Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Käyttäjä26656 kirjoitti:
Löysin tämän keskustelun vasta vähän aikaa sitten (sain sen juuri luettua), ja haluan kiittää osallistujia loistavasta keskustelusta. Oma tulokulmani on enemmän energia (elämänenergia, chi, prana ...), ja uteliaisuuteni kohdistuu myös tietoisuuden rakenteen kokemiseen ja ymmärtämiseen. Moni keskustelun juonne herätti minussa mielenkiintoa, ja tässä haluaisin nostaa esiin yhden, jota joissakin puheenvuoroissa on sivuttukin - Rakkaus. Minun intuitiollani on tapana kirjoittella "sisäiselle liitutaululleni", ja erään kerran sinne ilmaantui teksti "Rakkaus sinällään on hyödytöntä". Hätkähdin, koska tämä oli aika raflaavaa, mutta jatkoin meditaatiota tämän tiimoilta. Muistin erään aikaisemman viestin: "Tietoisuus + Energia = Universumi", eli että Tietoisuus luo (jatkuvasti) kaiken olemassaolevan Energiasta (tämä on itse asiassa myös nykytieteen erään linjan käsitys). Pienen hiljaisuuden jälkeen sain lisäoivalluksen, jonka sisältö on suunnilleen tämä: Tietoisuus on toiselta nimeltään Rakkaus, ja ilman Energiaa se ei voi luoda mitään - "kelluu vain autuudessa". Toisaalta Energia yksinään on ilman suuntaa, tarvitaan Tietoisuus luomaan muotoja, Ilmentymiä, niinkuin tässä ketjussa asiaa on kutsuttu. Reilu viikko sitten, jälleen meditaatiossa, koin, että minulle välittyi (ainakin osa) luomisen periaatteista, Harmonia ja Symmetria. Meditaation jälkeen pohdin tuota Symmetriaa, ja se selittää minusta mukavasti dualismin syntymisen - kaikella luodulla on aina symmetrinen vastapuoli. Kun taas pohdin tuota Harmoniaa, jäin miettimään sisältyykö siihen Rakkaus, vai onko aikaisempi käsitteellistämiseni "Tietoisuus = Rakkaus" luontevampi ilmaus (vai ovatko molemmat yhtä aikaa olemassa, siis "Harmonia = Rakkaus" ja "Tietoisuus = Rakkaus". Kutsun tätä edellä kuvaamaani ketjua Tietoisuuden rakenteen tutkimiseksi, ja ajattelen olevani vasta alkutaipaleella. Olisi mukava kuulla keskustelijoiden pohdintaa Rakkaudesta.
Energia ei ole huono tulokulma, on jopa opettajia jotka opettavat että se olisi ainoa tie perimmäiseen totuuteen, kuten Nisargadatta Maharaj. Itse en näe että se olisi ainoa, mutta se on yksi toimiva tie niille joita se tie vetää puoleensa joko filosofisemmalla tai käytännöllisemmällä tasolla.
Itselleni energeettisen tason tunteminen tuli luonnollisesti jo kauan ennen lopullista heräämiskokemusta. Se alkoi niin, että kun meditoin, aloin kokea korostuneesti oman kehoni energian. Siihen asti olin tuntenut vain mitä ruumiillisia tuntemuksia nyt milloinkin oli, mutta yhtäkkiä tunsin koko kehoni kihisevän sähköistä energiaa. Olin huolissani tästä, koska minunhan oli tarkoitus oivaltaa spirituaalisella tasolla ja päästä irti kehosamaistumisesta, mutta nyt näytti että keho, vaikkakin hieman eri tasolla kuin ennen, imaisi kaiken huomion aina kun yritin meditoida. Mutta se kokemus muuttui aikanaan niin, ettei energialla tuntunut olevan enää oman kehoni rajoja vaan koin sen saman energian vaikka kukassa, jonka päälle laitoin käteni tai toisessa ihmisessä jonka kanssa juttelin. Minä en käyttänyt energian tietä ns. loppuun asti, mutta esim. Eckhart Tolle opettaa kirjoissaan meditaatiota, jossa voi antaa energian virran kuljettaa kaiken energian Lähteelle, päästä energian avulla sen tuolle puolen.
