Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Minä tallaan edelleen sillä tasolla, että haluaisin luoda itselleni puolison enkä onnistu. Vaikka olen eläytynyt ja tuntenut iloa siitä miten hienoa se olisi. Huoh.
Oletko käytännön tasolla toiminut niin että osoitat että uskot että löytäminen tapahtuu tai mahdollistuu? Periaattessa on mahdollista manifestoida puoliso vaikka kotona istumalla ja visualisoimalla, mutta useimpien usko ei siihen riitä ilman uskoa vahvistavia tekoja. Esim. ihmisten seuraan etsiytymällä, tai suorempaan puolisoa etsimällä uskoen siihen että siellä se visualisoimani ihminen jossain jo odottaa elämääni manifestoitumista, mutta minun täytyy nyt tehdä nämä "tämän maailman liikkeet" että se tapahtuisi.
Manifestointipiireissä on vanha sanonta siitä, että kun joku tuli valittamaan että se arpavoitto ei vaan manifestoidu millään, vaikka olen visualisoinut kuinka ja ajatellut kuin minulla olisi ne rahat. Tähän kysymys on, että "entä oletko ostanut yhtään arpaa"?
Minulle on käynyt viime aikoina niin, että oikeastaan koko henkinen tie ja etsintä on "typistynyt" pelkkään olemiseen ja kokemiseen ilman mitään tietoista päämäärää.
Monessa vanhassa opetuksessa valaistuminen tulee sitten, kun etsijä väsyneenä kuumeiseen etsintäänsä toteaa, että en enää jaksa etsiä - ja löytää siitä missä on, sellaisena kuin on.
Toinen asia on se, että mystisessä kokemuksessa on ekstrovertti ja introvertti puoli, ja eri ihmiset ilmentävät näitä eri tavalla, ovat kiinnostuneita niistä eri suhteessa.
Ekstrovertti mystinen kokemus on sitä, kun ihminen ikään kuin onnistuu henkisen kokemuksen ja kasvun kautta "peruuttamaan takaisin syntiinlankeemuksen tikkaita", ja löytää tähän ihan maailmassa elämiseen sellaisen alkuperäisen raikkauden, merkityksen ja ilon, joka ihmisillä oli ennen egon valta-aikaa. Kuin monet alkuperäiskansat ovat kuvanneet, he voivat tuntea luonnossa, eläimissä ja ihmisissä Hengen, ja niin kaikesta ns. maallisesta tulee pyhää ja kaunista. Tämä koskee myös kehollisuutta ja esim. seksuaalisuutta, jota jotkut pitävät ehdottomasti kaiken henkisen vastustajana. Monet eivät kaipaa mitään muuta kuin tämän ekstrovertin puolen kokemuksesta, he saavat siitä täyttymyksensä.
Sitten on introvertti kokemus, joka vaatii huomion kääntämistä pois ilmenevästä maailmasta, Ilmentymättömään sulautumista niin että voi olla yhtä ei muotojen vaan kaikkien muotojen lähteen kanssa. Itselläni on ollut aina vaistomaisesti halu ja kaipuu juuri tähän harvinaisempaan mystisen kokemuksen muotoon, niin että useinkaan en ole kovin kiinnostunut minkään ilmenevien maailmoiden kauneudesta tai pyhyydestä sikäli, kun ne ilmenevät ikään kuin muodon läpi suodattuneena - minä haluan pyhyyden perusolemuksen.
Nämä ovat yksilöllisiä asioita mitä kenenkin sielu haluaa ja mihin on taipuvainen. Ihmiset pysyvät tässäkin asiassa valaistumisen jälkeenkin yksilöinä, kaikista ei tule samanlaisia.
Vierailija kirjoitti:
hetkinen, jos jokainen huolehtii itselleen suotuisan todellisuuslinjan ottamisesta niin miksi sitten on autettava myös muita?
Ei ole autettava, ei ole pakko auttaa. Mutta useimmat haluavat myötätunnosta tehdä niin ainakin jossain määrin, koska näkevät millaisessa suossa ihmiskunta rämpii. Kun katsoo ympärilleen, harva näkee oman elämänsä ja kohtalonsa herroja, jotka päättävät valita tai luoda oman todellisuuslinjansa ja sitten vaan tekevät niin. Sen sijaan joka puolella on ihmisiä jotka uskovat että ovat sattuman, luonnonvoimien, perimän ja ties minkä armoilla, voimatta muuta kuin yrittää selvitä pienillä ihmiskyvyillään.
