Kristitty mystikko

Nuo säikeet... Itse aloin jossain vaiheessa kokea meditaatiossa konkreettisesti sen, että todellisuus ei ole jokin yksi "oikea" todellisuus, vaan että todellisuuksia on rajaton määrä, ja ihminen vaan hyppii näillä "säikeillä", eri todellisuuksissa, kuvitellen koko ajan seuraavansa yhtä todellisuutta. Joka kerta kun hän tekee valinnan, tai edes kuvittelee jotain, hän kuitenkin luo oman rinnakkaistodellisuuden, ikään kuin uuden säikeen, ja se toinen vaihtoehto jatkaa omaa tietään, haarautuen loputtomasti edelleen. Jos olisin nyt tienristeyksessä ja päättäisin mennä oikealle, olisi silti olemassa myös todellisuus, jossa olisin mennyt vasemmalle - minä en vaan ihmismielelläni päättänyt seurata sitä potentiaalista todellisuutta. 

Nykyisin en oikeastaan näe sitä edes säikeinä, vaan sekin on illuusio joka johtuu siitä että ihminen kokee seisovansa tietyssä ajan ja paikan pisteessä, tietyssä todellisuudessa tiettynä aikana. Enemmänkin se olisi rajattomien mahdollisuuksien kenttä, joka ei toimi niin että vain jotkut mahdollisuuksista pullahtaisivat olemassaoleviksi, vaan niin että kaikki mahdollisuudet ovat aina realisoituneina jollain tasolla. Yhtä aikaa sekä muodoton "kenttä", pelkkää potentiaalisuutta ja näennäistä muodottomuutta, jopa kaaosta, mutta samaan aikaan kaikki maailmankaikkeudet ilmenneenä, kaikki todellisuuksien lukemattomat säikeet. 

Täällä on paljon puhuttu Vetovoiman laista, joka on eräänlainen ihmismielen melko alkeellinen muoto luoda todellisuutta ilman fyysistä työtä. Jokaisen, joka haluaa edistyä sellaisessa, todellisuutensa muodostamisessa, kannattaa pyrkiä kosketuksiin tuon rajattomien mahdollisuuksien kentän kanssa, näkemään kuinka illusorinen on se näkemys, että juuri se minkä ihmissilmät näkevät nyt, on Todellisuus, muuttamaton. Tosiasiassa kuka tahansa voisi manifestoida toisenlaisen todellisuuden nyt, valita erilaisen säikeen todellisuutta mitä seurata, mutta ihmiskunta on niin vahvasti ehdollistettu yhteen ainoaan, kiinteään ja fyysiseen todellisuuteen, että sellainen vaatii nykyihmiseltä paljon harjoittamista yleensä.

Teistisestä näkökulmasta minusta se ajatus on kaunis, ettei Jumalan luovuus ole niin rajoittunutta, että olisi luonut vain yhden maailman, jossa olennot koko ajan joutuvat tekemään valintoja, jotka estävät toisia ei-valittuja asioita toteutumasta. Ei - kaikki mahdollisuudet realisoituvat, nekin jotka olennot uneksivat tai fantasioivat. 

Ihan naurattaa, miten olen itse niin tiukasti pitänyt kiinni näistä ongelmista ja rajoitteista, kun ne eivät koskaan todellisia olleetkaan: Minä tein niistä ongelmia antamalla niille vallan "itseni yli", jolloin ne todella aiheuttivat syvää sisäistä tuskaa minulle. Paradoksaalisesti siis vasta asian hyväksyminen alkoi tuoda siihen muutosta.

Niin siinä aina käy. Metafyysisesti ajattelevat ihmisetkin joskus ajattelevat, että jonkun asian hyväksyminen vasta olisi sille lopullista alistumista ja tae että jatkossakin luo sitä samaa ei-toivottua asiaa elämäänsä, mutta paljon enemmän sitä luo taistelemalla ja vastustamalla. 

Näin siksikin, koska jotain asiaa vastaan taisteleva ajattelee sitä paljon enemmän kuin sellainen, joka vaan myöntää että tällä hetkellä minulla on tällainen ominaisuus tai tapa josta en oikein pidä, mutta en minä sille nyt mitään voikaan joten en jaksa sitä murehtia - ikään kuin toteaa että ihminen minä vain olen ja kaikilla meillä on omat vikamme. Mutta sen sijaan jos tekee "viastaan" ongelman josta on päästävä, tekee suunnitelmia miten päästään tavoitteeseen, pistää oikein tosissaan mielensä tavoitteelle vastakkaisia voimia kuriin ja päättää onnistua vaikka tämä kovaa taistelua onkin - niin lopputuloksia on lähinnä 2 eikä kumpikaan niistä ole paras mahdollinen: 1) onnistuminen sillä hinnalla, että joutuu aina murehtimaan siitä asiasta ja taistelemaan itseään vastaan jonkin verran tai 2) erilaiset jojoilukierteet joissa tehdään parannusta ja langetaan taas, joskus samaan ei-toivottuun tapaan kerta toisensa jälkeen, joskus taas päästään yhdestä mutta tilalle tulee toinen yhtä epätoivottu.

