Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
olet Mystikko jossain maininnut että mys paino putosi manifestoimalla. miten sen käytännössä teit?
Ihan sillä perusmenetelmällä, eli alkaen aktiivisesti rakentaa uskoa siihen, että olen jo hoikka ja terveellisesti elävä. Painon pudottaminen ei ollut edes kovin vaikea tavoite, koska sen saavuttamiseen ei tarvitse pystyä uskomaan mihinkään yliluonnolliseen tai tässä maailmassa äärimmäisen epätodennäköiseen. Niinpä joutuu paljon vähemmän taistelemaan ihmismielen epäuskon ja vastaväitteiden kanssa kuin sellaisten tavoitteiden kanssa, joista tämä maailma sanoo ettei ole lainkaan mahdollista.
Visualisointia ja mielikuvittelua käytin paljon. Ja jopa lapsellisen oloisia keinoja kuten että peitin vaa'asta näytön lapulla, jossa luki se paino johon "halusin", tai pikemminkin: johon minun pitäisi aivopestä itseni uskomaan jo päässeeni. Koko ajan tärkeää oli, ettei päästä sen kaltaisia ajatuksia versomaan mielessä kuin että olen läski tai että laihdutan - nämä osoittaisivat ettei usko jo saaneensa, ja tietoisen manifestoinnin koko idea on että ihminen saa sen mitä uskoo saaneensa. Alkuun oli toki tavanomaista sisäistä taistelua, kun mieli pyrki esim. peilin eteen mennessä heittämään happamia, epäuskoisia kommentteja siitä että olisin tavoitepainossani, mutta niitä torjuin sanomalla että toisella todellisuuden tasolla se on jo totta, kestää vain hetken että se ilmentyy ihmisten näkyvässä todellisuudessa, tai vahvistamalla uskoani siihen, että ohimenevät ja tilapäiset epäuskon ajatukset eivät estä manifestoitumista, jos kuitenkin suurimman osan aikaa pystyn uskomaan eläväni jo terveellisesti ja olevani normaalipainoinen.
Vierailija kirjoitti:
Kristinuskoon ei kuulu mystiikka eikä itämainen ideologia.
"Ei ole mitään salattua joka ei tulisi julki", sanoo Raamattu.
Mystiikkaa etsivät yleensä ihmiset, joille mikään ideologia ei riitä, ei mitkään loogiset tai hyvältä tuntuvatkaan älyn tasolla ymmärrettävät opit. Jotkut ovat alkujaan sellaisia, joistain tulee ajan myötä.
Itse aloitin perinteisenä kristittynä, ja menin kasteelle helluntaiseurakuntaan 13-vuotiaana. Siinä vaiheessa minulle riitti erinomaisesti oppi siitä, että on olemassa minua rakastava Jumala, joka -jos ei muuten niin Jeesuksen tähden- hyväksyy minut sellaisena kuin olen, niin tässä elämässä kuin sen päätyttyä. Vaikka olin ns. karismaattisessa seurakunnassa, en itse koskaan kokenut mitään kielilläpuhumisia tai profetioita tai mitään yliluonnollisen oloista. Se ahdisti ajoittain lähinnä siksi, että seurakunta opetti näiden asioiden olevan hengen sinetti, jonka puuttuminen asetti epäilyksen että Pyhä Henki ei olekaan minussa ja niinpä en voisi olla varma kuoleman jälkeisestäkään pelastuksesta. Sitten kun aikoinaan luovuin noista opeista ja siirryin luterilaisuuden pariin, kokemusten puute ei ahdistanut enää.
Mutta aikanaan tuli aika, jolloin mikään järjen tason tieto tai oppi ei voinut enää riittää. Tuli sisäinen pakko tuntea todellisuuden perimmäinen olemus, tietää mitä oikeasti on se "taivasten valtakunta teidän keskellänne" josta Jeesus puhui. Mystiikan olemus on juuri tämäntapaisen suoran kokemuksen etsintä, kutsuipa sitä teistisesti suoran kokemuksen Jumalasta etsimiseksi, tai agnostisesti todellisuuden tai itsen syvimmän olemuksen etsinnäksi. Kyse ei ole tunnekokemusten tai älyllisten uusien ajatusten etsinnästä vaan uuden kokemisen tason avautumisen etsinnästä. Ja sen voi löytää riippumatta uskonnollisuuden lajista tai uskonnottomuudesta yhtä lailla, jos sitä tosissaan kaipaa.
Se riippuu paljon omasta maailmankatsomuksesta ja siitä mitä etsii. Joku etsii mystiikasta ja spirituaalisuudesta mielenrauhaa tai kykyä järjestellä oma elämä paremmin, toiset Jumalaa, toiset todellisuuden perimmäistä luonnetta, jotkut metafyysistä näkemystä.
Hyvä keino on mennä esimerkiksi kirjaston tai kirjakaupan hengellisyyttä tai psykologiaa (ainakin kirjakaupoissa ns. new age tyyppistä henkistä kirjallisuutta löytyy usein psykologian osastoilta) käsitteleville osastoilla ja selailla mikä vaikuttaa itsestä kiinnostavalta. Esim. Basam Books julkaisee "Viisas elämä" sarjassa kirjoja tämänkaltaisista aiheista, useimmiten ilman erityistä kiinnitystä tiettyyn uskontoon.
