Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Etsivä löytää kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Ja kun tuon ei-minkään-ja-kaiken-mikä-on oivaltaa, ei halua enää kiinnittyä takaisin illuusioon.
Intensiivisten hengellisten kokemusten, kuten totaalisen unionin kaikkeuden Tietoisuuden kanssa kokemisen jälkeen, tuo on erityisen vaikeaa.
On ollut aikoja, jolloin itse olen joutunut rakentamaan pala palalta itselleni sen illuusion jota muut näkevät määrittelemällä mielessäni tämän todellisuuden säännöt, niin matemaattiset luonnonlakien säännöt kuin psykologiset perusoletukset. Se on kuin rakentaisi simulaation tai pelimaailman, ja sitten toteaisi: ok, ja sitten peliin sisään. Se on joskus raskasta, ottaa taakakseen kaikenlaiset illusoriset rajoitukset mitä ihmiskunta on kasannut osakseen siitä asti, kun menetti luontaisen yhteyden Hengen tason Todellisuuteen.
Tästä tuli mieleen tv-ohjelma jonka näin hiljattain. Siinä fyysikot ja matemaatikot ihmettelivät sitä, että miten maailmassa on niin paljon outoja matemaattisia säännönmukaisuuksia, niin että vaikuttaa ihan siltä kuin joku olisi tietoisesti rakentanut tällaisen simulaation. Ja minä ajattelin, että niin, niin onkin rakentanut, mutta se rakentaja on ihan oma tietoisuutemme kollektiivisesti ja useimmilla alitajuisesti. Mutta simulaatio se on, taikka illuusio, ja sen takana on Todellisuus.
Minulla taphtuu kaikista kokemuksistani huolimatta (lähinnä väsyneenä) yhä sitä, että samaistun ihmisaistien tuottamaan havaintoon melko vahvasti. Olen saanut kokea ihmeellisiä asioita, kuten mm. jonkinlaisen "henkikehon" olemassaolon ja ehdottoman rakkauden tunteen nousemisen sisimmästäni, mutta niistä huolimatta juuri väsyneenä on hyvin vaikea vastustaa uhriajattelua ja yrittää muistaa, että olen itse vastuussa luomuksistani. Toisaalta väsymys pakottaa minut irtautumaan "maailmasta" ja viettämään aikaa yksinäisyydessä latautuen, muuten menetän toimintakykyni, eli siinä mielessä nämä hetkelliset tietoisuuden tason "laskemiset" eivät haittaa. Hyvin vakuuttavan illuusion me kyllä olemme luoneet! :D Ainakin omalla kohdallani on vaatinut ihan valtavaa päättäväisyyttä ja maailman silmissä vähän mielipuolisuuttakin luottaa sisimmän ohjaukseen jonkin sellaisen etsimisessä, mistä ei tielle lähtiessä ole ollut mitään muuta "todisteita" kuin oma tunne.
Etsivä löytää kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Ja kun tuon ei-minkään-ja-kaiken-mikä-on oivaltaa, ei halua enää kiinnittyä takaisin illuusioon.
Intensiivisten hengellisten kokemusten, kuten totaalisen unionin kaikkeuden Tietoisuuden kanssa kokemisen jälkeen, tuo on erityisen vaikeaa.
On ollut aikoja, jolloin itse olen joutunut rakentamaan pala palalta itselleni sen illuusion jota muut näkevät määrittelemällä mielessäni tämän todellisuuden säännöt, niin matemaattiset luonnonlakien säännöt kuin psykologiset perusoletukset. Se on kuin rakentaisi simulaation tai pelimaailman, ja sitten toteaisi: ok, ja sitten peliin sisään. Se on joskus raskasta, ottaa taakakseen kaikenlaiset illusoriset rajoitukset mitä ihmiskunta on kasannut osakseen siitä asti, kun menetti luontaisen yhteyden Hengen tason Todellisuuteen.
Tästä tuli mieleen tv-ohjelma jonka näin hiljattain. Siinä fyysikot ja matemaatikot ihmettelivät sitä, että miten maailmassa on niin paljon outoja matemaattisia säännönmukaisuuksia, niin että vaikuttaa ihan siltä kuin joku olisi tietoisesti rakentanut tällaisen simulaation. Ja minä ajattelin, että niin, niin onkin rakentanut, mutta se rakentaja on ihan oma tietoisuutemme kollektiivisesti ja useimmilla alitajuisesti. Mutta simulaatio se on, taikka illuusio, ja sen takana on Todellisuus.
