AMA_käyttäjä

(AMA)

Ennakkokysymys: Oletko huomannut sosiaalisen median vaikutuksia ahdistuneisuuteen, yksinäisyyden tunteeseen tai masennukseen?
 

Monenlaisin tavoin, kyllä. Osa ahdistuu, koska on liikaa kaikkea mitä pitäisi seurata tai mihin osallistua. FOMO. Tai liikaa esimerkkejä, joihin itsekin pitäisi muka yltää. Osaa sosiaalinen media tuo lähemmäs toisiaan, esimerkiksi hävittää kilometrejä välistä ja mahdollistaa keskustelun, mutta osaa se vie kauemmas toisistaan - ei nähdä livenä, kun voihan sitä etänäkin heittää peukun. Valinnanvapaus on valintojen runsauden vankila ja sosiaalisen median koukuttavat algoritmit saavatkin jäämään sohvalle sen sijaan, että menisi olemaan aktiivinen kodin seinien ulkopuolella. Sosiaalisen median käyttäminen vaatii melkoista määrätietoisuutta; miten käytän somea, jotta some ei käytä minua.

Ennakkokysymys: Onko terapiassa käyvien ihmisten ikäjakauma muuttunut vuosien saatossa?

Minulla ei äkkiseltään ole tästä kattavaa tilastoa. Terapiaa saadaan montaa eri reittiä pitkin, esim. Kelan kuntoutuspsykoterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus, erilaiset lyhytterapiat, omahoito-ohjelmat nettiterapioineen, kolmannen sektorin tarjoama terapeuttinen tuki, psykoterapeuttiopiskelijoiden tarjoamat koulutushoidot jne. Ajattelen, että tässä vaikuttaa tarjonnan lisäksi se, miten ja kuka terapian rahoittaa, miten tuttu palvelujärjestelmä on ja miten on käytettävissä voimavaroja terapiaan hakeutumiseen. Ajattelisin, että jonkinlainen stigman purkautuminen vaikuttaa siinä, että nuoremmat hakeutuvat terapiaan luultavasti aiempia sukupolvia rohkeammin ja oma-aloitteisemmin. Nuoria ja työelämässä olevia saatetaan myös herkemmin ohjata terapiaan, vaikka terapiasta voivat yhtä lailla hyötyä myös työelämän ulkopuolella olevat ja myös ikäihmiset.

(jatkuu) Freeze-termillä kuvataan sellaista jäätymistä tai jähmettymistä, jossa keho pyrkii säästämään energiaa, toiminta hidastuu ja saattaa fyysisesti jumahtaa liikkumattomaksi. Ikään kuin leikkisi kuollutta ja fyysisesti olo voi olla turta. Olo voi olla sellainen, että ikään kuin ei olisi aidosti edes paikalla, vaikka tietää että on, tai ainakin keho on. Aivan kuten taistele-tai-pakene, myös jäätyminen pyrkii suojelemaan itseä isommalta vahingolta, mutta eri tavalla. Tämän luettua tulee toivottavasti ymmärrettäväksi, miksi hengitelläänpä rauhassa hitaasti syvään ei ole hyvä idea freeze-olotilassa. Pyörtymiseen (faint) asti voi päätyä, jos jäätyneessä olotilassa sydämen syke ja verenpaine ovat laskeneet niin alhaisiksi, että aivot ikään kuin päättävät puolestasi, että nyt säästetään se mitä enää voidaan ja sammutetaan tämä systeemi hetkeksi. Niinpä ihminen voi pyörtyä - ja tarkoitus on tietysti suojata aivoja uhan/vahingon kokemiselta. 

Fawn eli miellyttäminen voi tulla kyseeseen, jos aiemmat keinot eivät ole käytettävissä ja uhka tulee toisen ihmisen taholta. Kyseessä voi olla esim. lähisuhdeväkivalta, jossa ihminen hylkää omat tarpeet ja tekee jonkinlaisen kompromissin, pyrkii miellyttämään toista, jotta säästyy isommalta vahingolta. Näitä ilmiöitä tulee vastaan yleensä läheisempien ihmissuhteiden kanssa. 

Välillä hermosto kaipaa toimintaa, voimakasta ja tuntuvaa tekemistä, jotta aktivaatio voisi purkautua. Välillä hermosto taas kaipaa lempeää herättelyä, mitä voi tarjota pienellä liikehdinnällä, pesemällä kasvot viileällä vedellä tai nimeämällä ympärillä näkemiään asioita. Välillä hermosto kaipaa esim. hengitellen rauhoittamista ylikierroksilta tasapainoisempaan oloon, kuten vaikka kiireisen työpäivän jäljiltä. Välillä tasapainottavaa voi olla omien rajojen läpikäyminen lempeän jämäkästi kehoa taputellen tai tukevan jalansijan hakeminen maasta. 

