Kristitty mystikko
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Siis jokainen on ikuinen yksilöllinen henkiolento, joka on osa tietoisuutta? Mutta sitten ei olekaan yksilöitä koska on vain yksi Tietoisuus?
Kirjoitit 11.8.2016:
"Sitä lepää, vain on, kuten Jumalakin on, tietäen että ei ole aistien väitteistä huolimatta syntyväinen ja kuolevainen, alati vaarassa oleva olento, vaan ikuinen henkiolento, yhtä Jumalan kanssa - Jumalan individuaatio"
"Myös kärsimyksen pelko liittyy siihen, että kokee olevansa perimmäiseltä olemukseltaan fyysis-psyykkinen kokonaisuus, samoin kuin kuolemankin pelko. Itse en koe niin - koen olevani ikuinen henkiolento, ikuinen Jumalan yksilöllinen ilmentymä."
Niin, sekä totaalinen jakamaton Ykseys että yksilöt ovat totta, riippuu näkökulmasta mistä asiaa katsoo. Jos katsoo asiaa ilmentymän, kuten ihmisen tasolta, näyttää selvältä että on erilaisia yksilöitä. Näillä yksilöillä voi olla myös erilaisia muistoja kuoleman rajan ylittävistä asioista: joillakin ei mitään, jotkut voivat muistaa muita elämiä.
Mutta sitten taas jos katsoo syvemmän Minän - tai Jumalan, tai Tietoisuuden näkökulmasta, ei ole sellaista yksilöllisyyttä vaan kaikki näennäiset manifestoituneet hahmot ovat Minä näyttelemässä erilaisia rooleja tai näkemässä erilaisia unikuvia. Kaikkien niiden substanssi on kuitenkin Minä, joka olen Yksi. Ja joka manifestoidun äärettömissä muodossa pelkästä luomisen ilosta.
Näin asiaa katsoen toisinaan jälleensyntymien miettiminen voi vahventaa egoa eli harhaa kaikesta muusta täysin erillisestä yksilöydestä. Erillinen minä ei enää olekaan vain pelkkä tiettynä päivänä syntynyt lihaa ja verta oleva olento vaan sillä nähdään jatkuvuus yli kuoleman rajan. Mutta se jatkuvuus ei ole sillä minällä joka on ego ja jonka ego tuntee, se on sillä perimäisellä joka on kaiken substanssi (myös egon). Kaikki jälleensyntymät ovat Minun jälleensyntymisiäni, sikäli mikäli tiedän mikä olen muodon tuolla puolen. Mutta jos olen samaistunut ihmisen roolihahmoon, voin muistaa substanssini ottamista muodoista vain osan, tai en mitään.
Vierailija kirjoitti:
Näetkö mystikko minun "jälleensyntymishistoriaa"? En tiedä miksi olen täällä tai mitä minun tulisi tehdä. Osaatko auttaa? Jo teininä olin sitä mieltä, että tämä maailma on jo nähty ja kaikki sanat sanottu. Usein tuntuu, että olen aivan liian outo ja erilainen tähän maailmaa. Ei minulla edes ole persoonaa. Ihmiset ovat kummallisia, tämä maailma on kummallinen paikka.
Sanon ihan ensiksi että en ainakaan netissä halua alkaa "ennustajaeukoksi" joka ottaa kantaa ihmisten elämään esim. ennustuksilla tai jälleensyntymishistorian lukemisilla. Sanon "ainakaan netissä" koska intuitiivisesti livenä olen sitä joskus tehnyt, vaikka en varsinaisesti ole sitä mieltä, että useimpien ihmisten olisi mitenkään hedelmällistä miettiä esim. jälleensyntymishistoriaa. Se mitä siitä on vaikuttamassa nyt, on kohdattavissa nyt, ja muunnettavissa Tietoisuudeksi nyt, kohtaamalla se vailla vastustusta ja kiihkottomalla uteliaisuudella.
Yleisesti tuollainen kokemus on tavallisesti seurausta jommasta kummasta näistä tai molemmista (usein molemmista): historiasta hyvin erilaisella tietoisuuden tasolla (ja siten erilaisessa maailmassa, koska kaikki nämä näennäiset maailmat ovat Todellisuus tulkittuna erilaisten mielien ja aistien filtterien läpi) kuin tämä tämän maailman, ja/tai siitä että on aika ylittää tämä maailma. Etsiä heräämistä muodon ja aineen unesta, perimmäisen todellisuuden löytämistä, koska mikään tässä maailmassa ei enää oikeastaan voi tyydyttää.
Vierailija kirjoitti:
Onko eläimillä myös yksilöllinen sielu? Jos kissani Z kuolee, niin onko mahdollista, että myöhemmin hankkiessani uuden kissan, se onkin itse Z, siis sama sielu, eri valepuku (keho) päällään?