Paljon parempi on hyväksyä se että ihmisyyden tasolla ei ole täydellinen eikä tarvitsekaan olla, mutta toisaalta jos muutosta on tapahtuakseen, se tulee sisäisen näkemisen ja oivaltamisen kautta, ei mielen tai itsekurin kautta. Eikä sen sisäisen näkemisen tarvitse tarkoittaa mitään henkistä valaistumista edes - vain jonkinlaista sisäistä ymmärrystä tiettyyn asiaan liittyen, älyn tasoa syvemmällä. Sitä ei voi mitenkään taas mielen keinoin itselleen pakottaa, ja siksi esim. AA:laiset usein sanovat niille jotka vielä repsahtelevat, että sinulla ei ole vaan tullut vielä pohja vastaan tai on vielä juomatonta viinaa. Koska niin monen kokemus on, että se vaatii jonkun syvän, henkilökohtaisen oivalluksen tai kokemuksen että pysyvä muutos oikeasti on mahdollinen, syvemmän kuin se että mielen tasolla tietää että nykymeno on epäterveellistä ja haitallista ja tahtoisin siitä eroon, mutta pahus kun nousuhumala tekee niin hyvää!

14. En usko että sinulla on mitään tarvetta diagnosoida itseäsi millään sairausdiagnooseilla. Tuonkaltainen tila taitaa olla useimmilla luonnollinen tila, jossa ihminen elää, kun luonnollinen ihmismieli johtaa elämää.

Itsekin muistan taistelleeni juuri esim. lukemattomien dieettiyritysten kanssa niin, että lopulta en enää uskonut niihin yhtään aloittaessanikaan, kun olin jo kymmeniä kertoja aloittanut ja taas lopettanut. Lopulta saatoin aamupäivällä päättää että tänään syön kevyesti ja terveellisesti, ja iltapäivällä päättää, että ja hitot, oli kova työpäivä, minäpä menen hampurilaisravintolan kautta ja ostan vielä parit kaljat ja karkkipussinkin päälle. Minulla, luontaisella sotkun generoijalla, oli myös tavoite tehdä perusteellinen viikkosiivous joka torstai, meditoida piti kolmasti päivässä, kävellä 4 kertaa viikossa jne. Kaikkien päätösteni kanssa kävi kuten kuvaat: päätös, heti innokasta tsemppaamista ja hyvää oloa, romahdus. Ja uudestaan alusta.

Psykologinen tieto sanoo, että "tahdonvoima väsyy kuin lihas", ja että tottumuksista on hyvin vaikea päästä. Ja se on totta, mutta siinä on se henkinen puoli että oikeastaan koko toimintaa ohjaa "väärä minä". Pyrkimykset sinänsä voivat olla yleisesti ottaen hyviä, esim. elää terveellisemmin, päästä irti päihteestä, lopettaa jokin syntitapa, mutta koska muutos ei lähde syvemmän minän ymmärryksestä vaan egon taistelusta itseään vastaan, siitä tosiaan tulee tahdonvoimaa vaativaa taistelua. Ja kukaan ei jaksa taistella itseään vastaan loputtomiin. Tosiasiassa kumpikaan ei ole se oikea Minä, ei se joka piiskaa hyviin tapoihin, eikä se joka vastustaa sellaista kurinalaista elämää ja haluaisi vaan nauttia hetkessä, seurauksista viis. Molemmat puolet ovat sen ilmiön ilmenemismuotoja, jossa todellisen Itsen työkaluksi tarkoitettu mieli on alkanut esittää itseä, ilman yhteyttä syvempään näkemykseen ja viisauteen. 

Mutta todellinen muutos tulee vasta tietoisuuden tilan muutoksen kautta. Eikä se muutos tule minkäänlaisen itseään vastaan taistelun tai minkään ulkoisten tapojen muuttamisen kautta. Ulkoiset tavat muuttuu, kun sisäinen muuttuu. Tai oikeammin se ei muutu, sillä se on jo täydellinen - se mikä muuttuu on ymmärrys siitä, mikä pohjimmiltaan on.

