AMA_käyttäjä

(AMA)

Ennakkokysymys: Millaisia testejä käyt potilaiden kanssa vastaanottojen alkaessa/väliarvioinnissa/terapian loppuessa ja niin edelleen? Milloin potilaalle suositellaan terapian jatkoa?

Psykoterapian kohdalla (Kelan kuntoutuspsykoterapia) Kela ohjaa käyttämään CORE-OM-mittaria (ja tämä tieto löytyy netistä avoimesti, ei ole siis suuri paljastus). Muita mittareita tai kyselyitä käytän melko harvoin, pääasiassa jos asiakas toivoo sellaista johonkin tiettyyn teemaan liittyen. Monesti psykoterapiaan tullessa asiakas on kulkenut jo aikamoisen ns. arvioputken läpi ja voi olla lopen kyllästynyt papereihin ja kaipaa inhimillistä kohtaamista ja aitoa yhteistä vuorovaikutteista työskentelyä.

Jos puhutaan Kelan kuntoutuspsykoterapian jatkosta, niin tärkeää on miettiä ja yhdessä keskustellen arvioida, onko kuntoutukselle yhdessä asetettuja tavoitteita saavutettu vai ollaanko esimerkiksi edistytty ihan hyvään suuntaan, mutta ei vielä riittävästi, ja on ajateltavissa, että terapian jatkaminen toisi lisää hyötyjä. On myös kriittisen tärkeää, onko asiakas itse motivoitunut terapian jatkamiseen. Mikäli asiakas maksaa itse terapiansa, päätös jatkosta on asiakkaan ja terapeutin välinen. Terapiasta voi olla hyötyä oireiden vähentämisessä, eri elämänalueiden toimintakyvyn parantamisessa ja toisaalta myös ihmisenä kasvamisessa. On siis paljon erilaisia näkökulmia, joista käsin terapian jatkoa voi miettiä, ja mikäli tukea tulee yhteiskunnalta, mukaan tulevat hyötynäkökulmat vahvemmin kuin jos maksajana on asiakas itse.

Ennakkokysymys: Miten auttaa ystävää, joka on selkeästi masentunut mutta ei suostu myöntämään, että tarvitsisi apua?

Kaikille meille on tärkeää tietää ja kokea, että meistä välitetään. Älä siis lakkaa välittämästä, kysymästä mukaan juttuihin, vastaamasta viesteihin, viettämästä aikaa yhdessä. Muista siis, että hän on ystäväsi, vaikka välillä masennus saattaakin viedä ystävyydestä enemmän pinta-alaa kuin ennen. Ihminen on valmis hakemaan apua vasta sitten, kun hän itse on siihen ajatukseen tullut. Jos/kun sellainen hetki tulee, silloin ystävästä, joka auttaa konkreettisessa avun luokse hakeutumisessa ja ihan vaikka vastaanottoajalle pääsemisessä, saattaa olla korvaamattoman suuri apu.

Ennakkokysymys: Miksi nykyään täytyy "suurennella oireita" jotta pääsee avun piiriin? Tuntuu, että jonot vaan kasvavat ja jos asiat ei vielä ole ihan perseellään, niin ei saa apua vaan lääkkeet kouraan ja kotiin. Jos haluaa ennaltaehkäistä pahempaa masennusta, pitää suurennella ongelmia että saisi b lausunnon. Miten saisi näitä jonoja pienenemään ja enemmän apuja tarjolle, jottei tarvitsisi odotella vuosia.

Luulen, että vastasit osin jo itse kysymykseesi; oireita suurennellaan, jotta hoitoon päästään suuresta avun tarvitsijoiden joukosta. Koko kansan terveydenhuollon järjestämisen ratkaiseminen kestävästi Suomessa on kysymys ja oikeutettu vaatimus poliittisten päättäjien suuntaan ennemmin kuin kenellekään yksittäiselle ammattilaiselle. Toivoisin itse näkeväni panostuksen ennaltaehkäisyyn, jotta terveydenhuollon perustason kantokyky riittää, ja jotta erikoissairaanhoidon resurssit säästyvät erityisesti niitä tarvitseville. Parasta ennaltaehkäisyä mielenterveyden ongelmille ovat yhteiskunnalliset olosuhteet, joissa jokaisella on mielekäs paikka osallistua omalla panoksellaan lähiyhteisön toimintaan ja siihen, että yhteiskunnan rattaat pyörivät.