Minulla taphtuu kaikista kokemuksistani huolimatta (lähinnä väsyneenä) yhä sitä, että samaistun ihmisaistien tuottamaan havaintoon melko vahvasti. Olen saanut kokea ihmeellisiä asioita, kuten mm. jonkinlaisen "henkikehon" olemassaolon ja ehdottoman rakkauden tunteen nousemisen sisimmästäni, mutta niistä huolimatta juuri väsyneenä on hyvin vaikea vastustaa uhriajattelua ja yrittää muistaa, että olen itse vastuussa luomuksistani. Toisaalta väsymys pakottaa minut irtautumaan "maailmasta" ja viettämään aikaa yksinäisyydessä latautuen, muuten menetän toimintakykyni, eli siinä mielessä nämä hetkelliset tietoisuuden tason "laskemiset" eivät haittaa. Hyvin vakuuttavan illuusion me kyllä olemme luoneet! :D Ainakin omalla kohdallani on vaatinut ihan valtavaa päättäväisyyttä ja maailman silmissä vähän mielipuolisuuttakin luottaa sisimmän ohjaukseen jonkin sellaisen etsimisessä, mistä ei tielle lähtiessä ole ollut mitään muuta "todisteita" kuin oma tunne.
Tuo on tärkeä pointti, että silläkin on tarkoituksensa, että aina ei ole korkeimmassa mahdollisessa henkisten ja hengellisten kykyjensä tilassa. Se palauttaa taas oikealle tielle ja suojelee tietynlaiselta itsetyytyväiseltä velttoudelta, jossa ennemmin tai myöhemmin on iso riski liukua hengen korkeuksista takaisin maan mutiin. Joel Goldsmith sanoikin jossain kirjassaan että hän on hyvin huolissaan oppilaasta, jolla menee aina vain hyvin ja hän on tasaisen tyytyväinen itseensä, elämäänsä ja hengellisyyteensä. Hänen mukaansa on todennäköisempää että se pääsee heräämisen tai valaistumisen tavoitteeseensa, joka vähän väliä tuskailee milloin minkäkin asioiden kanssa: oman kurittoman mielensä ruumiin,halujensa ja kaikenlaisten negatiivisten tunteiden kanssa.
On kyllä hurja hyppy tähän maailmaan syntyneelle ja kasvatetulle alkaa tällaisessa kulttuurissa, jossa ei edes ole sellaista perinnettä, kyseenalaistaa kaikki perususkomukset siitä, mikä on totta, mikä on hyvää, mikä on tavoiteltavaa. Kääntyä pois siitä mitä kaikki tahtovat ja tavoitella jotain mihin juuri kukaan ei edes usko. Mutta niille joiden intuitiossa on sisäinen kaipuu siihen, ei ole muuta vaihtoehtoa, koska mikään tämän maailman korvike ei tyydytä, ei pysyvästi.
Ja kun tuon ei-minkään-ja-kaiken-mikä-on oivaltaa, ei halua enää kiinnittyä takaisin illuusioon.
Intensiivisten hengellisten kokemusten, kuten totaalisen unionin kaikkeuden Tietoisuuden kanssa kokemisen jälkeen, tuo on erityisen vaikeaa.
On ollut aikoja, jolloin itse olen joutunut rakentamaan pala palalta itselleni sen illuusion jota muut näkevät määrittelemällä mielessäni tämän todellisuuden säännöt, niin matemaattiset luonnonlakien säännöt kuin psykologiset perusoletukset. Se on kuin rakentaisi simulaation tai pelimaailman, ja sitten toteaisi: ok, ja sitten peliin sisään. Se on joskus raskasta, ottaa taakakseen kaikenlaiset illusoriset rajoitukset mitä ihmiskunta on kasannut osakseen siitä asti, kun menetti luontaisen yhteyden Hengen tason Todellisuuteen.
