Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille keskustelijoille ketjusta, olen tätä seurannut alusta saakka vaikka itse en olekaan osallistunut, paria rukouspyyntöä lukuunottamatta. Iso kiitos mystikolle vastauksista. Olen nyt itse sellaisen ongelman äärellä josta en tunnu pääsevän yli enkä ympäri, joten pyydän myös neuvoja:
Kärsin vaikeista terveysongelmista, kipu ja pelko on oikeastaan jatkuva tila josta en löydä pois. Tuntuu ettei mitään muuta ole olemassakaan, en osaa enkä pysty hiljentymään niin että saisin etäisyyttä näihin tuntemuksiin. Pari kertaa meditoidessa olen ruvennut hyperventiloimaan, enkä halua enää yrittää sitäkään kun kerran olen niin sekaisin että en tunnista edes rauhoittumista hyperventilaatiosta. Tuntuu että mistään ei ole apua, kuin olisin umpikujassa josta ainoa suunta on alaspäin, vähän ristiriitaisesti kuitenkin tunnistan itseni tilanteen luojana. En vain tiedä mitä tehdä tai mihin pyrkiä, positiivisten asioiden manifestointikin tuntuu turhalta kun mielen tasolla en kuitenkaan voi tietää minkälaisten asioiden ja tilanteiden luominen lopulta olisi parhaaksi, ja tästä passiivisuudesta ja turhautuneisuudesta sitten realisoituu vaan inhottavia ja kivuliaita asioita tähän maalliseen kokemukseeni. Turhaumusta lisää tieto siitä että passiivisuus on pahasta, ainakin jos mielii edetä henkisellä tiellä, mutta toisaalta asioiden kanssa kamppailu vahvistaa niiden todellisuutta. Kuinka siis asioista voi luopua niin että sallii muutoksen todellisuudessa, sen sijaan että päätyykin vain passiivisesti elämään samaa vanhaa todellisuutta vuosikausiksi kunnes sairaus tms. kuluttaa kuoliaaksi?
Toisessa ääripäässä tästä ahdistavasta ja tuskallisesta ihmis-kokemuksesta katsottuna on ekstaattiset, selittämättömät ja abstraktit olotilat, joissa kaikki on helppoa, kevyttä ja itsestäänselvää. Koen ikään kuin eläväni kahdesta paikasta käsin: tällaisesta rajattomasta olemisesta jossa asioita syntyy vaan yksinkertaisesta olemisen riemusta, ja toisaalta tästä avuttomasta ihmisestä käsin joka on liian sirpaleinen ja solmussa tunnistakseen tuollaisen yksinkertaisuuden itsessään. Ydinongelmani lienee siis se etten osaa yhdistää näitä olemisen tasoja, vaan pompin äärimmäisen ahdistuksen ja äärimmäisen autuuden välissä, mutta kumpikaan niistä ei kykene samaistumaan tai ymmärtämään toistaan.Pahoittelen mahdollisesti epäselvää tekstiä, oloni on melko epäselvä tällä hetkellä.
Kuka on se minä, joka kokee kipua ja toisaalta autuutta toisina hetkinä? Se on kaiken ratkaiseva kysymys, johon ei saa vastausta ajattelemalla vaan vain kokemalla olemisensa kunnes se Itse vastaa kaikkiin kysymyksiin.
Minun näkökulmastani asia on niin, että se joka tuntee kipua ei ole ollenkaan Sinä, sillä sinä olet Jumala ilmenneenä, eikä Jumalassa ole kipua eikä kuolevaisuutta eikä vajavaisuutta. Se joka kärsii on joku joka on syntynyt ja tulee kuolemaan, illusorinen minäkäsitys joka on vahvasti sitoutunut ajatukseen "minä olen tämä keho ja sen tuottama ajatteleva mieli". Niin kauan kuin tuo samaistuminen jatkuu, erimuotoista kärsimystä ilmenee. Siihen on täysin sallittua hakea kaikkea tämän maailman helpotusta ja apua, olla itselleen armollinen eikä vaatia yli voimiensa itseltään mitään esim. meditaation tai elämän käytännön suorittamisen suhteen.