Toki jos nimenomaan kristillinen mystiikka kiinnostaa niin siihen löytyy kaikenlaista perinteisistä (mestari Eckhart, Ristin Johannes, Avilan Teresa, Juliana norwichlainen) nykyisiin. Esim. Joel Goldsmithin teokset on minusta erittäin suositeltavia englantia osaaville, ja niitä saa ainakin sähköisessä muodossa ihan muutamalla eurolla per kirja. Nämä kirjat lähtee Raamatun teksteistä, minkä vuoksi ne eivät sovi kovin hyvin niille etsijöille, joilla on antipatia kristinuskoa kohtaan tai se ei vain kiinnosta. Mutta tulkinta on ehdottomasti spirituaalinen ja mystinen, mikä tarkoittaa sitä että tähtäimenä kaikelle toiminnalle kirjojen lukemisesta rukoukseen ja meditaatioon on suora kokemus, ei uusien uskomusten omaksuminen.
Vierailija kirjoitti:
Lähes kaikissa mietiskelytraditioissa, sekä länsimaisissa, että idän suunnasta tulevissa, on mielen hiljaisuus, minän hälinän vaientaminen, se suuri tavoite. Voiko tämä hiljaisuus jäädä pysyväksi? Onko sen takana vielä jotakin? Jos, niin mitä? Jumala? Tyhjyys? Autuus? Totuus? Kannattaako pysyvää mielen hiljaisuutta ylipäätään edes tavoitella?
Useimmissa perinteissä mielen hiljentämisellä kuitenkin lopulta on vain välinearvo. Jotkut tavoittelevat sillä ihmiselle luonnollisia asioita kuten terävöitynyttä kykyä käyttää mieltä arjessa, psyykkistä mielenrauhaa elämässä tai lisääntynyttä energisyyttä, toiset taas Jumalan tai Todellisuuden tai syvemmän Itsen kokemista. Harvalle ajattelevan mielen hiljentäminen itsessään kuitenkaan on lopputavoite itsessään.
Se miksi ihminen kutsuu sitä mitä löytää hiljaisuudesta riippuu paljolti siitä mitä etsii, ja perinteestä jonka parissa etsii. Ihminen pukee useimmiten löytämänsä siihen sanastoon ja kuvastoon jonka on oppinut tuntemaan. Jollekin se on Jumala, jollekin Tyhjyys, jollekin Itse isolla kirjaimella, jollekin Todellisuus. Minulle ne kaikki ovat sama asia - se on kuitenkin sanojen tuolla puolen, ei sillä ole niin merkitystä puhuuko siitä teistisesti vai agnostisesti, yhden perinteen tai uskonnon sanoin tai toisen. Yleensä ne, jotka ovat kokeneet, eivät ole kovin innokkaita väittelemään kieli- ja mielikuvista ja opeista, sillä he tunnistavat kyllä totuuden minkä tahansa todellisesta kokemuksesta kumpuavan opin ytimessä, ja toisaalta tunnistavat pelkästään ihmismielikuvituksella kyhätyt opit.
Tuo valoon meneminen tai lähteeseen yhdistyminen tapahtuu kaikilla paitsi fyysisen olemuksen koetussa kuolemassa, myös syvän unen vaiheessa. Ennen kuin valoksi koettuun menee täysin tietoisena, kokemus ei kuitenkaan ole muuttava eikä pysyvä, enemmänkin sen kokee vain virkistyksenä josta saa uutta voimaa uuteen päivään - tai uuteen elämään.
Useimmiten kuoleman jälkeen käy niin, että hetken sielu tiedostaa tosiolemuksensa, mutta tavallaan toteaa että vielä on selvitettävää ja koettavaa, ja vaipuu uuteen uneen, jota uudeksi elämäksi kutsutaan. Joskus niillä jotka ovat elämässään olleet hyvin lähellä henkistä oivaltamista, tosin kokemus voi olla pysyväkin, valaistus voi tapahtua kuoleman hetkellä. Silloin uuteen elämään, jos sellaisen valitsee, menee täysin tietoisena siitä mikä on, ja ihmismuotoisen elämän valitsee vain, jos tuntee lähimmäisenrakkaudesta halua auttaa ihmisiä siinä monella tapaa raskaassa ja tuskaa tuottavassa tietoisuuden tilassa, jollainen tämän maailman perustietoisuus on.
Muunlaiset kokemukset ihmiselämien välissä tai jälkeen ovat ihan mahdollisia. Kuitenkin pääsääntö on, että tietoisuuden taso ei merkittävästi muutu muodon kuolemassa, joten jos on ollut syvässä dualismin tilassa eläessään, se seuraava kokemuskin on tavalla tai toisella samantapainen, niin että sielun on mahdollista jatkaa sen oppimista miten on itse osallinen oman maailmansa luomiseen. Itselläni on ennen tätä kokemusta elinaika toisenlaisessa kuin inhimillisessä tietoisuuden tasossa, mikä aiheutti minulle kummallisia ongelmia lapsena, koska en suoraan tietoisesti muistanut sitä olemassaoloa, mutta muistin siinä olleet tietyt mahdollisuudet kuten välittömän manifestaation mahdollisuuden. Niinpä saatoin lapsena esim. pelätä, että jos ajattelisin muuttuvani siniseksi, voisin todella muuttua, tai jos unohtaisin keskittyä olevani siinä fyysisessä sijainnissa jossa ihmisten mukaan minun luontaisesti pitäisi olla, voisin yhtäkkiä kadota ja aiheuttaa suurta huolta vanhemmilleni. Vasta paljon myöhemmin muistin tietoisesti mistä nämä kummalliset pelot tulivat - minä muistin elinajan tietyllä tasolla ihmistä edistyneemmässä tietoisuuden tilassa, ja vaistosin myös sen että todellisuus ei ole niin kiinteä kuin ihmiset näyttävät uskovan.