AMA_käyttäjä

(AMA)

Vierailija kirjoitti:

Onko mielestäsi nähtävissä lähivuosina, että Ukrainan sotaan saataisiin rauha ja Venäjä ns antautuisi? Tuntuu, että sitä on ennustettu jo parin vuoden ajan mutta mitään suuntaa hyvään ei ole tapahtunut. 

En pidä Venäjän "antautumista" kovin todennäköisenä lähivuosina. Viime vuosina on tosiaan ennustettu Venäjän talouden romahtamista, armeijan luhistumista tai poliittisen järjestelmän nopeaa kriisiä. Vaikka Venäjä on kärsinyt valtavia tappioita, se on samalla osoittanut olevansa valmis maksamaan sodasta huomattavasti suurempaa hintaa kuin moni lännessä alun perin uskoi. Silti tämä kujanjuoksu on päättymässä Venäjän osalta katastrofiin, joka tulee uskoakseni näkymään vallanvaihtumisen tienä.

Itse uskon enemmän siihen, että jos rauha joskus syntyy, se syntyy tilanteessa, jossa kumpikaan osapuoli ei saavuta kaikkia tavoitteitaan. Historia tuntee paljon tällaisia sotia. Usein ne päättyvät siihen, että taistelut loppuvat ennen kuin poliittiset ristiriidat katoavat. Tärkeä huomio on myös se, että sodan loppuminen ja Venäjä-kysymyksen ratkaiseminen ovat kaksi eri asiaa. Vaikka aseet joskus vaikenisivat Ukrainassa, Euroopan ja Venäjän välinen vastakkainasettelu ei pääty siihen. Moskovan näkökulmasta tämä voisi olla lähinnä "hengähdystauko" eikä koko konfliktin lopullinen päätepiste.
 

Siksi kääntäisin tätä hieman toiseen asentoon. Todennäköisempi kysymys ei ole, antautuuko Venäjä, vaan millä ehdoilla sota joskus pysähtyy ja mitä tapahtuu sen jälkeen. Jopa tämän vuoden aikana jonkinlainen tulitauko tai neuvotteluratkaisu on mahdollinen. Sen sijaan paluuta vuoden 2021 Eurooppaan en pidä mahdollisena. Luottamus on murtunut niin syvästi, että vaikka sota päättyisi, Venäjän ja Euroopan suhteet pysyvät todennäköisesti kireinä vielä pitkään.

SK kirjoitti:

Liberaalina itseäni vaivaa erityisesti Pohjois-Korean tilanne, sillä se on nähdäkseni totalitarismissaan erityisen räikeä. Jos saisit päättää, kuinka länsimaat suhtautuisivat P-K:n tilanteeseen, niin minkälaisen strategian valitsisit, ja miksi? Onko nykyinen eristämislinja paras mahdollinen vaihtoehto, vai pitäisikö P-K:ta esimerkiksi painostaa enemmän sotilaallisesti?

Liberaalista näkökulmasta tämähän on vaikea tapaus, koska moraalisesti tekisi mieli sanoa, että tällainen järjestelmä pitäisi saada loppumaan. Turvallisuuspolitiikassa joudutaan kuitenkin pohtimaan aina rajakustannuksia. En kannattaisi sotilaallista painostusta tavalla, joka voisi viedä tilanteen sodan partaalle. Pohjois-Korealla on ydinaseita, valtava tavanomainen asevoima Etelä-Korean rajalla ja kyky aiheuttaa hirvittävää tuhoa Soulille jo sodan alkuvaiheessa. Siksi lännen strategian pitää olla kova mutta hallittu.

Nykyinen eristämislinja ei ole täydellinen siinä mielessä, että se ei ole vapauttanut Pohjois-Korean kansaa eikä pysäyttänyt maan ydinohjelmaa. Pohjois-Korea on päinvastoin jatkanut ydinasekykynsä kasvattamista ja Kim Jong-un puhui juuri uuden ydinmateriaalin tuotantolaitoksen yhteydessä arsenaalin “eksponentiaalisesta” kasvattamisesta.

Silti vaihtoehdot ovat vielä huonompia, jos ne tarkoittavat hallitsematonta eskalaatiota. 

Oma linjani olisi yhdistelmä kolmea asiaa. Ensinnäkin sotilaallinen pelote pidetään vahvana Etelä-Korean, Japanin ja Yhdysvaltojen kautta. Toiseksi pakotteita kohdennetaan nimenomaan eliittiin, aseohjelmiin, rahanpesuun ja salakuljetusverkostoihin, ei tavallisten pohjoiskorealaisten kurittamiseen. Kolmanneksi ihmisoikeudet pidetään koko ajan pöydällä, eikä niitä uhrata vain ydinaseneuvottelujen sivulauseeksi.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka riippuvainen Suomen turvallisuus on tällä hetkellä muiden maiden avuista, jos uhka tulisi?