Vierailija kirjoitti:

Miksi me kaikki olemme ikäänkuin erillämme käymässä tätä keskustelua, siksikö, että se ylipäätään ei olisi mahdollista irl? Mitä tapahtuisi jos me, jotka olemme jutelleet täällä paljon ja tietysti Mystikko myös osuisimme kaikki fyysisesti samaan paikkaan juttelemaan? Olisiko se sitten ihan jotain muuta, kuin mitä sen odottaa olevan, tai siis onko tämä keskustelu itsessään suurin illuusio? Minusta ainakin tuntuu, että minun pitäisi ainakin kauhean paljon tehdä töitä uudestaan päästäkseni yli esimerkiksi ihmisten ulkonäöstä ja puhetyylistä ja ties mistä, itsestäni ennen muuta. Siitäkin huolimatta, että tässä keskustellessa olen kokenut jakavani samaa todellisuutta vaivattomasti kanssanne.

Oma kokemukseni on, että jos samansuuntaisesta henkisyydestä tai hengellisyydestä kiinnostuneet ihmiset kohtaavat livenä, noilla ulkoisilla asioilla on useimmiten hyvin vähän merkitystä. Se on nykymaailmassa niin harvinainen kokemus, että ainakaan metafyysisen tai mystisen tien etsijöitä tapaa ja voi vapaasti keskustella niistä asioista joita lähes kaikki, uskovatkin, ihmiset pitäisivät ihan hullujen houreina, että yleensä siitä ottaa kaiken irti. 

Tosin jos on esim. nettikeskustelun kautta rakentanut kovin vahvan kuvan jostain ihmisestä ja tämä onkin ihan erilainen, voi se vähän aluksi häiritä, ja sitten enemmänkin jos on jopa ihastunut tähän ihmiseen netin kautta. Itselleni kävi kerran opiskelijana näin. Netin kristillisellä keskustelupalstalla ihailin erään nimimerkin syvällisiä kirjoituksia. Hänellä tuntui olevan valtavasti tietoa keskiajan teologiasta, luostariperinteistä, alkukirkon ajoista ja siitä miten kristinusko muodostui siksi mitä se nyt on, ja myös jonkinlainen metafyysinen maailmankuva joka oli minun silloisen näkemykseni mukaan vaarallisen lähellä harhaoppia mutta ei niin paha että olisin suoraan juossut karkuun. Mies kiehtoi minua ja siinä yli parin vuoden nettituttuuden aikana ihastuin häneen kovasti. Hänellä oli samanlaisia tunteita minua kohtaan.

No, tuli sitten päivä jona tapasimme. Olin ajatellut miehen tietämyksen ja ehkä vähän kuivakan kirjoitustyylin perusteella, että hän olisi ehkä minua jonkin verran vanhempi, hillitty ja rauhallinen mies. Sellaisen perään minä olin kovasti, neli-viisikymppisten älykkötyyppien. Pettymys oli ihan kauhea, kun junasta tuli hevarityylinen "karju", nuori jätkä. Ja juovuksissa jo alun perin ja halusi heti baariin. Häntä kyllä selvästi kiinnosti oikeasti ne asiat joista kirjoittelikin ja olisi halunnut niistä puhua, mutta minä en päässyt yli pettymyksestäni  tyyppiin joten olin etäinen ja vähäpuheinen. Olisi siitä voinut hyvää keskusteluakin tulla jos olisin osannut olla ilman ennakko-odotuksia ja hyväksynyt hänet sellaisena ja siinä tilassa kuin hän oli. Mutta ei, minä otin nokkiini koska todellisuus ei täyttänytkään niitä odotuksia, jotka olin ilman mitään perusteita rakentanut omassa päässäni ja vieläpä ihastunut omiin kuvitelmiini.

Vierailija kirjoitti:

Etsivä löytää (ei kirjautunut! kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mystikkoa ei ole täällä hetkeen näkynyt, niin ehkä joku teistä muista, jotka olette perehtyneet aiheeseen ja erityisesti vetovoiman lakiin voisi vastata pohdiskeluuni.

Tätä ketjua lukemalla olen saanut sen käsityksen, että maailmamme on illuusio eikä siinä siten ole oikeasti lainalaisuuksia, johon meidät on opetettu, kuten "Et sinä voi saada sitä taikka tätä, koska olet vain tuollainen".

Olen käsittänyt niin, että tätä illuusiomaailmaa voi muokata haluamakseen? Voiko elämänsä kurssin kääntää ihan millaiseksiko vain?

