Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Se tässä itseä mietitytääkin, että mistä erotan onko kyseessä mielikuvitusystävä, joka vain tuurilla on oikeassa? Että yritänkö tietämättäni lohduttaa itseäni vaikeassa tilanteessa "juttelemalla Jumalalle". Monesti olo on kyllä ollut tosi rauhallinen vaikka millaisessa myllerryksessä näisen "keskusteluiden" jälkeen, mutta kai sitä voi myös vaan ns rauhoitella itse itseään. Jos olisin aina ollut ns. perusjärkevä, en epäilisi niin paljon. Mutta minulla on ollut lapsesta asti tosi vilkas mielikuvitus. Saatoin lapsena omasta mielestä aivan 100 varmasti nähdä, esim vihreän käden vaatekaapissa, mutta aikuisena pistänyt moiset tosiaan sen mielikuvituksen piikkiin.
Toinen asia mikä tosiaan tuntuu tavallisesta poikkeava puhetapa, jos sitä nyt sellaiseksi voi sanoa. Olin hetki sitten todella vaikeassa tilanteessa, jossa oli jo ihmishengestä kyse(ei omasta). Istuin bussissa matkalla kotiin ko. tilanteesta. Kysyin "itseltäni, että voi hevon H, mitäs nyt? Tilanne näyttää ihan kamalalta. Hetken istuksittuani mieleeni putkahti ajatus, kuin tyhjästä: " Muodon tasolla asiat saattavat hetken näyttää menevän vielä huonommin. Älä välitä siitä. Todellinen paraneminen tapahtuu mielen tasolla, joka nyt saattaa näyttäytyä tällaisena vaikeana tilanteena. Rentoudu". En yleensä keskustele itseni kanssa tuollaisin sanankääntein. Yleensä vain höpöttelen ja hihittelen mielessäni ja jos asiat menevät mönkään, niin joka toinen ajatus on kirosana tai vaihtoehtoisesti "sisäistä itkua".
Hetken tilanne tosiaan näytti menevän vielä vaikeammaksi. Kyseessä oli hankala tilanne erittäin läheisen ihmisen elämässä. Mutta sen sijaan, että olisin panikoitunut ja valvonut yökaudet murehtimassa, olinkin koko ajan rauhallinen. Varmasti minusta oli näin enemmän apuakin, kuin jos olisin itse lähtenyt myös vellomaan tässä kurjassa tilanteessa. Ja kuinka ollakkaan asiat helpottuivat parissa päivässä huomattavasti. Normaalisti olisin tosiaan itkenyt silmät tomaateiksi ja yrittänyt miettiä kaikkia mahdollisia ratkaisuja ja neuvoja tilanteeseen. Rauhallisuus ja vain pelkkä läsnäolo ei olisi tullut kyseeseenkään.
Jälkikäteen olin toki kovin tyytyväinen, että kuuntelin tätä rauhoittavaa ajatusta. Mutta aika pian aloin taas epäillä, että mitähän tuokin nyt muka taas. Näin on käynyt useamman kerran. Tuntuu toisaalta tyhmältä vesittää hyvä olo näillä epäilyksillä mielenterveydestä ja mielikuvituskavereista, mutta... aina on se mutta.
1424
Sen onko kyseessä vain mielikuvitusystävä tulet tietämään sen äänen kuuntelemisen hedelmistä, ja siitä onko se jatkossakin oikeassa vai ei. Mitään vaaraa ei ole, kunhan pidät selvänä sen, että minkään äänen takia et suostu tekemään mitään moraalitonta. Samoin voit vapaasti valita olla tekemättä sellaisia asioita, joita Henki ehdottaa, mutta mihn luonnollinen minäsi ei kerta kaikkiaan ole valmis. Esim. joillekin ihmisille joskus on ollut oikein hyväksi kuunnella sisäistä ääntä joka kehottaa jättämään nykyisen työn ja luottamaan että uusi tie aukeaa. Mutta jos epäilet että kyseessä voi olla mielikuvitusystävä, ja et todellakaan halua ottaa sen takia kovia riskejä, ei ole mikään pakko. Voit ihan rauhassa päättää ihmisjärjelläsi missä asioissa noudatat sitä ja missä et, kunnes olet vakuuttunut sisäisesti siitä, mistä tuossa intuitiivisessa äänessä on kyse.
