Kristitty mystikko

Vierailija kirjoitti:

Rukoilisitko puolestani? Itse en oikein osaa.

Rukoilin. Se sama Tietoisuus joka sinussa kaipaa rukousta on se, joka sinulle myös vastaa. 

Mutta melko pian tulee päivä jolloin ihminen huomaa, että vaikka tosiaan hänellä nyt on inhimillisesti kaikki ja hän pystyy auttamaan tätä maailmaa ja ihmisiäkin, hänessä edelleen on jonkinlaista eksistentiaalista tyytymättömyyttä aiheuttava tyhjiö. Tämä tyhjiön kokemus lopulta ajaa ihmisen takaisin hengelliseen etsintään, ja johtaa hänessä Kristuksen ylösnousemukseen kuolleista. Hän tietää, ettei tämän maailman parantelu ei enää riitä: ihmeiden näkeminen ja tekeminen ei riitä. On hylättävä henkisesti kokonaan tämä maailma ja käännyttävä Taivasten valtakuntaan joka on sisäisesti meissä. Kristus-tietoisuuden on otettava kokonaan hallinta siitä, mitä teemme tässä maailmassa, eikä enää niin että me ikään kuin käytämme sen voimaa tämän maailman hyväksi, itse ohjaten minne menemme ja mistä tulemme. Tämä on egoistisen minuuden kuolema, jonka jälkeen "en elä enää minä, vaan Kristus elää minussa". Ei enää niin, että olisi ihmisminä, jota auttaa ja suojelee transsendentaalinen Kristus,  vaan on vain Kristus, joka ilmenee siinä(kin) muodossa jota kutsutaan syntymänimelläni. Vasta tämä ylösnoussut Kristus on itsessään kaiken täyteys, ylösnousemus ja elämä, Kristus koko voimassaan.

Joulu on näin ollen vasta alku, mutta ilman syntymää ei voi olla tarinan loppuakaan. Suurimmalle osalle maailman ihmisistä joulun tapahtuma, Kristus-tietoisuuden tai neljännen ulottuvuuden tietoisuuden tai buddhamielen syntymäkin on vielä kokematta, ja niinpä jokainen joulun ihme joka tapahtuu tänä päivänä yksilön tietoisuudessa, on todellinen juhlan aihe.

(... jatkoa joulutervehdykselle viestissä 1043)

Kun Kristus on syntynyt, Raamattu kuvaa moninaisesti Kristuksen töitä ja tehtäviä, jotka pätevät tänä päivänä meille yhtä lailla kuin Jeesukselle 2000 vuotta sitten. Kristuksen työ tässä maailmassa on palvella ihmisiä: ruokkia nälkäisiä, parantaa sairaita, opettaa ilosanomaa taivasten valtakunnasta (mutta vasta aikuisen Kristuksen, ei vastasyntyneen lapsen). Etsijälle joka on löytänyt yhteyden Kristus-tietoisuuteen ja vahvistunut siinä, tämä tuntuu siltä kuin olisi löytänyt ihmeellisen Aladdinin lampun, jolla voi tehdä paljon hyvää tässä maailmassa sekä itselleen että varsinkin muille. On huomattava, että tässä vaiheessa keskittyminen on vielä paljolti tämän maailman tasolle, tämän maailman parantamiseen. Etsijä joka on myös jo löytäjä tuntee kuin olisi kanava jota kautta Jumalan voima virtaa tähän maailmaan ja muuttaa aavikot kukkiviksi niityiksi, tämän maailman enemmän taivasten valtakunnan kaltaiseksi.

Mutta siinä ei ole kaikki, opettaa Jeesuksen elämän tarina. Huolimatta siitä että Jeesus teki ne kaikki ihmeelliset ihmeet, opetti ihmeelliset viisaat opetukset, kokemus ei ollut vielä valmis. Oli vielä edessä ristiinnaulitseminen ja ylösnousemus. Ja tavalla tai toisella nämä tulevat jokaisen hengellisen etsijän osalle, sillä vasta ristiinnaulittu, haudattu ja ylösnoussut Kristus on Kristus kaikessa voimassaan. Tämän maailman parantelu ihmein on kuin Kristus-tietoisuuden esikoulutasoa. 

