Kristitty mystikko

Tuohon valaistuneen ja valaistumattoman läheisyyteen sen verran, että moni kuitenkin kokisi jatkuvan elämän esim. parisuhteessa valaistumattoman kanssa vaikeaksi, koska niin suuri osa sisäisyydestä jäisi jakamatta. Aika usein käy niin, että valaistumattoman tietoisuuden taso kohoaa kun toinen pariskunnasta valaistuu, mutta joskus niinkin, että ihmiset kasvavat erilleen silti, vaikka valaistunut ei edes kertoisi toiselle kokemuksestaan josta tietää että toinen vain pilkkaisi ja pitäisi hölynpölynä. 

Vierailija kirjoitti:

Jos on itse jo tällä tiellä, vaikkei lähelläkään valaistumista, niin voiko edes olla läheinen ihmisen kanssa joka on täysin kiinnittynyt tähän harhaan?

Voi olla. Jeesuskin oli tunnettu syntisten ystävänä, kaikenlaisten kovin ei-henkisten tavisten ystävänä jotka tulivat hänen kokouksiinsakin lähinnä saadakseen parantumisihmeitä ja leipää, eivätkä ollenkaan ymmärtäneet hänen puheitaan taivasten valtakunnasta.

Valaistumaton ei todennäköisesti ymmärrä valaistunutta, tai ei ymmärtäisi jos tämä avaisi sisäisen maailmansa sanoin hänen eteensä. Mutta valaistunut on itse ollut ennen valaistumaton ihminen ja hän tietää miten ihmiset ajattelevat ja näkevät maailman. Hän pystyy kyllä kommunikoimaan valaistumattomien tasolta, tuntemaan empatiaakin heitä kohtaan. Eikä valaistuneella oikeastaan kovin paljon muuta tehtävää olekaan valaistumisensa jälkeen kuin olla valona niille jotka valoa kaipaavat mutta eivät ole vielä löytäneet. Se ei onnistu jos vetäytyy pois "maallisten" ihmisten yhteydestä.

Vierailija kirjoitti:

Ja vielä suojelusenkeleistä: onko pahoillakin ihmisillä sellaiset ja ne sitten mahdollistavat että mieleltään sairas saa tehdä pahaa muille?

Minun on vaikea vastata tähän, koska en pidä sitä todellisuutta jonka ihmiset näkevät, Todellisuutena. Todellisuudessa ei ole mitään eikä ketään pahaa. 

Toki tiedän senkin että suurimmalle osalle ihmisiä luonnollisten (ei hengellisten) aistien näyttämä todellisuus on ainoa tunnettu todellisuus. Se on ihmisten itsensä luoma illuusio, ja heijastus ihmiskunnan tietoisuuden tilasta. Se tietoisuuden tila on dualistinen, hyvään ja pahaan jakautunut, Jumalaan ja Perkeleeseen, hengelliseen ja maalliseen, enkeleihin ja demoneihin, ja niinpä koettu illuusiokin sisältää niin koskettavaa hyvyyttä kuin mitä iljettävintä pahuutta, niin kauneutta kuin rumuuttakin. 

Sellaiseen klassiseen suojelusenkeliajatteluun en usko. Pääosin illuusioissa elävän ihmisen suojelusenkeli on hänen oma Sielunsa, joka ajoittain pääsee inhimillisyyden kerrosten läpi antamaan jonkun intuition, minne suuntaan mennä ja minne ei. On toki myös olemassa muunlaisia tietoisuuksia jotka auttavat ihmisiä heidän tiellään, mutta se ei mene niin että jokaista kohti olisi yksi palveleva henki.

Vierailija kirjoitti:

Inkarnaatiossa askarruttaa se, että mikä luetaan helpoksi elämäksi ja mikä on karman velkojen maksua....elän vakaassa yhteiskunnassa, on työ, ruoka jne. Silti olo on irrallinen ja yksinäinen. Eli onko elämäni nyt hengähdystauko (vaikka se tuntuu usein raskaalta) ja seuraavaksi odottaa kauhujen täyttämä elämä jossain kehitysmaassa.

Se ei ole niinkään velkojen maksua siinä mielessä, että jokin ylempi olento, olipa se  Jumala tai oma Sielu, määräisi rangaistuksia pahoista ajatuksista ja teoista, vaan enemmänkin sitä että tietty tietoisuudentila tuottaa tietynlaisen eksternalisoidun todellisuuden (illuusion). 

Haastavuuden määrää sisäinen kokemus, joka ei aina edes korreloi juurikaan ulkoisten olojen kanssa. On kehitysmaissa eläviä ihmisiä, joilla ei ole varmuutta omasta tai lastensa huomisesta ruoasta, mutta jotka silti ovat pääosin ihan tyytyväisiä ihmisiä ja osaavat nauttia elämän pienistä iloista. Toisessa ääripäässä on länsimaisia kauniita, nuoria ja varakkaita ihmisiä joiden sisäinen tuska johtaa jopa itsetuhoisuuteen. 

Aika usein sielut jotka haluavat edetä sisäisellä tiellä ja valita haastavamman elämän, muuten valitsevat vakaan yhteiskunnan inkarnaatioonsa. Näin kaikki energia ei mene ulkoisessa elämässä henkiinjäämiseen ja arkeen, vaan on mahdollista tutkia mielen ja todellisuuden suhdetta, mieltä yleensä, hengellisyyttä. Sekin on aika tavallista että jos tuskan syy on jonkinlainen henkinen kasvu joka murtaa luonnollista inhimillisyyttä, sisäinen tuska voi helpottaa kun tulee ulkoisia vastoinkäymisiä, mutta sitten kun kaikki olisi taas hyvin, prosessi palaa ja tulee ahdistusta, merkityksettömyyden tunnetta jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KM, miten ei-valastunut sitten kuolee tai kokee kuollessaan? Tajuaako tavis kuolevansa vai tuleeko siitä vaan tajuttomuutta vastaava tila ja sitten taas uusi kierros? Miten voi välttää sen ettei imeydy taas uuteen inkarnaatioon, vai voiko sitä enää siinä vaiheessa välttää? Olen saanut itse jo riittävästi maailmasta ja pahin pelkoni on joutua syntymään vielä uudelleen. 

Mitä se haittaa jos et muista edellisestä kerrasta mitään?

Ei se ole muistamiskysymys, olen yksinkertaisesti jo niin väsynyt jopa hengittämiseenkin. Tää on nähty. 

Sellaista se usein on, inhimillisen tason olemassaolo. Yleensä vaikeina hetkinä ei ainakaan kannata itseään lisää masentaa miettimällä vielä kuolemanjälkeisiäkin, vaan elää niin pienessä hetkessä kuin pystyy. Tuskaa kaikesta muistetusta historiasta kuviteltuun loppuelämään ja inkarnaatioihinkin ihmisen ihmisolemus ei välttämättä kestä, mutta yhden pienen hetken tuskanaiheet yleensä kyllä. Mutta sekin on opettelua vaativa taito että saa estettyä mielensä harhailun menneeseen ja tulevaan.