Tästä tuli mieleen tv-ohjelma jonka näin hiljattain. Siinä fyysikot ja matemaatikot ihmettelivät sitä, että miten maailmassa on niin paljon outoja matemaattisia säännönmukaisuuksia, niin että vaikuttaa ihan siltä kuin joku olisi tietoisesti rakentanut tällaisen simulaation. Ja minä ajattelin, että niin, niin onkin rakentanut, mutta se rakentaja on ihan oma tietoisuutemme kollektiivisesti ja useimmilla alitajuisesti. Mutta simulaatio se on, taikka illuusio, ja sen takana on Todellisuus.
Nro 14 kirjoitti:
Kristitty mystikko: haluaisin kuulla ajatuksesi siitä, missä minä oikein olen.
Kun riisun tietoiset ajatukseni, puheeni, toiveeni, tavoitteeni muistoni. Menneisyyden, tulevaisuuden, kehoni. Päivänpolitiikan, ympäristöongelmat, ihmiskunnan historian. Taloustilanteen, tilini saldon, autoni, perheeni, koulutukseni työni. Kaiken draaman, mitä on meneillään - ei ihmissuhdedraama sinänsä, vaan kaikki se mitä ihmisen elämä ja koko maailmamme nyt yleensä on.
Kun riisun nämä pois, jäljelle ei jää mitään. Mutta juuri tuossa ei-missään on kaikki, mitä on. Ja kun tuon ei-minkään-ja-kaiken-mikä-on oivaltaa, ei halua enää kiinnittyä takaisin illuusioon.
Olen odottanut pitkään, että valaistuisin ja todellisuus alkaisi näyttää toisenlaiselta. Samalla tavalla kuin vaikka Eckhart Tolle kertoo kirjassaan: että vietti monta päivää katsellen maailman ihmeitä. Mutta eihän maailma tule muuttumaan yhtään miksikään. Minun silmäni ovat muuttuneet, näin kuvaannollisesti ilmaistuna.
On jotenkin hauskaa, että viimeksi tänne kirjoittaessani päätin, että keskityn maallisiin asioihin ja luomaan elämääni hyvää. Mutta siitä hetkestä eteenpäin elämä on pakottanut minut hiljentymään, olemaan yksin, kohtaamaan sen mitä jää jäljelle, kun kaiken ihmismieleni luoman draaman riisuu pois. En ole halunnut sitä vaan olen pelännyt ja paennut sitä. Kipeiden hetkien jälkeen olen nyt tässä. Olen yli vuoden kamppaillut illuusion ja todellisen välillä mutta nyt olen tässä.
Sellaista se on: ehdollistunut ihmismieli ei halua hiljentymistä tai sen toiminnan perusteella luodun valeminuuden tyhjyyden kohtaamista, mutta syvempi sielu haluaa ja vetää siihen, usein vastoin pinnallisemman mielen tahtoa ja pelkoja. Välillä ihmisten taistelut ehdollistuneen mielen ja hengellisten pyrkimysten välillä ovat todella rajuja, esim. yllättävän yleinen kuvio on että jossain vaiheessa hengellistä etsintää jokaista pientäkin pyrkimystä hiljaisuuteen, rukoukseen ja meditaatioon seuraa "lihan mielen" vastaisku niin että entistä tilaa pahemminkin sortuu johonkin käytökseen mihin pohjimmiltaan ei halua, esim. päihteiden liikakäyttöön, liikaosteluun tai muuhun holtittomaan käytökseen. Mihin tahansa, millä uhkaava hengellinen kohtaaminen saadaan mahdollisimman kauas itsestä. Mutta ei sekään auta, siitä tulee pohjimmiltaan vaan entistä huonompi olo, mistä seuraa tarve etsiä rauhaa hengellisestä etsinnästä. Jotkut ovat jopa 10 vuottakin sellaisessa kierteessä ennen kuin luonnollinen mieli "kesyyntyy".
Sinun tapauksessa kyseessä on jonkinlainen välitila, joka on varsin edistynyt tila hengellisellä tiellä. Olet havainnut kokemuspohjaisesti sekä luonnollisen ihmisminuuden että muun näkyväisen illuusionomaisuuden ja sisäisen tyhjyyden, mutta hengelliset aistit eivät ole vielä heränneet näyttämään sitä, mikä on Todellisuus illuusioiden takana. Ei nimittäin ole totta, että Sinä et olisi mitään. Ihmisaistein katsottuna, kyllä, koska Sinä olet Henki eivätkä ihmisaistit koe sellaista. Mutta on olemassa spirituaalinen näkökyky jolla voi sisäisin silmin nähdä, miten on "Jumalan Poika", Jumalan tai Tietoisuuden yksi inkarnaatio jolla on oma tehtävänsä ja tarkoituksensa.