Rakkaus... Siinä missä Echart Tolle sanoo ettei käytä miellään samaa Jumala, koska se on korruptoitunut tuhansien vuosien väärinkäytön aikana, itselleni Rakkaus on vähän samassa asemassa. Useilla sana samaistuu ihmisrakkauden kaltaiseen ilmiöön, joka on väistämättä dualistinen: on rakastaja ja rakkauden kohde. Lisäksi se on myös arvottava ja poissulkeva: ihminen rakastaa osaa asioista, ihmisistä tai eläimistä enemmän kuin toisia, mikä näkyy käytännön toimista silloinkin, kun puheessa tämä kielletään. Rakkaus perimmäisessä mielessä on jotain muuta, mutta koska sitä termiä voi käyttää kielessä mielensä mukaan ja eri ihmiset ymmärtävät aivan eri tavalla mitä tarkoitetaan kun puhutaan rakkaudesta tai Rakkaudesta isolla, siksi en useinkaan käytä sitä sanaa tai halua määritellä sitä. Joku sanoo: Jumala on rakkaus, mutta mitä rakkaus oli sille joka sen alunperin sanoi, sitä teksti ei välitä. Ei siinä toki mitään pahaa ole että rakentaa metafyysisen maailmankuvansa käyttäen termejä kuten Rakkaus -kaikki väistämättä käyttävät kuitenkin ihmiskieltä kommunikoidessaan ajatuksiaan - mutta mielen tasolla keskustelu on usein vaikeaa koska sana tarkoittaa kaikille eri asioita.
Vierailija kirjoitti:
Poikkeuksellinen tunne siitä, että kaikki on hyvää ja järjestyksessä valtasi minut tänään kotimatkalla. Ympäröivä ulkoilma ja kaikki mitä siellä on tuntui äkkiä "puhuvan" minulle sanatonta kieltä. Pienimmätkin yksityiskohdat viestittivät jonkinlaista henkilökohtaista tyynnyttelyä ja kaikki tuntui olevan järjestyksessä. Kasvoihini osuvat lumihiutaleet tuntuivat kuin hyväilyiltä. Tiellä oleva lumi näytti ja tuntui ylelliseltä. Taivas oli kuin ihmeellinen sininen sametinpala jonka omistin lapsena, mutta jättisuurena. Samalla lailla sen silloinen kauneus ja ihmeellisyys oli nostettuna johonkin suureen mittakaavaan. En ole mokomaa tilkkua muistanut vuosikymmeniin. Samalla kun koko maailma avautui ympärilläni tuollaisena ilmeisesti rakastavana ja hyväksyvänä niin sisimpäni myös tuntui olevan portit auki muistoihin ja rikkauksiin aivan äärettömyyksiin asti. Kaikki oli yksityiskohtaista ja järjestyksessä ja tuntui, että olen osa sitä kaikkea.
Miksei aina voi olla tuollainen olo!
Kyllä se voi. Koit satorin, välähdyksen perimmäisestä tietoisuudesta, mutta siitä voi tulla myös pysyvä olotila ja se on juuri valaistukseen tähtäävien hengellisten polkujen tavoite. Toki sen ihmeenomaisuus arkistuu sitten aikanaan, ei sitä voisi edes maailmassa toimia, jos jokaisen lumihiutaleen ja sadepisaran kauneus koko ajan imisi huomion hämmästyneeseen Pyhyyden ihmettelyyn. Arkistuminen ei kuitenkaan tarkoita ettei enää huomaisi aineenkin ytimessä olevan sitä samaa kauneutta ja pyhyyttä, se ei vaan hämmästytä enää.
Vierailija kirjoitti:
Mietin ystävän kohtaloa. Miksi joku kokee niin suurta henkistä ja hengellistä ahdistusta ja asioita, joita on vaikea uskoa/käsittää. Ne ovat hänen todellisuuttaan. Miksi henkisyys on jollekulle samalla lahja ja lähes kirous, kun ihmisen kokemus koostuu pitkälti häirinnästä?
Itse en ole moista kokenut. Ei huippukokemuksia, ei häirintää. Mistä noissa ilmiöissä oikein on kyse?