Mutta lopulta kipukin voi auttaa itsensä oivaltamisessa, monellakin tapaa. Se ikään kuin polttaa pois samaistumista siihen joka kärsii. Toisaalta asiaa vielä nopeuttaa, jos pystyy keskittämään ajatuksiaan "minä olen" tuntemukseensa, olemisentunteeseensa, joka on aina läsnä, olipa kipua tai nautintoa. Ja tämän Olemisen kumppani on elinvoima jonka voi tuntea kehossaan - myös siihen keskittyminen voi olla portti todelliseen Minään, mutta siihen on kovissa kivuissa vaikeampi keskittyä kuin pelkkään tietoisuuteen siitä että on, että on tietoinen (mm. siitä kivusta). Tavallaan kipu ikään kuin alleviivaa tietoisuutta, koska sen keskellä on niin vahvasti tietoinen kivusta, ja siksi joidenkin ihmisten on kovissa kivuissa helpompi tiedostaa itsensä kehon sijaan tietoisuuden tilana, jossa yksi aistimus on keho ja siinä oleva kipu kuin silloin kun olo on vaivaton.
Vierailija kirjoitti:
Etsivä löytää (ei kirjautunut) kirjoitti:
Onko muilla tapahtunut muutoksia elämäntavoissa/ tyylissä tms. henkisen tien myötä? Itse olen aina ollut värejä ja väriyhdistelmiä rakastava ihminen, mutta viime aikoina olen tuntenut voimakasta vetoa yksinkertaistamiseen kaikilla elämän osa-alueilla. Tuntuu, että mitä vähemmän kiinnityn materiaaliseen maailmaan, sitä paremmin viihdyn ulkoisesti "virikkeettömässä" tilassa ja ympäristössä. Olen harrastanut sekä sisäistä että ulkoista puhdistamista ja yksinkertaistamista hankkiutumalla eroon materiaalisesta "melusta", joka minua ympäröi. Prosessi on vielä kesken, mutta tunnen suurta vapautumista jo nyt. Monet asiat, joita aiemmin pidin lähes välttämättöminä, tuntuvat tässä kohtaa ihan turhakkeilta ja jopa rasitteilta.
Sama täällä. Koko elämäni, lapsesta asti, olen rakastanut punaista väriä. Nykyään se tökkii. Haluan lempeitä pastelleja nyt.
En enää kuuntele radiotakaan, en edes autossa. Olen mieluummin hiljaisuudessa.
Muutin taannoin, ja olen heittänyt 10 jätesäkillistä tavaraa pois.
Valokuvat ja kaikki tuntuu turhalta. Ne on jo mennyttä.En tiedä näkyykö tämä kaikki muille ihmisille yhtä selvänä, mutta itse huomaan muutoksen.
Ap
Itselläni ei ollut värien suhteen missään vaiheessa tuollaista: olen aina rakastanut kaikkea vahvan väristä ja dramaattista. Mutta muuten minimalismiin pyrkimisen kausi oli todella vahva jossain vaiheessa, samoin minua häiritsi musiikki: esim. autossa soiva radio tuntui melkein yhtä inhottavalta hälyltä kuin mielessä hallitsettomasti pyörivät ajatukset.
Minulla tuo kaikki oli kuitenkin tilapäinen vaihe, jota tarvitsin päästäkseni kiinni siihen mikä on olennaista. Tuo ulkoinen minimalismi oli oikeastaan symbolista sille sisäiselle minimalismille joka oli pääasia: halulle nähdä mikä on Minä, jos sen päältä karsitaan pois kaikki ehdollistunut roina kuten ego, kehosamaistuminen, uskomukset, ajatukset.