Hyvä mielikuvitus on tietynlainen erityislahja hengellisissä ja henkisissä asioissa. Loppujen lopuksi kaikki tämä mitä ihmiset näkee on illuusiota, eikä siinä ole niin suurta periaatteellista eroa, havaitseeko yksilöllisen itse luodun illuusion vaan vain näitä kollektiivisesti luotuja illuusioita, joita todellisuudeksi sanovat. Monenlaisten henkisten teiden kulkijoille on paljon apua siitä, jos voi heittää menemään hulluuden pelkonsa ja antaa itsensä ihan vapaasti antaa esim. visuaalisia ja auditiivisia muotoja sellaisillekin energeettisille muodostumille, joita useimmat ihmiset ei näe, tai jotka on puhtaasti itse luonut omassa mielikuvituksessaan. Loppujen lopuksi "tässä" on vain jotain mitä voisi kuvailla vaikka puhtaaksi energiaksi tai kvanttikentäksi, ja kaikki todellisuuden tasot ovat vain erilaisten tietoisuuksien tulkintoja siitä. Kun on nähnyt mikä on todellisuuden luonne, tuntuu hassulta tämä ihmisten näkemys, että tämä puiden ja kivien, tuolien ja pöytien, ihmisten ja muurahaisten, maailma on useimpien mielestä Se Oikea Todellisuus, ja kaikki siitä poikkeava havainto vaarallista mielisairautta.
Vierailija kirjoitti:
Mystikko, voitko rukoilla puolestani, että minusta poistuisivat loputkin esteet jotka estävät minua kokemasta itseäni kauniiksi ja terveeksi.
Rukoilen!
Edelleen vaikeinta on muiden ihmisten kanssa toimiminen –erakkona pystyisin elämään lähes jatkuvassa euforisen luovassa olotilassa (kokeiltu on). Koen kuitenkin, että paikkani on juuri siellä, ihmisten parissa, ja ajan myötä opin aina vain paremmin sitä, miten antaa muiden ihmisten negatiivisuuden ja "raskaiden energioiden" olla vaikuttamatta itseensä. Jos jollakin on vinkkejä tähän, otan niitä mielelläni vastaan.
Yleensä historiassa kaikki mystikot, erilaisten esoteeristen tai maagisten suuntausten harrastajat ja muut erikoisempaa maailmankuvaa edustavat ovat joutuneet vähintään pitämään välillä yksinäisyyteen vetäytymisen hetkiä tai kausia, juuri siksi ettei omille tavoitteille haitallisten kollektiivisten uskomusten ja niiden aiheuttamien energioiden voima vedä itse mukaansa. Kaikille sen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa mitään radikaalia kuten yksin elämisen valitsemista tai sosiaalisten kontaktien välttelyä. Se voi olla vain esim. oma vain itselle omistettu meditaatio- tai vaikka luontokävelyhetki säännöllisesti.
Joillekin on hyväksi totaalisemman yksinolon kausi, jonka aikana saavuttaa riittävän vahvan perustan, jota voi sitten arjessa jatkossa, maailmaan palattuaan, ylläpitää pienillä ja arkielämää häiritsemättömillä tavoilla. Mutta kyllä se minkä Henki on päättänyt ilmentää, tulee ilmenemään joka tapauksessa - se kehittyy yhdellä tavalla jos on yksin ja toisella tavalla jos ei ole yksin. Sinun tapauksessasi tätä tapahtuu selvästi koko ajan, koska toteat itsekin että opit jatkuvasti riippuvaisemmaksi muista ympärilläsi.
