KirkkoSisko

Hei, kiitos tästä avauksesta.

Usein juuri ne ihan pienet, arkiset asiat on niitä, joita kaipaa, jos ne joutuu menettämään syystä tai toisesta.

Kahvitauolla rupattelu työpaikalla, kirpparilla käynti kaverin kanssa, herkulliselta tuoksuva leivonnainen perheelle iltapalaksi, kaunis maisema ikkunan takana.  

Mukavia hetkiä juuri sinun päivääsi, joka tätä luet!

Kunnan sosiaali- ja terveyspalveluissa löytynee jokin yhteystieto, jonne voi ottaa yhteyttä kun on huoli omaisen / perheenjäsenen hyvinvoinnista.  Joskus on tärkeää, että ulkopuolinen taho arvioi avun tarpeen. 

Hei ap. 

Sain sen käsityksen, että lähipiiriisi kuuluu masentunut. On hyvä, että mietit sanomisiasi ja niiden korrektiutta. Sanoilla voi sekä tukea että satuttaa. 

Niin masentuneen kuin ihan kenen tahansa kohtaamisessa on tärkeämpää oppia kuuntelemaan toista kuin neuvomaan ja 'sanelemaan' miten hänen tulee reagoida tai toimia. Voisitko tuon kaltaisten lauseiden sijaan kysellä aidosti enemmän ja ennen kaikkea siitä näkökulmasta, että voisitko tukea häntä. Jos hän ei saa tehtyä jotain tärkeää asiaa masennuksensa takia, voitko tarjoutua tekemään sen hänen kanssaan yhdessä - ei kuitenkaan hänen puolestaan tai ohitseen.  Jollekulle vaikkapa lääkäriin soittaminen voi olla ison kynnyksen takana. Jos ystävällinen henkilö on siinä vierellä tukemassa, voi se onnistuakin paljon helpommin. Sinun tehtäväsi ei ole 'tietää', miten hänen kuuluu tuntea ja toimia vaan kuunnella, kysellä ja tarvittaessa antaa tukea hänen omiin pyrkimyksiinsä.   Saitko tästä yhtään vinkkiä eteenpäin?

Olipas sympaattinen avaus. Tämä ilahdutti ainakin minua!

Tätä ennen ilahduin tänään mm. aamun raikkaudesta, pidän syksystä. Sekä siihen, että lounasta hakiessani vieras lapsi moikkasi rattaistaan kaupassa aurinkoisesti. Muutama sana vaihdettiin, hymyilytti.

Mielestäni olet rohkea itsetutkistelija, kun myönnät kateuden.  Kateus on yksi niistä tunteista, jotka suurin osa ihmisistä tuntee hankalina ja kieltävät sen olemassaolon. Kuitenkin se on eräs inhimillisen elämän perustunne, joka on läsnä jo lapsilla. Kateus tunteena ei ole paha, koska se vie sen kysymyksen ääreen, mitä pidän tärkeänä ja mitä tavoittelen elämässä. Sen sijaan kateuden aikaansaamat teot ovat usein rumia eivätkä auta kateutta tuntevaa millään tavalla.

Kysyisinkin sinulta, miten voisit alkaa hyväksyä itseäsi ja luottaa itseesi enemmän? Millaisessa kohdassa olet itsevarmuuden polulla (jossa jokainen elämän mittaan on eri vaiheissa)? Miten voisit  tsempata itseäsi niissä kohdin, kun jokin ajatus alkaa nitistää sinua? Kuka voisi tukea sinua silloin kun olet epävarma?

Uskon, että kateuden vastalääke on kiitollisuus. Kateus kertoo puutteesta, vajeesta. Kiitollisuus kertoo siitä, mitä itsellä on, rikkaudesta ja täyteydestä. Miten voisit lisätä kiitollisuutta omassa elämässäsi? Voisiko se haalistaa kateuden ankaruutta?