Osan ihmisistä psyyke on sellainen, että on taipuvainen ahdistuksiin ja jopa kauhuihin. On ihmisiä, jotka ovat tilassa, jossa hengellisyys voi olla jopa mahdollisuus perustella se, mitä voisi pitää sairauden tai epätasapainon oireena. Esimerkiksi mikä mahdollisuuksien kirjo avautuukaan vainoharhaisuuteen taipuvaiselle, jos perusoletus on että henkivaltojen taso on totta! Ja yliluonnollinen yleensä. Kaiken voi aina tulkita henkivaltojen toiminnasta johtuvaksi, tai kirouksista tai milloin mistäkin johtuvaksi. Tapasin itse lapsena aikuisen miehen, joka pelkäsi hysteerisesti laitumella rauhassa märehtiviä lehmiä. Kun kysyin mitä hän pelkää, niin hän selitti, miten niissä lehmissä on riivaajia, ja ne saattavat hyökätä hänen kimppuunsa koska vaan, sillä riivaajat vihaavat häntä koska hän on Jumalan mies. Kun minua nauratti, hän sanoi vihaisesti, että älä naura, tämä on Raamatussa: Jeesuskin kohtasi riivatun sikalauman joka sitten juoksi rotkoon, kun Jeesus uhkasi riivaajien karkotuksella. Tätä samaa mieltä Kristus käski menemään milloin minnekin, ja sitten päätyi yleensä mielisairaalaan sekoiltuaan Kristuksena aikansa, yleensä ilman vaatteita julkisella paikalla.
Tavanomaisempia ovat tietoisen mielen ja alitajunnan tasolta lähtevät lievemmät ristiriidat, jotka piinaavat ihmistä itseään mutta eivät johda päällepäin nähden hulluun käytökseen. Näiden kanssa joutuu käytännössä jokainen hengellisen tien kulkija painimaan, määrä vaan vaihtelee sen mukaan millainen on oma temperamentti, tunne-elämä ja kuinka paljon ristiriitaisia ja negatiivisia uskomuksia on varsinkin alitajuisella tasolla.
Toisaalta on ihmisiä jotka vaistoavat energeettisen tason asioita hyvin herkästi. Se on siunaus useimmille, mutta sillä on kääntöpuolensa: niin kauan kun ei ole kääntänyt vielä kokonaan selkäänsä dualismille (eikä sitä voi ihan tehdä täysin jos haluaa jakaa vielä tämän maailman asukkaiden kanssa saman kokemusmaailman, siis olla tässä maailmassa), tuntee myös sen tason negatiiviset voimat. Huone jossa on riidelty aiemmin ahdistaa, jotkut ihmiset tai paikat saattavat tuntua ilman näkyvää syytä epämukavilta, rukouksessa ja meditaatiossakin saattaa törmätä negatiivisiksi tulkituksi tuleviin energioihin. Monet työpaikat ovat täynnä herkkiä ihmisiä ahdistavaa energiaa, he vaistoavat ja tuntevat levottomuutena ja jopa paniikkina kilpailun, onnistumisen ja ehtimisen pelon, turhautumisen jne ilmapiirin, ja jos eivät tiedosta kokonaan vaistoavansa energeettistä tasoa, saattavat tulkita että heillä on esim. ahdistuneisuushäiriö joka ei johdu mistään "ulkoisesta".
Sitten on vielä se, että koska se mitä yleisesti pidetään ihmisenä, tämä koko kuolevainen, aineellinen ja rajallinen ajatteleva eläimenkaltainen olento, on väärinkäsitys ja väärä samaistuma, niin hengellinen tie väistämättä johtaa jossain vaiheissaan tuskaan kun samaistuma siihen, mikä kokee itse oikeasti olevansa, hajoaa. Egon kuolema, kehosamaistumisen kuolema, kun ihminen ei tunne vielä muuta itseään kuin kehon jonka uskoo tuottavan mielen, on aina joissain vaiheissaan kivulias prosessi, tuskan määrä vaan vaihtelee tässäkin riippuen mm. siitä, kuinka vahva oli samaistuminen mieleen ja kehoon ja kuinka nopeasti prosessi etenee (nopeat prosessit on usein ahdistavimpia ja kivuliaimpia).