Sitten kun oivalsin sen, aika pian meni kaipuu ulkoiseen minimalismiin. Joillain ihmisillä se kyllä säilyykin. Mutta itse aloin taas nauttia aistimaailman runsaudesta, vieläkin vahvemmin kuin koskaan ennen. Esim. musiikki autoradiossa ei ole enää pelkkää viihdykettä vaan se on Energiaa, se on myös Minä ilmenemässä toisessa muodossa. Vaikka kaikki on illuusiota, se on illuusiota jonka Itse on valinnut, kääntyessään ulospäin siitä tilasta, jossa se Ilmentymättömänä on ikuisesti vailla tietoisuutta itsestään. Ja jos Minä olen valinnut luoda maailman kokeakseni tietoisuuden itsestä, jota ei voi kokea ilman jonkinlaista dualismia, jotain "toista", niin miksi en nauttisi siitä kokemuksesta, samalla tietäen että olen paitsi atman (yksilöitynyt sielu) joka on yhtä brahmanin (universaalin, Jumalan) kanssa, myös parabrahman, se joka on jopa Jumalan tuolla puolen (sikäli kun Jumala ymmärretään ilmenneenä entiteettinä).
Vierailija kirjoitti:
Pahoitteluni siitä että näitä on varmaan kysytty jo aiemmin, tää ketju vaan on jo niin valtavan pitkä etten millään jaksa selata kokonaan läpi. Tai lueskelen näitä ajan kanssa...
Mutta kysymyksiin mennäkseni, miten näet ennustamisen? Onko kyse siitä että ennnustaja ikään kuin lukee sen mitä sen hetkisestä tilanteesta näyttäisi olevan manifestoitumassa ja että lopputulosta voi siis itse muuttaa jos manifestointi itseltä vain onnistuu?
Etkä siis ilmeisesti usko mihinkään yksilölliseen sieluun vai? Tätä pohdin näiden sielunkumppanuuksien ja kaksoisliekkien kannalta, että mihin ne oikein voisivat perustua... Intuitioni sanoo että minulla olisi jonkinlainen sielunyhteys erään miehen kanssa joka ei tällä hetkellä kuitenkaan ole elämässäni millään tavalla.
Ennustamista tapahtuu monelta tasolta. Joidenkin ennustaminen on hyvin ei-yliluonnollista, he vain ovat taitavia lukemaan kuvioita siitä mitä mistäkin tilanteista ja ihmisten mielentiloista yleensä seuraa. Toisilla on erityinen lahja, mutta sittenkään ennustaminen ei koskaan ole 100% luotettavaa, koska ihminen voi lopulta valita toisenlaisen vaihtoehtoisen todellisuuden kuin minkä "lankaa" hän kulki ennustuksen tekohetkellä.
Yksilöllinen sielu... Jos yksilöllinen tarkoittaa totaalisen erillinen kokonaisuudesta, sen kaltainen kuin miten egoon perustuva mieli kokee olevansa yksilö, niin ei, en usko sellaiseen. Mutta ei olisi oikein myöskään sanoa että yksilöllisyyttä ei ole. Se on enemmänkin ei yhtä, ei erillistä, siihen tyyliin onko meri ja sen aalto yhtä vai eri. Aalto kyllä koostuu merestä eikä ole mitään rajaa mikä erottaisi sen siitä, mutta on mahdollista tarkastella asiaa aaltojen tasolta ja sanoa että tuossa on tuo aalto, sen korkeus on tuon verran ja se on tämän muotoinen. Samoin on sielun laita, ei ole kuin yksi Itse, mutta se ilmenee lukemattomissa muodoissa.
Sielunkumppanuudet ja kaksoisliekit ja vastaavat ovat minusta asia, joita yleensä ei kannata miettiä ollenkaan. Miksi muodostaa sellaisia käsitteitä todellisuuden päälle, kun helposti niistä voi tulla ansoja jotka laittavat takertumaan "vääriin" ihmisiin? Parempi vain ottaa todellisuus ilman käsitteitä: jos jonkun ihmisen kanssa synkkaa aivan erityisesti, niin siitä voi nauttia ilman miettimättä mikä sen taustalla on: olenko tuntenut hänet 'edellisessä elämässä' tms.