Oma yksinäisyyden tarpeeni on varsin suuri, mutta se johtuu yksilöllisestä tiestäni, joka ei ole useimpien tie. Jotkut kutsutaan ns. taajuuden kannattelijoiksi, joiden tehtävä ei ole kovinkaan paljon palvella lähimmäisiä suoraan, vaan pitää huoli pysymisestään korkeimmassa tietoisuudentilassa mihin pystyy, edesauttaakseen ihmiskunnan kollektiivisen tietoisuuden muutosta, niin että joka päivä olisi vähän helpompi herätä tai valaistua kuin edellisenä päivänä. Mutta meidänlaisiamme ei pidä ottaa yleisihanteeksi, johon muidenkin pitäisi pyrkiä.
Vierailija kirjoitti:
Yritin äsken jo tämän postata, mutta hävisi koko viesti. Pahoitteluni, jos ilmestyy kahteen kertaan. Ehdinpähän korjata pahimmat kirjoitusvirheet :D
Mystikolta olisin halunnut kysyä yhden kysymyksen. Tai miksei keneltä vaan, joka ehkä osaisi vastata. Kysymys on ns "äänistä päässä". Tai aivan kuin keskustelisi itsensä kanssa, muttei kuitenkaan.
Ensimmäinen vastaava kokemus oli vuosia sitten yhden päihdekokeilun seurauksena. En voi väittää katuvani kokemusta, vaikka se tavallaan rankka olikin. Aivain kuin päässäni olisi käyty hyvin kiivasta keskustelua kahden hyvin erilaisen henkilön kanssa. Toisen nimesin "vinkujaksi", koska se halusi marista ja valittaa ja surkutella koko ajan. Toinen oli rauhallisempi tyyppi, joka sanoi tyyliin " Voit ihan rauhassa lukea kirjoja, perehtyä uskontoihin ja kulttuureihin jne. Eikä siinä mitään. Mutta jos haluan löytää todellisen vastauksen, se löytyy vain sisältä". En silloin oiken osannut selittää kokemusta. Pitkään kutsuin tätä rauhallista tyyppiä isoveljeksi :D
Viimeaikoina on tuntunut, että olen saanut paremmin yhteyden tähän tyyppiin. Olen saanut vaikeissa tilanteissa "kummallisia neuvoja", jotka myöhemmin ovat osoittautuneet aivan oikeiksi. Sanankäänteet, joilla ohjeet tulevat, ovat tavallaan itselle vieraita. En yleen sä "keskustelisi itseni kanssa" niin.
Välillä taas herää epäilys vähintään höyrähtämisestä. Välillä mietin, toistelenko vain kirjoista lukemiani lauseita. Toisaalta vaikka olisivat kirjoista, ne tuppaavat olemaan oikeassa. Välillä mielessä kummittelee jo skitsofrenia... ja välillä ajatus tuntuu naurettavalta.
Lähinnä tässä kai mietin olenko hoidon tarpeessa, vai pitäisikö vaan kuunnella ohjeita, kun ei siitä haittaakaan tunnu olevan? Vai onko minulla vain hyvä mielikuvitus :/
1424
Kuuntele vain intuitiotasi, sillä juuri sillä tavalla Pyhä Henki kommunikoi. Harva näkee mitään ulkoista ilmestystä tai kuulee ulkoisia sanoja tai saa merkkejä, vaan syvemmän sielun ja hengen tason viestit tulevat mieleen samaan tapaan kuin omat ajatukset, mutta ne tunnistaa sävystä ja niiden mukana tulevasta rauhasta.
Tunnistaminenkin on osin oppimisprosessi. Monen ihmisen mieli on aika vilkas paikka jossa höpöttää monenlaisia ääniä. Toisinaan ihminen voi olettaa esim. ankaran yliminän äänen olevan Jumalan ääni, ja niinkin voi käydä että Jumalan kaipuussaan ei-tietoisesti kehittää itselleen ikään kuin mielikuvitusystävän jota sitten kutsuu vaikka Jeesukseksi, jonka kanssa voi sydämessään jutella. Tällaiset kuitenkin oppii tunnistamaan äänen kuuntelun hedelmistä aika äkkiä. Ja mitä hiljaisempi mieli on yleensä, sitä helpompi on tunnistaa tavallista mieltä "syvemmältä" kohoavat impulssit, jotka vain tulevat tulkituksi ihmiskielen sanoille oman tietoisen mielen kautta.