Vierailija kirjoitti:
KM. Voitko rukoilla puolestani?
Olen taas kaatunut yöhön, vaikka luulin että olisi jo sarastanut.
Vaikka en ole vastannut tähän ketjuun vähään aikaan, niin aina jos joku ottaa tietoisesti yhteyttä minun tietoisuuteeni, hän tekee itsestään osan sitä ja saa vastauksensa, sen mukaan mitä pystyy vastaanottamaan sillä hetkellä. Vaikka ihmisaistit sanovat toista, tietoisuuden tasolla ei ole sellaista erillisyyttä kuin mitä kehoihin perustuva fyysinen maailma näyttää ilmentävän, sellaista, jossa toisen täytyy joko fyysisesti tai mentaalisesti ihmisen tietoisen mielen tasolla ottaa yhteyttä toiseen jotta yhteys olisi olemassa - eikä energiankaan tasolla. Ei ole olemassa mitään sinusta erillistä toista, ei mystikkoa eikä edes Jumalaa, vaan sinä olet Kaikki-mitä-on - on vain Yksi elämä ja tietoisuus.
Niinpä. Ja koska dualismi on lopulta uni ja illuusio, se ei tee tyhjäksi sen joka on Kaikki kaikkialla läsnä olevuutta, kaikkitietävyyttä jne sen enempää kuin ihmisen perusolemusta tekee tyhjäksi se, että hän voi yöllä nähdä unta jossa hän on aivan erilainen olento kuin hereillä, ei välttämättä edes ihminen.
Energiaa ei tosiaan tarvita ennen luomista, ennen kuin Yhdestä tulee kymmentuhatta. Mutta sen että on energiaa, tai että on muita individejä, ei vielä tarvitse tarkoittaa senkaltaista dualismia kuin mitä ihmiset luonnontilassaan kokevat maailmassa olevan. Sillä kaikki mitä on, on Tietoisuus ilmenemässä, eikä oikeasti koskaan siitä erillinen. Niin energia kuin jopa sellainen ihminen, joka kokee itsensä täysin erilliseksi kokonaisuudesta - hänenkin tietoisuutensa ja olemassaolonsa ja elämänsä on sitä samaa yhtä Tietoisuutta. Se on vähän kuin olisi suuri määrä lasia, ja siitä lasista sitten muotoiltaisiin paljon erilaisia esineitä: juomalaseja, koriste-esineitä, ikkunalaseja. Ne kaikki näyttäisivät olevan erilaisia, eri tarkoituksiin, eri fyysisessä paikassa, mutta silti ne olisivat edelleen lasia ja niillä olisi kaikki lasin ominaisuudet. Siinä missä esineet olisivat lasia eri muodoissa, on kaikki mitä ilmenee se mikä on pohjimmiltaan Ilmentymätön, ilmenemässä lukemattomissa muodoissa. Dualismia ilmenee vain tietyn tietoisuudentason olentojen kokemuksessa, jossa huomio kiinnittyy siihen mikä on erilaista sen sijaan mikä on yhtä.
Tuo Tietoisuus-Olemassaolo-Rakkaus on aika lähellä perinteistä hindulaista tapaa kuvata Brahmanin (kaikkeustajunnan) kokemusta itsestään: sat-chit-anand, Tietoisuus, Olemassaolo, Autuus. Kaikki olemassaolo on energian ilmenemää, aineellinen ja aineeton, joten ei ole juurikaan eroa käyttääkö termiä Olemassaolo vai Energia. Rakkaus tai Autuus - riippunee henkilöstä ja siitä mitä nuo sanat hänelle tarkoittaa, kumpaa haluaisi käyttää. Useimmat kristityt haluaisivat varmasti käyttää sanaa Rakkaus, koska Raamattukin sanoo että Jumala on Rakkaus. Itselleni silti läheisempi on Autuus, joka taas jollekin toiselle voisi tarkoittaa jopa negatiivista tilaa, jonkinlaista omassa onnessaan taivaassa leijumista samaan aikaan kun luomakunta kärsii tuskissaan.