Uneton unessa kirjoitti:
Todella hienoa keskustelua, kiitos käyttäjä102. Mä kysyisin vinkkiä unettomuuden voittamiseen. Kun nukun hyvin, olo on hyvin onnellinen. Mutta mielen ylikierroksista johtuvat pätkäunet saa synkän mielentilan ja mikään ei suju. Voisitko auttaa tässä? Kaikki apu otetaan vastasn, myös rukoukset.
Kun mielen ylikierrokset on ongelma, meditaation opettelu ja harjoittaminen on yleensä tehokkain apu. Valitettavasti se on tuossa tilanteessa myös varsin vaikeaa ja saattaa olla myös ahdistusta ja levottomuutta aiheuttavaa, varsinkin jos yrittää kovin absoluuttisia meditaatiotekniikoita kuten tietoisuuteen itseensä keskittyminen. Jos mieli on kovin ylivilkas, helpompi on ottaa jokin keskittymisen keskittävä objekti mukaan esim. esine jota katselee, hengitys, mantra, tietty ajatus jota toistaa. Tai sitten voi antaa ajatusten ja tunteiden virrata ja tehdä niistä katselun kohteen. Tämä on oikeastaan paras vaihtoehto jos siihen pystyy, mutta toisinaan voi käydä niin että vähän väliä imeytyy samaistumaan ajattelijaan ja tuntijaan niin, että "katselija" on poissa, ja vasta ajan päästä hätkähtää siihen etten taas ollut läsnä, jolloin on parempi ottaa käyttöön jokin vähemmän vaativa keskittymisen kohde.
Toinen juttu on, että unettomuutta ei tarvitse pelätä. Itse nukun vain noin kolmisen tuntia yössä, ja tämän maailman uskomusten mukaan sen pitäisi olla valtava ongelma. Mutta minä en ole omaksunut tuota uskomusta, ja niinpä voin hyvin vaikka nukunkin niin vähän. Oli aika jolloin koin tarvitsevani unta jopa 9 tuntia yössä tai olisin kauhean väsynyt iltapäivästä, mutta sitä mukaa kun olen enemmän tiedostanut tosiolemustani henkenä (henget eivät tarvitse unta) on myös kehon unentarve vähentynyt ja muutenkin koko uni muuttunut: enää en menetä missään vaiheessa tietoisuuttani, vaan olen nukkuessani tietoinen sekä esim. äänimaailmasta paikassa jossa nukun että unimaailmoiden tapahtumista ja itsestäni niiden luojana ja katselijana.
Kyllä, tuo on hyvä kehitys, vaikka maallisesta näkökulmasta sitä voisikin sanoa jonkinlaiseksi derealisaation häiriötilaksi, lievässä muodossa. Mutta maallinen näkökulma lähtee siitä että ihmisten enemmistön näkemä todellisuus on totta, ja poikkeamat siitä häiriöitä. Ne jotka etsivät henkistä heräämistä joutuvat näkemään, että todellisuus on harhaa ja enemmistö unessa tietämättä olevansa unessa - mutta totta on että samalla illusorisuuden tiedostamisen kanssa tulee myös syvyys, sillä siinä illuusiossa näyttää olevan ytimenä Henki, kaikessa olevaisessa. Ja lopulta ihminen huomaa, että se Henki on Minä olen, oma oleminen, niin että jos ei olisi minua, ei olisi myöskään maailmaa.
(Kehoon samaistuneelle egon mielelle tällainen ajatus tietysti on hullutusta, koska se näkee ihmisen kehona, ja toteaa että itsestäänselvästi maailma jatkuu vaikka sinä siitä kuoletkin - mutta lopulta kukaan ei ole keho vaan kaikkiallinen elämänvoima, kaikkiallinen Tietoisuus, universaali vaikkakin ilmenneinä lukemattomissa muodoissa)