Kristitty mystikko

Bladerunner kirjoitti:

KM, ensinnäkin iso kiitos! Teksteistäsi tehtyä tiivistelmää lukiessani viime kesänä koin heräämiseni. Vaikea selittää, mutta joka tapauksessa, maailman harha paljastui minulle, ymmärrys siitä, että maailma on minussa enkä minä ole pieni satunnainen osa maailmaa. Tämän jälkeen alkoi parin kuukauden vaihe, jolloin jokainen aamu heräsin kiitollisena selkeydestä, jota koin maailmaa kohtaan. Kirjoitin valtavasti ja luin saadakseni vertaistukea ja niin moni ennen epäselvä tarina tuntui täydellisen järkevältä.

Sitten iski arki; uusi työpaikka, lasten koulu, muutto ja yhtäkkiä taas huomasin olevani oman kelvottomuuteni kanssa tunteiden jättömaalle. Se tuntui oudolta; tiesin, että elän harhassa, mutta silti ajatukset toimeentulosta ja pärjäämisestä tässä pelimaailmassa veivät voiton. Heräilin öisin ja olin hyvin ahdistunut. Erityisesti minua stressaat eräs kollega, joka on uskomattoman hyvä työssään ja siitä aiheutunut huonommuuden tunne.

Nyt taas, kiitos Koronan ja lisääntyneen tilantunnun takia selkeys on taas lisääntynyt, muutamalla uudella oivalluksella.

Kysymyksiä:

Mitä tämmöinen aaltoilu tarkoittaa?

Miten jaksat käydä töissä ja pyörittää arkea? Itsellä tuntuu, että tarvitsisin paljon omaa tilaa, mutta johdatusta minnekään vuorille pakenemiseen ei ole tullut. Toisaalta en suostu uskomaan, että harhasta vapautuessa täytyisi aina muuttaa vuorille meditoimaan :P Siksi halusinkin laittaa sinulle viestiä, olet käsittääkseni vielä työelämässä yms!

Kiitti! :)

Tuo aaltoilu on hyvin luonnollinen osa heräämisprosessia useimmille. Olet nähnyt että sinä et ole maailmassa vaan maailma on sinussa. Mutta mielesi ja kehosi on hyvin pitkään ehdollistunut kokemaan, että sinä olet mieli/keho, maailmassa joka on sinua suurempi ja sinulle vaarallinen. Ei nämä ehdollistumat ihmisestä katoa hetkessä näkemisen hetkellä, vaan vasta vähitellen, yleensä vuosien aikana. Ja on tavallista, että isommat vaikeudet imevät tilapäisesti totaaliseen mieli/kehosamaistumiseen, mutta ei sillä ole väliä - koska olet nähnyt toisen todellisuuden, palaat sinne kyllä taas. Ja vanhan minän ehdollistumien "vauhtipyörä" hidastuu koko ajan.

Useimmilla suuri tilan ja oman ajan tarve on ohimenevä hengellisessä heräämisprosessissa. Sitä tarvitaan silloin, kun herääminen on vielä tuore ja uusi, eikä vakiintunut täysin mielen ja kehon tasolle vielä. Siinä vaiheessa jos liikaa menee tämän maailman mukana, sen peloissa ja haluissa, sen ajan vievissä rutiineissa, voi olla että pahimmillaan herääminen ja uusi näkeminen painuu jonnekin taka-alalle, ja vanha näkemys palaa. Kun siltä tuntuu, omaa hiljaista aikaa kannattaa ottaa sen mukaan mitä voi. Mutta on myös mahdollista olla "maailmassa, mutta ei maailmasta", antaa kaiken tapahtua mitä tapahtuu ja keskittyä sen keskellä siihen, että on itse Tietoisuus, jossa kaikki tapahtuu, eikä Tietoisuuden rauhaa häiritse mikään siinä tapahtuva sen enempää kuin huoneen tilaa häiritsee se, minkälaisia huonekaluja sinne kannetaan.

