Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Miksi olen ajautunut tällaiseen erikoiseen tilanteeseen että tavallaan elämäni on aika turvattua läheisten ja sosiaaliavun turvin mutta mitään ylimääräistä ei minulle nyt suoda ja valitsemiinsa toki itsekin käyttää kaiken mitä lähinnä lapseeni. Omat opiskelut takkuaa ja tuntuu ettei maailmassa ole minulle siis yhtään mitään koska epäonnistun aina kaikessa ja olen aina se vihattu ja siksi en kai jaksakaan yrittää tehdä tutkintoni lopputyötä kun tiedän ettei mitään omasta urasta tulisi yhtään mitään.
Olen monesti yrittänyt muuttua ja olla ns. positiivisempi mutta se ei koskaan onnistu kun maailma vastaa aina negatiivisesti eikä mitään kodin ulkopuolista kutsumista tai elämäntehvää oikein voi löytyä kun en tunnu pärjäävän oikein missään.
Itse en koskaan kokenut mitään iloa siitä että olisin yrittänyt väkisin olla positiivisempi jos kerran otti päähän. Minun oli parempi vaan avoimesti sanoa että ottaa aivoon ja mistään ei tule mitään ja koko elämä on paskaa, ja jatkaa silti eteenpäin tallustamista kun ei kerran tunnu sisua itsemurhaankaan olevan eli vaihtoehtoja ei ole.
Mutta kaikki voi muuttua myös tuon käytännön suhteen. Esim. itse olin työssäni toivottoman huono hengelliseen heräämiskokemukseeni asti. Pärjäsin juuri ja juuri, rimaa hipoen, jos tein todella paljon ilmaisia ylitöitä salaa kotona, ja koko ajan oli päällä pelko että nyt voi tulla niin vaikea tehtävä että äly ei vaan riitä. Epäonnistuinkin monta kertaa pahasti mutta selittelin ne ainakin osin muiden syyksi pelastaakseni nahkani.
Sitten tuli oivallus siitä että "minä ja Isäni olemme yhtä", että olen yhtä maailmankaikkeuden luoneen älyn kanssa, itse asiassa yhtä kaikkien ihmistenkin kanssa, älykkäimpienkin. Ja yhtäkkiä muut ympärillä saivat hämmästyä, kun se toivoton hidas tunari alkoi saada aikaan ja olla aika äkkiä huippuna pidetty.
Vierailija kirjoitti:
Uskotko että liskoihmiset tms alienit hallitsevat maapalloa kulisseissa?
En. Tämä ihmisten maailma on ihmisten joukkoilluusio, ja riittävä määrä ihmisiä ei usko sellaiseen skenaarioon, joten se ei käytännössä manifestoidu.
Se joka tilasi niitä Goddardin kirjoja kirjoitti:
Mitä ajatuksia mystikolla ja muilla tämän ketjun vakkareilla on mantroista/affirmaatioista. Vuosi sitten kesällä oli stressin takia rytmihäiriöitä jotka valvottivat mua öisin. Sitten jostain muistin mantran "nam myoho renge kyo" (olin kuullut siitä ensin Tina Turnerin elämänkertaelokuvassa....) ja kun en oikein muutakaan voinut niin aloin toistaa sitä. Ihan vaan kotona ollessani ja aina kun voin, tavallaan vaimentamaan mieltäni siis. Silloin sillä oikeasti tuntui olevan jonkinlaista "taikavoimaa" ja jaksoin sitä aika kauan....sitten se jäi. Välillä kokeilen sitä taas, mutta en jaksa kauaa.
Nyt juuri kuuntelen Louise L. Hayn affirmaatioita. Jotenkin ajattelen, että ihan sama vaikka en heti pystyis näihin niin uskomaankaan...jos silti mieluummin pyörittelisin näitä päässäni ja yksin ollessani toistelisin. Vähemmän näistä haittaa olisi kuin mun tyypillisistä pelkoajatuksista. Joita siis ajatusmaailmani aika pitkälti on, jos en tietoisesti ohjaa sitä muuhun. Ollapa ihminen jolla levollisuus olisi myötäsyntyistä!
Affirmaatioita ja mantroja voi hyvin käyttää samaan tapaan kuin käyttäisi aineellista lääkettä. Ne eivät ole lopullinen vastaus, mutta se ei tarkoita että niiden käytössä olisi jotain vikaa silloin kun tarve niille tuntuu olevan. Jos jossain vaiheessa oma tie on mielen tason tuolle puolen, niin sitten ihan luontaisesti halu käyttää affirmaatioita ja mantroja tai usko niihin loppuu, siihen ei tarvitse mitenkään itse pyrkiä, eikä pyrkiä aikaistamaan sen tapahtumista.