Yhtenä käytännön ratkaisuna, johon jokainen apua hakeva voi itsekin edes hieman vaikuttaa, on pohtia, voisiko yksilöllisen avun sijaan hyötyä ryhmämuotoisesta tuesta. Esim. ryhmäpsykoterapia tai muu ryhmässä tapahtuva kuntoutus. Pidän harmillisena, ettei ryhmäpsykoterapiaa tarjota ja hyödynnetä nykyistä enemmän, kun kuitenkin tiedetään, että monet mielenterveyden haasteet tulevat esille ihmissuhteissa, ja niinpä juuri ryhmä on oivallinen paikka harjoitella uudenlaisia toimintatapoja.

Ennakkokysymys: Suomessa on monella huono itsetunto ja tarve polkea muita. Miten neuvoisit heitä kohtaamaan tämän ongelman ja oppimaan elämään polkematta muita alas?

Hmm, en tiedä onko hedelmällinen lähtökohta alkaa neuvomaan muita, jos he eivät itse ole neuvoa tai tukea itselleen kysymässä. Muiden alas polkemiseen on voinut edetä monia erilaisia elämänpolkuja pitkin. Joskus ihminen saattaa vain toistaa opittua, puhua muista siten kuin itselle on puhuttu. Silloin voi olla hyvä pysähtyä miettimään, että hetkonen, kenen äänellä oikein puhun, kuka on puhunut minulle näin ja milloin? Voi myös pohtia, miltä se silloin itsestä tuntui ja reippaasti kysyä itseltään, haluaako aiheuttaa samanlaista oloa muille. Voi myös tarkastella, jos toinen menestyy vaikkapa työssä tai ihmissuhteissa tai käy tuuri jossakin, että onko se itseltä pois? Voisiko toisen puolesta vain olla iloinen, onnitella häntä ja todeta mielessään, että hei, minullakin on oikeus tavoitella mitä haluan. Sitä voi kuvitella mielessä ikään kuin siirtymisenä vastakkaisesta positiosta toisen rinnalle, samanarvoiseksi.

Ennakkokysymys: Mikä auttaisi siihen, kun aamuyöllä herää jysähtävään kauhuun ja ahdistukseen, jolloin tuntuu, ettei selviä mistään ja kuolee siihen paikkaan. Jos on nokare rauhoittavaa vieressä, ja sen ottaa, niin saattaa nukahtaa, mutta kun kello soi, on vaikeaa nousta uneliaisuuden takia. Fyysinen terveys ok.

Kuulostaa hyvin kuormittavalta toistuessaan, ja kävisin tästä lääkärin luona juttelemassa, jos on jatkunut pitkään. Kehossa ja mielessä voi olla menossa monenlaista, joka herättää voimakkaisiin tuntemuksiin toistuvasti aamuyöllä. Jos tuntuu, että on ikään kuin liikaa kierroksilla, ja herää tähän aamuyöstä toistuvasti, voi olla hyvä tutustua ns. stressihormonin eli kortisolin toimintaan tai kysyä siitä suoraan lääkäriltä. Tavanomaiset elintapavinkit kofeiinin ja alkoholin välttämisestä, rauhallisiin iltarutiineihin panostamisesta ja stressin vähentämisestä kannattaa kokeilla alkuun, jos ei vielä ole kaikki kohdillaan. Yöllä herätessä voi kokeilla kehon ja mielen rentouttamiseksi esim. sanoa itselleen Olet turvassa ja tehdä  progressiivinen rentoutusharjoitus (esim.