, että luonnostaan ihminen näkee itsensä ja toisensa kuolevaisena, rajallisena olentona, on tämän maailman uskomusten aiheuttama harha. Ja sen päälle kasaamme harhaa ja oletusta toistensa päälle, niin että lopulta useinkaan ei keskustele ihminen ihmisen kanssa, vaan ihmisten toisistaan luomat aivan väärät mielikuvat keskenään. Yleensä nämä vääristymät tapahtuvat alitajuisella tasolla ja ihminen uskoo näkevänsä ja tietävänsä selkeästi mikä ja kuka toinen on. Mutta jos hän kertoisi käsityksensä ääneen sille toiselle, tämä toinen protestoisi: ei, en minä ole yhtään tuollainen, en tunnista itseäni tuosta kuvauksesta!
Ainoa tie tästä ulos on harjoittaa itsessään hengellistä näkökykyä, joka näkee perimmäisen todellisuuden ehdollistuneiden kuvien takana. Tällaisen näkökyvyn harjoittamisen keinot taas on ne samat vanhat: kyseenalaistaa aistein nähty todellisuus, meditoida ja hiljentyä, etsiä perimmäistä todellisuutta tyytymättä siihen mitä ihmiset pitävät objektiivisena maailmana.
Etsivä löytää kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko sinä Mystikko saanut uuden nimen, kuten Buddha ja Kristus? Käytätkö sitä?
En ole saanut. Minä olen mitä olen, ilman nimiä. Hengellisestä olemuksestani voin puhua monilla termeillä: Itse, buddhamieli, Kristus-tietoisuus, Minä olen, neljännen ulottuvuuden tietoisuus, mutta mitään sellaista henkilökohtaista uutta nimileimaa millä minua ihmisenä kutsuttaisiin en ole saanut. Jotkut nykypaivan opettajathan ovat saaneet uuden nimen, esim. Eckhart Tolle omaksui nimen Eckhart keskiajan mystikon Mestari Eckhartin mukaan, ja se on hänelle merkkinä vanhan kuolemasta ja uuden syntymästä.
Nimet ja kuvat, joskus näen ne nykyisin niin oudosti että en voi muuta kuin miettiä että minun aikani tässä kokemisen koordinaatistossa saattaa olla pian ohi. Kesällä olin kuukauden totaalisessa rauhassa ja eristyksessä, ja sen jälkeen näin tahtomattanikin ihmiset ei vain tämän ajan hahmona vaan heidän koko jälleensyntymishistoriansa (ja tulevaisuutensa) samalla kertaa. Saatoin kutsua ihmisiä nimillä joilla tunsin heidät ennen nykyisen kehon syntymistä, muistaa heistä hassuja yksityiskohtia vaikken olisi koskaan nähnyt heitä tässä elämässä ennen.
Pakotin itseni sitten takaisin siihen kapeaan samaistumiseen mitä tämä aika ja maailma odottaa, mutta mietin, että kovin kauaa en ehkä halua. Ja se on mielenkiintoista, koska joskus vasta heränneenä luin Joel Goldsmithin kirjoista että jokaiselle valaistuneelle tulee aika jolloin tämä maailma on hänelle sietämätön. Ja minä ajattelin: "onkohan Goldsmith sittenkään oikeasti valaistunut, sillä minusta tuntuu että tässä autuudessa ei voi olla mitään tuskaa tai sietämätöntä, ei koskaan ". Absoluuttisessa hengen todellisuudessa ei olekaan, mutta jossain vaiheessa voi käydä raskaaksi näytellä johdonmukaisesti että on sairas vaikka on terve, että on kuolevainen vaikka on kuolematon... Niinpä se mitä luulin Joel Goldsmithin valaistumisen syvyyden puutteeksi olikin omaa puutettani.
Minua jäi kiinnostamaan, että ovatko asiat muuttuneet kohdallasi? Olet maininnut joskus kirjan kirjoittamisesta –vieläkö se on tulossa? Sinulla olisi varmasti siltä osin paljon annettavaa maailmalle ennen siirtymääsi. :)
Kyllä se kirja tulee jossain vaiheessa. Tällä hetkellä on käynyt niin että minulla on ehkä enemmän kuin ihmismieleni (joka on varsinainen erakkoluonne joka nauttisi luolaerakon elämästä) valitsisi ns. oppilaita, ihmisiä jotka haluavat säännöllisesti keskustella live-elämässä kanssani ja haluavat välillä rukousta erilaisiin asioihin. Jotkut näistä on vielä niin alussa tietään etten voi vielä paljastaa kovin syvästi mikä olen. Kuitenkin se että he ovat vaistomaisesti tunteneet vetoa minua kohtaan ilman että koskaan julkisesti saarnaan tai puhun erityisen hengellisiä, kertoo että minun täytyy palvella heitä silti vaikka ihmismieleni mieluummin olisi yksin ja hiljaa tai vaikka kirjoittaisi sitä kirjaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Kiitos Soul Dilemmalle linkistä. Ymmärrän tietoisuuden merkityksen ja oman osuuden, ja olen pitkälle samaa mieltä. Tietoisuuden tulkitseminen on helppoa, kun tapahtuu jotain sellaista, mitä tunnistan mielessäni pyörivän tai huolehtivan. Mutta miten ihmeessä tietoisuutta tulkitaan, kun tapahtuu hämmentäviä juttuja? Annan pari esimerkkiä, jotta tulen ymmärretyksi:
1. Ympäriltäni on syksyn aikana kuollut kolme ihmistä, ja kaksi on sairastunut nuorena laajaan syöpään
=> Tiedän, että kyse on heidän tietoisuudestaan. Mutta mitä tämä kertoo tietoisuudestani?
