KirkkoSisko

Hei ap. 

Voi olla, etten ihan saanut kiinni aloituksestasi, miten replikointi noissa tilanteissa menee. Tarkoititko jotain tällaista: Menenpä pesemään matot. Mies vastaa: Laiturikin pitäisi rempata.

Jos ymmärsin oikein, olisiko mahdollista, että ihan ääneen sanoisit, että toivot miehen vastaavan esimerkiksi: Mukavaa matonpesua, huikkaa kun olet valmis niin ripustetaan ne yhdessä. Ja vasta sen jälkeen hän ottaisi laiturin puheeksi erillisesti?    Tämä oli ehkä tönkkö esimerkki, mutta yritän tuoda sitä esiin, että omat toivomukset toista kohtaan kannattaa ilmaista mahdollisimman selvästi.  Voihan olla, ettei mies ollenkaan käsitä, että tarvisit pientä tsemppausta 'matonpesun' suhteen ja että laituriin puheenaiheen siirtäminen kuulostaa sinusta ohittamiselta.  

Parisuhdekursseilla ja myös -terapiassa usein opetellaan uusia viestintätaitoja, joihin kuuluu myös sekä toisen kuunteleminen että reilusti omista toiveista kertominen.

 

Erilaiset kommunikaatiotyylit aiheuttavat usein mielipahaa parisuhteissa.  Toiset ovat puheliaampia, toiset taas ilmoittavat vasta kun on oikeaa asiaa. Tunnet varmaan hyvin miehesi ja sinun normaalit kommunikaatiotavat: rupatteletteko yleensä saman verran vai onko vaaka kallistunut siihen suuntaan, että toinen puhuu ja toinen vaikenee?

Se mihin kiinnittäisin huomiota on, onko tähän tullut viime aikoina jokin muutos? Onko puolisosi aiemmin vastaillut tarinointiisi ja nyt vähentänyt / lopettanut? Jos näin on, on tietenkin yritettävä ottaa se asia puheeksi, onko hänellä huolia tms.

Jos taas kyse on teille tyypillisestä puhumistarpeen erilaisuudesta, silloin voisi olla hyvä ihan opetella vuorovaikutustaitoja. Esim. parisuhdekurssilla voidaan erilaisin harjoituksin opetella, miten toiselle ilmaistaan, että on kuunnellut ja kuullut häntä. Vastaavasti harjoitellaan esim. tunnistamaan niitä tilanteita, joissa toinen ei jaksa rupatella vaan esimerkiksi töistä tultuaan haluaisi ensin tovin olla omissa oloissaan tai vastaavaa.  Olisiko tällaisista viestintäkeinoista teille pysyvämpää apua syventämään suhdettanne?

Hei ap. Vauva muuttaa koko perhettä. Useimmiten myönteiseen suuntaan, mutta joskus myös käy niin, ettei jompi kumpi vanhemmista osaakaan kantaa vastuutaan vanhempana. Se on oleellinen ja iso asia, joka haastaa sen, voiko parisuhde  jatkua. Koska kyse on pienestä vauvasta ja uupumisen riski on iso, kannustan vielä uudestaan kääntymään aikaisemman perhepalvelunne puoleen tai jos jotain muuta on kunnassanne tarjolla. Tarvitsette nyt apua tilanteen kunnolliseen perkaamiseen, voiko liittonne jatkua vai ei, mikä on sinun ja vauvan kannalta vähiten huono vaihtoehto ja millaista tukea voit saada jaksamiseesi.

Hei. Tuot esiin perheessäsi olevan tilanteen, jossa puolisosi elintavat vaikeuttavat sinun hyvinvointiasi. Kertomasi mukaan hän ei ole halukas muuttamaan tilannetta.

Vaikka sanoit, ettei keskustelu ole kannattavaa, se on kuitenkin ainoa vaihtoehto, olipa lopputulos sitten mikä tahansa. Teidän kannattaa opetella puhumaan arkeenne ja elämäänne suuresti vaikuttavista asioista. Esim. pariterapiassa (mm. kirkon perheasiain neuvottelukeskukset) voidaan turvallisesti kuulla kumpaakin osapuolta ja miettiä, mikä neuvoksi.   Joskus keskustelun tuloksena on se, että toinen tai molemmat osapuolet muuttavat käytöstään, esimerkiksi, että kumppanisi suostuu luopumaan suuresta osasta tavaroitaan. Joskus taas joudutaan toteamaan, että elämäntyylit ovat niin vastakkaiset, ettei yhdessä asuminen onnistu. Keskustelun lopputulosta ei voi tietää etukäteen, jos on avoimin mielin, voi rakentaa keskusteluyhteyttä toiseen ja kuulla hänestä kenties asioita, joita ei ole tiennyt tai tullut ajatelleeksi. Toivottavasti voitte saada tällaisen mahdollisuuden asioidenne selvittämiseksi. 

Parisuhde on aina kahden kauppaa ja siihen vaikuttavat kummankin yksilön taustahistoriat ja elämänkokemukset myös. On myös mielenkiintoista, millaiset seikat mielessämme vaikuttavat siihen, kenet alunperin kumppaniksemme valitsemme. Kuinka usein lataamme toisiin odotuksia, jotka eivät lopulta olekaan toisen ihmisen täytettävissä. Ihastummeko toisissa niihin piirteisiin, joita toivoisimme itsellemme lisää (esim. eloisa ja suulas ihminen ihastuu verkkaiseen rauhallisuuteen). Onko niin, että pyrkii kumppanilta velkomaan jotain sellaista, jota on jäänyt vaille esim lapsuudessa? Onko jokin haitallinen vuorovaikutusmalli jäänyt päälle, josta ei ole osannut eroon (vaikkapa mököttäminen)?

Näitä asioita on hyödyllistä pohtia, jotta on hieman enemmän itsetuntemusta seuraavaan parisuhteeseen mennessä. Kuitenkaan yksin ei mitään parisuhdetta voi ylläpitää. jos toinen ei syystä tai toisesta sitoudu, ei sille yksin voi mitään.  Et voi ottaa mistään parisuhteesta vastuuta täysin itsellesi. Kumpikin on vaikuttanut siihen, miten se meni. 

Antoisaa asioiden pohdiskelua toivotan, mutta myös kykyä antaa anteeksi itselle ja toiselle ja lähteä eteenpäin avoimin mielin.