aarinko

Yk 7. Oltiin aluksi perinteisellä "tulee jos on tullakseen" meiningillä, ei laskettu ovispäiviä tai muutenkaan tarkkailtu kiertoa. No ei tärpännyt ja seitsemännen kierron alkaessa päätettiin alkaa oikein tekemällä tekemään ja silloin tärppäsi. Eli mulla juuri päinvastoin kun yleensä, heti kun aloin stressaamaan ja tikuttamaan ovulaatiota niin johan tärppäs.

Ensimmäinen ultra takana ja siellähän se meidän pikkuinen kölli, aivan elossa. Jännitin tosi kovasti aamulla, pelkäsin etukäteen niin kovin että vauveli olisi kuollut. Mutta kätilön mukaan kaikki näytti ihan tavalliselta ja normaalilta. Ultrauskin sujui pikaisesti, oltiin ulkona varmaan kymmenessä minuutissa. Mahan päätä ultrattiin ja vauva löytyi heti, oli sopivassa asennossa niin että mitat saatiin nopeasti otettua. Vähän se esitteli meille jumppataitojaankin jo. Huh, olo on nyt niiiiin huojentunut! Nyt varman jo uskallan alkaa kavereillekin kertoa. Ai niin, laskettu aika tarkentui syyskuun puolelle, vaikka alkujaan tosiaan itse laskeskelin sen menevän lokakuulle. Mutta pysyn nyt täällä teidän seurassa kuitenkin :)

Täällä kanssa iho on ihan kamalassa kunnossa. Mulla e-pillereiden lopettaminen laukaisia aivan kamalan hormonaalisen aknen, mutta sen sain kuriin ihan apteekin käsikaupan aknelääkkeillä (Basiron-voiteella). Nekin taitavat kuitenkin olla sellaista myrkkyä, etten ole nyt uskaltanut käyttää. Mulla kukkii siis kasvot, mutta myös rintakehä. Tosi kurjan näköistä :( Pakko pitää vain jotain poolopaitoja.

Mullakin on pahoinvointi hävinnyt lähes täysin! Ihanaa! Väsymysta on edelleen, ja öisin nukun huonosti, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen jatkuvaan pahoinvointiin. Ruokahalu ei edelleenkään ole ennallaan, mutta ihan parasta kun koko ajan ei kaikki allötä. Nyt täytyykin alkaa kiriä umpeen noita miinustunteja, joita töissä keräilin lähes kuuden viikon ajan kun lähdin aina mahdollisimman ajoissa pois.

Toisaalta tämä oireettomuus myös on mietityttänyt kovasti. Meillä on huomenna eka ultra, apua! On tätä odotettukin. Kovasti vaan olen varautunut siihen, että sikiö on kuollut, jospa se ennakkoon miettiminen lievittäisi sitä mahdollista pettymystä. Olisi se aikamoinen takaisku tässä vaiheessa saada kuulla, että ei se selvinnytkään. Huomennahan se kuullaan... En saa ensi yönä nukuttua varmaan sen tavallisenkaan vertaa.

Onko täällä enää ketään? Miten teillä menee? Hiljaista on.

Täällä vaan odotetaan ajan kulumista. Ei kai muutakaan voi. Ja vähän samja tuntemuksia täällä kuin sulla Feebee, vaikka ihan noin pahasti ei asiat miehen kanssa ole. Mies kyllä on myötätuntoinen ja tekeväinen kotona, kun olen oikeasti tosi huonovointinen, mutta nyt erityisesti tällä viikolla, kun itse olen vähän jo päässyt iloitemaan tästä pahonvoinnin laantumisesta, mies on ollut tosi ärsyttävä ja vähättelevä. Oloni ei todellakaan edelleenkään ole hyvä ja normaali, mutta aikaisempiin viikkoihin verrattuna huippua. Tällä viikolla esim. näin kavereita eikaan kertaan viiteen viikkoon... Oon vaan käyny töissä ja nukkunu kotona. Mies nyt sitten olettaa, että olen ikään kuin parantunut ja kaikki on hyvin.  Onneksi meillä molemmilla on aika väljä siisteyskäsitys niin mies ei sentään vaadi kamalasti kotitöitä tekemään nyt kun olen "terve".

Onnea Anzcu plussasta, ja olen niin samaa mieltä, että odottavan aika on pitkä. Meillä eka ultra ens viikon torstaina ja mitä lähempänä tuo päivä on, sitä varmpempi alan olla, että sikiö on kuollut ja tullaan pettymään. Olen ehitnyt kuvitella kaikki mahdolliset syyt, miksi vauveli on ihan varmasti kuollut. Pessimisti ei pety jne... Oireet on alkaneet tällä viikolla merkittävästi vähentyä, mikä nyt tietty näillä viikoilla on jo ihan normaalia, mutta silti mietyttää. Eilen oli ensimmäinen päivä, kun ei ollut sitä aivan jatkuvaa pahaa oloa, kun piti syömisvälit tasaisina.  Huoh, en vaan jaksa odottaa!

Aarinko 11+4