Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Miksi monissa henkisissä kirjoissa sanotaan että tietoisuus säilyy aina, jopa kuolemassa, kun tosiasiassa tietoisuus näyttää katoavan jo nukkuessa, saati sairauden tai vamman takia tajuttomana tai kuolleena?
Näin sanotaan, koska se on ns. valaistuneiden kokemus. Useimmat ihmiset kokevat tietoisuuden kuten kuvaat, eli että se katoaa jo nukkuessakin, koska he ovat samaistuneita hyvin vahvasti mieleensä, he eivät tunne muuta itseään kuin keho ja mieli (jonka ajatellaan syntyvän kehosta, esim. aivotoiminnan seurauksena).
Mutta valaistuneen kokemus on hyvin erilainen. Esim. minä en koe kadottavani tietoisuuttani kun nukun. Minun näkökulmastani prosessi on seuraavanlainen. Kun menen nukkumaan, tulee ensin kevyen, unia näkevän unen vaihe. Tässä vaiheessa suljen omaan kehoon ja ulkomaailmaan liittyvät aistit (oman kehon tunteminen, maailman aistiminen), mutta ajatteleva mieli on edelleen aktiivinen ja käsittelee päivän aikana tapahtuneita tietoja ja havaintoja ja asioita, sekä tuottaa symbolisia unikuvia. Kun siirryn unia näkevästä vaiheesta syvään uneen, suljen myös ajattelevan mielen. Mitä silloin jää jäljelle? Tietoisuus, Läsnäolo - se joka minä olen, mutta ilman objekteja. Ei aistimuksia, ei ajatuksia, ei tunteita. Vain puhdas Oleminen ja Tietoisuus ajan ja paikan tuolla puolen.
Kaikki ihmiset käyvät syvän unen vaiheessa tässä täysin valaistuneessa ja ei-dualistisessa tilassa, mutta he eivät tiedä siitä mitään, koska heille "minä" tarkoittaa kehon aisteja + mielen ajatuksia ja muistoja, ja niitä ei tuossa tilassa ole. Heidän näkökulmastaan tietoisuus on ollut täysin katkolla, koska ei ole mitään muistoja. Unista voi olla muistoja, mutta syvän unen vaiheesta ei. Näin siksi, että mieli käsittelee aina objekteja (jotka voi olla aineettomia, hienovaraisiakin objekteja kuten ajatuksia, mutta joka tapauksessa se tarvitsee havaittavia kohteita).Syvän unen vaiheessa ei ole objekteja, joten ajatteleva mieli ei voi käsittää tai havaita tai muistaa sitä. Jos kuitenkin on mielen sijaan samaistunut mieltäkin havainnoivaan tai sen sisältävään tai sen ydinolemuksena olevaan Tietoisuuteen tai Olemiseen, niin näkee miten sama tila jatkuu muuttumattomana, vaikka välillä siinä näyttää olevan havaittavia kohteita ja välillä ei.
Vierailija kirjoitti:
KM, onko ihmistä mahdollista kasvattaa valaistuneeksi? Mietin esim. Dalai Lamaa, joka on todennäköisesti viisaiden buddhalaismunkkien kasvattama ja näin saanut erilaiset hengelliset lähtökohdat, kuin me muut.
Kasvatus ei vaikuta kaikkea, myös maailman kollektiivinen tietoisuudentila ja se, mitä varten syntyy tähän maailmaan, vaikuttaa. Esimerkiksi jotkut sielut tulevat tänne kokemaan täysillä ajan ja aineen maailman elämää, ihmiselämää, eivätkä he valitse syntyä kovin hengistyneisiin oloihin, eivätkä he toteuttaisi elämänsä tarkoitusta kovin hyvin tai olisi onnellisia, jos heistä yritettäisiin väkisin kasvattaa valaistuneita tai hengistyneitä.
Mutta useimmille kasvatus voi vaikuttaa paljon. Todella suuri osa siitä, miksi esim. ihminen päätyy totaaliseen keho- ja mielisamaistumiseen, jossa osa tuntemuksista ja aistimuksista leimataan nimellä "minä" ja kaikki muu "maailma" tai "ei-minä" (dualismi), johtuu siitä miten lasta pienestä pitäen ehdollistetaan tulkitsemaan aistittu raakadata, elävä kokonaisuus, erillisiksi objekteiksi joilla on nimilaput. Ja erityisen ryhmän muodostaa se mitä kootaan nimilapun minä alle. Kun saumaton ja rajaton kokonaisuus katoaa rajojen ja leimojen alle, egosamaistuminen ja valaistuneen tilan peittyminen sen taakse on valmis.
