KirkkoSisko

Ulkopuolisuuden kokemus on yleensä ihmisille vaikea sietää ja helposti se synnyttää sellaisia ajatusmalleja, että onko minussa jokin vika, miten minun pitäisi muuttua jne. On kuitenkin melko lailla sosiologinen fakta että useamman ihmisen porukassa joidenkin kemiat synkkaavat paremmin ja he ovat muita tiiviimmin yhdessä. Hyvin harvoin vuorovaikutus ja 'kuulumisen tunne' ovat täysin samantasoiset koko porukan kesken. 

Mitä sinä itse voit tehdä? Oikeastaan samaa, mikä on kaikessa elämässä tärkeää: kertoa mitä toivot. 

Voit aktiivisesti ilmaista mitä tahdot, mahdollisimman selvästi. Joko kaikilta yhteisesti: kuka lähtis mun kanssa ensi viikonloppuna ostaan kesäkengät / XXX? Tai sitten kohdennetusti yhdeltä, jos hän vaikka asuu lähimpänä tai muuten on kiinnostunut asiasta: Lähtisitkö xxx. Yleensä on huono juttu ilmaista tarpeensa tai toiveensa epäselvästi kuten Ois kiva joskus lähteä jonnekin... Siihen on paljon vaikeampi saada selvää vastaustakaan.  

Samalla voit miettiä, voisitko elämässäsi muutenkin, muissakin yhteyksissä kuin tässä porukassa, aktiivisemmin itse pyytää seuraa, kun kerroit kokevasi yksinäisyyttä?

Ryhmän dynamiikka myös muuttuu yleensä eri vaiheissa. 

Toivottavasti jonain päivänä yksinäisyyden kokemusten rinnalle on tullut liittymisen ja vastavuoroisuuden iloa.

Miltä tämä kuulostaa?

Hei ap.

Kiva, että pyrkimyksesi on kannustaa poikaasi, joka on varmasti sinulle rakas. Mutta jotenkin tulet luetelleeksi epäonnistumisien listan. Miten voisit avata silmäsi kaikelle sille, mistä voit antaa kannustusta. Näetkö sen, että poikasi on kuitenkin yrittänyt, esim. mennyt uudelleen mopon teoriakokeisiin ja lopulta päässyt läpi? Tällöin kannustusta voi antaa sinnikkyydestä. Siitä, että on hoitanut koulunsa. Tai esimerkiksi vahtinut pikkusisarustaan, auttanut kotitöissä jne, mikä teidän perheessä nyt onkaan sitten tilanne. Vaikuttaa vähän siltä, että teihin molempiin on tarttunut tuo negatiivisten asioiden huomiointi. Teinille voi sanoa ihan kevyesti arkipäivässäkin, että voi kun sulla on nätti hymy tai kiitos, että veit roskat tai kiva, että pyysit anteeksi myöhästymistäsi - mitä tahansa arkista. Ei ne tarvitse olla 'suorituksia'.  Teini-iässä on todella tarpeen, että itseluottamusta tuetaan.  Tsemppiä uuden näkökulman löytämiseen. Älä luovuta itsekään, jatka sinnikkäästi. 

Ap, kurja, ettet koe saavasi tarvitsemaasi tukea ja myötäelämistä. Mielestäni sen ei pitäisi olla iästä kiinni. Jokaisella pitäisi olla oikeus tukeutua toisiin tarvittaessa. Vaikka ihminen on aikuinen, se ei tarkoita, että pitää hoitaa kaikki elämässä vastaan tulevat vaikeudet yksin ja itsenäisesti. Kaiken ikäiset ihmiset tarvitsevat eri tavalla tukea, ymmärrystä, palautetta, kuuntelua jne. 

Olisiko lähipiirissäsi joku, jolle rohkenisist sanoa, että ehtisitkö jeesaamaan / jaksatko kuunnella / jne? Voihan olla, että muut eivät vain hoksaa ottaa asiaa puheeksi, mutta mieellään auttavatkin, kun heitä pyydetään?

Jos sinun lähipiirissäsi ei kuitenkaan  tahdo löytyä kuuntelevia korvia, kannustan hakeutumaan keskusteluapuun. Sitä voi saada monesta paikkaa matalalla kynnyksellä, muun muassa seurakuntien diakoniatyöstä. Usein auttaa, kun saa vuodattaa mieltään painavia asioita luottamukselliselle taholle, tulee kuulluksi ja hyväksytyksi tunteineen.  

Olipa ihana aloitus.

Näitä Random Acts of Kindness-porukoitakin toimii, jotka pyrkivät saamaan hyvää mieltä toisille.

En lukenut kaikkia vastauksia, mutta tässä muutama mieleeni tuleva vinkki:

Talvella / viileinä aikoina voi laittaa esim.  bussipysäkille vaikka aitaan kiinni villasukat tai tumput jotka paleleva voi ottaa.

Kesällä voisi laittaa vaikkapa levähdyspenkeille pieniä kortteja, joissa on hyvän päivän toivotus.

Kauppojen ilmoitustaululla olen nähnyt 'ota runo' -tyyppisiä hyvän mielen lappuja.

Jos arvelee, ettei naapuri pahastu siitä, talvella voisi harjata lumet naapurinkin autosta samalla kuin omastaan.

Kesällä voi tarjota ruohonleikkausapua (ei kuitenkaan kysymättä)

Jos taloyhtiössä asuu vanhuksia tai muuten huonosti liikkuvia, voisi kysäistä itse kauppaan mennessään, tarvitseeko hän tänään jotain ja tuoda samalla.

Onneksi kekseliäisyydellä ei ole rajoja ja jokainen voi kehitellä näitä lisää! Hyvä kasvaa jakamalla.

Hei ap.

Kuvailet, millaisia ajatus- ja toimintamalleja masennus ihmiseen luo.  Kannustan sinua olemaan yhteydessä masennusta hoitavaan tahoon ja osallistumaan esim. tarjolla oleviin tukiryhmiin (livenä tai Teamsissa). Masennus usein aiheuttaa sen, että jättäytyy pois ihmissuhteista ja erakoituu, mutta juuri tämä sama asia taas pahentaa masennusta. Kierre ei kuitenkaan ole tuomittu jatkumaan, tuen avulla sen voi katkaista.

Elämänhallinta kuulostaa aika vaativalta otsikolta. Jospa sen ohella miettisitkin sanoja toipuminen ja itsearvostus. Mikä juuri tänään voisi olla sellainen askel, joka tukisi toipumistasi? Jos et ajattelekaan koko , tulevaisuutta isona möhkäleenä ja aikajanana, vaan fokusoit tietoisesti ihan tähän hetkeen. Tukeeko itsesi kuntoon saattamista vaikkapa käynti jäätelökioskilla tai haravoimassa pihaa?