Käyttäjä31931
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Minä aloitan: olen 38v, jo kolmen lapsen äiti. Sain lapset 20-25 ikävuosien välillä. Olen nyt 38v ja koen olevani liian vanha saamaan lisää lapsia. Tai vaikka fyysisesti, taloudellisesti, parisuhdemielessä ja muutenkin olisin ollut aivan täydellisessä lapsentekoiässä myös ikävuodet 25-38, niin en ole kokenut tarpeelliseksi hankkia neljättä tai useampaa lasta.
En vaan jaksa enää. Haluaisin kovasti vielä lapsen tai kaksi, mutta elämässä on nyt jo niin paljon vastuita, etten usko enää jaksavani miehen kanssa hoitaa enempää kuin kaksi lasta. Minulla siis vaativa työ, useampi huonokuntoinen sukulainen, lapsilla paljon aikaa vievät harrastukset ja koulunkäynti vaatii paljon tukea, omakotitalo ja aika vähän tukiverkkoja.. Lisäksi rahallisestikin mietityttää, tällä hetkellä pärjätään mukavasti, mutta tilaa ei juuri ole lisälapsille ja muutenkin mietin, että miten rahat riittäisivät useampaan lapseen.
Mä luulen, että nykyisillä lapsilla tulee olemaan aikuisena aika samoja haasteita kun mulla tällä hetkellä. Vanhemmat on saaneet mut iäkkäinä, lisäksi meillä on suvussa naimattomia sukulaisia, joiden hoito tulee kaatumaan mun niskaan. Eli samalla kun käyt töissä, jossa oletus olisi, että töitä voi jatkaa välillä iltaisinkin, niin hoidat lastesi lisäksi pahimmillaan lasten plus neljän vanhuksen asioita..
Eli lapsiperheiden palvelut pitäisi olla sillä tasolla, että ihmiset uskaltavat lapsia hankkia: koulut ja päiväkodit lähellä, iltapäivähoitopaikkoja, työelämän joustoja ja lisäksi vanhusten palvelut kuntoon, niin että kaikki ei kaadu ruuhkavuosia elävien ihmisten niskaan.
Mun tuntema asperger ei missään nimessä ole tunnekylmä. Päinvastoin, joissain asioissa tunteikkaampi kuin muut, ehkä on vaikeus ilmaista vaikeita asioita, niin menee "lukkoon". Tunteiden ilmaisu on tosi kaavamaista, eli vaikka tuo osanotto, ei varmasti osaa sanoa muuta kuin otan osaa.
Välillä on ihan uskomattoman avulias joissain asioissa. Toisissa asioissa vaikuttaa tunnekylmältä (voi lähteä kuskaamaan ihmisiä lentokentälle keskellä yötä, mutta ei voi mennä katsomaan kuolevaa lähisukulaista tms.)
No mua pyydettiin kummiksi, oikein vielä julkisesti juhlissa. Pyyntöä oli todistamassa iso joukko yhteisiä ystäviä. Pyyntö tehtiin puoli vuotta ennen laskettua aikaa.
No sitten vauva syntyi, eikä alkanut olla mitään puhetta ristiäisistä tms. Tiesin, että ristiäiset pidetään niin kaukana, että pitäisi varata junaa, majoitusta yms, mutta ystävästä ei kuulunut mitään. Sitten kyselin perään, että mikä on tilanne, niin hän sitten ihan vähän ennen ristiäisiä soitti ja pahoitteli, että joutuu perumaan kummiksi pyynnön. Heillä oli ilmeisesti suvussa ollut ikäviä sattumuksia, jonka johdosta halusikin pyytää jonkun muun minun sijastani. En kyllä ihan uskonut tätä selitystä, hän oli sellainen ystävä, että puhui aina kymmenen hyvää ja yksitoista kaunista, mutta todellisuudessa unohti puolet lupauksistaan yms. Ei varmaan tehnyt sitä tahallaan, mutta ärsyttävää silti.
Tämän jälkeen välit vähän jäähtyivät, oltiin kyllä tekemisissä, mutta ei niin paljon kuin aiemmin. Pikkuhiljaa yhteydenpito jäi kokonaan, mutta ei tämä kummiasia siinä päälimmäisenä ollut. Elämä vaan vei erilleen ja sellainen ystävyys, jossa koskaan et voi toisen sanaan luottaa, on pidemmän päälle raskasta..
No kyllä mä uskon, että esim. mun veljeä auttaa. Ennen työpaikkaa hän oli kaiken aikaa kotonaan (kävi kaupassa ja metsälenkeillä, mutta ei juuri koskaan nähnyt ketään ihmisiä tms). Nyt hänellä on syy nousta aikaisin, päivässä on vähemmän aikaa miettiä ikäviä asioita, näkee ihmisiä, saa rahaa ja lisäksi sosiaalinen status nousi: ennen hän oli työtön ja nyt häne on työllinen, vaikkakaan ei toiveduunissaan... Nyt hän miettii auton ostoa, jotta pääsee reissaamaan. Toki on edelleen aika erakko ja kysyttäessä ei kuulemma olo ole sen kummempi. Mutta uskon, että pitkällä aikavälillä on hyvä, että käyttää päivät työntekoon eikä netissä roikkumiseen..