Se ei-mitään jonka koet, on Isä, Ilmentymätön, mutta on olemassa myös Poika, ilmennyt. Jumala ei koskaan ole pelkästään Ilmentymätön vaan aina myös kaikki Ilmenevä. Hengellinen maailma ja sen ilmentymät ovat jotain mitä ihmisaistit eivät voi nähdä, mutta spirituaalinen näkökyky voi. Eckhart Tollen kuvaama tila syntyy siitä, kun näkee yhtä aikaa sekä luonnollisin aistein että spirituaalisin, ja niinpä jokaisen silmin katsoen rumankin tämän maailman illusorisen ilmentymän ytimessä hohtaa Pyhyys ja Hengen harmonia. Kaikki ne ovat pohjimmiltaan todellisia, kaikki ne ovat Jumala ilmentymässä: kaikki ihmiset, kaikki eläimet, kaikki kivet, kaikki kasvit. Mutta niiden tosiolemus avautuu vain spirituaaliselle näkökyvylle, joka avautuu ajallaan hiljaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Mystikko, voisitko rukoilla puolestani?
Rukoilin puolestasi :)
Tuo on mielenkiintoista tosiaan että nyt mainostetaan entistä syvempää kehoon samaistumista jonkinlaisena tienä mielenrauhaan, vaikka se on oikeastaan tietoisuuden tason laskua siitä ihmisen normaalitilasta, jossa ollaan samaistuneena mieleen. Kehoon samaistuminen tosin voi hetkeksi rauhoittaa sillä samalla tavalla kuin vaikka hermostoa lamauttavan alkoholin juonti: ajatukset vähän hiljenee joten ei ole ehkä henkisesti niin paha olla. Lopulta kuitenkin ihminen on entistä pahemmassa jamassa kuin ennen, ja hänen on taisteltava irti sekä kehoon että mieleen samaistumisesta.
Itse ajattelen että niin keho kuin mielikin ovat kuin työkaluja tai kulkuneuvoja. Kaikki ymmärtävät, että voivat käskeä kehoaan eikä se juuri pullikoi. Jos päätän että makaan sängyllä niin siinä makaan kunnes päätän toisin, tai jos päätän käydä juomassa vettä niin keho vie minut sinne. Mutta mieli on lopulta ihan samanlainen asia - tai sen pitäisi olla. Mielikään ei ole Minä, vaan työkalu tässä illuusiossa toimimiseen. Sitäkin voi ihan tavalliset ihmiset käskeä: nyt teen ristisanatehtävän, nyt mietin sen työasian läpi. Mutta koska monet eivät tiedä ollenkaan kuka on se Minä joka käyttää mieltä ja kehoa, heidän mielensä ovat riistäytyneet hallinnasta ja tekevät joskus jopa omistajiensa elämästä melkoista helvettiä. Haluja ja himoja nousee, erilaisia ahdistavia ajatuskuvioita pyörii päässä ihan itsestään pyytämättä, jos haluaa meditoida tai rukoilla niin huomaa että jo hetken päästä mielessä pyöriikin jokin ihan muu asia, vaikka seuraavan päivän ostoslista.
Samat henkiset totuudet ovat tosiaan tunnettu kautta ihmiskunnan historian, sillä ennen kuin ihmiset lankesivat mielen, ajan ja avaruuden illuusioon, kaikki tiesivät ne ja niiden siemen on kaikkien sisällä. Kukin kulttuuri, uskonto tai henkilö vaan sitten esittää ne samat asiat oman yksilöllisyytensä kautta. Itse en ole koskaan oikein ollut tunneihminen, ja niinpä minun olisi vaikea ajatella rukousta tunteena. Se on minulle enemmänkin Pyhää Tyhjyyttä tai Hiljaisuutta, tunteiden ja ajatusten poissaoloa, sisäistä kuuntelua. Mutta toisten Jumalan luoma persoonallisuus on erilainen ja heillä on yksilölliset tapansa kokea rukous, Jumala ja tämä maailma.