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on kysymys eräänlaisesta epäjohdonmukaisuudesta tässä elämässä, mikä saa epäilemään tietoisen manifestoinnin olemassaoloa. Eniten johdonmukaisuuden puute on näkynyt ehkä uusien ihmisten tapaamisessa. Eli olen ollut vuosia sinkku ja koko ajan ns. haku päällä ja olen käynyt baareissa paljon. Olen tämän ajanjakson aikana ollut epätoivoinen, toiveikas, onnellinen, ahdistunut, masentunut jne. Silti olen tavannut sellaisia potentiaalisia kumppaniehdokkaita ihan mielialastani riippumatta. Olen mennyt ihan ärsyyntyneenä baariin ja löytänyt ehkä merkityksillisimmän ihmissuhteeni ikinä sieltä tai olen mennyt oikein onnellisena+iloisena baariin ja silloinkin löytänyt jonkun merkityksellisen. Olen mennyt välillä ajatuksella, että tänään se kumppani löytyy ja ajatuksella että tänään ei ainakaan ketään löydy. Ja välillä on löytynyt potentiaalia ja välillä ei.
Pysyvää kumppania ei siis ole löytynyt, vaikka olen tunnollisesti tehnyt kaikki listat ja visualisoinnit jne. Ja ei myöskään nyt kun olen "luovuttanut" ja lopettanut tekniikoiden tekemisen. Kumppanien pysyvyyteen liittyen tavallaan näen ne omat ongelmani ja pelkoni, mihin homma sitten kariutuu, mutta uusien ihmisten tapaamisessa en, koska toistokertoja on niin paljon vuosien ajalta ja niissä ei ole ollut minkäänlaista logiikkaa tai ennustettavuutta.
Oletko kokeillut tietoista manifestointia muihin, sinulle vähemmän merkityksellisiin asioihin, ja saanut toimimaan? Nimittäin usein sellaisia asioita joita oikein syvästi pitää tärkeänä, on aika haastavaa manifestoida ilman merkittävää määrää harjoittelua (ja sitä kautta uskon lisääntymistä manifestointiprosessiin): helposti jotkut omat sisäiset pelot ja epävarmuudet pilaavat homman kun oikeasti on isot panokset pelissä.
Monet manifestoinnista kirjoittavat tosiaan korostavat kovasti noita mielialoja ja tunteita. Itse en koskaan kokenut niitä merkittäväksi itselleni. Toki, jossain määrin, jos olet ihan jatkuvasti esim. kauhean ahdistunut ja pelokas, sellainen yleisenergia todennäköisesti manifestoituu tapahtumina, joiden perusteella näyttää olevan syytäkin olla varuillaan, tai itsevarma ja optimistinen ja peräänantamaton energia onnistumisina. Mutta yksittäisten hetkien tunteilla ei ainakaan itselläni ollut juurikaan merkitystä manifestoinnin onnistumiselle. Itse asiassa en juurikaan kokenut mitään tunteita manifestoidessani, en esim. ollut erityisen kiitollinen tai mitään (en ole koskaan ollut niin kovin tunneihminen, joten minulle tuntui täysin epäaidolta se kiiitollisuushöpötys jota jotkut kirjat suositteli). Minulle kyse oli vain tiettyjen uskomusten uudelleenohjelmoinnista, junttaamisesta riittävän syvälle mieleen, ohi mahdollisten vastustavien ajatusten (esim. epäilykset). Siihen en koskaan tarvinnut mitään ihmeempiä tunteiluja, lähinnä ajatuksettoman ja vastaanottavaiseen meditatiivisen tilan ja toisinaan uskonvahvistustekniikoita (symboleita, merkkejä jne).
Vierailija kirjoitti:
KM, olisiko sinulla tähän maailmanaikaan jonkinlaista viestiä?
Tämä on hyvä muistutus monelle siitä, että kaikki ajalliset muodot ovat katoavaisia. Kaikkihan tietävät sen aina teoriassa, mutta silti monella on käytännössä näkemys, että he ja heidän läheisensä heräävät huomennakin, ja tulevat elämään todennäköisesti kansalaisille ennustetun keskimääräisen eliniän mittaisen elämän. Nyt ihmiset joutuvat ihan konkreettisesti kohtaamaan sen, että ihan käytännössä, tässä lähiaikoina, on mahdollista että itse tai joku läheinen kuolee koronaan. Kuolevaisuuden kohtaaminen ja hyväksyminen on ihmiselle ihan hyödyllistä, koska se on realismia: ihmisen muoto tulee kuolemaan eikä se asia muutu sillä että panee mielessään kovasti vastaan ja kieltää asian.
