Käyttäjä31931

No ei mikään mielenterveysongelmaisiin auta, kokemusta on..

Itse saattaisin kysyä pojalta, että miten itse olisit toiminut minun sijassani? Ja kertoa, että kyllä sinäkin haluaisit luottaa poikaan, eikä tilanne ole mukava sinunkaan kannaltasi. Ja että tilanne voi korjautua tulevaisuudessa, jos poika onnistuu olemaan päihteittä yms.

Ja itse käytän usein fraasia "olen pahoillani". Vaikka omasta mielestäni olen toiminut oikein tilanteissa, niin voin kuitenkin olla pahoillani siitä, että pojalla on paha mieli ja että tilanne on kovin vaikea..

Minun sukulaisillani on paljon mielenterveysongelmia, ja ongelmat ihmissuhteissa aiheutuvat usein siinä, että ihmiset ovat kovin tarkkoja omista oikeuksistaan ja heidän mielestään oikeassa oleminen oikeuttaa kaiken mahdollisen käytöksen.. Monesti kuuntelu on tärkeämpää kuin se mitä itse sanoo..

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijaa. Vaikea uskoa, että yksikään kollega kehtaisi sanoa tuollaista ääneen tai aidosti toivoa. Sain kerran 20 Euron lahjakortin erittäin haastavan nuoren vanhemmilta ja minua hävetti. Se oli nolo. Olisivat tuoneet mielummin sen kukkasen. Hyvää tarkoittivat ja olivat kiitollisia, mutta lahjakortti on mielestäni vain liikaa noinkin isolle summalle. Tai olisivat antaneet pehmislahjakortin Valion kesäkioskille. Se olisi ehkä vielä mennyt.

Voi ei, just ostin 50 € lahjakortin lapsen avustajalle. Opelle vien jotain kukan tms. Meillä on ollut tosi vaikea vuosi ja tämä avustaja on pelastanut kyllä tosi paljon. Koulun kanssa on ristiriitoja ja avustaja on hyvin auttanut meitä haastavassa tilanteessa, sotkeutumatta konflikteihin. Avustajia kun ei kukaan ikinä muista, palkat on pienet ja hänkin jää nyt työttömäksi pätkätyösuhteen päätyttyä.. Ajattelin muistaa vähän isommin, kun minusta hän on sen ansainnut. Toivottavasti hän ei koe sitä nolona, se oli ihan vilpitön ele.. Ei voi olla edes lahjomista tms. kun hän ei osallistu arviointiin tms.

Minusta tsempparistipendi (tai kaveristipendi/hymypoika) on tosi hyvä idea. Jos oma lapsi saisi sen, niin varmaan arvostaisin korkeammalle kuin koulumenestysstipendiä. Omat lapset vasta tokalla ja kolmannella, eivät ole saaneet stipendejä.

Ekaluokalla mun tytön luokalla annettiin stipendi ystävällisestä käytöksestä. Stipendin saanut tyttö oli ystävällinen ja vaatimaton luonteeltaan. Hän oli kovin hämmästynyt huomionosoituksesta, ja ekana mietti, että olisiko joku muu tarvinnut stipendiä enemmän (20 €). Että ei hän välttämättä olisi tarvinnut. Mulle tuli ihan tippa linssiin, kun oli niin herttainen lapsi. Tuo ajattelutapa kyllä todisti, että oikealle lapselle tuli huomionosoitus.. :)

Meidän lasten luokalla on stipendit jaettu aina oikeudenmukaisesti (ainakin itse siltä tuntuu), mutta varmaan on jotain tapauksia, joissa jakoperusteet tuntuu epäreiluilta. Toisaalta ehkä se opettaja kuitenkin paremmin tietää, että mitä luokassa tapahtuu, kuin me vanhemmat..

Minä en kyllä ihan sataprosenttisesti luota Päivin lausumiin, minulla ei ole hänestä kovin rehellistä kuvaa. Tähän mennessä:

-Päivi nostaa yhtä aikaa opettajan palkkaa, toimitusjohtajan palkkaa Paavon yhtiöstä ja sopeutumisrahaa

-Päivi puhui tyttärensä Cecilian Sykkiin ohi normaalin oppilasvalinnan

-Muistan jonkun City-lehden haastattelun, joka pidettiin Sörnäisissä. Toimittajan mukaan Päivi kehui kovasti metron kätevyyttä, ja että käyttää sitä paljon. Haastattelun jälkeen Päivi ei tiennyt, että kummalta laiturilta metro lähtee keskustaan (tämän tietää kaikki Helsingissä metroa käyttävät)

-Muistan kun joku autonkuljettaja muistelmissaan tms. sanoi, että pääministerin virka-autoa käytettiin mm. Lipposen lasten koulukyyteihin.

-Ja päälle Paavon bisnekset niissä kaasuputkihankkeissa yms..

En oikein näe mitään motiivia VKN:n valehdella, mutta Päiville siloinen julkisuuskuva on tärkeä. (ja ihan varmaan Päivi on voinut Alepassa käydä vaikka aamiaistarpeet olisikin tuotu Kesärantaan talon puolesta)

 Joo, omaisille on rankka sairaus. Oma anoppi täyttää tänä vuonna 90 v. Diagnoosista on 5v. ja edelleen pärjää kotihoidolla kotona, tuntee läheiset yms. Kauhutarinat alzheimerista pelottivat, siihen nähden meillä on mennyt hyvin. Nykyöajan lääkkeet ovat varmasti parempia kuin ennen. Tuntuu, että vointi on pysynyt useamman vuoden aika samana, vaikka ei oman kiireisen elämäntilanteen takia olla pystytty niin paljon tukemaan, kuin oltaisi haluttu. 

Ja lisäksi täytyy kehua anoppia tyyppinä, hän kun on luonnostaan ollut elämänmyönteinen ja utelias, niin jotenkin kyky kiinnostua ulkomaailmasta on ainakin osittain säilynyt myös alzheimer-vaiheessa.

Omaisena meille on ollut hyödyllistä paneutua muistisairauksiin. Esim. on turha vetää nykyaikaan ihmistä, jonka ajatukset ovat menneessä. On paljon mielenkiintoisempaa jutella 50 vuotta vanhoista asioista kuin nykyajasta muistisairaan kanssa (ja toki muistisairaan kanssa jutellessa vastuu on kuulijalla..)