Itselläni tähän on viime vuosina liittynyt sellainenkin prosessi, etten enää tulkitse ollenkaan sanoiksi sarjallistetuiksi ajatuksiksi. Siitä en sinänsä ollut yllättynyt, ettei Hengen tason impulsseja tarvitse tulkita ihmisajatuksiksi, mutta minulla on käynyt niin myös ns. luonnollisille ajatuksille, joita ajattelen vaikka tehdessäni työtä. Ennen ajattelin jotain tyyliin: "hmm, mietitäänpä, mistä päästä tätä ongelmaa lähden ratkaisemaan" ja usein kirjoitin johonkin vihkoonkin suunnitelmaa mitä vaiheita hommassa on, miten lähden niitä lähestymään jne. Koko ajan mielessä oli käynnissä sanallinen ajatusprosessi, jonka välissä pidin hiljaisia hetkiä jotta pystyisin inspiroitumaan Hengen tasolta. Sieltä sitten tuli sykäyksiä, jotka tulkkautuivat sanoiksi, ja taas oli käsillä idea jota pystyin toteuttamaan. Mutta ei enää, kun teen työtä, olen vain hiljaa ja annan hiljaisuuden saada muodon suoraan, ilman sanallisia ajatuksia välissä. Ja siinä vasta huomaa, kuinka hidas ja rajoittava tapa on sanallinen ajattelu, jolla voi käsitellä vain yhtä ajatusketjua kerrallaan. Jokaisen ihmisen mielellä on kyky käsitellä paljon laajempia kokonaisuuksia suoraan alitajunnassa, mutta kyky saada sellainen prosessi tahdonalaisesti käynnistettyä ja sen tulokset toiminnan tasolle on egon kehityksen myötä useimmilta kadonnut.
On joitain asioita mitä sielu itse valitsee seuraavaksi kehitystehtäväkseen tai tutkittavakseen kussakin olemassaolossaan. Mutta se ei ole niinkään sillä tasolla, että tapahtumat olisi ennalta määrättyjä, vaan enemmänkin elämän teema, joka johtaa tietynlaisen kehon (ja sen mukana mielen) ja ympäristön valintaan.
Tapahtumien suhteen on elämää erittäin rajoittavaa uskoa, että mitä tässä kannattaa pyristellä, kun kaikki on kuitenkin ennalta määrättyä. Ihmisen yksi kehitystehtävä kun on oppia oman elämänsä luojaksi, olemaan luoja-Jumalan luova lapsi, eikä vain avuton uhri ikään kuin ei olisi Jumalan olemusta ollenkaan.
Herääminen tai valaistuminen on jokaisen osa ennemmin tai myöhemmin, kaikki tiet ja kiertotiet johtavat lopulta siihen. Siihen voidaan saapua pidempiä teitä tai lyhyempiä, eivätkä pidemmät ole aina mitenkään huonompia, koska ne ovat usein sielun oma valinta saada vielä tutkia ja kokea sitä mitä kaikkea erillisyyden illuusiossa voidaan kokea ja mitä omalla tahdolla voi tässä maailmassa tehdä, ennen kuin antautuu olemaan aalto meressä, jota meren voima ajaa sinne minne se tahtoo viedä.
Näissä asioissa tosin tulee muistaa että kun joudutaan keskustelemaan ihmiskielen sanoin, asia vääristyy väistämättä koska kieleen liittyy aina aika ja se miten ihminen kokee asian nyt. Perimmiltään kaikki mitä on koskaan olemassa on nyt. Kaikki mahdollisuudet myös tulevat ilmentyneiksi, eli ei ole niin että olisi vain yksi "minä", se joka teki tietyt valinnat elämässään ja jätti toiset pois, vaan on myös rinnakkaisia todellisuuksia joissa ne muut valinnat ja niiden seuraukset on tulleet läpi käydyiksi ja koetuiksi. Mutta koska ihminen kirjoittaessaan viestiä kokee olevansa vain yksi ajan todellisuudessa oleva olento, on lähdettävä siltä tasolta, vaikka se onkin omalla tavallaan yksinkertaistus.