Lisää aiheesta löytyy esim. kirjasta Why Zebras Don't Get Ulcers (Robert Sapolsky) tai seuraamalla somessa psykologi Hanna Markukselan julkaisuja.

Ennakkokysymys: Miksi hermoston rauhoittaminen nähdään yleensä rauhoittumisharjoituksina, vaikka se on täysin vastoin ihmisluontoa ja pitäisi pikemmin kannustaa tuntemaan kaikki tunteet, jotta hermosto pääsee niistä eroon ja voi oppia samalla käytännössä, että tunteet menevät ohi eivätkä ole vaarallisia? Miksi aina oletetaan, että jokainen on ahdistunut taistele - pakenessa, vaikka moni on on freeze-miellytä ja silloin aktiivisen ahdistuksen metodit vain syventävät freezeä?

Luulen, että meillä ihmisillä maallikosta ammattilaiseen on vähän turhan kiire päästä takaisin olemaan miellyttävässä ja mukavassa olotilassa. Onhan rauhallinen olotila myös nykyiselle (toimisto)ihmiselle hirvittävän sosiaalisesti suotava, toivottu ja normin mukainen olotila. Tulemme näin ehkä hypänneeksi sen luonnollisen fyysisen toimintaosuuden yli, unohtaen että se on tarpeellinen, ja kuvittelemme että suoraan vain rauhoittelemalla rauhoittuisimme. Olemme siis unohtaneet, että meissä on se luonto.

>
 

Taistele tai pakene, fight or flight, on saanut rinnalleen vaihtelevan määrän f-kirjaimia, jotka eivät ehkä kaikille lukijoille ole tuttuja. Fight (taistele), flight (pakene), freeze (jäädy), fawn (miellytä), fine (vähättele), faint (pyörtyminen).

Taistele-reaktiossa keho valmistautuu taistelemaan, se aktivoituu voimakkaasti. Rauhallinen hengittely ei silloin (heti) ole se juttu, vaan toimivampaa voi olla tuon aktivoitumis-energiapiikin purku vaikkapa juoksupyrähdyksellä tai X-hypyillä - jonka jälkeen luonnollisesti keho hiljentää ja rauhoittuu. Pakene-reaktiossa keho aktivoituu myös voimakkaasti ja samankaltainen liikuntapiikin luominen voi toimia purkamaan ja sitä kautta rauhoittamaan aktivaatiotilaa. Aktivaatio on ollut toimivaa, kun olemme kohdanneet muinaisessa elämässämme henkeemme kohdistuvia uhkia, mutta vaikkapa työhaastattelusta tai tentistä stressaamiseen samanlainen aktivaatio ei yksinkertaisesti ole tarkoituksenmukaista.

Ennakkokysymys: Minkälaisesta terapiamuodosta voisi hyötyä mies, jolla on huono itsetunto ja alhainen stressinsietokyky? Ihmisjoukot yleisesti saa aikaan päivittäin voimakkaita tunteita, kuten ahdistusta ja inhoa. Ei kykene keskustelemaan kenenkään kanssa normaalisti ja oma minäkuva on epäselvä, mieli on 20 vuotta eri ajassa kuin biologinen ikä. Henkilö saattaa saada vaikka ahdistuksen iskiessä lapsenomaisesti itkukohtauksen kaupassa tai säälii itseään ääneen, vaikka olisi muitakin kuulolla. Henkilöllä on ollut myös sosiopaattisia taipumuksia. On kuitenkin kokoajan pystynyt käymään töissä olotilasta huolimatta. Tähän mennessä on kokeiltu erilaisia masenuslääkkeitä, koska hoitajat ja vähemmin tavatut psykologit eivät tulkitse tätä tilaa muuta kuin yleisenä masennuksena."

Tutkimuksenkin mukaan terapiasuuntausta tärkeämpää on se, että syntyy hyvä yhteistyösuhde terapeutin kanssa. Tämä selviää tietysti sillä, että käy tutustumassa muutaman eri ammattilaisen vastaanotolla. Kuulostelee sitä, voiko tälle ihmiselle olla avoin, onko riittävän turvallinen ja luottavainen olo, antaako ammattilainen uudenlaisia näkökulmia tai muuta arvokasta, jolla voisi päästä eteenpäin. Terapeutin ei tarvitse tuntua siltä, että jes, meistä voisi tulla hyvätkin ystävät, vaan siltä, että tässä voisi syntyä hedelmällistä yhteistyötä.