Suomi ei ole turvallisuuden suhteen täysin riippuvainen muista, mutta emme myöskään enää ajattele puolustusta yksin pärjäämisenä. Tämä on ehkä tärkein muutos Nato-jäsenyyden jälkeen. Luonnollisesti meidän puolustuksen perusta on edelleen oma suorituskyky. Jos uhka tulisi, ensimmäinen vastuu Suomen puolustamisesta olisi meillä itsellään ja näin tämä aina on. Tosin nykyisessä Euroopassa yksikään maa ei rakenna turvallisuuttaan täysin yksin. Käytännössä apu Suomelle voisi tarkoittaa tiedustelutietoa, ilmapuolustusta, merivoimien tukea, logistiikkaa, ase- ja ammustäydennyksiä, joukkoja tai poliittista painetta hyökkääjää vastaan. Sanoisi silti rehellisyyden nimissä, ettei liittolaisten apu ole mikään hopealuoti, joka ilmestyy rajalle sekunnissa. Siksi Suomen täytyy itse kestää ensimmäinen vaihe, kyetä ottamaan apua vastaan ja pitää oma puolustus niin vahvana, että liittolaisten tuki täydentää sitä eikä korvaa sitä. Eli tiivistettynä, emme ole yksin, mutta Suomen pitää olla itse niin vahva, ettei meidän turvallisuutemme perustu toiveeseen siitä, että joku muu ehtii aina ensin paikalle. Nato tekee Suomesta turvallisemman, mutta oma puolustus on edelleen kaiken perusta.

Vierailija kirjoitti:

AMA_käyttäjä kirjoitti:

Tervehdys! Linjoilla ollaan eli saa kysyä maan ja taivaan väliltä asioista. Pidetään asiallisena niin saadaan kaikille hyvä kokemus tästä :)

T: Henri

kysymys...millainen teoreettinen/todellinen valmius Suomella on yllättävään esim. kymmenien tai satojen droonien avullatehtyyn provokaatioon venäjän taholta, jos se haluaa testata EN.n ja Naton reaktiota ja yhteistyötä puolustuksen osalta yhtä liittouman jäsenmaata kohtaan. Onko valmius olemassa nopean toiminnan vaativiin toimiin

Suomen valmiudesta toteaisin kaksi asiaa. Ensinnäkin Suomella on verrattain hyvä viranomais- ja puolustusjärjestelmä puutteista huolimatta. Toiseksi drooniuhka on silti erittäin vaikea, koska se voi olla halpa, nopea ja epäselvä. Jos kyse olisi kymmenistä tai sadoista drooneista, keskeinen ongelma ei olisi vain niiden alas ampuminen, vaan ensin se, mitä oikeastaan tapahtuu. Ovatko ne tiedusteludrooneja, häirintää, aseistettuja lennokkeja, harhautuksia vai tarkoituksellinen testi liittokunnan reagoinnista? Naton artikla 5 ei ole automaattinen nappi, jota painetaan heti jokaisesta rajaloukkauksesta. Ensin arvioidaan tilanne, tekijä, tarkoitus, vahingot ja se, onko kyse aseellisesta hyökkäyksestä vai hybridiprovokaatiosta. Tämä ei tarkoita hitautta, vaan sitä, että vastauksen pitää olla oikeassa mittakaavassa.

Nopean toiminnan kannalta valmius on olemassa, mutta täydellistä järjestelmää ei ole kenelläkään. Droonit ovat juuri siksi hankalia, että niiden torjuminen ei voi perustua vain kalliisiin ohjuksiin tai hävittäjiin. Siksi puhutaan yleensä ns. kerroksellisesta puolustuksesta, joka pitää sisällään havaintokykyä, elektronista häirintää, ilmatorjuntaa, poliisin ja rajavartioston toimintaa, kyber- ja tiedustelukykyä sekä kykyä tehdä poliittisia päätöksiä nopeasti.

Droonit on kaikesta huolimatta meille vakava uhka sekä rauhan- että poikkeusoloissa eikä sen suhteen voi olla sinisilmäinen. Teknologia muuttuu niin nopeasti, että jos olemme tyytyväisiä tämän päivän valmiuteen, olemme helposti myöhässä huomenna.

Kysymys: Miksi väestönsuojia ei ole käsketty laittaa kuntoon, vaikka on drooniuhka? Romaniassa drooni osui kerrostaloon. Ja miksi vain työmatka katsotaan vaaralliseksi droonivaroituksen aikana, mutta ei työpaikalla olemista?

Tulkitsen niin, että viranomaiset eivät tällä hetkellä katso Suomeen kohdistuvan sellaista välitöntä uhkaa, joka edellyttäisi väestönsuojien laajamittaista käyttöönottoa tai jatkuvaa valmiutta. Väestönsuojien laittaminen käyttökuntoon ei ole myöskään pieni operaatio. Monissa taloyhtiöissä suojat ovat yleensä varastoja, kuntosaleja tai sellaisia tiloja, joiden tyhjentäminen ja käyttöönotto vie aikaa. Jos kaikki suojat käskettäisiin jatkuvasti täyteen valmiuteen vuosiksi eteenpäin, siitä syntyisi myös merkittäviä kustannuksia ja käytännön ongelmia. Romanian tapaus on muistutus meille siitä, että yksittäisiä vahinkoja tai poikkeustilanteita voi tapahtua myös Nato-maiden alueella. Silti yksittäinen drooni tai harhautunut lennokki ei vielä tarkoita, että koko yhteiskunnan pitäisi siirtyä sotatilan toimintamalliin. Työmatka- ja työpaikkakysymys taas liittyy riskien hallintaan. Jos viranomainen antaa droonivaroituksen tai muun turvallisuushälytyksen tietyllä alueella, tarkoituksena on vähentää ihmisten liikkumista ulkona, koska silloin ihmiset ovat vaikeammin suojattavissa. Rakennuksessa sisällä oleva ihminen on usein paremmin suojassa kuin avoimella alueella liikkuva ihminen. Kyse ei siis ole siitä, että työpaikka olisi automaattisesti täysin turvallinen ja työmatka vaarallinen, vaan siitä, että viranomaiset pyrkivät vähentämään tarpeetonta liikkumista tilanteessa, jossa uhka on epäselvä tai rajattu.