Ei eläimellä ja ihmisellä ole tässä asiassa mitään eroa. Kaikki ovat yhtälailla Elämä tai Jumala tai Tietoisuus ilmenemässä muodossa. Toisaalta muodon tasolla yksilöllisiä, toisaalta ei koskaan erillisiä siitä, joka on kaikki. Kuten aallot ovat tavallaan yksilöllisiä, vaikka ovatkin kaikki koko ajan osa merta ja sen vettä.
Ajan näkökulmasta joskus tosiaan voi olla niin, että sama tietoisuuden aalto nousee uudestaan tuolla tavalla kuten kuvaat. Mutta loppujen lopuksi kaikki ovat yksi ja sama, ja koska aika on perimmältään illuusio, samoin kuin avaruus, on kaikella jälleen syntymiseen ja ajallisiin ilmentymiin liittävään vain suhteellinen, ihmisen näkökulmasta katsoen paikkansa pitävä, todellisuutensa. Jeesus kirkastusvuorella näki esi-isät tässä ja nyt, mikä on representaatio siitä että kaikki "koskaan olleet" tai "koskaan tulevat" muodot ovat ajan ulottuvuuden ulkopuolella tässä ja nyt.
Vierailija kirjoitti:
Miksi minusta tuntuu siltä, että on surua sielussa asti? Jotain kamalaa surua, josta en tiedä mistä se johtuu. Osaisitko kertoa?
Pohjimmiltaan kaikki kärsimys johtuu siitä, että ihminen ei tiedä mitä on kehon ja mielen tuolla puolen. Siitä että hän on tuhlaajapojan matkalla kaukana Isän valtakunnasta, Ykseyden valtakunnasta.
Mutta selvää on, että siinäkin tilassa toisilla on enemmän surua ja ahdistusta kuin toisilla. Epätavallinen suru johtuu yleensä ns. varjominästä, energiasta ja ajatuksista jotka on jossain vaiheessa päätyneet sivuun tietoisuudesta ja irti muusta elämänenergiasta, ja muodostamaan ikään kuin tulivuoren tai pommin tietoisen tason alapuolelle. Sieltä pulppuaa sitten kunkin oman luonteen mukaan surua tai raivonpuuskia tai levottomuutta, ja tämä jatkuu kunnes kaikki se mikä on työnnetty ei-toivottuna syrjään kohdataan tietoisesti, vapaaehtoisesti ja vastustamatta omassa tietoisuudessa. Tietoisuuden valo muuttaa sen, kunhan toivottaa kaikki olot ja energiat yhtäläisesti tervetulleeksi tietoisuuteensa, ja sen sijaan että sanoisi niille: "menisitpä jo pois, olet inhottava ja teet oloni pahaksi", vaikka että "sinäpä olet surullinen tunne tai ajatus, tule tänne ja ole vapaasti tietoisuudessani - minä hyväksyn sinut ja rakastan sinua".
Kaikki "näyttäminen" riippuu havaitsijan aisteista ja aistihavaintoja tulkitsevista mekanismeista, ja vieläpä perususkomuksista joiden kautta aistien raakadata tulkitaan erillisiksi objekteiksi. Ihmisen aistein ja ihmisen aivoin asiat näyttävät siltä kuin kuvissa näyttää. Se ei toki ole ainoa näkökulma todellisuuteen, sillä jo tällä planeetalla ihan yleisesti tunnetuissa elämänmuodoissakin on hyvin erilaisia aistimisen tapoja, puhumattakaan niistä joita ihmiset eivät yleisesti tunne. Kaikki aistihavainnot on kuitenkin vain suhteellisesti todellisia.
Absoluuttisesta näkökulmasta voisi sanoa sellaisen vertauskuvan, että kaikki mikä on, on kuin uni - Jumalan uni, Minun uneni. Se on hyvä vertauskuva siltä osin, että jokainen ihminen tietää mitä on nähdä unta, ja sen että unessa sekä uni on ihmisessä (hänen mielessään, aivoissaan) ja ihminen on unessa (unihahmona, havaitsijana). Se on samoin Jumalan ja universumin kanssa: kaikki on Jumalassa ja Jumalaa, mutta ei vain niin että jumaluus on ikään kuin ulkoinen unennäkijä joka katselee kaikkea jostain kaukaa, vaan samoin kuin unennäkijä itse on kaikkien unessa näkyvien hahmojensa substanssi, Jumala on kaiken kaikissa universumeissa olevan substanssi. On vain yksi, mutta lukemattomia illuusioita monesta, loputtomia uskomattoman luovia illuusioita. Se on jossain määrin huvittava ajatus, että ihmiset uskovat tieteineen tuntevansa Todellisuuden, että tämä ihmisen aistima ajan ja paikan ja kiinteän materian maailma olisi ainoa.
Jokaisella yksilöllä on kuitenkin mahdollisuus alkaa "nähdä selkounta", havahtua todellisuuden ja oman koetun itsen luonteeseen vaikka vielä jatkaakin tässä illuusiossa tai unessa - siihen, että on Yhtä kaiken substanssin kanssa. Sen jälkeen näkökulma todellisuuteen ja sen ilmentymiin väkisin on aika lailla erilainen.