AMA_käyttäjä
(AMA)
Seuratut keskustelut
Kommentit
Kysymys: Milloin asevelvollisuus voisi koskea myös naisia?
Minusta erinomainen ja tärkeä aihe. Sanoisin, että 20 vuoden sisällä. Tämä mielestäni väistämätön suunta jos ajatellaan syntyvyyttä, ikäluokkia ja keskeyttävien määrän kasvu. Matematiikka ei koijaa ja siksi keskustelu tästä voimistuu varmasti tulevina vuosina. Taustalla on sekä tasa-arvokysymys että puolustuksen/reservin henkilöstötarve. Suurin este ei ole puolustusvoimat vaan poliittinen päätöksenteko. Tällainen uudistus vaatii hyvin laajaa yhteiskunnallista hyväksyntää. Siltikään en näe muuta uskottavaa vaihtoehtoa luoda vahvaa omaa puolustusta suureen reserviin perustuen.
AMA
Kysymys: Onko väestönsuojia riittävästi?
Suomi on tässä kansainvälisesti poikkeuksellisessa ja hyvässä asemassa. Meillä on väestönsuojapaikkoja enemmän kuin useimmissa Euroopan maissa, ja niitä on rakennettu vuosikymmenten ajan. Jokaisen kannattaa myös itse selvittää etukäteen, missä oma lähin väestönsuoja sijaitsee. Kriisin keskellä siihen ei välttämättä ole enää aikaa.
AMA
Kysymys: Miksi valtio ei kustanna kotivaraa pienituloisille?
Kiitos, tämä oli hyvä. Kotivara perustuu ajatukseen, että jokainen osallistuu omalta osaltaan yhteiskunnan kriisinkestävyyteen. Samalla on kuitenkin totta, että kaikilla ei ole taloudellisesti yhtä helppoa mahdollisuutta hankkia varastoja kotiin. Voisin hyvin tukea esimerkiksi kuntien, järjestöjen tai viranomaisten kampanjoita, joilla pienituloisia tuettaisiin paremmin varautumisessa. Se voisi olla jopa kustannustehokasta yhteiskunnan näkökulmasta.
AMA
Kysymys: Suositteletko kaikille kotivaraa?
Kyllä suosittelen ehdottomasti. Kotivara ei ole merkki siitä, että sota olisi tulossa vaan järkevää varautumista häiriötilanteisiin. Sähkökatkoihin, myrskyihin, tietoliikenneongelmiin tai vaikkapa vedenjakelun häiriöihin. Muutaman päivän ruoka- ja vesivara, lääkkeet, taskulamppu, paristot ja varavirtalähde ovat mielestäni todella fiksu tapa toteuttaa arjen varautumista.
AMA
Kysymys: Miten kerrostaloasukkaan kannattaa varautua?
Kotivara on hyvä alku! Lisäksi kannattaa tietää, missä sijaitsee oma väestönsuoja, pitää tärkeimmät lääkkeet saatavilla ja miettiä etukäteen, mitä ottaisi mukaan nopeassa poistumistilanteessa. Pidän myös hyvänä ajatuksena sitä, että taloyhtiöt tiedottaisivat nykyistä enemmän turvallisuusasioista. Moni ei esimerkiksi tiedä, missä oma väestönsuoja edes sijaitsee. Vaatikaa siis asukasyhdistyksiltä/taloyhtiöiltä näitä asioita!
AMA