Vierailija kirjoitti:
Aikuinen lapseni on masentunut ja vailla toivoa elämästä. Onko mitään, mitä minä voin äitinä tehdä? En voi ajatella hänen puolestaan.
Et voi, eikä se olisi hänelle hyväksikään. Hänellä on oma prosessinsa käytävänä läpi, ja käy sitä nopeammin mitä vähemmän sitä vastustetaan. Masentuneen on toki hyvä saada itse niin halutessaan apua niin että kestää hengissä ja järjissään, mutta toisinaan apu ja hoito myös hidastaa ja vaikeuttaa perimmäisten hyvin ahdistavien kysymysten kohtaamista ja hyväksymistä. Tietoisen mielen taustalla oleva syvempi mieli kyllä johtaa prosessia, joka parhaimmillaan johtaa henkiseen kasvuun ja syvempään rauhaan, jos se voidaan käydä läpi rauhassa, ilman että pelokas ulkomaailma tukahduttaa sen ja yrittää väkisin pakkopiristää, aktivoida, saada olemaan enemmän kuin muut.
Kuten aina, tässä on kaksi tietä, luonnollinen ja hengellinen. On ihmisen valinnan vapautta voida valita kumpi tahansa, tai aloittaa toisella ja päätyä toiseen.
Luonnollinen tie on se mitä ihmisten maailma suosittelee: pyrkiä kaikin omin resurssein ja tarvittaessa toisten ihmisen (asiantuntijoiden ja maallikoiden) avoin kohti tavoitteitaan. Esimerkiksi jos on kielteisiä uskomuksia omasta pärjäämisestä ja ne estävät tavoitteiden ottamista ja niiden tosissaan tavoittelemista, näitä voi aktiivisesti joko itse yrittää muutta, tai jos se ei tunnu onnistuvan, vaikka terapian avulla. Sama koskee sitä että jos ei oikein tiedä mitä haluaa elämässään, niin sellaiseenkin on olemassa apuja, esim. jos ongelma on ensisijaisesti ammatillinen, ammatinvalintapsykologeja löytyy, yleisempiin elämän ongelmiin moni hakee apua terapiasta tai life coacheilta.
Sitten on se toinen tie, joka on ihmisluonnolle järjen vastainen, ja siksi sitä kannattaakin käyttää jos siihen oikeasti tuntee vetoa. Se tie on "etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin myös kaikki tämä annetaan teille". Käytännössä se tarkoittaa ulkoisessa elämässä ajelehtimisen hyväksymistä siksi, että haluaa kaikkein eniten löytää elävän hengellisen elämän, koetun eikä vain uskotun yhteyden Jumalaan, ja on valmis sen takia ottamaan senkin riskin, että ulkoinen elämä tosiaan jää ajelehtimiseksi. Luonnollinen mieli myös muistuttaa mielellään siitä vaihtoehdosta, että sekin on mahdollista ettei tässä elämässä hengellisesti löydä vaikka kuinka etsii, joskaan itse en usko että se on totta - kyllä jokainen etsivä löytää, ainakin jollain tasolla.
Tällä hengellisellä tiellä elävä koettu yhteys Lähteeseen ilmenee automaattisesti, ilman ponnisteluja, miellyttävänä ja merkitykselliseltä tuntuvana elämänä. Tiet joita kulkee voivat olla erilaisia kuin ihmismieli olisi valinnut, esim. itse pidin selvänä että kunhan löydän yhteyden Henkeen, minut vapautetaan inhoamastani ja pelkäämästäni työstä ja alan tekemään jotain ihan erilaista, mutta minusta tulikin hyvä siinä työssä jossa ennen olin huono eikä se ole enää vastenmielistä. Mutta aina on tunne, että on juuri siinä paikalla missä pitääkin, ja että kun muutoksen aika tulee, sisältä tulee impulssi siihen, niin ettei tarvitse ihmismielellään yrittää miettiä mikä suunta valita, mitä tehdä ja minne mennä. Sitä ei kuitenkaan voi kieltää että useimmilla etsijöillä on sellainen tuskallinen ja ahdistava välitila, jossa ei vielä koe ihmeempää johdatusta tai merkityksen tunnetta, ja ihmismieli valittaa, että siinä sinä vaan ajelehdit etsien jotain mitä ehkä ei edes ole, tai jota sinun kaltaisesi eivät löydä vaikka olisikin, hukkaat elämäsi.