Itse olen elänyt ilman keho/mielisamaistumista niin kauan, että tämän maailman asiat eivät häiritse minua käytännössä ollenkaan. Kaikki ilmenee minussa, kaiken ilmenevän perusolemus olen Minä (Tietoisuus), eikä sillä ole mitään väliä mitä muotojen maailmassa tapahtuu sen enempää kuin merta häiritsee se että välillä on tyyntä ja välillä myrskyaaltoja. Se on aina kaikissa muodoissa esiintyessään kuitenkin meri, eikä edes yksikään aalto häviä kun se katoaa näkyvistä - sen perusmateriaali, vesi, vaan sulautuu takaisin lähteeseensä.

Vierailija kirjoitti:

Alan vihdoin ja viimein hyväksyä sen, että en löydä enää kumppania. Olen siis aina halunnut parisuhteen, jo ihan lapsesta saakka. En koskaan halunnut elää villiä sinkkuelämää, vaikka suurimman osan viime vuosista olen ollut ihan onnellinen yksinäni. Sydänsurujen ja huonojen kokemusten jälkeen tuntuu, että minun on nyt vain jo hyväksyttävä se, että tulen olemaan ilman kumppania loppuelämäni ja alkaa laittamaan se ihmissuhteiden miettimiseen kuluva energia johonkin tuottavampaan.

Haluaisinkin kysyä, että miksi tiettyjen ihmisten elämä menee tietyllä kaavalla, vaikka tietoisen manifestoinnin pitäisi olla mahdollista? Miksi osalle se syvempi tie/tarkoitus ohjaa sellaisiinkiin suuntiin mihin ei itse haluaisi mennä?

Sielu tai syvempi minä ei aina halua samoja asioita kuin pinnallisempi ajatteleva mieli. Ajatteleva mieli on usein maailman vahvasti ehdollistama, ja sillä on haluja jotka tähtäävät lähinnä keho/mielisamaistumisen tilasta johtuvan kärsimyksen lievittämiseen tämän maailman asioilla. Jos siinä sitten sielu samaan aikaan sanookin esimerkiksi, että ei, sinun on nyt aika ylittää keho/mielisamaistuminen ja löytää syvempi rauha kuin sellainen, minkä saa katoavaisista tämän maailman asioista, niin ristiriita syvemmän ja pinnallisemman halun välillä voi aiheuttaa ongelmia. 

Toisaalta useammin on kyse yksinkertaisemmista asioista, siitä että mielessä on ristiriitaisia uskomuksia jotka sotkevat manifestointiyrityksiä, tai manifestointia ei ole harjoiteltu metodologisesti pienemmistä asioista isompiin, minkä takia ihan osaaminen ei riitä isompien asioiden manifestointiin. Esim. itse sain kyllä runnottua sieluanikin vastaan läpi asioita manifestoimalla, silti vaikka olisin jopa tiedostanut että tämä ei ole minun tie, tämä ei ole hyväksi. Mutta mieli sanoi: mutta minä HALUAN TÄMÄN, ja kyllähän minulla oli tapana saada. Ei niistä kyllä mitään lopullista onnea koskaan löytynyt mitkä tällä tavalla väkisin manifestoin.

Omasta näkökulmastani manifestointi ei muutenkaan voi olla ikinä tie lopulliseen rauhaan ja onnellisuuteen, vaan se on vain tavallisen ihmiselämän ja siihen liittyvän puutteellisuuden tunteen lievitystä sillä, että saa maallisia mieleisiään asioita vähän mukavammin kuin ilman manifestointia. Ja aina kun saa jotain, mitä haluaa, ihmisellä yleensä on jonkin aikaa hyvä olo. Kunnes taas tulee uusia ongelmia, tai asia jonka sai osoittautuu tai muuttuu sellaiseksi mitä ei halunnutkaan, tai vain tottuu uuteen asiaan eikä se enää tuota onnea jos ei kärsimystäkään. Todellinen onni ja rauha on tiedostaa, mikä on kaikkien muotojen tuolla puolen, sillä sen olemuksen perusluonne on olla onnellisuus ja rauha.

korona virus kirjoitti:

mystikko, mitä ajattelet pienistä vastoinkäymisistä - ovatko ne sinulle vain manifestoimista, vai onko niillä aina jokin opetus?