Eikä heistä useimpia pysty auttamaan tarjoamalla mitään mystistä henkistä näkemystä tai edes manifestointia, he eivät usko sellaiseen ja nauraisivat päin näköä - eivätkä hyötyisi siitä mitään. Siks jos haluaa auttaa niin pitää auttaa sillä tasolla jolla ihmiset pystyvät ottamaan apua vastaan, usein hyvin käytännöllisellä ja tämän maailman uskomusten mukaisella tavalla.
Vierailija kirjoitti:
onko manifestointi siis sitä että oppii tavallaan "kääntämään" tietoisuutensa kohti toivottua lopputulosta (todellisuuslinjaa)? Olen joskus meditaatiossa saanut kokemuksen siitä miten valtava määrä "minuja" on, ja itse olen ikään kuin kaiken keskellä pelkkä tarkkailija. Mutta en osaa "kääntää" tietoisuuttani ainakaan tietoisesti. Onko sinulla siihen mitään työkaluja?
Ei sinänsä, että kun itse harjoitin tietoista manifestointia, minulla ei ollut hajuakaan tuollaisista asioista, ja käytin tekniikkana lähinnä "itseaivopesua", ajattelun ja mielikuvittelun avulla sen luomista mitä halusin manifestoida.
Ja sitten taas kun meditaatiossa pystyin kokemaan toisenlaisia todellisuuksia, se tuli jotenkin kauhean luonnostaan että pystyin myös virittäytymään niihin "sisään" jos niin halusin, enkä pelkästään tarkkailemaan ulkopuolelta. Eikä ollut enää erityisiä vaikeuksia uskoa sellaistenkaan manifestaatioiden mahdollisuuteen, jotka olisivat pelkällä itsesuggestiotekniikalla olleet minulle mahdottomia toteuttaa, koska en olisi millään pystynyt oikeasti uskomaan niihin. Ironista kyllä, samaan aikaan kun tämä mahdollisuus avautui, tuli tunne että minun ei tule enää tietoisesti itse luoda todellisuuttani, koska se luoja on silloin egoistinen mieli, vaan antaa itseni työkaluksi jonka kautta Henki luo ja ilmentää mitä tahtoo, ja jättää luomatta mitä ei tahdo.
Voi valaistua. Aika usein on niin että paljon kärsineen on todennäköisempää valaistua kuin sellaisen, jonka maallinenkin elämä on aina ollut varsin mukavasti sujuvaa. Tämä ihan siksi, että harva luonnolliseen elämäänsä varsin tyytyväinen lähtee etsimään valaistumista, se vaatii vaivannäköä ja on todennäköisesti pitkä tie, ja heillä on muutenkin asiat ihan ok.
Käyttäytymismallit - kyllä niitä voi olla jäljellä valaistumisen jälkeenkin, mutta jos niin haluaa, asteittain niistä pääsee eroonkin kyllä. Esim. jos joku rankasti kiusattu ihminen valaistuu, voi hän olla jonkin aikaakin sellainen että vaistomaisesti käyttäytyy ihmisten lähettyvillä eleiltään vetäytyvän ja säikyn oloisesti. Mutta se ei haittaa häntä enää pätkääkään, se ei sisäisesti ahdista, onpahan vaan jonkinlainen ehdollistunut reagointimalli. Yleensä kyllä ajan kanssa, kun sitä reagointimallin synnyttämättä pelon tunnetta ei enää ole, vähitellen reaktio lievenee ja poistuu.
Tosin yksi puoli on se, että usein valaistuneet ihmiset sallivat itseltään enemmän "inhimillisyyttä" kuin muut. Valaistumista ennen moni toivoisi jotenkin että saisi tehtyä itsestään toisten silmistä täydellisemmän, saisi pois monenlaisia niin psyykkisiä kuin fyysisiäkin vikojaan joita kokee itsessään olevan. Mutta joskus käykin niin että monet niistä inhotuista piirteistä muuttuvat valaistumisen myötä rakastetuiksi yksilöllisyyden ilmauksiksi, eikä niistä haluta enää eroon, ei silti vaikka ne tämän maailman ahtaiden kriteerien mielestä olisivat jotenkin noloja.