Ne, jotka on kiinnostuneet henkisyydestä, toki voivat ottaa tästä myös lisäboostia sen etsimiselle, mikä itsessä olisi katoamatonta. Tietoisuuden, Olemassaolon, Hengen, Jumalan - miksi sitä nyt kutsuukin, etsimiselle. Monella on nyt enemmän aikaa lukea kirjoja, rukoilla, meditoida, kulkea luonnossa aistit meditatiivisesti auki kaikille ilmeneville luonnon muodoille. Keskittyä siihen, miten paitsi "maailma", myös keho (sen tuntemukset ja se miltä se näyttää) ja mieli (ajatukset, mielikuvat, tunteet) ovat oikeastaan vain kohteita Tietoisuudessa, jotain mitä tietoisuus tiedostaa; ihan samalla lailla kuin "katsos, tuolla on mustarastas", on "ahaa, nyt näköjään taas ahdistaa" tai "nyt sattuu polveen". Kaikki näistä ovat tietoisuuden kohteita, ja tietoisuus on jotain mikä tiedostaa ne, niiden todistaja - eikä mikään niistä, ei keho, mieli eikä maailma. Kukaan tämän syvästi tunteva ei voi pelätä kehon ja mielen muodon häviämistä lainkaan.
Kuolevaisuus ihmisen muodosta pois on hyvä kohdata jossain vaiheessa elämäänsä, mutta ei kannata kuitenkaan liikaa kiihdyttää itseään paniikkiin taudin etenemisestä ja seurauksista. Sillä ihmiset joukkomanifestoivat sitä mitä maailmassa tapahtuu, ja paniikki ja kauhu manifestoivat itsensä näköisiä seurauksia. Niiden, joita tauti ahdistaa voimakkaasti, eikä tunnu että nyt olisi voimia/hyödyllistä kohdata omaa ahdistustaan ja mennä siitä läpi, kuolemanpelon tuolle puolen, on parempi jättää liika uutisten ja nettikeskustelujen lukeminen tästä aiheesta väliin, ja jatkaa normaalia arkeaan mahdollisuuksien mukaan. Todeta että asiat ovat niin kuin ovat, mutta hetki kerrallaan eletään, murehtimatta tulevaa.
Oma tahto on siitä vaikea kysymys, että kysymys ikään kuin olettaa erillisyyden muusta, ja mikään ei ole muusta erillistä. Perimmältään ei ole kuin yksi Elämä tai Tietoisuus tai Oleminen tai Tahto, mutta kuten yhdessä meressä voi olla miljoonia aaltoja, yksi Elämäkin ilmentää itseään miljoonissa muodoissa, miljoonilla eri tavoilla. Nämä muodot ovat yksilöllisiä ja persoonallisia Perimmäisen ilmauksia. Ne eivät ole tyhjä kangas eikä edes jokin erillinen haamumainen henkiolento, vaan Tietoisuus itse ilmenemässä muodoissa, milloin missäkin muodossa se haluaa ajan näkökulmasta katsoen. Mutta koska aika itse on illuusio, niin vaikka näyttää että muotoja syntyy ja katoaa, niin ikuisuuden näkökulmasta kaikki on nyt, kaikki on Tietoisuudessa ja Tietoisuutta.
Astraalikehon käsite on ihmiskielen termi, jota eri perinteet ja opettajat käyttävät eri asioista. Esimerkiksi toisille se tosiaan on ns. energiakeho, ja joillekin taas esim. tunteista ja ajatuksista koostuva kokonaisuus. Yhteistä näkemyksille on, että se on aineellista kehoa hienovireisempi, vähemmän materiaalinen ja kestävämpi konstruktio. Itse olen sitä mieltä, ettei eri näkemysten teologiasta ja filosofiasta vääntäminen ole kovin hedelmällistä, mutta jos haluaa kokea näitä oman olemuksen eri tasoja, niin kokemus on aina saatavissa - opeteltavissa. Yleensä helpointa on ensin alkaa kokea elämänenergia kehossaan. Sitten voi jatkaa valitsemansa opetuksen tai oman intuition tietä, esim. yrittää ajatuksen voimalla irrottaa itsensä kehostaan harjoittelemalla, tai ns. pathworkingilla tai tietoisen unen työskentelyllä. Kaikki näistä vaativat yleensä vaivannäköä, minkä takia useimmat eivät viitsi, vaan yrittävät vain etsiä mieleisensä valmiin näkemyksen opettajilta tai kirjoista.