Tämä tuli mieleen, kun juuri varasin aivan käsittämättömät lennot, jotka eivät edes lähteneet suomesta, ja menetin liki 400 euroa. Mietin nyt, miksi näin tapahtui. Ei tuollaisen pitäisi olla edes mahdollista, kun tarkistin, tarkistin ja tarkistin.

Useimmat ihmiset eivät tietoisesti manifestoi jokaista elämänsä yksityiskohtaa, vaan ovat pääosin "tämän maailman alkeisvoimien" vietävänä. Heidän yleinen tietoisuuden tilansa kyllä värittää sitä millaisia asioita pääosin manifestoituu, mutta yksittäisistä asioista ei kannata kauheasti tehdä numeroa. Todeta vaan että sellaista sattuu ja jatkaa elämää.

Jos jatkuvasti tulee esiin käsittämättömiä vastoinkäymisiä, silloin voi olla syytä miettiä mistä on kyse: onko niillä jotain opetettavaa, onko ne seurausta negatiivisista perususkomuksista itseä tai elämää kohtaan, tai onko ne esim. tilapäinen vaihe henkisessä kehityksessä, kun vanhat muodot on hajoamassa ja uudet vasta syntymässä.

Mä olin häirikkö? kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Häirikkö voisi taas lopettaa spämmäilyn, et saa tätä keskustelua poistettua etkä pilattua. Se jatkaa olemassaoloaan, vaikka mitä tekisit.

Onko häiriköillä joku merkitys tässä maailmankaikkeudessa?

Häiriköillä, jotka eivät käytä huumeita, usko jälleensyntymään ja riivaajahenkiin???

Kaikenlaisilla olevaisilla on merkityksensä. Kaikki ne ovat Tietoisuus, Jumala, ilmenemässä muodossa. Äiti Teresa sanoi kauniisti, kun häneltä kysyttiin miten hän pystyy olemaan läheisissä tekemisissä eri tavoilla vastenmielisten ihmisten kanssa: hän sanoi näkevänsä heidän olevan Kristus vaikeassa valepuvussa. Ja siksi hän kohtelee heitä kuin palvelisi Kristusta itseään. 

Minulle myös kaikki ovat samaa Tietoisuutta, sitä jota Minä olen. Yksi Tietoisuus ikään kuin taittuu erilaisten prismojen läpi ja näyttää erilaisilta niiden kautta taittuneena, erilaisilta olennoilta ja persoonilta, mutta koska olen nähnyt itsestäni että koostun pelkästä Tietoisuudesta ja näennäinen erillisyys (keho-mieli-ihminen) on vain tietoisuuden tietynlainen leikki jossa se heijastaa itsensä tietynlaisten filtterien läpi ollakseen ikään kuin olisi jotain muuta kuin on (Ikuinen, Kaikkialla läsnä oleva, Kaikkivoipa), niin näen sen saman kaikista muistakin. Että he ovat Jumala itse ilmenemässä huolmatta siitä että he itse voivat uskoa tällä hetkellä olevansa jotain muuta.

Vierailija kirjoitti:

Neville Goddard väittää muutamassa luennossaan, että ihminen elää saman elämän loputtomasti uudelleen kunnes hän herää. Hän sanoo, että ihminen elää joka kerta sen saman elämän luullen, että se on hänen ensimmäinen kerta elässään sitä. Mitä sanot tähän?

Ehkä joku sielu voi valita sellaisenkin tien, mutta yleensä se ei mene niin, vaan niin kauan kuin sielua polttaa etsimisen pakko, eikä ole vielä löytänyt Ykseyttä kaiken kanssa, niin  useimmat valitsevat elämiä vähän eri tulokulmista, jotta pystyisi ratkaisemaan eri haasteita. Kehityshaasteet voi olla ihan samojakin, mutta kun on erilainen persoona, elinympäristö jne, niin voi olla taas suurempi mahdollisuus edistyä johonkin uuteen.