Käyttäjä31931

Olen samaa mieltä kurssikavereiden kanssa. Sen lisäksi, että vaikeuksien kuormittavuus on yksilöllistä, sitä hyvää ja tavallista elämää osaa kunnolla arvostaa vasta vastoinkäymisten jälkeen.. Esim. yksinäiselle ihmiselle yhden ystävän löytäminen on valtavan suuri asia verrattuna ihmiseen, joka saa kymmenenennen ystävän.. Jossain oli tehty tutkimus siitä, että minkä verran ihmiset kokisivat tarvitsevansa lisää rahaa ollakseen onnellisia. Tulotasosta riippumatta ihmiset halusivat 30 % lisää rahaa keskimäärin..

Omalla lapsella auttanut tosi paljon.

Hän aloitti lääkkeen 10-vuotiaana ja ottaa sen kouluaamuisin. Lisäksi harrastukseen ottaa pienemmän annoksen. Lapsi ottaa lääkkeen mielellään, sillä se rauhoittaa koulupäivän ajaksi ja auttaa keskittymään. Lapsen sosiaaliset taidot ovat parantuneet, kun energiaa ei kulu sähläykeen. Oppimistulokset ovat myös nousseet.

Huonoina puolina on lääkkeen vaikutus ruokahaluun, lapsi ei syö koulussa oikein mitään, lääkkeen vaikutusaikana ruoka ei maistu. Lisäksi välipäivinä voi olla hypervilkkautta..

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä31931 kirjoitti:

Näitä esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon lähipiiristä. Esim:

-Vaikka joku kapea osa-alue on mielestäsi tosi mielenkiintoinen, hillitse halua selostaa siitä muille. Muita ei kiinnosta yhtä paljon.

-Jos joku on sinua kohtaan huomaavainen (vaikka saadessasi lahjan), kuuluu esitttää ilostunutta.

-Usein kieltäytyminen verhoillaan jotenkin kohteliaasti (Esim. en ehdi, ei ole rahaa, olen väsynyt)

Lapseni selitti minulle suoraan puhumisen niin, että aina kun hän alkaa kiertelemään tai keksimään verukkeita, niin hän joutuu vain isompaan liriin, koska vastapuoli alkaa esittää ratkaisuja ongelmiin. Jos lastani pyydetään jonnekin mihin hän ei halua mennä, ja hän vastaa että muuten kyllä mutta ei ole autoa, niin ehdotetaan heti kyytiä, jolloin joutuu siihen keksimään taas uuden verukkeen.

Hän sanoo pääsevänsä helpommalla kun siis vain sanoo suoraan että en tule, ja yleensä vielä syyn miksi ei tule, koska sitä tentataan kuitenkin, ja jos valehtelee syyn, niin siihenkin yritetään keksiä taas joku ratkaisu. Niinpä hän sanoo että en tule teidän mökille, kiitos kutsusta, en vain pidä mökillä olosta.

Logiikka on mielestäni pistämätön.

Olen samaa mieltä, kyllä moni ymmärtää myös kieltäytymisen ilman tekosyytä. Ehkä tämä on lisääntynyt nykypäivänä? Aikaisemmin oli vielä enemmän näitä "ainahan on tehty näin"-ihmisiä. Mutta tuossakin tilanteessa on vielä kohtuu hyvä "veruke". En tykkää mökillä olosta. Autisti saattaisi sanoa, että en tule kun en pidä sinusta/lapsistasi tms.. Tai vain että en halua tulla.

Näitä esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon lähipiiristä. Esim:

-Vaikka joku kapea osa-alue on mielestäsi tosi mielenkiintoinen, hillitse halua selostaa siitä muille. Muita ei kiinnosta yhtä paljon.

-Jos joku on sinua kohtaan huomaavainen (vaikka saadessasi lahjan), kuuluu esitttää ilostunutta.

-Usein kieltäytyminen verhoillaan jotenkin kohteliaasti (Esim. en ehdi, ei ole rahaa, olen väsynyt)

No meillä olisi ainakin tullut tosi kalliiksi ilman kiinteistövälittäjää. Myytiin vahingossa Hitas-asunto yritykselle, vaikka niitä saa myydä vain yksityishenkilöille. Ei olisi mitenkään tuota tajuttu. Ei kyllä tajunnut kiinteistövälittäjäkään, mutta koska se oli hänen virheensä, niin hoiti omaan piikkiinsä sinne uuden ostajan muutamassa viikossa.. Me oltiin siis saatu rahat, maksettu velat yms. siinä vaiheesa kun moka selvisi.. Onneksi oli kiinteistövälittäjä..