KirkkoSisko

Ystävyyssuhteiden eräs peruspilari on tasapuolisuus ja vastavuoroisuus. Työkavereissa, naapuruksissa yms täytyy pystyä tulemaan toimeen ja sietämään hyvinkin erilaisia ihmisiä, mutta ystävään kohdistuu suurempia odotuksia ja tarpeita ja ystävän jokainen valitsee itse. Siitä syystä myös ystävyyden ongelmat koskevat enemmän kuin satunnaisen tuttavan. Ymmärsin kirjoituksestasi, että koet ystävän jatkuvasti haluavan puhua lapsestaan ja erityisesti puheen aihe on aina tämän lapsen kehuminen. On tosi ymmärrettävää, että se alkaa pidemmän päälle tuntua painostavalta.  Jos ymmärsin oikein, koet ilmeisesti, että lapsipuheet vievät suhteettoman paljon tilaa ja sinun kuulumisillesi jää sitä vähemmän tai sinun lapsiasi ei samalla tavalla arvosteta?

Koska teillä on monikymmenvuotinen ystävyys, voisiko olla aika kauniisti ottaa asia myös puheeksi.  Mietin, että olisiko jokin seuraavista tavoista sinulle mahdollinen?

"Huomaan, että haluat usein korostaa lapsesi hyviä puolia. Mitä se asia sinulle merkitsee? Mitä minulta siinä toivot?" - näin tulisi sanoitetuksi ilman syyllistämistä tai riitaa, että olet havainnut tämän asian ja haluat kuulla, mitä sinulta edellytetään asian tiimoilta. Itse sitten tietenkin päätät suhtautumisesi, mutta ainakin ystäväsi voisi ehkä havahtua huomaamaan, edellyttääkö hän sinunkin jatkuvasti peesaavan kehumista.

Toinen vaihtoehto ottaa asia puheeksi olisi jonkinlainen rajaaminen. Kun puheet lapsesta seuraavaksi alkavat, voisikohan jotenkin ilmaista, että kiva, että X:llä menee hyvin, mutta jutellaanko vaihteeksi aiheesta Z: ja sitten siirryt siihen, vaikkapa näkemääsi teatteriesitykseen tai kertomalla jotain omasta elämästäsi. Tällä tavalla ystäväsi saa tilaisuuden nimenomaan vastavuoroisuuteen.

Kuulostavatko nämä puheeksiotot epäystävällisiltä tai tönköiltä, vai voisivatko ne olla mahdollisuus parempaan, vuorovaikutteisempaan yhdessäoloon.

Olet ap saanut jo paljon kommentteja siitä, että varsinaisesti vanhempiesi parisuhteeseen et voi puuttua, se ei ole sinun roolisi, ja aikuisen ihmisen on itse haluttava muutosta elämäänsä, jotta se voi tapahtua. (Vaikeaa siltikin)

Mutta yksittäisessä tilanteessa vaikeneminen on tilanteen sallimista. Voit pitää rajan kaikissa porukoissa vaikkapa siinä, että kukaan ei moiti toisen kokkauksia, olipa kyse sitten kavereista, työkavereista tai vaikka naapuruksista.  Eli jos jossain tilanteessa joku toimii ikävästi toisia kohtaan, olipa hän isäsi tai ihan kuka muu tahansa, on velvollisuus jollain lailla ilmaista, että 'hei kiitos ruuan valmistajalle,  sovitaanpa ettei kukaan arvostele toisen kokkausta'. Muutenhan muut osapuolet antavat ilkeiden kommenttien jäädä 'voimaan'.  

Hei ap.

Ensinnäkin, toivoisin, että sinulla on joku, joka kuuntelee sinua aidosti, myös syvimpiä tuntojasi ja voit purkaa mieltäsi luottamuksella myös yksityisimmissä asioissasi. Toisekseen huomaan, että sinulle on tärkeää olla rehellinen ja 'tosi', et halua valehdella.