Hengellisen etsijän elämässä kulkeminen ristille alkaa usein niin, että hän alkaa sisäisesti, Hengen ohjaamana, aavistaa, että on tulossa vielä jotain muuta, että se ei riitä että hän tuo omalla yksilöllisellä tavallaan hyvää tähän maailmaan Kristuksen tuntemuksensa kautta. Hän ei ehkä tiedä mitä se on mitä on tulossa, mutta se tuntuu jotenkin pelottavalta, ja siksi ihminen haluaa lykätä sitä. Nyt ollaan menossa siihen että pitäisi hylätä kaikki, kuolla itselleen, kääntyä pois tästä maailmasta. Yhtäkkiä hiljaisuus, rukous ja meditaatio ovatkin vastentahtoisia. "Kyllä minä ihan pian, mutta en tänään", sanoo etsijä, tai "kun minulla on työ tai yritys tai lapsia vastattavana, niin enhän minä nyt voi tuosta vaan jättää verkkojani ja seurata Kristusta ihan kokonaan, heittää menemään kontrolliani omasta elämästäni". Tässä prosessissa Kristus yleensä tulee ristiin naulituksi, hylätyksi ja unohdetuksi. Ihminen palaa tavalliseen ihmiselämään, yleensä ihan hyvään sellaiseen, koska kaikki se hengellinen ja henkinen viisaus jota hän on oppinut hyödyttää häntä edelleen. Hän esimerkiksi tietää miten mieli on "täksi maailmaksi" kutsutun manifestaation lähde ja osaa siis muokata manifestaatioitaan.

On mahdollista saada joulutervehdys :) Tänä joulun aatonaattona haluan kirjoittaa joulun spirituaalisesta merkityksestä, siitä miten tärkeintä ei ole joulun historiallinen aspekti, se mitä tapahtui Jeesukselle, vaan se mitä joulun ja Jeesuksen elämän tarina voi vertauskuvallisesti kertoa meissä itsessämme tapahtuvista hengellisistä prosesseista. Sillä jokainen hengellinen etsijä haluaa synnyttää itsessään Kristuksen (nekin, jotka eivät kutsu sitä tällä kristillisperäisellä nimellä); saada itsessään olevan vielä itämättömän uuden tietoisuuden tason siemenen itämään tai kipinän leimahtamaan täyteen liekkiin. Joulun eli Kristuksen syntymän tulee siis tapahtua meissä, jotta se on henkilökohtaisesti merkityksellinen.

Joulutarina kertoo Jeesuksen Kristuksen syntyneen tallissa, koska majataloista ei löytynyt tilaa. Tämä on iloinen uutinen kaikille niille etsijöille, jotka eivät koe että heillä tällä hetkellä menisi kovin lujaa. Voi olla ahdistusta, sairautta, oman elämän moraalinen taso ei ehkä ole kovin korkea. Inhimillisesti ajatellen voisi kuvitella että valaistukseen on siis vielä pitkä matka, mutta se ei mene niin: Kristus syntyy juuri alhaisuudessa ja ”eläimellisyyden keskelle”. Ihmisellä, jolla menee inhimillisesti hyvin harvoin on nälkää hengelliselle, koska hän on riittävän tyytyväinen itsessään, fyysisessä elämässään. Usein vasta sairaus, synti, köyhyys tai jonkinlainen hengen tai mielen puute ajavat ihmisiä kiinnostumaan siitä mikä on fyysisen ja ajallisen tuolla puolen. Joulun tarina siis opettaa, että ihmisen ei tarvitse saavuttaa korkeiden tietoisuuden tilojen ”palatseja” löytääkseen sisäisen Kristuksen, vaan löytäminen tapahtuu juuri siitä vaatimattomasta tallista joka on oma nykyinen tietoisuuden tila.

