KirkkoSisko
Seuratut keskustelut
Kommentit
on hyvää tietoa asiasta _lapsen kannalta_
http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_2007…
Ajattelen myös itse näin, että jos vanhemmat tahtovat juhlia, silloin lapsille tulee järjestää turvallinen hoitopaikka muualla. Alkoholi muuttaa ihmistä, se on fakta, muutenhan alkoholia ei käytettäsikään. Kyse on myös turvallisuustekijoistä. Alkoholin alaisena aikuiset eivät myöskään kykene esim. arvioimaan vaikkapa itsensä satuttaneen lapsen terveydentilaa, koska alkoholi sumentaa arviointikykyä.
En usko, että moni aikuinenkaan viihtyy selvinpäin runsaasti juopuneiden ihmisten seurassa.
Mielestäni perussääntö on, että alkoholi on aikuisten juoma.
terveisin diakoni Meiju
Tikkurilan seurakunta
Vantaan seurakunnat
Lapsettomuushoidot ovat usein henkisesti ja fyysisesti rankkaa aikaa. Mielestäni on inhimillisesti ottaen ymmärrettävää, että kun seksistä alkaa tulla suoritus, josta odotetaan "tulosta" lapsen myötä, siitä katoaa onni, ilo ja nautinto.
Onko lapsettomuutta hoitavalla klinikallanne mahdollisuutta terapiaan/keskusteluihin? Jos, suosittelisin teitä menemään sinne! he ovat kuitenkin erikoistuneita myös parisuhdeasioihin lapsettomuuskriisien yhteydessä. Väestöliitolla ainakin on tarjolla perheneuvontaa maksullisesti.
Maksutonta parisuhdeapua saa myös kirkon perheasiain neuvottelukeskuksista, mutta niihin voi olla pitkä jono. Niissä toimii koulutettuja perheterapeutteja, joista osalla on erityisesti seksiterapeutinkin koulutus.
Tässä yhteystiedot
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/40D5B401E55B1785C225748000449ACD?Open…
On kuitenkin tärkeää, ihan mahdollisesti syntyvän lapsenkin kannalta, että saatte palautettua suhteeseenne myös ilon!
terv diakoni Meiju
Tikkurilan seurakunta
Vantaan seurakunnat
Odottavan aika on pitkä, sanotaan. Uskon, että sinulla on olo kuin tulisislla hiilillä odottaessasi, että voit tehdä raskaustestin.
Raskauden mahdollisuus on luonnollisesti jokaisesssa yhdynnässä.
Minusta sinun kannattaisi joka tapauksessa keskustella tapahtuneesta miehesi kanssa, ettei tilanne toistu. Kuten sanoit, olette aikuisia ihmisiä ja vastaatte teoistanne. Leikkisyys ja spontaanius on seksuaalisessa kanssakäymisessä ihania asioita, mutta ehkäisyä ei niiden kustannuksella saa riskeerata. Miettikää yhdessä, mikä teille paras ehkäisykeino on. Sterilaatiotakin voi harkita, kun lapsia ei enää varmuudella tahdota.
Mutta mikäli olet raskaana, suosittelen, että hakeudut jonkun ulkopuolisen kanssa keskusteluun pystyäksesi sopeutumaan hyvin tilanteeseen ja luodaksesi tulevaan lapseen mahdollisimman onnellisen suhteeen vahingosta huolimatta!
Uskon, että luonto tulee tässä äitiä vastaan. Raskaushormonit ikäänkuin pehmittävät äidin mieltä, ja ajatukseen tulevasta vauvasta ehtii tottua.
Joten ota yhteyttä neuvolapsykologiin tai vaikka alueesi seurakunnan diakonia- tai perhetyöntekijään, mikäli tarvetta on.
Terveisin diakoni Meiju
Vantaan seurakunnat
Onpa ikävää, että ihmiset karttavat sinua :(
Olen huomannut, että suru koetaan niin ahdistavana, että ei uskalleta ottaa yhteyttä. Ihmiset pelkäävät "mitä minä osaan sille sanoa" - vaikka se ei ole ollenkaan ydinkysymys. Tärkeintä olisi tarjota läsnäoloa, välittämistä, vaikka kahvin juomista yhdessä.
Jos vaan mitenkään jaksat, soita ihmisillesi ja sano suoraan, että koet jääneesi nyt yksin.
Jos et pysty siihen, voit esimerkiksi hakeutua oman seurakuntasi diakoniatyöntekijän kanssa jakamaan suruasi. Monilla paikoilla diakoniatyö järjestää myös sururyhmiä, joista voisit saada tietoa. (Niihin tosin suositellaan vasta, kun kuolemasta on puoli vuotta - vuosi). Älä jää yksin. Sureva kaipaa jakamista! Yleensä moni kokee tarvetta puhua kuolemaan ja vainajiin liittyvistä asioista yhä uudelleen ja uudelleen. Jos omaiset tästä väsyvät, ulkopuolinen jaksaa kuunnella!
Toivotan voimia sinulle surun matkallasi. Koeta hyväksyä se osaksi elämääsi, ei vain välivaiheena vaan yhtenä elämään kuuluvana, tärkeänä osana.
terv diakoni Meiju
Tikkurilan seurakunta
Vantaan seurakunnat
Uskon, että lähes jokaisella on elämässä hetki jolloin ainakin mielessään vannoo, että tätä en anna ikinä anteeksi. Se kertoo syvästä loukatuksi ja haavoitetuksi tulemisesta.
Valitettavasti ihmiset elämän melskeissä haavoittavat toisiaan, myös tietoisesti ja siihen pyrkien.
Kokemus on kuitenkin osoittanut, että ihan järkyttävien asioidenkin läpikäymisen jälkeen tehty tietoinen anteeksianto - jopa vaikka henkilö ei olisi pyytänyt anteeksi, mahdollistaa rauhan ja vapauden.
Ehkä anteeksiantamattomutta pidetään jotenkin sen verrokkina, miten paha tehty teko oli. Eli ehkä ihmisen mielessä on, että jos voin antaa anteekis, niin se tarkoittaa, että teko ei ollutkaan niin paha. Näin ei kuitenkaan ole. Anteeksianto ei korreloidu koetun kärsimyksen kanssa.
Ajattelen, että ihmisen tulee elää mahdollisimman vapaana. Anteeksiantamattomuus tekee usein katkeraksi ja katkeruus syö vapautta ja elämän energiaa.
Kuitenkin yhtä suuri virhe on "hypätä" anteeksiantoon liian aikaisin. Ensin pitää pystyä kokemaan se viha, mikä on vääjäämätöntä kun omia rajoja on loukattu. Anteeksianto on toipumisprosessi, ei temppu.
Ja mikä tärkeintä, pitää osata myös pyytää anteeksi. Jos ei voi niiltä, joita vastaan on rikkonut, voi mielessään käydä jonkinlaisen omaan oloon sopivan synnintunnustuksen, ja vaikka esimerkiksi lukea Raamatusta synninpäästön. Luoja tietää, että töppäämme jatkuvasti. Hän kehottaakin meitä anteeksiantoon ja armoon sekä toinen toisiamme että myös itseämmekin kohtaan.
Pohdiskelee diakoni meiju
Tikkurilan seurakunta
Vantaan seurakunnat.