Mutta tuohon kysymykseen mitä kuuluu, joudut ensin arvioimaan, onko tuo toinen ihminen sellainen, jonka kanssa voisit jakaa rehellisesti asioitasi. Jos hän on ihminen, joka voisi potentiaalisesti ollakin keskustelukumppani, voit sanoa jotain, että vähän kaikenlaista, mutta jutellaanko niistä vaikka kahvikupin ääressä joku päivä. Näin toinenkin osapuoli tietää, että sinulla on sydämen päällä painolastia, eikä suhtaudu kuulumisiisi liian keveästi. Samalla toki on kohteliasta kysyä, miten hänellä sujuu.

Jos taas mitä kuuluu -kysyjä on ihminen, johon tahdotkin pitää etäisyyttä tai olette vain hyvänpäiväntuttuja, etkä tahdo syventää / lähentää suhdettanne, silloin voit vastata vaikka sen, mitä juuri silloin on meneillään. Tyyliin: Kiitos, tulin juuri hammaslääkäristä tai vaikka Kiitos kysymästä, marraskuuta tässä elellään, entäs mitäs sinulla?

Otitpa esille raskaan ja ristiriitaisen asian.  

Kestääkö ystävyys myös mielen sairastumisen, mikä on ystävyyden minimiedellytys ja miten siinä otetaan molempien osapuolien tarpeet mukaan? Itsekin pohdit, mitä tästä saat ja mitä se sinulta vaatii.

Välien totaalinen poikki laittaminen on kuitenkin iso askel, ja pohdit jaksatko tehdä niin lopullista päätöstä. Mietin, löytyisikö kuitenkin suhteeseenne vielä jokin mahdollisuus jatkaa, jonkinlainen muutos kohti kevennystä. Jos rajaisit hyvin selkeästi tapaamisten useutta ja kestoa. Voisitko kertoa, että haluaisit löytää mahdollisuuden pitää jollain tavalla yhteyttä, vaikkapa varttitunnin kävelylenkki kerran kuukaudessa -tyyppisesti, mutta samalla selkeästi sanottaisit omat rajasi: En lainaa koskaan rahaa enkä halua, että pyydätkään,  viestejä ei saa laittaa esim. klo xx jälkeen illalla ja itsemurhaviestejä et halua lukea vaan ne asiat hänen on käsiteltävä hoitopaikassaan. 

Voisiko tällainen toimia ja sitten kuitenkin yhteytenne side säilyisi, vaikkakin ohuempana kuin hän toivoisi. Mitä ajattelet tästä?

Hei ap.

Kuulostaa, että todella välität ystävästäsi ja ystävyydestänne. Olet kuitenkin neuvoton, miten menetellä.

Mietin, että oletko ottanut asian ihan tuollaisenaan puheeksi: kertonut, että olet huolissasi hänestä ja toivoisit hänen voivan paremmin etkä haluaisi luopua hänestä. Mutta että samalla koet, että hän tarvitsisi ulkopuolista apua, jotta ei erakoituisi vaan jaksaisi alkaa hoitaa itseään. 

Jos mahdollista, voisitte ihan yhdessä vaikka ottaa yhteyttä esim. psykiatriseen sairaanhoitajaan. Pelkkä se, että sanoo toiselle että soita jonnekin, ei usein auta. 

Viime kädessä et kuitenkaan ole vastuussa ystäväsi terveyden hoitamisesta,  etkä voi yksin ylläpitää ystävyyttä. Ystävyys on vastavuoroinen suhde, eikä se voi pitkiä aikoja perustua siihen että toinen vain tukee. Mutta on kuitenkin selvä, että joinain aikoina toinen ystävyyden osapuolista voi enemmän olla tuen tarpeessa ja joskus myöhemmin roolit vaihtuvat tai tasapainottuvat.

Toivottavasti saatte ystävyytenne ylläpidettyä ja voitte olla vielä yhteydessä toisiinne, kunhan ystäväsi tilanne jotenkin helpottuu esim. ammatillisen keskusteluavun myötä