Lopulta etsijä tavoittaa ensimmäisen pienen todisteen siitä, että tällainen hengellinen taso todella on olemassa, eikä se enää ole pelkkä uskon ja toivon asia. Tämä todiste voi tulla monessa muodossa. Se voi olla jonkin pitkällisen sairauden, puutteen tai syntitavan paraneminen. Tai se voi olla puhtaasti sisäinen oivallus ja näkeminen. Joulutarina kuitenkin antaa varoituksen siitä, että vaikka ensikosketus Kristus-tietoisuuteen tuntuu hienolta, ei pitäisi silti heti lähteä julistamaan ilosanomaa kaikille muille. Henki käskee joulutarinassa viemään Kristuksen piiloon Egyptiin, kunnes vainon ajat on menneet ohi. Niin on ihmisessä herännyt ensi kosketus Kristukseen myös vielä heikko ja hento, eikä sitä pidä altistaa heti tämän maailman pilkan ja toisten ihmisten epäilysten tallattavaksi. On parempi elää sen kanssa itsekseen ja hiljaa, puhumatta vielä maailmalle siitä mitä on löytänyt. Tutustua siihen paremmin ja kysyä siltä vastaukset kaikkeen siihen mikä epäilyttää vielä. Muuten käy helposti niin, että tämän maailman ihmiset kyseenalaistavat koko kokemuksen, selittävät sen luonnollisesti, ja löytäjä itsekin alkaa uskoa, että ehkäpä se ei ollutkaan mitään aitoa ja hengellistä, vaan paranin luonnollisesti, tai hengellinen kokemus oli vain oman mielen tuottama ailahdus.

Tuossa luopumisen asiassa on tosiaan monta eri tasoa. On aikoja jolloin ihminen kaipaa konkreettisesti yksinäisyyteen meditoimaan tai kohtaamaan itsensä, ja jos se on syvimmän sielun tahto niin tilaisuudet siihen järjestyvät tavalla tai toisella. 

Mutta se ei ole niinkään ydinasia vaan henkisempi puoli. Minulle luopumisen käsite on metafyysisellä tasolla radikaalimpi kuin useimmille: en ajattele sen tarkoittavan pelkästään ajallisiin kiintymyksestä luopumista esim. koska tietää että kaikki katoaa, vaan sitä että näkee että mitään siitä mitä luonnolliset aistit näyttää ei ole edes olemassa, ei sellaisena kuin sen näkee. Mikä olisikaan suurempi luopuminen ja yksinäisyys ja meditaatio kuin tiedostaa, että en voi luottaa mihinkään mitä aistit näyttää, että kaikki se on tämän ihmisyyden ja kasvuympäristön ehdollistamaa, mahdollisesti hyvinkin vääristynyttä kuvaa siitä mikä On. Se on totaalista tämän maailman hylkäämistä ja kääntymistä Taivasten valtakunnan suuntaan, silti vaikkei vielä kokisi mitään siitä toisesta hengen maailmasta. 

Vaikka ihminen näin kyseenalaistaa kaiken mitä näkee, kuulee, haistaa, maistaa, tuntee ja ajattelee, silti voi elää kuten ennenkin. Jotkut opettajat, esim. the Infinite Wayn perustaja Joel Goldsmith, jopa sanoo että pitää tehdä niin, siis silti vaikka olisi mahdollisuus omistautua käytännön tasolla toimettomalle elämälle. Hän moittii kirjoissaan tyyppejä jotka hengellistä elämää tavoitellessaan omaksuvat loisen elämäntavan (parasitic way of life): istuksivat puistonpenkeillä mietiskelemässä tekemättä työtä ja kantamatta osaansa perheen elatuksesta tai yhteiskunnan pyörittämisestä. Itse uskon että toisinaan ja joillekin luonteille radikaalisti normaalista poikkeava elämä voi olla hyväksi, mutta missään nimessä hengellinen etsiminen ja löytäminen ei sellaista vaadi, ja myös tavallisesta työ- ja perhe-elämästä voi tehdä hengellisen harjoituksen itselleen. 

Mihin tahansa mitä tekee voi tuoda Tietoisuuden muistamisen asennetta, asennetta että pieni ihmisminä on vain välikappale suuremmalle Minälle. Joka kerta kun osoittaa rakkautta jollekin voi ajatella että ei ole muuta rakkautta kuin Yksi, ja jos minä rakastan, saan olla Sen välikappale. Joka kerta kun on vaikea haaste elämässä, työssä tms, voi laittaa henkiset periaatteet käyttöön: muistaa että "minä ja Isäni olemme yhtä, ja kaikki mikä on Isän on myös minun", aloittaa jakaa niitä kahta säälittävän oloista leipää ja viittä kalaa joita luonnollisesta minästä löytyy, ja jotka ovat aivan riittämättömiä ongelmien ratkaisemiseksi, ja nähdä miten multiplikaation ihme tapahtuu. Mutta ihmisen pitää itse aloittaa virtaus ulospäin ennen kuin se tapahtuu, silti vaikka järki sanoisi että ihan turhaa, koska ei kyvyt tai raha tai äly tai voimat riitä.