2. Minut on yritetty viikon aikana iskeä kolmesti, mikä on aika poikkeuksellista. Yksi heistä oli puolta nuorempi.
=> en suostu myöntämään, että tietoisuudessani kaipaan muiden miesten huomiota, saatika että himoitsisin nuoria kolleja. Mikä muu vaihtoehto on, mitä tietoisuudessani liikkuu?
3. Tuttavaperheen elämä on täyttä kaaosta. Näen heitä harvoin ja kun he tulevat käymään, niin heidän aikataulunsa kusee, niin tietysti minunkin aikataulu kusee (toivat teininsä konserttiin Helsinkiin, tulivat odottamaan minun luokseni, yöllä ilmeni etteivät tienneet mistä ja milloin teini pitää hakea ja teinillä oli akku lopussa. Koska he olivat minun luonani niin jouduin itsekin valvomaan aamuun asti silmät ristissä).
=> millä tavalla tämä liittyy minun tietoisuuteeni? Oma tietoisuuteni ei ole kaoottinen, mutta miten heidän tietoisuutensa voi imeä minut mukaansa?
Nuo kertovat lähinnä että elät vielä tässä maailmassa jossa kaikki eivät ole heränneitä ja jossa uskotaan kuolemaan, sairauteen jne.
Hengellisen heräämisen myötä muuten useimmat kokevat entistä enemmän tuollaista läheisyydessään. Esim. Jeesuksen ympärillä pyöri jatkuvasti sairaiden, hengessään köyhien ja kuolevien massat, apua toivoen. Valo vetää puoleensa pimeydessä eläviä, ja niinpä jokainen joka löytää jonkin verrankin hengellistä valoa huomaa että vaikka sairaus ja vaiva poistuu hänestä itsestään, elämässään hän näkee sitä (illuusion tasolla) enemmän kuin ennen. Se ei tarkoita että hänen tietoisuudessaan olisi joku ongelma vaan päinvastoin, hän on siinä palvelustehtävässä missä heränneet ovat aina olleet: tuomassa lohtua ja ilosanomaa kärsiville.
On, minulla on tästä paljon kokemusta. On paljon ihmisiä jotka hakeutuvat seuraani, jopa täysin tuntemattomia. Aineiden takia peloissaan olevia narkomaaneja kaupungilla, vieraita ihmisiä jotka haluavat avautua elämänsä suurimmista ahdistuksista. Työkavereita, jotka ujosti kysyvät että tiedän että on outo kysymys mutta voisinko tulla vaan istumaan hänen kanssaan samaan neuvotteluhuoneeseen kun hän tekee työtä, koska häntä stressaa ja ahdistaa niin paljon ja tuntuu että minun lähelläni on helpompi olla, ihmisiä jotka pyytävät rukousta vaikkeivat ollenkaan tiedä hengellisestä vakaumuksestani.
Mutta on myös se toinen puoli, ne joita ärsytän ihan suunnattomasti. Valitettavasti oma äitini on yksi näistä, jotka ovat valaistumiskokemukseni jälkeen tunteneet syvää vastenmielisyyttä minua kohtaan. Meillä oli ennen hyvä suhde, tosin paljolti esim. juoruilulle, miessukupuolen haukkumiselle, oman kunnollisuuden korostumiselle perustuva. Otimme yhdessä sivistyneesti "kuppia" ja juorusimme suvun akkojen lihomiset ja rupsahtamiset ja mauttomat pukeutumiset. Mutta äiti vaistosi heti sen että minulle oli tapahtunut jotain kun koin heräämiseni. En puhunut siitä, en alkanut pylväspyhimykseksi joka olisin kieltäytynyt lasillisesta tai kolmesta tai saarnannut etten voi hyväksyä enää pahan puhumista lähimmäisistä. Silti äiti alkoi jotenkin vierastaa ja varoa minua, ottaa etäisyyttä. Ja nalkuttaa. Mikään minussa ei enää ollut hyvin. Pukeudunkin huonosti. Olen nolo koska minulla ei ole miestä ja lapsia. Nykyisin tapaamme harvakseltaan ja hyvin muodollisesti. Tapaaminen menee niin että äiti ensin kommentoi esim. minun olevan TAAS lihonut ja että uusia ryppyjäkin on, ja kaikin puolin pyrkii loukkaamaan koko ajan. Minä taas juttelen small talkia välittämättä loukkaamisyrityksistä.