Otetaan konkreettinen esimerkki havainnollistamaan pohdiskelujani: Olen vaikkapa lehmikasvoinen tytöntyllerö perä-Hikiältä ja ihastunut amerikkalaiseen Hollywood-näyttelijään. Onko minun siis mahdollista saada aikaiseksi rakkaustarina juuri kyseisen maailmantähden kanssa vetovoiman lakiin uskoen? Uskoen ja kuvitellen siis, että olen aivan riittävä ja että olemme jo yhdessä? Voinko myös muokata tapahtumia meneväksi tietyllä lailla, esimerkiksi näin: tyyppi saa yllättäen idean lähteä Pohjois-Eurooppaan, Suomeen ja käymään nimenomaan perä-Hikiällä. Törmäämme kylänraitilla "sattumalta", tyyppi rakastuu minuun päätä pahkaa ja kohta olemme jo naimisissa? Oletetaan vielä, että sekä minä että näyttelijä olisimme sinkkuja, niin mitään perheenhajoamisia ym. negatiivisten energioiden kanssa pelaamista ei tuollaisessa tapauksessa pitäisi olla?

Periaatteessa mikä tahansa on mahdollista myös tällä illuusiotasolla, mutta silloin kun manifestointiin liittyy toinen luojaolento (eli vaikkapa toinen ihminen), lopputulokseen vaikuttaa myös tämän toisen tahon oma manifestointi, olipa se tiedostettua tai ei. Meistä jokainen manifestoi elämäänsä erilaisia asioita koko ajan, mutta tavallisesti sitä ei vain tiedosteta. Kaikilla ihmisillä on vapaa tahto ja sitä olisi syytä kunnioittaa myös tietoisessa manifestoinnissa, ellei ole valmis ikäviltä vaikuttaviin seuraamuksiin. En siis suosittele kajoamaan toisten vapaaseen tahtoon manifestoimalla asioita heidän puolestaan. Toki sitä voi yrittää, mutta sitten pitää varautua siihen, että saa jollakin tasolla samaa kohtelua (eli esimerkiksi juuri vapaan tahdon kunnioituksen puutetta) myös takaisin. Manifestoinnilla on siis rajoituksia, jotka liittyvät muihin luojaolentoihin, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen ja suuremmasta näkökulmasta luomme asioita yhdessä. "Tee toisille niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän" pitää kirjaimellisesti paikkansa ja ennen tietoista manifestoimista kannattaa pohtia huolellisesti, mitä kaikkia seuraamuksia omilla teoilla ja valinnoilla voi olla.

Lisäksi kannattaa ottaa huomioon ihmismielemme rajat. Kovin harva pystyy oikeasti uskomaan alkuperäisen kysyjän esittämän skenaarion toteutumiseen, sillä olemme sosiaalistuneet maailmaan, jota rajoittavat mm. todennäköisyyden kaltaiset rajoitteet. Tästä syystä monikaan ei ole voittanut lotossa vetovoiman lain avulla, vaikka periaatteessa illuusio on rajattomasti muokattavissa.

Tämä on se suurin este vapaalle manifestoinnille: ihmisten on erittäin vaikea uskoa yliluonnollisiin tai erittäin epätodennäköisiin tapahtumiin. Jeesus sanoo, että ei tarvita kuin sinapinsiemenen verran uskoa, ja voi käskeä vuorta siirtymään paikaltaan. Mutta ihmisen on tässä maailmassa hyvin vaikea kehittää edes sitä sinapinsiemenellistä uskoa tapahtumaan, jonka kaikki tämän tason peruslait sanovat olevan täysin mahdoton. 

Uskoa voi tosin rakentaa järjestelmällisesti, mutta harva viitsii nähdä sitä vaivaa. Niitäkin tosin on, ja itsekin harjoitin sitä aikoinaan alkaen hyvin pienistä, sattuman piikkiinkin helposti menevistä asioista, edeten askel kerrallaan manifestoimaan asioita joita tämä maailma ei usko että olisi mahdollista manifestoida. Tein tätä vaiheessa, jossa minulla ei vielä ollut koettua näkemystä todellisuuden perimmäisestä luonteesta tai osastani kokemukseni luomisessa, joten se oli melkoista sisäistä taistelua ja välillä myös pelkoa ja uupumista - joskus toivoin voivani palata siihen yksinkertaiseen elämään jossa luonnonlait on varmoja ja elämä ohjautuu automaattisesti elämässä omaksuttujen inhimillisten perususkomusten perusteella, sen sijaan että minun pitää itse tietoisesti luoda maailmani. Mutta paluuta ei ollut, ei kun tiesin sen mitä olin oppinut kokeilujeni perusteella.